Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä henkka
#89760
Voimakatu 18 toisesta suunnasta välillä. Kaksi kerrosta kuudesta on pystyssä ja pintamateriaali näyttäisi ainakin osittain olevan punatiilielementtejä.

Kuva

Hatanpään Ruukinpatruunan ensimmäinen osa on lähes valmis. Taloon muuttavan kaverini muuttopäivä on heinäkuun lopussa.

Kuva

Metsonkulman työmaalla purkutyöt on saatu päätökseen ja perustukset on paalutettu paikoilleen.

Kuva

Postitalon eteläpäädyssä on osa terassin katosta paikoillaan.

Kuva

Pohjoispäädyssä on asennettu osa seinän koristepaneleista, jotka esittävät kirjekuoria.

Kuva
Avatar
tekijänä grendy
#89775
henkka kirjoitti:Metsonkulman työmaalla purkutyöt on saatu päätökseen ja perustukset on paalutettu paikoilleen.

Kuva
Olis kiva tietää miten on sovittu ja neuvoteltu kun ilmeisesti nuokin reunimmaiset ikkunat muurataan umpeen? Noista nyt ihan varma en oo, mutta ainakin nää ikkunat häviää:

Kuva
tekijänä Kupe
#89782
henkka kirjoitti: Hatanpään Ruukinpatruunan ensimmäinen osa on lähes valmis. Taloon muuttavan kaverini muuttopäivä on heinäkuun lopussa.

Kuva
Talossa asutaan jo. Eka ryhmä pääsi muuttamaan kesäkuun lopussa. Sale aukeaa torstaina 6.7.
Avatar
tekijänä henkka
#90055
Kupe kirjoitti:Talossa asutaan jo. Eka ryhmä pääsi muuttamaan kesäkuun lopussa. Sale aukeaa torstaina 6.7.
Salen avoimuudesta en tiedä kun siinä on teippaukset ikkunoissa mutta tosiaan osa asukkaista muutti taloon jo aiemmin.

Voimakatu 18

Kuva

Metsonkulma

Kuva

Postitalosta on muodostumassa hyvää täydennysrakentamista Tampereelle. Metallisissa seinäelementeissä on se hyvä puoli, että ne ovat kaikki lähes sen värisiä, jollaisiksi ne suunniteltiin ja luultavasti pitävät värinsä. Toisin kuin esimerkiksi Tornihotellin liian monta kertaa pestyiltä näyttävät laatat. Ensimmäiset parvekkeetkin on jo lasitettu.

Kuva

Kuva
Kuva
Arska tykkää tästä
Avatar
tekijänä henkka
#90144
järvellä nukkuva kirjoitti:Pakko tulla tähän erikseen sanomaan, että sulla on henkka jatkuvasti hienoja ja informatiivisia kuvia. Kiitos vaan, hienosti pysyy perillä Tampereen asioista. :)
Kiitos. Ja hyvä jos niistä saa jotain irti. Aina miettii tuleeko edes osaan tarpeeksi ympäristöä mukaan, että ne pystyisi jotenkin paikantamaan.

Kahdessa viikossa Voimakatu 18 on saanut yhden uuden kerroksen. Näyttäisi siltä että se verhoiltaisiin erikseen, luultavasti punatiileen.

Kuva

Ravintola Puisto Koskipuistossa ei näyttäisi etenevän mutta kyllä sielläkin tapahtuu. Luultavasti halutaan kaikki muu valmiiksi ennen kuin lasiseiniä aletaan asentaa.

Kuva

Metsonkulmassa on kai väestönsuoja valmiina.

Kuva

edit:

Unohdin näköjään täysin Postitalon päivitykset. Siellä kuitenkin valmistaudutaan Rautatienkadun puoleisen seinän kirjeaiheisiin lasiverhoiluihin. Yhden kehys on jo valmis ja sen ympärillä näkyy metallirimat joihin metalliverhoilu kiinnitetään. Kahden alemman kerroksen seinät on vasta verhoiltu vaaleilla rakennuslevyillä, joiden viimeistelemättömyys viittaa siihen, etteivät ne ole lopullinen verhoilu.

