Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä henkka
#75299
Yhdyskuntalautakunta käsitteli kokouksessaan Eteläpuiston OAS:n palautetta ja päätti merkitä sen tiedoksi. Samalla lautakunta lisäsi päätökseen ponnen:
lisäksi lautakunta korostaa perustetun yhteistyöryhmän roolia suunnittelua osaltaan ohjaavana tahona. Kaupunginhallituksen suunnittelukokouksen mukaisesti Eteläpuiston kaavoitus etenee Seelake- vaihtoehdon perusteella. Lautakunta toivoo kuitenkin, että varsinaisen Eteläpuiston ranta-alueen kohdalla huomioidaan Hemgård (Puistosuunnitelma) -suunnitelmassa esitetyt ratkaisut.
Avatar
tekijänä grendy
#75300
henkka kirjoitti:Yhdyskuntalautakunta käsitteli kokouksessaan Eteläpuiston OAS:n palautetta ja päätti merkitä sen tiedoksi. Samalla lautakunta lisäsi päätökseen ponnen:
lisäksi lautakunta korostaa perustetun yhteistyöryhmän roolia suunnittelua osaltaan ohjaavana tahona. Kaupunginhallituksen suunnittelukokouksen mukaisesti Eteläpuiston kaavoitus etenee Seelake- vaihtoehdon perusteella. Lautakunta toivoo kuitenkin, että varsinaisen Eteläpuiston ranta-alueen kohdalla huomioidaan Hemgård (Puistosuunnitelma) -suunnitelmassa esitetyt ratkaisut.
Wtf. Varsinainen Eteläpuistohan on lähinnä Tampereen valtatietä ja ranta-alue on vaan vanhaa "roska-aluetta". Eli YLA toivoo että että puistomainen osuus rakennetaan kaupunkimaisesti ja nykyinen hukkatila rakennetaan erikseen puistoksi? Tästä se alamäki alkaa tämänkin projektin suhteen... Nimbyjen sana on painanut.
Avatar
tekijänä henkka
#76380
Eteläpuiston yhteistyöryhmän uusimmat kuulumiset löytyvät Akordin sivuilta osoitteesta: http://akordi.fi/?page_id=661
Keskusteltiin siitä onko jossakin jo lyöty lukkoon tavoiteltu kerrosala- tai asukasmäärä. Vastaus: Ei ole lyöty lukkoon. Missään päätöksessä ei lue, että pitää saada tietty määrä ihmisiä. Keskustan strateginen yleiskaava linjaa tavoitteeksi 15 000 ihmistä 2030 mennessä. Kaupunki näkee, että keskustassa rakenteen täydentämisellä tähän ei päästä ja tästä juontuu se, että kaupungin taviotteena on saada kaava-alueelle asukkaita määrä, joka on lähempänä 3000 kuin 1500 asukasta. Yhteistyöryhmässä on kuitenkin edustettuna taustaryhmiä, jotka kyseenalaistavat tämän määrällisen tavoitteen Eteläpuiston ja sen lähialueiden kaavan tavoitteena (vrt. lähtötilanteen kartoitusraportti) ja pyrkivät vaikuttamaan siihen.
Tähän asukasmäärään takertui eräs harmaantunut herrasmies yleiskaavan esittelytilaisuudessa tiistaina ja lähinnä siihen miksi esittelykalvossa Eteläpuistoon on merkitty tulevaksi asukasmääräksi on merkitty 2000+ asukasta. Hänen mielestään jonkunhan on pakko tietää montako asukasta Eteläpuistoon koska se on kalvoon merkitty (salaliitto), luonnoksessa puhuttiin vain 1000 - 1500 asukkaasta (luonnos? vai oas (ei mainintaa)), kuten myös kilpailukutsussa (oikeusvaikutukseton?). Selvästi yritti hakea jotain perustetta valittaa tulevista kaavoista.

