Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Pyöröovi
#101123
Kaikkea hyvää tälle projektille. Uskoisin rakentamisen kulkevan aika sujuvasti, sillä kysyntää linnan naapurissa asumiselle luulisi löytyvän monelta. Alueella on historiansa puolesta jo valmiiksi oma identiteetti, jonka varaan on hyvä rakentaa myös tulevaisuutta. Aika elitistiseksi alue tietty jää alhaisten tehojensa vuoksi, mutta kaupungin maamerkin lähistölle on vaikea sovittaa mitään korkeampaa rakentamista. Toisaalta onhan satama-alueille vielä paljon varaa rakentaa tehokkaasti, kun kaupunki pohtii jatkoa.
tekijänä hmikko
#101124
^ Linnakaupungin muut suunnitelmat ovat jo pitkällä ja osin päätöksenteossa hyväksyttykin. Ei sinne juurikaan mitään tuon korkeampaa ole tulossa. Sinänsä en ole tehoista huolissani - kuten tässä ketjussa on todettu, Turun keskustan tuntumassa on reilusti tiivistämisen varaa ja suunnitelmia on tehty. Kyse on enemmän niiden saamisesta käynnistymään kuin siitä, että kaavoitetuista tonteista olisi joku huutava pula. Linnakaupunkikaan ei todella ole mitään pikavauhtia edennyt. Itse epäilen, että tähän suunnitelmaan kuuluvan yhteisterminaalin hinta voi vielä aiheuttaa pitkänkin viivästyksen. Yleisen kysynnän kannalta toinen iso kysymysmerkki on meriteollisuuden tila koronan jälkeen. Risteilijätilausten voi odottaa menevän jäihin joksikin aikaa. Turussa se vaikuttaa suoraan ja välillisesti vähän kaikkeen.
Pyöröovi tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#101635
Laitan tämän nyt Linnanniemi -otsikon alle koska tontti on Linnanniemen kilpailutetulla kaava-alueella.

NCC on rakentamassa aikanaan Rettigin teettämän 1936 valmistuneen talon tilalle KOy Satamaportti nimistä rakennusta. Vanhasta rakennuiksesta jätetään Vallihaudankadun reunan seinä julksisivukulissiksi. Tällainen menettely on juuri sitä mistä itse tykkään kovasti! Vanhaa kauninista mielenkiintoista (moneen uuteen verrattuna) katukuvaan historiallisesti kuuluvaa rakennetta.

Satamaportti, Turku

KOy Satamaportin hankkeessa rakennamme kahden kerrostalon asuin- ja liikerakennuskokonaisuuden ns. vanhalle satama-alueelle Turun sataman ja Turun linnan välittömään läheisyyteen. Lisäksi puramme lähes kokonaan tontilla sijaitsevan vuonna 1940 valmistuneen 2-kerroksinen toimitilarakennuksen. Sen Vallihaudankadun puoleinen julkisivu ja osa 1. kerroksesta säilytetään ja tiloihin rakennetaan asuntojen aputiloja.

Kuva
https://www.ncc.fi/projektit/satamaportti-turku/

Muutama kuva projektista eiliseltä päivältä.

Kuva

Kuva

Kuva
TurkuCubed, Biosphere, jfo ja 3 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#102373
Turun sataman uudesta yhteisterminaalista uutisointia Turun Sanomissa.
Ihmettelen aika paljon että suunnitelmista on nyt karsittu kokonaan pois satamaradan uudelleen linjaus pohjoisen suuntaan. Eikö radan säilyttäminen toiminnassa ryssi aika täydellisesti Linnanniemen suunnittelukilpailun hienon puiston Turun linnan ja Aurajoen suun välissä? Täysiverinen rautatie ajojohtimineen ja pylväineen jakaisi puiston automaattisesti kahteen osaan eikä radan ylitys onnistuisi kuin sille merkityillä puomipaikoilla ja lisäksi pysäkin säilyttäminen nykyisellä paikallaan rikkoo lisää koko suunnittelukilpailun ideaa.
Turun uuden laivaterminaalin hinnasta höylättiin puolet pois – sataman paikasta yhä kiistaa

Kuva

Turussa tehdään kovaa kyytiä Ferry Terminal Turku -nimistä asemakaavaa, jonka päämääränä on Turun Satama Oy:n omistukseen tulevan varustamojen yhteisterminaalin toteutus sekä satamatoimintojen ja liikenteen järjestäminen uudelleen. Kaava on määrä viedä valtuustoon vuonna 2022. Terminaali valmistuisi 2025.