Kuva

Osalle parvekkeista on asennettu kehyksiä, joiden tarkoitusta en täysin tiedä. Ehkä seinää koitetaan saada "elävöitettyä" muokkaamalla parvekkeiden aukotusta jälkikäteen. Instant tetris-/haulikkoasettelu.

Kuva

Rongankadun puoleinen koristelasiverhoilu on saumoja lukuun ottamatta valmis.

Kuva
Avatar
tekijänä henkka
#90313
En muista miten Kunkun parkkia on uutisoitu mutta vastustusta on ollut Näsinkallion liittymälle ja sieltä katuverkkoon tulevalle rampille. Itse en vastusta Näsinkallion liittymää jos sen kautta pääsee kulkemaan Kunkun parkkiin muttei katuverkkoon. Haluan kuitenkin että Näsikallion liittymälle ramppeineen tehdään h/k-laskelmat kuten muillekin projekteille.

Huomasin nyt vasta, että kaupungin sivuilta näkee myös viranhaltijapäätökset ja asemakaavapäällikön heinäkuisten päätösten joukossa on päätös Amuritunnelin kaupunkikuva- ja kulttuuriympäristövaikutusten arvioinnin tilaamisesta. Huomion arvoista päätöksen perusteluissa on se, että Amuritunneli (ramppi Näsikallion liittymästä katuverkkoon?) ja Näsikallion eritasoliittymä on irroitettu omaksi kaavakseen (8676) Kunkun parkin kaavasta (8437). Hyöty-kustannus -laskelmia vielä odotellaan.
Kaupunki on selvittänyt Kunkun parkki-hankkeen yva-menettelyn jälkeen asemakaavojen valmistelun ja keskustan kehän yleissuunnitelman tarkistuksen yhteydessä aikaisempaa tarkoituksenmukaisempia ajoyhteyksiä Rantatunnelin Näsikallion maanalaisesta eritasoliittymästä keskustan katuverkkoon ja Kunkun parkkiin. Kunkun parkin asemakaavan nro 8437 viranomaisneuvottelussa 18.11.2016 todettiin, että näiden uusien ajoyhteysvaihtoehtojen vaikutuksista on tarpeen tehdä asemakaavatyössä yva-menettelyn tasoinen tarkastelu. Ely-keskuksen kanssa pidetyssä työpalaverissa 17.4.2017 sovittiin, että Näsikallion eritasoliittymän ja Amuritunnelin ympäristövaikutukset arvioidaan tällä tavalla Kunkun parkin kaavasta erotetun asemakaavan nro 8676 yhteydessä.
http://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Viranha ... riy(32140)

Voimakatu 18:ssa on lisätty kerroksia ja maalattu kaksi alinta kerrosta.

Kuva

Metsonkulmassa on saatu hieman kellaria rakennettua.

Kuva

Puistossa on asennettu ikkunanpieliä.

Kuva

Kuva

Vanhan Painotalon tontilta on vanha Painotalo purettu melkein kokonaan.

Kuva

Postitalolla on asennettu ensimmäiset Rautatienkadun puoleiset lasikoristeet.

Kuva

Pääsisäänkäynti on myös saamassa katoksen.

Kuva
Avatar
tekijänä henkka
#90544
Metsonkulmassa on tehty perustuksia.

Kuva

Vanhan Painotalon tontilla tehdään edelleen purkutöitä.

Kuva

Maauimalalla on luultavasti käynnissä hyppytornin (valumuottien) rakentaminen

Kuva

Ravintola Puistossa on asennettu ikkunat Tammerkosken puoleiselle seinustalle.

Kuva

Tuomiokirkonkadulle on alettu asentaa kiveystä.

Kuva
hmikko kirjoitti:
henkka kirjoitti: lasikoristeet.
:shock: Tarinan opetus lienee, että silkkipainettu spandrel monster on edelleen spandrel monster.
En tiedä mitä hirviömäistä niissä on. Ja niitä on tulossa lisää Postitalon Rautatienkadunkin puolelle, sekä parvekkeiden eteen, että seinille.