Lisäksi hän halusi tietää miksei Viinikanlahden puhdistamon alueelle ole merkitty asumista (Maaseutukaavassa puhdistamo on vielä olemassa ja on seudullisesti tärkeä). Onhan Eteläpuistokin kuulemma seudullisesti tärkeä virkistysalue. Halusi myös tietää miksei Eteläpuiston tulevia asukkaita voisi sijoittaa Viinikanlahden puhdistamon alueen tuleviin asuntoihin.
Avatar
tekijänä grendy
#76381
henkka kirjoitti:Eteläpuiston yhteistyöryhmän uusimmat kuulumiset löytyvät Akordin sivuilta osoitteesta: http://akordi.fi/?page_id=661
Keskusteltiin siitä onko jossakin jo lyöty lukkoon tavoiteltu kerrosala- tai asukasmäärä. Vastaus: Ei ole lyöty lukkoon. Missään päätöksessä ei lue, että pitää saada tietty määrä ihmisiä. Keskustan strateginen yleiskaava linjaa tavoitteeksi 15 000 ihmistä 2030 mennessä. Kaupunki näkee, että keskustassa rakenteen täydentämisellä tähän ei päästä ja tästä juontuu se, että kaupungin taviotteena on saada kaava-alueelle asukkaita määrä, joka on lähempänä 3000 kuin 1500 asukasta. Yhteistyöryhmässä on kuitenkin edustettuna taustaryhmiä, jotka kyseenalaistavat tämän määrällisen tavoitteen Eteläpuiston ja sen lähialueiden kaavan tavoitteena (vrt. lähtötilanteen kartoitusraportti) ja pyrkivät vaikuttamaan siihen.
Tähän asukasmäärään takertui eräs harmaantunut herrasmies yleiskaavan esittelytilaisuudessa tiistaina ja lähinnä siihen miksi esittelykalvossa Eteläpuistoon on merkitty tulevaksi asukasmääräksi on merkitty 2000+ asukasta. Hänen mielestään jonkunhan on pakko tietää montako asukasta Eteläpuistoon koska se on kalvoon merkitty (salaliitto), luonnoksessa puhuttiin vain 1000 - 1500 asukkaasta (luonnos? vai oas (ei mainintaa)), kuten myös kilpailukutsussa (oikeusvaikutukseton?). Selvästi yritti hakea jotain perustetta valittaa tulevista kaavoista.

Lisäksi hän halusi tietää miksei Viinikanlahden puhdistamon alueelle ole merkitty asumista (Maaseutukaavassa puhdistamo on vielä olemassa ja on seudullisesti tärkeä). Onhan Eteläpuistokin kuulemma seudullisesti tärkeä virkistysalue. Halusi myös tietää miksei Eteläpuiston tulevia asukkaita voisi sijoittaa Viinikanlahden puhdistamon alueen tuleviin asuntoihin.
Jep.. Tää on monen änkyrän mielestä hyvä taktiikka, että kun heidän naapuriinsa ei saa rakentaa heidän mielestään niin sama rakentaminen voidaan hyvin tehdä jonkun muun naapuriin ja ongelma ratkaistu.
tekijänä pallo
#76387
nimby kirjoitti: Onhan Eteläpuistokin seudullisesti tärkeä virkistysalue.
Ja jokainen eteläpuistossa käynythän tietää, että paskaa puhutaan. Alueella on hiekkakenttä. Toki hämeenpuiston päässä on pientä puistikkoa.

Kuva
Avatar
tekijänä henkka
#76991
Eteläpuiston yhteistyöryhmän viimeisimmässä kokouksessa on laadittu lista niistä 19:stä(!) suunnitteluperiaatteesta, joista ollaan yhtä mieltä.
1. Koulukadun kenttä säilytetään liikuntakäytössä ja sitä kehitetään
2. Alueen liikunta- ja harrastusmahdollisuudet varmistetaan suunnittelussa ja niitä kehitetään
3. Koko kaava-alueen rannan tulee olla julkista, kaikille avointa aluetta
4. Yhteyksiä Ratinasta ja Laukontorilta Pyynikille sekä viheryhteyksiä on kehitettävä
5. Pyhäjärveltä ja Hatanpäältä avautuviin näkymiin (silhuetti) on kiinnitettävä huomiota
6. Pyhäjärvelle avautuvat näkymät ovat alueen erityinen arvo
7. Alueen arvokasta puustoa on vaalittava
8. Rakentamisen laatutaso on varmistettava eri välinein, esim. rakentamistapaohjeilla
9. Alueelle on kaavoitettava myös toimi- ja liiketiloja, ml. kivijalkaliikkeitä
10. Alueelle tarvitaan hyvät julkiset palvelut
11. Joukkoliikenteen hyvä palvelutaso
12. Uusi ja vanha rakennuskanta sovitetaan yhteen mahdollisimman hyvin tavalla, joka tunnustaa kulttuurihistorialliset arvot
13. Alueelle luodaan laadukkaat ja turvalliset jalankulku- ja pyöräilyolosuhteet varaamalla näille riittävästi katutilaa
14. Koko alueen, myös katutilojen viihtyisyyteen kiinnitetään erityistä huomiota
15. Pitkäaikainen pysäköinti sijoitetaan pysäköintilaitoksiin, kadunvarsiin vain lyhytaikaista pysäköintiä
16. Jakelu- ja huoltoliikenne ohjataan pois jalankulku- ja pyöräilyalueilta
17. Alueelle tarvitaan monipuolinen asuntokanta, myös sosiaalista rakentamista
18. Taiteen tulee olla yksi alueen vetovoimatekijä
19. Kaavassa varaudutaan siihen, että alueelle voidaan sijoittaa merkittävä julkinen rakennus
En ole ihan varma kuinka näitä uskaltaa tulkita mutta vaikuttaa siltä että ollaan yksimielisiä siitä että alueelle saa rakentaa. Myös kohta 6. on mielenkiintoinen, puhutaan kuitenkin suunnittelualueesta, ei olemassa olevista asunnoista.

