Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä AQ
#100691
DrHouse kirjoitti: 27.08.20 15:42 Tavoite taisi aiemmin olla, että valmistuu sm-liiga kauden 21-22 alkuun eli vajaa puoli vuotta olisi nyt tuosta jäämässä. Virallista päivämäärää ei kuitenkaan tainnut olla olemassa, joten ei kai se sitten virallisesti ole aikataulustaan jäljessä :D
Kyllä mun mielestä on jo aiemmin kerrottu tuosta että valmistuu vasta loppuvuodesta. Nyt vain lyötiin lukkoon tuo loppuvuoden valmistumisaika.
Avatar
tekijänä engineerix
#100737
Tuleeko areenan hotelliin vielä yksi varsinainen hotellihuonekerros, vai onko jäljellä enää vain kaltevan kattorakenteen asennus? En ole nähnyt piirrustuksia ja havainnekuvista on hiukan vaikea sanoa varmaksi.
Avatar
tekijänä engineerix
#100756
AQ kirjoitti: 04.09.20 09:58 Käsittääkseni tuossa on kaikki kerrokset. https://www.rakennusteollisuus.fi/globa ... -kurki.pdf
Jep. Tuon dokumentin perusteella olen samaa mieltä. Hotellissa on 6 kerrosta sisältäen alimman aitiokerroksen. Kerroksia tulee areenan tasosta 10 ja kadulta 11. Kerroksia ei siis pitäisi enää tulla lisää. Luulisi kyllä jotain rakennelmaa vielä tulevan noiden päälle, koska kattolinjan varmaankin pitäisi kaareutua tuosta vielä selvästi korkeammalle.

Webcamissa muuten näkyy nyt 11 kerroksen päällä pari elementtiä pystyssä, mutta ne eivät näyttäisi olevan lopullisilla paikoillaan.
Avatar
tekijänä grendy
#100760
engineerix kirjoitti: 04.09.20 13:18 Aamulehdessä juttua täälläkin keskustelua herättäneestä Topaasin julkisivulaattojen mokasta:

https://www.aamulehti.fi/a/fc9be538-f49 ... 2737894164

Hauska yksityiskohta, ettei tuota kuulemma huomattu asennusvaiheessa. Se olikin jo selvää, että kyseessä oli elementtivalmistajan moka, mutta tulipahan nyt sitten myös vahvistus asialle.
"Topaasi-tornitalon julkisivun vääränlainen julkisivulaatta on herättänyt ihmetystä kaupunkilaisissa."
Kuinkahan moni kaupunkilainen on oikeasti asian huomannut edes ;)
tekijänä Kupe
#100763
Tästä kuvasta näkee ehkä parhaiten noi hotellin kerrokset (älä huomioi keltaista ympyrää):
Kuva

Kuvaa voi verrata työmaakameraan. Katolle tulee siis vielä toi ”hyppyri”.
grendy tykkää tästä
tekijänä thencv
#100782
Ellen nyt ole väärin tulkinnut Aamulehden nettilehdessä ollutta SRV:n mainosta, niin kannen ja Sorin sillan välistä aluetta on alettu laatoittaa.

Opaalista ei ole vielä tietoakaan. hehe
Avatar
tekijänä grendy
#100785
Outoa että Opaali ei ole vielä virallisesti rakenteilla. Nettisivujen mukaan 148 asuntoa, joista 90 varattu, 6 alustavaa varausta ja 52 vapaata. Eli yli 60% varattuna. Mutta eiköhän toi tuu muuttuun hetkellä millä hyvänsä :)
Avatar
tekijänä henkka
#100787
En tiedä milloin rakennus on virallisesti rakenteilla mutta SRV:n uutiskirjeen mukaan Opaalia varten tehdään töitä.

Muotin purkutyöt sekä As Oy Tampereen Opaalin viemäreiden rakennustyöt jatkuvat. Porraskuilun paalulaatan ja maanvaraisten perustusten maatyöt jatkuvat Opaalilla.
Toisin kuin Topaasissa, Opaalissa on maanvaraisia perustuksia, koska Opaalissa on liike-/toimistotiloja myös Kannen alla.
grendy tykkää tästä
Avatar
tekijänä engineerix
#100789
engineerix kirjoitti: 04.09.20 11:49 Webcamissa muuten näkyy nyt 11 kerroksen päällä pari elementtiä pystyssä, mutta ne eivät näyttäisi olevan lopullisilla paikoillaan.
Kyllä kyseiset elementit olivat sittenkin jo oikeilla paikoillaan. Hissikuilut ja portaikot tulee juurikin noille alueille. Tiedä sitten pääseekö hissillä suoraan hotellin yläpuolella olevaan tilaan. Vähän näyttäisi siltä, koska vasemmanpuoleisessa pömpelissä on kaksi suurta oviaukkoa. Pelkkä portaikko ylätilaan tuskin selittäisi tuota. Sen lisäksi elementit nousevat vielä melkoisesti aukkoja ylemmäs, joka kenties selittyy hissin konehuoneen vaatimuksilla.

Se tässä kyllä kummastuttaa, että meinaavatko tosiaan saada tuon vasemmanpuoleisen pömpelin integroitua vinon katon sisään? Ei näytä onnistuvan. Merkittävä osuus näyttää jäävän törröttämään katolle. Kunhan nyt eivät sentään täysin tärvelisi hienoa pulkkamäkeä...
Avatar
tekijänä engineerix
#100818
Hiukan enemmän tietoa:
https://news.cision.com/fi/lapland-hote ... e,c3192342

On tuo kyllä hieno idea ja eiköhän toteudu myös. Olisi hölmöä jättää tällainen toteuttamatta myöskin kaupungin puolesta, kun kyseessä on sentään Suomen saunapääkaupunki.

Eiköhän nuo katolle ilmestyneet pömpelit siis ole hissien sisäänkäyntejä. Katolle muuten nousee lisää seinää nyt. Mielenkiinnolla odotan, mitä sinne hyppyrin kärkeen tulee. Kenties jutussa mainittu lounge tila?
  • 1
  • 64
  • 65
  • 66
  • 67
  • 68
  • 75