Turku järjesti keskiviikkona etäyhteydellä yleisötilaisuuden, jossa kaavoitusarkkitehti Satu Tiainen kävi läpi tekeillä olevaa asemakaavaluonnosta. Kaava-alue on Turun omistuksessa ja kaavaa tehdään kaupungin aloitteesta.

––

Kuva

Turussa on pohdittu matkustajasatamaan johtavan rautatien siirtämistä niin, että se tulisi perille Pahaniemen sillan suunnasta. Ideasta on Tiaisen mukaan luovuttu.

– Rautatien siirtäminen haittaisi satama pohjoispuolisen alueen ottamista muuhun käyttöön, hän perusteli.

Ratkaisu vaikuttaa jonkin verran myös Linnanniemen suunnitelmiin.

Uuden terminaalin ja lähelle suunniteltavan 600 autopaikan parkkilaitoksen tarkkaa paikkaa vielä mietitään. Joka tapauksessa terminaalin luo syntyisi eri kulkumuotojen solmukohta. Sinne päästäisiin junalla, runkoliikenteen bussilla – ja mahdollisesti raitsikalla.

Linnankatu Turun linnan pohjoispuolella aiotaan vapauttaa henkilöautoista ja säästää kevyen liikenteen sekä bussien käyttöön. Henkilöautoilla kierrettäisiin pohjoisempaa.

––

https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5 ... ha+kiistaa


Turun Satamaan suunnitellaan 172 miljoonan euron hanketta – kaupunki lunastaisi Viking Linen terminaalin 17,5 miljoonalla

Turun Satamaan suunniteltu Ferry Terminal -hanke etenee. Hanke on nyt saanut alustavaksi hintalapukseen 172 miljoonaa euroa. Lisäksi suunnitteilla on, että Turun kaupunki lunastaisi Viking Linen nykyisen terminaalirakennuksen 17,5 miljoonalla eurolla ja sitoutuisi sen takaisinvuokraukseen.

Ferry Terminal -hanke siirtyy kaupunginhallituksen käsittelyyn maanantaina 31.5. Kaupunginhallitukselle esitetään, että Turun Satama voi käynnistää hankkeen rahoitusjärjestelyt.

Kaupunginvaltuustoon Ferry Terminal -hanke on tarkoitus viedä 14.6.

Turun matkustaja- ja kantasataman tulevaisuutta koskeva projekti alkoi jo vuonna 2018. Ferry Terminal Turku -niminen uusi asemakaava on ollut tekeillä vuodesta 2019 alkaen.

Yhteisterminaali halutaan valmiiksi vuoden 2025 tietämissä. Turun kaupunginhallitus sanoi joulukuussa 2020 irti Tallink Silja Oyj:n ja Viking Line Abp:n kanssa solmitut vuokrasopimukset. Sopimukset jatkuvat määräaikaisina ja päättyvät vuoden 2026 alussa.

Uusi terminaali tulisi Turun tytäryhtiön Turun Satama Oy:n omistukseen.

––

Hanke muokkaa uusiksi Turun matkustajasataman ja kantasataman alueen ja toiminnot Turun linnan kupeessa. Alueelle on tarkoitus rakentaa uusi yhteinen matkustajaterminaali molemmille laivayhtiöille.

Kaupungin mukaan uuden matkustajaterminaalin lisäksi hankkeessa on kyse laajemmin koko merellisen Turun kaupunkikehityksestä. Nyt suljettujen satamakenttien rantavyöhykkeet avataan pysyvästi kaupunkilaisten käyttöön.

