Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä JeppeS
#82612
henkka kirjoitti:No ei mitenkään yllättävää. Voimakadun risteykseen on vain 150 metriä, ei tunnu missään. Mistähän sinnekin alikulkuun joutuu pyörällä kiertämään. Ja kai sinne tulee alikulkuun tulee portaat ainakin eteläpäähän, muuten pysäkiltä oiotaan ihan ilman suojatietäkin. Vai onko pysäkkikin siirretty, ettei tarvitse autojen hidastella.

Täytyy kyllä sanoa alkaa mennä melkoista alamäkeä suunnitelmat tässä kaupungissa.
Pyörällä Ratinanraitille tietysti ajetaan Hatanpään valtatieltä Jokikadulle ja Höyrynpuiston läpi (ne jotka tulevat etelästä Hätanpäältä tai idästä Viinikan suunnasta) tai lännestä tulijat Voimakadun kautta, mutta kummassakaan tapauksessa en ymmärrä miksi kukaan pyöräilevä kiertäisi yhtään mihinkään Ratinanraitin ja alikulkutunnelin kautta, ainakaan etelästä pohjoiseen suunnatessa.

Idästä Tampereen valtatietä tulevat luonnollisesti ylittävät Tampereen valtatien viimeistään Voimakadun risteyksessä ja jatkavat matkaa maan pinnalla Ratinan raitin tunnelin päällä stadionin ja kauppakeskuksen välistä Olympia-aukiolle ja sieltä joko stadionin kylkeä pitkin Laukonsillalle tai Autotuonnin laajennuksen (Ranta-Ratina) kyljestä ramppia alas Suvantokadulle.

Lännestä ja Hatanpäältä tulevat luonnollisesti ylittävät Tampereen valtatien Hatanpään valtatien risteyksessä ja jatkavat Hatanpään valtatien reunustaa kohti pohjoista.

Näin ymmärtäisin, että koko Tampereen valtatien alitus palvelee pääasiassa siis vain Ratinan raitin tai Voimakadun varressa olevia taloja, muillehan se on vain tarpeeton kiertoreitti...

Vastaavasti ne pyöräilijät jotka pohjoisesta saapuvat Laukonsiltaa pitkin, tulevat stadionin kylkeä Olympia-aukiolle, kurvaavat pintaa pintaa pitkin Juoksija-patsaalta oikealle, stadionin itäkatsomon ja kauppakeskuksen välistä Ratinan raitin alikulkutunnelin päällä ja jatkavat Tampereen valtatietä itään. Pohjoisesta Koskikeskuksen vierustaa pyöräilevät saapuvat Ratinan kujan risteykseen, kurvaavat Suvantokatua alas, Autotuonnin vierustaa ylös Olympia-aukiolle ja siitä jatkavat stadionin itäkatsomon ja kauppakeskuksen välistä, lähteäkseen Tampereen valtatietlä länteen (itään ja etelään menijät varmasti kurvavat Suvantokatua ylös Hatanpään valtatielle..).

Tampereen valtatien varren taloista pintareitti on siis paras kaikille muille, paitsi vielä tyhjänä nököttäville tonteille sähkölaitoksen pihassa ja As Oy Ratinan Stradalle, jonka pyörävarastot lienevät Ratinan raitilla.