Kuva

Rongankadun puolelle ollaan myös rakentamassa katosta. Samalla kahden ensimmäisen kerroksen pintamateriaalia varten on asennettu asennuskiskoja.

Kuva

Rautatienkadun puolelle pintamateriaalia on jo asennettu. Pintamateriaalina toimii musta kivilevy. Postitalo vain paranee rakentamisen edetessä.

Kuva
tekijänä Heikki K
#90629
henkka kirjoitti:Uusi täydennysrakentamisprojekti on tullut kaavoitukseen, tällä kertaa Hervannassa. Tontti on yksi niistä Hervannan korttelinkokoisista parkkipaikoista, joita olen aina toivonut täydennysrakennettavaksi. Alue on nimeltään Keinupuisto ja tontille on tarkoitus laajentaa myös viereisellä tontilla sijaitsevan Keinupuiston palvelukeskuksen toimintoja. Massoitteluluonnosten kerrosluvut vaihtelevat seitsemän ja viidentoista välillä.

Kaava-aineisto: http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8668
Parkkipaikka: Google Maps
Keinupuiston kaava-aineistosta on ilmestynyt yo. linkin taakse 11.9.2017 päivätty kaavaluonnos sekä 6.9.2017 päivätty viitesuunnitelma (en lähde rippaamaan kuvia tähän, katsokaa sieltä). Tietääkseni kaava ei kuitenkaan ole vielä asetettu virallisesti nähtäville.

Aineistossa on myös mielenkiintonen tiivistelmä Hervannan rakentamishistoriasta (8668_selvitys_rakenn_kulttuuriymp.pdf )
Avatar
tekijänä henkka
#90634
Heikki K kirjoitti:Keinupuiston kaava-aineistosta on ilmestynyt yo. linkin taakse 11.9.2017 päivätty kaavaluonnos sekä 6.9.2017 päivätty viitesuunnitelma (en lähde rippaamaan kuvia tähän, katsokaa sieltä). Tietääkseni kaava ei kuitenkaan ole vielä asetettu virallisesti nähtäville.

Aineistossa on myös mielenkiintonen tiivistelmä Hervannan rakentamishistoriasta (8668_selvitys_rakenn_kulttuuriymp.pdf )
Se on tänään tullut nähtäville. Samalla on tullut valmisteille Särkänniemen-Onkiniemen alueen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä Hipposkylän kaava.

Keinupuisto: https://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8668
Särkänniemi-Onkiniemi: https://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8663
Hipposkylä: https://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8549
tekijänä jusa-masa
#90640
Mitä Henkan aiempaan postaukseen tulee ja siitä erityisesti Hipposkylään niin sanon, että vaihtoehto 2 sopii ympäristöönsä paremmin. Alueen molemmin puolin nuoruuteni asuneena sanon, että pelkät pistetalot ja pitkät autokatokset ve1 tavoin lisäävät vain hippostalojen erityneisyyttä ja juoppotalojen vaikutelmaa. Autokatokset rajaavat pitkän jalankulkuväylän katoksen ja valtaväylän sekä sen tiheiden kuusipuualueen väliin luoden siitä spreijaajille, juopoille ja muille hihhuleille rauhallisen toimintaympäristön.

Ve2:ssa vain parkkipaikkojen sijoittelu vähän sinne tänne on mielestäni sekavan oloinen, mutta U:n muotoiset talot antavat huomattavasti turvallisemman ympäristön liikkua myös lähistöllä, koska ikkunat luovat avoimen ilmeen myös tien ja sen suojapuuston suuntaan verrattuna autokatoksen seinään nähden.
Tästä voi olla toki montaa mieltä, mutta omakantani reilusti yli 30-vuoden kokemuksella vain osoittaa juuri tuosta pihapiiristä, ettei siitä saada turvallista ellei oteta pihan lisäksi myös jo ennestään kyseenalaista mainetta alueen lähiympäristön turvallisuuden kannalta huomioon... Onhan juopoilla vielä siinä vieressä "hippospuisto eli retuperällä oleva pusikko. :D Kiitos ja anteeksi...
tekijänä Heikki K
#90641
jusa-masa kirjoitti:Mitä Henkan aiempaan postaukseen tulee ja siitä erityisesti Hipposkylään niin sanon, että vaihtoehto 2 sopii ympäristöönsä paremmin. Alueen molemmin puolin nuoruuteni asuneena sanon, että pelkät pistetalot ja pitkät autokatokset ve1 tavoin lisäävät vain hippostalojen erityneisyyttä ja juoppotalojen vaikutelmaa. Autokatokset rajaavat pitkän jalankulkuväylän katoksen ja valtaväylän sekä sen tiheiden kuusipuualueen väliin luoden siitä spreijaajille, juopoille ja muille hihhuleille rauhallisen toimintaympäristön.