– Hanke mahdollistaa Linnanniemen alueella jokirantaan saakka ulottuvan uuden julkisen tilan toteuttamisen sekä Linnakaupungin asuntoalueen laajentamisen aina kantasataman rantavyöhykkeelle saakka, kertoo Ferry Terminal -hankkeen esittelijänä toimiva omistajaohjausjohtaja Jarkko Virtanen tiedotteessa.

Hankkeessa on tarkoitus päästä toteutusvaiheeseen jo tänä kesänä. Mikäli rahoitus järjestyy, tavoitteena on saada hanke kokonaisuudessaan valmiiksi alkuperäisessä aikataulussa.

––

https://www.ts.fi/uutiset/talous/532512 ... iljoonalla
Avatar
tekijänä Kantti
#102374
TurkuCubed kirjoitti: 27.05.21 20:31 Turun sataman uudesta yhteisterminaalista uutisointia Turun Sanomissa.
Ihmettelen aika paljon että suunnitelmista on nyt karsittu kokonaan pois satamaradan uudelleen linjaus pohjoisen suuntaan. Eikö radan säilyttäminen toiminnassa ryssi aika täydellisesti Linnanniemen suunnittelukilpailun hienon puiston Turun linnan ja Aurajoen suun välissä? Täysiverinen rautatie ajojohtimineen ja pylväineen jakaisi puiston automaattisesti kahteen osaan eikä radan ylitys onnistuisi kuin sille merkityillä puomipaikoilla ja lisäksi pysäkin säilyttäminen nykyisellä paikallaan rikkoo lisää koko suunnittelukilpailun ideaa.
Samaa itsekin ihmettelen, etenkin koska pohjoisesta tuleva rata on olemasssa jo valmiiksi, tullen suurinpiirtein siihen kohtaan johon terminaali suunnitelmien mukaan sijoittuu?

https://www.google.fi/maps/@60.4384445, ... a=!3m1!1e3

Olisi mielenkiintoista tietää, onko Turulla jokin suunnitelma pohjoisesta satamaan tulevan nykyisen junaraiteen vaikutusalueelle - joka nyt on teollisuusaluetta - ja mitä se mahtaisi olla? Nyt käytössä oleva satamaraide matkustajaliikenteelle on ainakin keskellä parhaillaan kasvavaa asuinrakentamisaluetta ja on selvä aluetta jakava rasite ja myös jonkin asteinen riski. Onko tarkoitus siis purkaa pohjoisesta tuleva tavararaide?

