Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä henkka
#81300
anni kirjoitti:Onko tästä lainkaan tietoa, että minkä ihmeen vuoksi korkeutta ei ole tulossa tuon enempää? Käytiinkö asiasta edes keskustelua? Oman logiikkani mukaan tuossa ympäristössä harvan asunnon maisemat pilaantuisivat, jos saisivat katsella korkeampaa rakentamista keskustaan sijoitetun peltomarkettipytingin katon sijaan.

Se on kyllä ihan selkeä, että kauppakeskuskäytössä useampi kerros ei enää toimi tehokkaasti (vrt. vaikka Kamppi, jossa ylimmissä kerroksissa on jo aika hiljaista ja vain erikoisliikkeitä, joiden asiakaskunta on muutenkin rajatumpi eikä tuotevalikoima myy satunnaiselle sunnuntaishoppailijalle, saati edes Koskikeskus jonka yläkertaan tuskin kukaan ilman vakaata tarkoitusta päätyy). Mutta jotain Redin tyylistä asuntorakentamista olisin nähnyt tässä ihan erityisen mieluusti mukana luomassa ulkoasuun kiinnostavuutta ja koko isolle tontille fiksumpaa käyttöä ja täyttöä. Hassua ja epäloogista, että vanhoja matalahkoja rakennuksia ollaan korottamassa urakalla kaupunkikuvan tiivistämiseksi, mutta sit tehdään uutta näinkin tynkänä. Tutkimattomia ovat kaupunginherrojen tiet..
4,2 metrin korotus periskooppiin nostaa kaavan mukaisen räystäskorkeuden 120,4 metriin mpy, jolloin se on korkeudeltaan Ratinan suvannon pohjukan kerrostalojen välissä (114,6 m ja 123,4 m). Kauppakeskuksen korkeampi toimisto-osa(?) muodostaa kolmion, jonka pitkä sivu kulkee periskoopilta Vuolteenkadun ja Tampereen Valtatien kulmaukseen. Sen kaavan mukainen räystäskorkeus nousisi 110,1 metriin mpy, joka on korkeampi kuin Ratinankaaren räystäskorkeus 108,8 m.

Miksi sitten kauppakeskusta ei rakenneta järkevämmin siten, että tilaa vievä kauppa olisi maan alla ja pienemmät liikkeet tontilla olevien kortteleiden kivijaloissa, katetuilla kaduilla? Täytyy muistaa että kaava on vuodelta 2008 ja alkuperäiset suunnitelmat luultavasti sitäkin vanhempia, eikä jalankulkukaupunki ehkä ollut vielä niin iso juttu kuin nykyään.

Näihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota kun keskustaan seuraavan kerran aletaan suunnitella isompaa kauppakeskittymää, luultavasti kyse on Asemakeskuksesta.
tekijänä anni
#81303
henkka kirjoitti: 4,2 metrin korotus periskooppiin nostaa kaavan mukaisen räystäskorkeuden 120,4 metriin mpy, jolloin se on korkeudeltaan Ratinan suvannon pohjukan kerrostalojen välissä (114,6 m ja 123,4 m). Kauppakeskuksen korkeampi toimisto-osa(?) muodostaa kolmion, jonka pitkä sivu kulkee periskoopilta Vuolteenkadun ja Tampereen Valtatien kulmaukseen. Sen kaavan mukainen räystäskorkeus nousisi 110,1 metriin mpy, joka on korkeampi kuin Ratinankaaren räystäskorkeus 108,8 m.

---Täytyy muistaa että kaava on vuodelta 2008 ja alkuperäiset suunnitelmat luultavasti sitäkin vanhempia, eikä jalankulkukaupunki ehkä ollut vielä niin iso juttu kuin nykyään.
Kiitos, tämä selittääkin sit jo paljon. Kuvien perusteella rakennelma on näyttänyt niin pannukakulta, että mulle jäi virheellinen käsitys, että ollaan huomattavasti ympäröiviä kerrostaloja matalemmissa luvuissa. Mut jos edes jotakuinkin samoissa tai osin jopa korkeammissa, niin sit ymmärrän paremmin, ja soveltuu varmasti ympäristöönsä siltä osin, vaikka korkeampaakin oisin mielelläni nähnyt. Ja tosiaan vaikka omassa lähihistoriassa vuosi 2008 oli vasta hetki sitten, niin kaupunkisuunnittelullisesti on taatusti menty eteenpäin paljonkin (ja nimenomaan ylöspäin). Se on näissä valitus- yms rumbissa viivästyneissä projekteissa harmillista, että suunnittelullisesti jäädään liian helposti jälkeen ajasta, jota rakennus- ja valmistumisvaiheessa jo ympäröivässä todellisuudessa eletään.
tekijänä Heikki K
#81304
anni kirjoitti:

Lisää historiaa löytyisi kahlaamalla vaikkapa tämä keskusteluketju läpi, mutta noin tiivistettynä, tästä oli suunnittelukilpailu ja tämä voitti sen. Tarjolla olisi ollut myös ehdotus, jossa oli sijoitettu huomattava määrä asuntoja tornimaisiin osiin kauppakeskuksen yläpuolelle. Se ei kelvannut silloisille päättäkille, vaikka kaupunki olisi saanut siitä enemmän selvää rahaakin. Asukkaita ja korkeaa rakentamista ei nimenomaan haluttu.
tekijänä anni
#81334
Heikki K kirjoitti: Lisää historiaa löytyisi kahlaamalla vaikkapa tämä keskusteluketju läpi, mutta noin tiivistettynä, tästä oli suunnittelukilpailu ja tämä voitti sen. Tarjolla olisi ollut myös ehdotus, jossa oli sijoitettu huomattava määrä asuntoja tornimaisiin osiin kauppakeskuksen yläpuolelle.
Oon itseasiassa lueskellutkin tän läpi taannoin, mutta ainakaan mitään visuaalista materiaalia muista kilpailuehdotuksista en muista nähneeni, enkä nytkään pikaselailulla löytänyt ainakaan alkupäästä ketjua. Tuoreehkona tamperelaisena oon ihan ulapalla kaikista aiemmista vaiheista, joita ei tänne oo dokumentoitu. Harmi, olis ollut kiva nähdä ne muutkin ehdotukset, niin vois jossitella asiantuntevammin. On hyvinkin todennäköistä, että tuun työskentelemään kyseisessä pytingissä avajaispäivästä hamaan vanhuuteen, niin kieltämättä kiukuttaa, että tulossa ei oo tuon mieltäylentävämpää miljöötä.
Avatar
tekijänä grendy
#81336

Koska Tampereen sivut hienostu uudistuessaan on poistanut kaiken historian niin täältä löysin kuvia sulle selailtavaks https://web.archive.org/web/20090321171 ... index.html :)
tekijänä anni
#81347
grendy kirjoitti:
anni kirjoitti:yhyy
Koska Tampereen sivut hienostu uudistuessaan on poistanut kaiken historian niin täältä löysin kuvia sulle selailtavaks https://web.archive.org/web/20090321171 ... index.html :)
OHO! :D Mahtavaa! Kiitos! Oot mun sankari! Näitä ihmetellessä vierähtikin sit hetki, ja kilpailuohjeet olivat myös mielenkiintoista selattavaa. Perinteistähän on se, että tässä vaiheessa on mahdollista ajatella vaan, että ne kaks muuta ehdotusta olis olleet voittanutta parempia, koska jossittelu on hieno harraste. Pakko kuitenkin myöntää, että suurimmat ongelmat on tosiaan ehkä olleet siellä kaavoituspuolella ohjeita laatiessa, kun on haluttu tehdä suhteellisen matalaa massaa viereisten rakennusten mukaisesti.

Cityconin/Skanskan ehdotuksesta olin ymmärtävinäni niin, että "valopiiput" olisivat jatkuneet myös Koskarin katolle ja tehneet kokonaisuudesta yhtenäisen. Vanhoista tehdasmiljöistä kun pidän, niin se aspekti, kuten myös ne ilmeiset asuintornit, olisivat olleet mun mieleen. Ncc:n versioinnissa taas rakennus itsessään oli lättänähkö pannukakku, mutta jollain tavalla ainakin pääsisäänkäynti miellytti myös. Siltikin pakko todeta, että kyllä mä nyt ymmärrän, miksi Sponda tuon potin vei. Onhan toi ehdotus noista monellakin tapaa ympäristöönsä parhaiten istuvimman oloinen, niin väreiltään, materiaaleiltaan kuin tyyliiltäänkin. Ratinamainen setti Ratinaan.

Mitä ootte mieltä mahdollisesta yhdyskäytävästä Koskariin? Oli siitä täällä ehkä jo aiemminkin jotain keskusteltu, mutta mikä on muiden mutu, käyttääkö jengi Tampereella tunneleita niin kovin intohimoisesti myös kävellen, että sellaisen pykääminen kannattaa? Väkisinkin jäin pohtimaan, toimisko vaikka kadun yli menevä lasiputki (vähän Stockan tyyliin) paremmin, mutta toki siinä tulee funkkiskorttelit väliin, ja jos niitäkään ei kiinteillä rakenteilla olla päärakennukseen yhdistämässä, niin on siltä pohjalta turhaan mussutan.

Ihan hyvä siitä tulee. Ja siis kunhan nyt ylipäätään tulee, lopultakin.
Avatar
tekijänä henkka
#81892
Ratinan kauppakeskuksella on alettu pystyttää uudisosan teräsrunkoa ja ensimmäinen porrashuone/hissitorni näyttäisi olevan nelikerroksinen. Alimmat näkyvät aukot ovat melko matalia ja johtavat luultavasti alemman pysäköintikerroksen alla olevaan tilaan. Tästä porrashuoneesta tulee käsittääkseni viisikerroksinen, toinen rakenteilla oleva porrashuone osuu toimisto-osan kohdalle ja on luultavasti kuusikerroksinen.