Muistio on ladattavissa Akordin sivuilta osoitteesta: http://akordi.fi/?page_id=661

Lisäksi Eteläpuiston suunnittelun edistymisestä järjestetään yleisötilaisuus 30.9.
tampere.fi kirjoitti:Eteläpuiston ja lähiympäristön asemakaavoitus käynnistyi huhtikuussa 2015. Kaavan valmistelua ohjaa osaltaan Eteläpuiston yhteistyöryhmä. Yhteistyöryhmän toinen yleisölle suunnattu kyselytunti pidetään 30.9.2015 klo 18.00 Galleria Nottbeckissa Finlaysonilla os. Satakunnankatu 18 (Tammerkoskea lähinnä oleva sisäänkäynti).
Tervetuloa!
Avatar
tekijänä henkka
#79063
Eteläpuiston yhteistyöryhmä kokoontui 18.11. ja muistio löytyy taas Akordin sivulta: http://akordi.fi/?page_id=661

Kokouksessa keskusteltiin edellisessä postauksessa mainittujen suunnitteluperiaatteiden pohjalta eri arvioitavista vaihtoehdoista:
1) alueen nykytila; 2) Eläköön Eteläpuisto ry:n vaihtoehtoinen suunnitelma; 3) Hemgårdin puistosuunnitelma; 4) Tovatt & Dreiseitel jatkokehitetty versio B. 4) Tovatt & Dreiseitel jatkokehitetty versio A sekä 6) Seelake 2.0
Kuitenkin osa yhteistyöryhmäläisistä on ollut syksyn kuluessa kaavoitusprosessin edetessä voimakkaasti pettyneitä siihen, että tosiasiassa kaavoitusprosessissa ei ole ollut mahdollista kyseenalaistaa kaupunginhallituksen suunnittelukokouksen asettamia lähtökohtia, vaan esim. volyymitavoitteesta pidetään kiinni riippumatta sen vaikutuksista (mm. maisemallinen vaikutus, vaikutus kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kaupunkiympäristön luonteeseen). Kommenttina esitettiin, että ehkä tässä kaavoitustyössä ollaan liian tiukasti kaupunginhallituksen tavoitteiden sitomia. Kaupungin näkemyksen mukaan kyse on kaupunginhallituksen vallasta asettaa strategisia tavoitteita, esim. kaavoitusohjelmien kautta.
Keskusteltiin siitä, miten kaavoitusta ohjaaviin asukastavoitteisiin on päästy; yleensä väestösuunnitteet rakentuvat työpaikkojen kasvun varaan. Toinen kysymys on, onko keskustan alueen väestönkasvun tavoitteesta todella tarpeen ohjata niin monta asukasta Eteläpuistoon. Asunto-osakeyhtiöiden edustajan mukaan ennusteet eivät puolusta tätä, koska keskustan alueella on useampia rakennuspaikkoja, ja väestötavoitteiden osalta on sama onko Eteläpuistossa 2200 vai 1200 asukasta. Keskustan alueella rakentamisvaihtoehtoja on paljon – esim. järjestelyratapiha vetää paljon asukkaita, ja asutusta kannattaisi keskittää tulevan raitiotien reiteille, josta Eteläpuiston on kuitenkin hieman syrjässä: yli 500m lähimmästä raitiotiepysäkistä.