Tosin pohjoisraide vaatisi sähköistyksen ennen kuin olisi käytettävissä matkustajaliikennekäyttöön.
tekijänä paavali
#102375
Tämä on mielestäni hanke, jossa ei tarvitsisi turhia kitsastella, niin merkittävä on tuo alue Suomen arvokkaimman linnan vieressä. Linnan alue on portti suoraan Turkuun ja monelle ensimmäinen näkymä Suomesta kun laivalla tullaan.
Avatar
tekijänä maitokahvi
#102376
Rautatien jättäminen nykyiseen paikkaansa kuvastaa Turulle tyypillistä toimintaa, jossa hyvät ideat toteutaan vain puoliksi, jos rahaa uupuu tai riitely lisääntyy, mutta hanke halutaan viedä läpi. Esim. Logomon silta ei ylety Puolalanmäen portaille, ei edes ratapihankadun yli kuten oli ideoitu, vaan ylittää pelkän ratapihan.
jfo tykkää tästä
tekijänä Tipi
#102380
Melkeinpä aprillipila tuli mieleen tuosta rautatiekiskojen säilyttämisestä nykyisellä paikallaan linnan ja joen välissä. Etenkin Huomioiden Kantin mainitsema jo olemassa oleva rautatieyhteys pohjoisen kautta sopivasti kiertäen ja pahaniemensillan alittaen. Vaikea nähdä miten tuo reitti vaikeuttaisi tulevaa kaupunkirakennetta?
Sen sijaan joen ja linnan väliin jäävä rautatie esim. laittaa jokseenkin kaikki Linnaniemen suunnittelukilpailun ehdotukset roskakoriin ja on kyllä aikamoinen ”rikka” suunnitellussa linnanpuistossa. Voittajasuunnitelmassa raideyhteys oli korvattu pyöräilybaanalla....
Jotenkin tuntuu että jotain oleellista ”muuttuneista visioista” on jäänyt julkistamatta.
Avatar
tekijänä VPH
#102381
Pohjoisrata lisäisi myös asumismukavuutta nykyisen radan varrelle rakentuviin kerrostaloihin. Nykyisellään melkosta jyrinää noissa taloissa aamuisin ja iltaisin, kun juna menee ohi. Voisiko radan tilalla olla raitiovaunulle tie, tai pyöräbaana?
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#102382
maitokahvi kirjoitti:Esim. Logomon silta ei ylety Puolalanmäen portaille, ei edes ratapihankadun yli kuten oli ideoitu, vaan ylittää pelkän ratapihan.
Sen verran Logomon sillasta, että suunnitelmissa on muistaakseni edelleen jatkaa siltaa Ratapihankadun yli, kunhan kadun toisella puolella sijaitsevan tontin kaavoitus valmistuu ja oletettavasti siihen tuleva uudisrakennus valmistuu. Kaavamuutos on vireillä ja löytyy Turun kaavahausta, eri asia toki on millä aikataululla kaava valmistuu. https://www.turku.fi/kaavoitus/ajurinkatu-2072-2019
VPH kirjoitti:Pohjoisrata lisäisi myös asumismukavuutta nykyisen radan varrelle rakentuviin kerrostaloihin. Nykyisellään melkosta jyrinää noissa taloissa aamuisin ja iltaisin, kun juna menee ohi. Voisiko radan tilalla olla raitiovaunulle tie, tai pyöräbaana?
Monissa Linnanniemen kilpailuehdotuksissa satamarata oli muutettu juurikin pyöräbaanaksi ja se oli minunkin mielestä hyvä idea, enkä oikein voi käsittää tätä päätöstä säilyttää rata nykyisellä paikallaan. Mitä tulee raitsikkaan, niin sehän on linjattu kulkemaan Herttuankulman läpi, niin kuin TS:n kaaviosta ylempänä näkee.

Mielestäni satamaradan siirtäminen pois nykyiseltä paikaltaan olisi yksi tärkeimmistä pointeista Linnanniemen kehittämisessä ja Turun linnan edustan avaamisessa viihtyisäksi puistoksi. Turun Sanomissa tiedetään kertoa että radan linjaaminen Pahaniemen kautta maksaisi kaupungille kaikkineen noin 15 milj. euroa, mikä on mielestäni pieni summa suhteutettuna siihen mitä terminaalihanke kokonaisuudessaan maksaa, ja verrattuna mm. edellä mainittuun Logomon siltaan tai Elämyskeskuksen 30 milj. euron sijoitukseen. Radan siirtämisestä olisi ainakin näin maallikon silmään niin suuret hyödyt Linnanniemen puiston suunnittelussa ja viihtyisiyydessä, että se olisi ehdottomasti hintansa väärti. Toki en tiedä miten paljon rata haittaisi laivaterminaalin pohjoispuolen kehittämistä, mutta luulisin että se olisi tässä kohtaan pienempi paha.
Laiturityö aloittaa jättihankkeen kesällä 2022 – Turun sataman yhteisterminaaliin pitää mahtua kerrallaan 6 000 ihmistä

Turkuun jo tovin aikaa suunniteltu laivavarustamojen yhteisterminaali etenee nyt kahdella tavalla. Keskiviikkona pidettiin yleisötilaisuus tekeillä olevasta Ferry Terminal Turku -asemakaavasta, jossa määritellään terminaalin ja 600-paikkaisen parkkitalon paikka ja koko sekä alueen liikennejärjestelyt. Valmis kaavaesitys on määrä viedä valtuustoon vuonna 2022.

Maanantaina Turun kaupunginhallitus saa eteensä ehdotuksen, jonka mukaan Turku oikeuttaisi sataprosenttisesti omistamansa Turun Satama Oy:n käynnistämään Ferry Terminal -hankkeen. Tosin lopullinen päätös tehtäisiin vasta nykyvaltuuston viimeisessä kokouksessa 14. kesäkuuta.