Ve2:ssa vain parkkipaikkojen sijoittelu vähän sinne tänne on mielestäni sekavan oloinen, mutta U:n muotoiset talot antavat huomattavasti turvallisemman ympäristön liikkua myös lähistöllä, koska ikkunat luovat avoimen ilmeen myös tien ja sen suojapuuston suuntaan verrattuna autokatoksen seinään nähden.
Tästä voi olla toki montaa mieltä, mutta omakantani reilusti yli 30-vuoden kokemuksella vain osoittaa juuri tuosta pihapiiristä, ettei siitä saada turvallista ellei oteta pihan lisäksi myös jo ennestään kyseenalaista mainetta alueen lähiympäristön turvallisuuden kannalta huomioon... Onhan juopoilla vielä siinä vieressä "hippospuisto eli retuperällä oleva pusikko. :D Kiitos ja anteeksi...
Alueen juoppoja ja hihhuleita sen paremmin tuntematta, olisin kakkosvaihtoehdon kannalta jo siksi, että korkeahkot pistetalot ovat niin kovin eri henkisiä kuin nämä suojellutn alueen matalat ja pitkät. Eikös tässä pitänyt pitää alueen ominaispiirteistä kiinni. Pistetalo metsässä on enemmän Hervantaa. joskin ykkösvaihtoehdossa säilyy enemmän vanhaa rakennuskantaa, liekö jollekin ratkaiseva kysymys sitten. Ykkösvaihtoehdossa myös Valtaväylän suuntainen kävely- ja pyörätie, jota itsekin käytän satunnaisesti, vie ohikulkijat tavallaan etupihalle. Se ei vaikuta tarkoituksenmukaiselta.
tekijänä hmikko
#90642
Heikki K kirjoitti:Eikös tässä pitänyt pitää alueen ominaispiirteistä kiinni. Pistetalo metsässä on enemmän Hervantaa.
Kyllähän tuon aikakauden tuon tyylisillä alueilla on myös pistetaloja käytetty, tuon lähellä esim. Sammonkadulla ja Ilvespuistossa. En nyt tiedä menisikö juuri tuon paikan ominaispiirteet, mutta ainakin kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin tyyliin pistetalot saisi sopimaan. Itsekin kyllä tekisin tuossa melumuuria valtaväylää vasten enkä pistetaloja.
tekijänä Heikki K
#90652
hmikko kirjoitti:
Heikki K kirjoitti:Eikös tässä pitänyt pitää alueen ominaispiirteistä kiinni. Pistetalo metsässä on enemmän Hervantaa.
Kyllähän tuon aikakauden tuon tyylisillä alueilla on myös pistetaloja käytetty, tuon lähellä esim. Sammonkadulla ja Ilvespuistossa. En nyt tiedä menisikö juuri tuon paikan ominaispiirteet, mutta ainakin kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin tyyliin pistetalot saisi sopimaan. Itsekin kyllä tekisin tuossa melumuuria valtaväylää vasten enkä pistetaloja.
Tässä paikassa on vielä se piirre, että meluisa valtaväylä on muuta maastoa alempana. Maan tasolla melua ei siis ole paljoakaan, mutta mitä korkeammalle noustaa, sitä paremmin tien äänet kuuluvat. Ei pistetaloille siis.
  • 1
  • 133
  • 134
  • 135
  • 136
  • 137
  • 151