Tampereen valtatien eteläpuolen bussipysäkiltä kävelijöiden oikaisu valtatien yli pohjoispuolelle pintaa pitkin vaatii jo melkoista kohkeutta, ramppien seinät ja keskialueen kukkalaatikko näyttävät kyllä kuvassasi sen verran korkeilta, ettei siitä ihan joka poika oikaisekaan yli. Kaavakartassa näyttäisi As Oy Ratinan Stradan ja alikulkutunnelin suuaukon välissä olevan kaistale kaupungin maata, jolle portaat olisi tehtävissä.
tekijänä JeppeS
#82613
hylje kirjoitti:150m on tyypillisellä verkkaisella jalankulkunopeudella 3km/h noin kolmen minuutin reissu. Jos toisella puolella pitää vielä palata samalle linjalle, niin tuplat. Eli jalankulkijalle kannattaisi olla liikennevalot vaikka joutuisi odottamaan minuuttikaupalla vihreää miestä.
Ajallisesti laskelmasi kyllä puolustaa portaiden tarvetta. Henkan kuvassa muurit ovat sen verran korkeat, ettei yli enää pääse, joten Tampereen valtatieltä tarvitaan portaat alas alikulkutunnelille As Oy Ratinan Stradan ja Ratinan raitin välistä.
Avatar
tekijänä grendy
#82630
Joo-o todellakin suunnitelmat menevät kyllä vain alamäkeen. Autoilu jyrää kaikki muut kulkumuodot! Itse oon taistellut sen puolesta, että Tampereen valtatielle "Minetinpolun" kohdalle tulisi uusi suojatie kun siitä kerta ihmiset muutenkin jatkuvasti pomppivat yli, mutta sekin vain haittaisi peltilehmien kulkua joten turha luulo.
tekijänä JeppeS
#82640
Lähtökohtaisesti Tampereen ongelma on täysin väärään paikkaan muodostunut keskusta. Kahden järven välissä kapealla väliköllä itä-länsisuuntaiselle liikenteelle ei ole juurikaan vaihtoehtoisia reittejä, joten
Tampereen valtatien rooli läpikulku- ja työmatkaliikenteelle on erittäin suuri ja se toimii nykyiselläänkin aika lailla äärirajalla... Jatkossa kun rantatiekin viedään tunneliin ja jätettiin Särkänniemen kohdalta pois liittymä, Ratapihankadun toteutus on aivan vitsi ja Hämeenkatu on jo tukossa, niin vaihtoehdot ovat melko lailla nollissa. Satakunnankatu on välityskykynsä huipun saavuttanut...

Varsinkin Itsenäisyydenkadulla ja Tampereen valtatiellä pitäisi testata Turustakin tuttua ylikulkukäytävää ja laittaa keskikaistatelle aita väliin estämään oikaisevat poukkoilijat.

Yksinkertaisesti ollaan siinä tilanteessa, ettei aiemmin tehtyjä virheitä maankäytön suunnittelussa, kaavoituksessa ja katusuunnittelussa ei voi korjata yksinkertaisin ratkaisuin vaan on saatava sujuvoitettua liikennettä muilla konsteilla. Eikä henkilöautoliikenteen hankaloittaminen, ainakaan enempää, johda mihinkään, Suomi on pitkien etäisyyksien maa, eikä kaikilla ole mahdollisuutta toimivaan joukkoliikenteeseen tai muuttamiseen tänne keskustaan. Täältä kävelykadun varresta on aika helppo huudella, että autot pois keskustasta, kun ympäryskuntien bussiyhteydet ovat huono vitsi, eikä raideliikenteelle ei viitsi edes hymyillä. Nokialta, Kalkusta, Tesomalta, Epilästä, Ylöjärveltä, Lielahdesta, Pispalasta, Peltolammilta, Sarankulmasta jne... olemassa olevan rataverkon varrelta olisi aika pienellä vaivalla tehtävissä toimiva joukkoliikenne, mutta kovin suurta hinkua siihen ei ole ollut. Tesomaa on väläytelty 2020... Mutta nämä tietysti edellyttäisivät myös järjestelyratapihan siirtoa hieman toisarvoisemmalle maalle ja maan vapauttamista keskustan tuntumasta...
Avatar
tekijänä henkka
#85109
Ratinan kauppakeskuksessa Ratinan studion puoleiselle seinälle on tullut lisää lasia, myös rikkinäistä.

Kuva
Kuva

Tampereen valtatien puolella tehdään pysäköintihallin seinää, Ratinan rantatien puolella Vuoltsun laajennuksen perustuksia.

Kuva
Kuva

Sisällä on paikoillaan jo useammat rullaportaat.

Kuva

Periskoopin ylitys ei näytä ainakaan kauempaa mitenkään suurelta mutta onhan tuo nyt ainakin metrin verran?