––

Turun Satama Oy:n toimitusjohtaja Erik Söderholm sanoo, että itse terminaalin suunnitelmia ei ole viime kuukausina juurikaan karsittu. Säästöjä on tehty tulevan rakennuksen ympäristössä. Esimerkiksi satamaraiteen siirto Pahaniemen suunnasta tulevaksi olisi vienyt 15 miljoonaa. Nyt kiskot pysyvät nykypaikassa.

Tuloksena on Söderholmin ja Turun Satama Oy:n hallituksen puheenjohtajan Ville Niinistön (vihr) mukaan "optimoitu terminaalisuunnitelma". Esimerkiksi mitään isoja tapahtumatiloja sinne ei aiota sijoittaa.

Kokoa komeudella kuitenkin olisi. Toimitusjohtaja toivoo, että korkeutta olisi 17,5 metriä ja pinta-alaa noin 12 000 neliötä.

Kuva

Itse terminaalirakennus veisi vain osan 172 miljoonasta eurosta. Söderholm muistuttaa, että laituripaikkojen rakentaminen on hintavaa puuhaa, kun paikoin joudutaan paaluja iskemään 70-metriseen saveen.

Suunnitelmien toteutus on määrä aloittaa juuri laitureista. Ensin tulisi uusi pistolaituri ja sitten korjattaisiin Tallink Siljan käyttöön tuleva laituri.

– Uskon, että rakentamista näkyy jo kesällä 2022, toimitusjohtaja laskee.

––

Turun kaupunginhallituksen maanantaiselta esityslistalta selviää, että satamayhtiö rahoittaa kohdetta rakennusaikana omalla kassallaan ja omilla tuloillaan 47 miljoonan edestä. Satamayhtiön ainoa omistaja Turun kaupunki lainaa loppusumman eli 125 miljoonaa.

Turku luottaa paitsi tytäryhtiönsä maksukykyyn, myös siihen, että se saa satama-alueen kiinteistökehityksen kautta vähintään 35–40 miljoonan euron nettotuoton.

Kun Viking Linen nykyterminaalin poistuminen avaa Linnanniemen uuteen käyttöön, alueelle voi sijoittaa 45 000 kerrosalaneliön edestä uutta rakennusoikeutta. Turku nappaisi maankäyttösopimuksilla 15 miljoonan euron nettotulot.

Rakenteilla olevaan Herttuankulmaan voitaisiin lisätä satamalta vapautuvasta alueesta jatko-osa. 12 hehtaarin alueelle mahtuisi rakentamista jopa 120 000 kerrosalaneliötä. Sen rahallinen arvo olisi 60 miljoonaa. Turun eteen tulisi kuitenkin infrakuluja sen verran, että nettohyöty olisi 45–50 miljoonaa.

Yhteen ynnättynä kahdesta alueesta kilisisi Turun kirstuun 60–65 miljoonaa euroa. Summasta pitää miinustaa Vikingin ja Siljan nykyiset terminaalit, jotka Turku joutuisi lunastamaan noin 25 miljoonalla. Miinustuksen jälkeen hyvää jäisi jäljelle tuo 35–40 miljoonaa.

––

Yhteisterminaalin toteutus kytkeytyy vahvasti suunnitelmaan, jonka mukaan Turku toteuttaa Historian ja tulevaisuuden museon Turun linnan eteläpuolelle Aurajokirantaan. Sen on määrä olla valmis vuonna 2029.

––

Kaavoituksen esiselvityksessä puhutaan museosta sekä Linnanpuiston laajenemisesta Turun satamalta vapautuvalle alueelle. Tuo alue on nykyisin Viking Linen aluksille johtavan liikenteen käytössä. Puistoon tulisi paviljonkeja, liikunta- ja tapahtumakenttiä, laitureita, rantapenkereitä ja satama-allas.

Suunnitelmiin sisältyy myös riskejä ja uhkia. Ensinnäkin ne ovat riippuvaisia yhteisterminaalin toteutuksesta. Toisen riskin muodostavat meri- ja hulevesitulvat. Kolmas on Turun linnan maisemallisen aseman heikentyminen.