Kuva

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä henkka
#81968
henkka kirjoitti:Ratinan kauppakeskuksella on alettu pystyttää uudisosan teräsrunkoa ja ensimmäinen porrashuone/hissitorni näyttäisi olevan nelikerroksinen. Alimmat näkyvät aukot ovat melko matalia ja johtavat luultavasti alemman pysäköintikerroksen alla olevaan tilaan. Tästä porrashuoneesta tulee käsittääkseni viisikerroksinen, toinen rakenteilla oleva porrashuone osuu toimisto-osan kohdalle ja on luultavasti kuusikerroksinen.

Kuva
YLAn listalla on Ratinan kauppakeskuksen poikkeamishakemus kauppakeskuksen länsiosan korottamiseksi. Kuten jo aiemmin oli puhetta, korotus nostaa periskoopin räystään 120,6 mpy. Tosin samalla kun periskooppi kohoaa, niin kohoaa myös länsiseinä, eikä periskooppi näytä ainakaan Laukontorilta katsottuna juurikaan korkeammalta. Poikkeamislupahakemuksen asemakartan mukaan ylläolevan kuvan valmiimpi porrashuone on nimeltään "Porras H" ja lähempi nimeltään "Porras A", joka on periskoopin porrashuone ja siten ulottunee räystääseen asti.

Ennen:

Kuva
BM-arkkitehdit

Jälkeen:

Kuva
BM-arkkitehdit

Hakemuksen aineistoissa on myös julkisivukuvat materiaaleineen. Pääosinhan kauppakeskus on paikalla muurattua punatiiltä, lasia, valkoista rappausta ja maalattua metallia/terästä.

http://ktweb.tampere.fi/ktwebbin/dbisa. ... 3a00+100+1
Avatar
tekijänä henkka
#82325
Olin aiemmin väärässä siitä ryömintätilasta. Se on kuin onkin pysäköintitalon alempi kerros. Siinä tosin ei vieläkään ole lattiaa. Työmaalle on siis saapunut nosturi. Samanlaisia kiinteäpuomisia nostureita on ainakin Kalasatamassa ja Taysilla ainakin kaksi.

Kuva
Kuva
Avatar
tekijänä henkka
#82600
Tampereen valtatien pohjoinen yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie on siis poissa käytöstä vuoteen 2018 saakka, joten kuvia ei saa kunnolla ihan joka puolelta. Tampereen valtatien eteläpuolelle on avattu korvaava yhteys mutta se ei kulje (toivottavasti) lopullisessa korossa vaan kuopassa.

Kuva

Lisäksi kuvassa näkyvän valaisinpylvään tällä puolella pitäisi tulevaisuudessa kulkea suojatie Tampereen valtatien yli mutta mietin miten tuosta muurista oikein mennään yli.

Kuva
Kuva
Kuva
tekijänä JeppeS
#82602
"Lisäksi kuvassa näkyvän valaisinpylvään tällä puolella pitäisi tulevaisuudessa kulkea suojatie Tampereen valtatien yli mutta mietin miten tuosta muurista oikein mennään yli."
- Taannoin asukastilaisuudessa kerrottiin tältä osin suunnitelman olevan jo päivitetty, suojatietä ei tule, vain alikulkutunneli.
Se suojatie olisi liian lähellä edellistä/seuraavaa, liian vaarallinen liikennemäärien vuoksi (tarvitsisi kuitenkin liikennevalot) ja väylä on Tampereen pääreittejä, joten ilman on parempi.
Avatar
tekijänä henkka
#82603
JeppeS kirjoitti:"Lisäksi kuvassa näkyvän valaisinpylvään tällä puolella pitäisi tulevaisuudessa kulkea suojatie Tampereen valtatien yli mutta mietin miten tuosta muurista oikein mennään yli."
- Taannoin asukastilaisuudessa kerrottiin tältä osin suunnitelman olevan jo päivitetty, suojatietä ei tule, vain alikulkutunneli.
Se suojatie olisi liian lähellä edellistä/seuraavaa, liian vaarallinen liikennemäärien vuoksi (tarvitsisi kuitenkin liikennevalot) ja väylä on Tampereen pääreittejä, joten ilman on parempi.
No ei mitenkään yllättävää. Voimakadun risteykseen on vain 150 metriä, ei tunnu missään. Mistähän sinnekin alikulkuun joutuu pyörällä kiertämään. Ja kai sinne tulee alikulkuun tulee portaat ainakin eteläpäähän, muuten pysäkiltä oiotaan ihan ilman suojatietäkin. Vai onko pysäkkikin siirretty, ettei tarvitse autojen hidastella.

Täytyy kyllä sanoa alkaa mennä melkoista alamäkeä suunnitelmat tässä kaupungissa.
Avatar
tekijänä hylje
#82606
150m on tyypillisellä verkkaisella jalankulkunopeudella 3km/h noin kolmen minuutin reissu. Jos toisella puolella pitää vielä palata samalle linjalle, niin tuplat. Eli jalankulkijalle kannattaisi olla liikennevalot vaikka joutuisi odottamaan minuuttikaupalla vihreää miestä.
  • 1
  • 16
  • 17
  • 18
  • 19
  • 20