Kuva

Vuolteenkadun uudella linjauksella on jo yksi kaista lähes käyttövalmiina.

Kuva
tekijänä pispala
#85120
henkka kirjoitti:Vuolteenkadun uudella linjauksella on jo yksi kaista lähes käyttövalmiina.

Kuva
Ota tuo "lähes" pois, koska tuo uusi katu on avattu käyttöön ykssuuntaisena tuolta kuvan osoittamasta suunnasta Vuoltsulle päin.

Merkinnät vaan ovat niin epäselvät, että 99 % autoilijoista ei ymmärrä kadun olevan auki. Kun tarkasti katsoo, niin avoinna oleva katu se on. Koeajoin viikonloppuna ja siitähän pääsee aivan rakennustyömaan ytimeen katsomaan.
Avatar
tekijänä Kantti
#85364
Eilen Ratinan kauppakeskus näytti tältä Tornihotelli yläkerrasta. Vanhojen funkkisrakennusten renovointi on projektissa lähes parasta!

Kuva

Kuva
grendy, 16valve tykkää tästä
Avatar
tekijänä henkka
#85615
pispala kirjoitti:Ota tuo "lähes" pois, koska tuo uusi katu on avattu käyttöön ykssuuntaisena tuolta kuvan osoittamasta suunnasta Vuoltsulle päin.

Merkinnät vaan ovat niin epäselvät, että 99 % autoilijoista ei ymmärrä kadun olevan auki. Kun tarkasti katsoo, niin avoinna oleva katu se on. Koeajoin viikonloppuna ja siitähän pääsee aivan rakennustyömaan ytimeen katsomaan.
Tuo kuva oli otettu Tampere-päivänä, eikä Vuolteenkatu silloin vielä ollut käytössä. Mutta totta on ettei sitä nytkään kukaan näytä käyttävän, viime viikonloppuna en nähnyt kenenkään ajavan siitä.

Muuten Ratinassa on alettu rakentaa viimeistä kauppakeskuksen ja Tampereen valtatien välistä osaa. Kellarin seinässä on aukot parkkihalliin ajoa varten.

Kuva

Ratinan stadionin puoleisen seinän lasituksiin on ilmestynyt eviä, yläreunasta hieman epäsäännöllisemmin. Ratinan puoleisella seinustalla on myös useampi oviaukko kuin olin odottanut. Toivottavasti niistä pääsee suoraan liikkeisiin eikä vain kauppakeskuksen käytävälle.

Kuva
Kuva

Periskooppi on saanut molemmat kerroksensa, en tiedä tuleeko alemman kerroksen lattia lasista vai onko tuo nyt vain sattumalta tuon näköinen tällä hetkellä. Muuten periskooppi on lihavan näköinen, pitikö sitä toimisto-osaa nyt korottaa. Ja miksi tuo varsikin on noin paksu, ei siellä taida toimistotiloja kuitenkaan olla.

Kuva
Avatar
tekijänä henkka
#86035
Ei suuria muutoksia viime kerran jälkeen. Uusi, pienempi nostokurki on saapunut.

Kuva

Autotuonnin viereisen uudisosan seinästä on pystyssä yksi elementti.

Kuva

Vuoltsun huoltoasemien katokset on purettu. Kaavan mukaan ne olivat "kulttuurihistoriallisesti edustavia rakennuksen osia". "Mikäli nykyinen osa puretaan, sen paikalle tulee toteuttaa samaa kattomuotoa, katon korkeusasemaa, julkisivun materiaalia ja samoja julkisivun muotaiheita omaava rakennusosa." Sehän nähdään, epäilen paikalle tulee veturitallin katon kaltainen halpa jäljitelmä, joka ei ole edes sinne päin.

Kuva
Avatar
tekijänä henkka
#86309
Tampereen valtatien puoleisen osan rakentaminen etenee. Paikalla on nyt toinenkin pikkunosturi.

Kuva

Autotuonnin länsipuolella oleva laajennus on nyt toisessa kerroksessa ja Olympia-aukiota reunustava kauppakeskuksen seinä valmiina paikallaan.