Rannan saavutettavuus taas heikkenee, kun Turku päättää pitää satamaraiteen nykysijoillaan.

https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5 ... 00+ihmista
Kantti tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#103063
Sataman uuden matkustajaterminaalin rakentamiseksi järjestetään arkkitehtuurikilpailu.
Sataman uuden terminaalin arkkitehtikilpailu starttaa lokakuun puolivälissä


Turun Satama järjestää arkkitehtuurikilpailun uuden, Viking Linen ja Tallink Siljan yhteiskäyttöön tulevan matkustajaterminaalin suunnittelijan valitsemiseksi.
Kuva

Kaupunkilaisten ja matkailijoiden kannalta uusi yhteisterminaali on Ferry Terminal Turku -hankkeen kenties kiinnostavin osuus. Rakennus palvelee matkustajia vuosikymmenten ajan ja sen sijoittuminen satamaympäristöön lähelle Turun linnaa tekee kohteesta kaupunkikuvallisesti merkittävän.

- Korkean arkkitehtonisen laadun lisäksi onnistunut matkustajakokemus on meille ensisijaisen tärkeää ja se huomioidaan myös matkustajaterminaalin suunnittelijan valinnassa. Kaksivaiheisen kutsukilpailun järjestämisellä haluamme omalta osaltamme edistää viihtyisän kaupunkiympäristön luomista turkulaisille, Turun Sataman toimitusjohtaja Erik Söderholm sanoo.

- Uusi yhteisterminaali tulee olemaan tärkeä portti Turkuun ja täältä maailmalle. Historiallisesti arvokkaaseen ympäristöön asettuvalta terminaalilta edellytetään korkeatasoisia kaupunkikuvallisia ominaisuuksia. Erityisen painokkaasti ehdotuksissa tullaan arvioimaan myös toimivuutta sekä taloudellista toteuttamiskelpoisuutta, kuvailee Turun kaupunkisuunnittelujohtaja, arkkitehti Timo Hintsanen, joka toimii kilpailun tuomariston jäsenenä.

Matkustajaterminaalin arkkitehtuurikilpailuun kutsutaan mukaan viisi suunnitteluryhmää avoimen ilmoittautumismenettelyn kautta. Ilmoitus kilpailusta julkaistaan julkisten hankintojen Hilma-tietokannassa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi lokakuun puolivälin jälkeen.

Kilpailun voittajan kanssa on tarkoitus tehdä sopimus matkustajaterminaalin pää- ja arkkitehtisuunnittelusta. Matkustajaterminaalin urakoitsija kilpailutetaan myöhemmin erikseen. Uusi matkustajaterminaali on tarkoitus ottaa käyttöön 1.1.2026 alkaen.
https://www.turku.fi/uutinen/2021-10-12 ... olivalissa

Nyt olisi tärkeää saada nopeasti aikaan päätös satamaan menevän matkustajaraiteen purkamisesta ja korvaamisesta pohjoisesta tulevalla olemassa olevalla tavararaiteella, sähköistämällä se ja tarpeen mukaan korjata ajanmukaiseksi! Jos nykyinen raide jää paikalleen, vesittää se Linnanniemen kaavoituksen ideaa vapaasta kaupunki- ja puistoalueesta. Raide jää lisäksi tarpeettoman kauas tulevasta terminaalista, tavararaide taas on valmiiksi oikeassa paikassa. Samalla kaupungin katualueella olevat 4 tasoylikäytävää voisi purkaa häiritsemästä liikennettä neljä kertaa päivässä.
TurkuCubed, Pyöröovi tykkää tästä
tekijänä TheCultureHigh
#103088
Käsittämätöntä että miten tollanen radanpätkä voi maksaa 15 miljoonaa. Todella tärkeää olisi poistaa tuo olemassa oleva raide ja tuoda junat pohjoista pitkin. Kuten jo todettua niin muu liikenne hyötyisi siitä ja paljon. Vähentää jo ennestään ruuhkaisia katuja. Myöskin on jotenkin "only in Turku" että parin sadan miljoonan projektissa tuo ongelma jätetään olemaan.