Todettiin paikallinen vastustus yleisenä ongelmana keskusta-alueiden täydennysrakentamisessa – moni tiivistämistä kannattava ei haluaa täydennysrakentamista omaan kaupunginosaansa ja vielä harvempi omalle tai naapuritontilleen. Eteläpuiston osalta todettiin, että vain muutama yhteistyöryhmän jäsen asuu suunnittelualueella, joten kaiken kritiikin leimaaminen NIMBYilyksi ei ole asiallista. Toiseksi tuotiin esiin, että yhteistyöryhmässä ei vastusteta Eteläpuiston täydennysrakentamista, vaan esitetyssä kritiikissä on kyse alueen lähtökohdista: siitä mitä ne mahdollistavat. Esitettiin, että Eteläpuistolla voi olla Tampereen vetovoiman kannalta olennaista merkitystä, mutta asukasmäärät eivät ole tässä olennaisia.
No saipahan Eläköön Eteläpuisto ja muut tahtonsa läpi ja keskustan yleiskaavassa määritellään Eteläpuiston rantaan virkistysalue:
Eteläpuiston ranta-alue on muutettu maankäytöltään viher- tai virkistysalueeksi ja asuntovaltaisen täydennysrakentamisen vyöhykettä on siirretty kauemmas Pyhäjärven rannasta.
Rakentuupahan Eteläpuisto suunniteltua tiiviimmäksi, kiitos vain osallisille.
Avatar
tekijänä grendy
#79077
pallo kirjoitti:Hienoa, hiekkakenttä säilyy.
Ei nyt sentään ;).. Ei mua haittaa että rantaan tulee pieni vihervyöhyke (vaikka vaihtelun nimissä olis kiva saada urbaaniakin rantaa) mutta tärkeintä on että muu alue on urbaania kaupunkikorttelia jatkossakin ja tähän uskon vielä jollain tasolla. Eläkööt Eteläpuisto nolasi itsensä täysin omalla parkkipaikka-ehdotuksellaan, joten pelasivat itsensä pois pelistä :)
Avatar
tekijänä grendy
#80689
Kuva

Eteläpuiston rakennusoikeus laskenut alkuperäisestä Seelake-ehdotuksesta 16,5% - 23,5% ja asukasmäärä on 25% pienempi kuin alunperin suunniteltiin. Näin tätä "kaupunkia" taas suunnitellaan. Ero ensimmäisen vision ja todellisen kaavan välillä on melkoinen ja lopputulos on pannukakku.
Avatar
tekijänä Urbaani
#80696
Olisi Tampereella saanut olla vähän enemmän kanttia. NIMBYt kun joka tapauksessa vastustavat, mutta ei kai heidän tahtipuikon mukaan kaupunkia ole pakko suunnitella. Todella masentava "käänne"...
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#80711
Kovin usein kaavoja muutetaan valitusten/muutosehdotusten takia matalammiksi; mitenköhän kävisi, jos käyttäisi palauteoikeutta toisin päin, eli alkaisi systemaattisesti jättämään kaavaehdotuksista huomautuksia, että kunnon torni olisi komeamman näköinen?
Avatar
tekijänä grendy
#80721
arkkinikkari kirjoitti:Kovin usein kaavoja muutetaan valitusten/muutosehdotusten takia matalammiksi; mitenköhän kävisi, jos käyttäisi palauteoikeutta toisin päin, eli alkaisi systemaattisesti jättämään kaavaehdotuksista huomautuksia, että kunnon torni olisi komeamman näköinen?
Kokeiltu on. Vastustavat mielipiteet heti lasketaan jopa lehdistönkin toimesta "kaupunkilaisten mielipiteeksi" kun taas kannattavat mielipiteet eivät vaikuta yhtään mihinkään.
tekijänä pallo
#80749
Harmillista kyllä. Taas tulee yksi kaupunginosa, jossa asukastiheys ei riitä palveluiden saamiseksi alueelle ja kuitenkin se on liian suuri, jotta alue olisi aidosti luonnonläheinen. Ennustan parkkikenttiä ja taloihin kivijalkapyykkitupia sekä kerhohuoneita. Pikaratikkaakaan ei varmaan typistetyllä asukasmäärällä kannata alueelle vetää. Harmi.
Avatar
tekijänä Urbaani
#80753
Tässä tapauksessa virheen tekevät Tampereen kaavoittajat ja kunnallispoliitikot itse. Lienee selvää, että aina muutama NIMBY ei innostu uudisrakentamisesta, mutta muutaman ärhäkän mummon ja papparaisen raivareita ei ole pakko huomioida. Ja kun kyse on vasta suunnittelusta, ei valituksesta oikeuteen.