Kuva
Kuva

Vuoltsulla ollaan menty kulmahuoltiksen takaseinästä Vuoltsun keskellä sijaitsevalle aukiolle. Toivottavasti pylväiden kaakelit jäävät näkyville eikä niitä peitetä esimerkiksi pelleillä. Hatanpään valtatien puolella on vieläkin avaramman näköistä kun katosten lisäksi kadun varren puut on kaadettu. Toivottavasti edes nuo valopylväät säilyvät.

Kuva
Kuva
tekijänä Heikki K
#86316
Kun puut oli kaadettu niin Vuoltsun eteen tuotiin työmaakopit. Hatanpään valtatien ennestään liian kapeasta jalankulku- ja pyörätiestä otettiin puolet työmaa-alueeksi. Miksi, en voi käsittää miten kaupunki antoi luvan ja miksi Sponda haluaa maksimoida negatiivisen julkisuuden *ittuilemalla pyöräilijöille. Järjestely vaikuttaa pitkäaikaiselta ja tuo paikka on ennen remonttia ollut tampereen 5 vilkaimman pyörätien joukossa, myös jalankulkijamäärä on mm. linja-autoaseman takia huomattava. ja nyt siihen tehtiin alle 2m ränni pariksi vuodeksi.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid ... permPage=1
https://www.facebook.com/photo.php?fbid ... permPage=1
grendy tykkää tästä
Avatar
tekijänä henkka
#86633
Heikki K kirjoitti:Kun puut oli kaadettu niin Vuoltsun eteen tuotiin työmaakopit. Hatanpään valtatien ennestään liian kapeasta jalankulku- ja pyörätiestä otettiin puolet työmaa-alueeksi. Miksi, en voi käsittää miten kaupunki antoi luvan ja miksi Sponda haluaa maksimoida negatiivisen julkisuuden *ittuilemalla pyöräilijöille. Järjestely vaikuttaa pitkäaikaiselta ja tuo paikka on ennen remonttia ollut tampereen 5 vilkaimman pyörätien joukossa, myös jalankulkijamäärä on mm. linja-autoaseman takia huomattava. ja nyt siihen tehtiin alle 2m ränni pariksi vuodeksi.
Tämä lainaus kannattaa muistaa:
Spondan projektipäällikkö Rauno Kulmala kertoo, että aita on paikoillaan kesän tietämille.
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/4 ... eluradasta

Veikkauksia siitä onko kesän tietämillä toukokuussa 2017, elokuussa 2017 vai toukokuussa 2018?

Vuolteenkadun ja Tampereen valtatien kulmaukseen on kasvanut hissi-/porraskuilu ja tullut lisää betonielementtejä. Betonielementit eivät kuitenkaan yllä nykyiseen maanpintaan asti, vaan alareunasta näkee työmaan kuoppaan.

Kuva
Kuva

Kauppakeskuksen ja Ratinan stadionin välissä kulkevan jalankulun ja pyöräilyn tunnelin kattoa on alettu muotittaa.

Kuva

Autotuonnin jatke on noussut hieman ylöspäin ja itse Autotuonnin rakennusta on vahvistettu.

Kuva
Kuva

Vuoltsun ja Autotuonnin välissä Ratinankujalla mennään syvällä ja rakennetaan kauppakeskuksen maanalaisten (parkkihalli)kerrosten päätyseinää.

Kuva

Loput kuvat albumissa: https://www.flickr.com/photos/locationu ... 1924351215
Janne76 tykkää tästä
Avatar
tekijänä henkka
#87062
Vuoltsun edustalla on kaivettu esille toisen huoltoaseman mittarikentän alla ollut jokin, jota ei kuitenkaan näytettäisi purettavan. Ratinankujan puolella huoltoaseman takaseinää on purettu laajemmaltikin.

Kuva
Kuva

Muualla Tampereen valtatien puoli edistyy, samoin Autotuonnin jatke kuten myös stadionin ja kauppakeskuksen välinen tunneli.

Kuva
Kuva
Kuva
Janne76 tykkää tästä
  • 1
  • 16
  • 17
  • 18
  • 19
  • 20