Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä ptjuhis
#105229
Onneksi näyttää kuitenkin sen verran leveä väylä jäävän, että pelastusajoneuvot pääsevät kulkemaan. Kivaa tietenkin, että parvekkeelta on mahtava jokinäkymä, mutta joesta nouseva kosteus voi parvekkeen kalusteita tärvellä. Asutaan Telakkarannassa ja vaikka meidän parveke ei ole ihan noin lähellä jokea, niin eipä sinnekään mitä vaan voi jättää pidemmäksi aikaa.
tekijänä torredelmar
#105620
Kuva
Telakkarannan tilannetta. Etummainen talo on noussut nopeammin, taaempana näkyy fokka joka tulee poikkeamaan ulkonäöltään muista tähän mennessä rakennetuista.
Kuva
Joen puoleisen julkisivun kaarevuus alkaa hahmottumaan talon kohotessa.
wab, veka, Tlahti ja 2 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#105706
Pitkästä aikaa piipahdin Telakkarannalla. Näiden kahden rakennuksen jälkeen kallioleikkauksen edustalle rakentuu vielä kaksi taloa. Sen jälkeen Telakkaranta on rakennettu valmiiksi. Yli 10 vuotta siinä meni! Kuvat muutaman päivän takaa.

Skanskan rakentama As. Oy Turun Korvetti. Valmistunee tämän vuoden aikana?
Kuva


Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy rakentaa kerrostalohankkee KS Kodit Oy:lle. Arvioitu valmistuminen 4/2024. Tämän viereen rakennetaan toinen samanlainen talo.
Kuva

Hyvin samantapainen ratkaisu kuin Kuopan kohdalle rakennettujen talojen kohdalla, jossa talon alle jätettiin kulkuväylä liikenteelle.
Kuva

Fokan rakennus poikkeaa muista siinä, että sen joen puoleinen fasadi ei ole suora vaan kaareva. Siitä ilmeisesti nimi Fokka? Mielestäni toivotun erilainen tolppanormiin verrattuna. Oikein hyvä!
Kuva
TurkuCubed, veka, Tlahti ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#106274
Vajaa pari viikkoa sitten Telakkarannassa.

Kuva

Seinän takana parkkihalli ja yläpuolella pihakansi. Takana yksi Turun virallisesta seitsemästä kukkulasta, Korppolaismäki, josta louhittiin kohtalainen viipale rakentamiselle.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Toinen samanlainen rakennus pitäisi tulla viereen, nyt on epävarmaa koska se olisi tulossa. Joskus kyllä tulee, 3-4 vuoden päästä?
Tlahti, veka, hmikko ja 1 muuta tykkää tästä
tekijänä tunppi
#106825
Olin pitkästä aikaa noilla kulmilla ja pistin silmään että hienon näköinen alue on noussut Aurajoen vastarannalle. Alue toki on arvokas, joten kun tuollaiselle paikalle rakennetaan niin on syytä tehdä tyylikästä jälkeä. Pitää tulla kesällä uudestaan katsomaan miltä alue näyttää.

Harmittavasti en ehtinyt testata myöskään funikulaaria. Se ja Kakolaan tutustuminen jää myös kesään.

Sellainen pisti silmään että näin vieraspaikkakuntalaisesta Turku tuntuu hieman väljemmältä kuin Tampere joka tuntuu keskustan osalta hieman "ahtaammalta".
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#106859
Alueella olevaan Wärtsilän entiseen kaarihalliin aletaan kaavoittamaan asuntoja. Eikä tarkoituksena olisi ympätä täyteen mitään pikkuyksiöitä, vaan suurinosa asunnoista on kahteen kerrokseen sijoittuvia neliöitä ja lisänä hyvän kokoisia yksiöitä ja kaksioita. Sisäpihalle (joka todella on sisällä) suunnitellaan asukkaille yhteistä tilaa.

Alustava suunnitelma: https://ah.turku.fi/kylk/2024/0319007l/ ... 283495.pdf

Kuva
Kuva
Kuva
Kivenhakkaaja, Kantti, veka ja 2 muuta tykkää tästä
  • 1
  • 24
  • 25
  • 26
  • 27
  • 28