Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä henkka
#103813
Tampere kysyy asukkaiden sekä suunnittelun ja rakentamisen ammattilaisilta mielipidettä tulevasta arkkitehtuuriohjelmasta.

Tampereen arkkitehtuuriohjelman uudistaminen on meneillään. Nyt on mahdollisuus vaikuttaa ohjelman sisältöön vastaamalla kaikille avoimeen kyselyyn 23.1.2022 mennessä. Samaan aikaan on avoinna suunnittelun ja rakentamisen ammattilaisille suunnattu kysely. Uusi arkkitehtuuriohjelma valmistuu vuoden 2022 aikana.

Arkkitehtuuriohjelmaan kootaan kaupunki- ja rakennussuunnittelun tavoitteita ja keinoja niihin pääsemiseksi. Toimenpiteiden tavoitevuosi on 2030. Ohjelman vision tavoitevuosi on 2050.

Kaupunkilaisille suunnatussa kyselyssä on esimerkiksi kaupunkiympäristön laatuun ja kestävään rakentamiseen liittyviä kysymyksiä, joista osassa on valmiita vastausvaihtoehtoja ja osassa arvioidaan esimerkiksi asian tärkeyttä liukuvalla asteikolla. Kyselyssä on myös mahdollisuus esittää omin sanoin toiveita ja ideoita kaupunkiympäristön tulevaisuudesta.
https://www.tampere.fi/tampereen-kaupun ... 022_1.html
Avatar
tekijänä 16valve
#103891
Tampereelle Tohloppiin lisää tv-tuotantotiloja Yleisradion tilojen tuntumaan.
Tamperelainen kirjoitti:Tohloppiin aiotaan rakentaa uusi studio tekemään Tampereesta entistä houkuttelevampi paikka av-tuotannoille – uusiin tiloihin tuotantoja tuomassa useita kansainvälisiä yhtiöitä

Kuva

Tampereen kaupunki, Yleisradio, Akun Tehdas ja kiinteistöyhtiö SBB Norden ovat solmineet aiesopimuksen, joka käynnistää uuden studion suunnittelun ja rakentamisen Tampereen Tohlopissa. Uusi studio tarvitaan, sillä Mediapoliksen nykyisten studiotilojen varauskirjat ovat olleet täynnä jo pitkään.

– Tampere on noussut vahvaksi av-tuotantojen kaupungiksi, ja alalla on mahdollisuuksia voimakkaaseen kasvuun tulevaisuudessakin. Kapasiteettia lisäämällä pystymme ohjaamaan yhä vaativampia ja kansainvälisiä tuotantoja Tampereelle, sanoo pormestari Anna-Kaisa Ikonen tiedotteessa.

Uuteen studioon on tulossa runsaasti tuotantoja. Tulevista tuotannoista on käyty neuvotteluja lukuisten tuotantoyhtiöiden kanssa, ja niitä ovat tuomassa muun muassa Warner Bros. International Television Production Finland, BBC Studios, XYZ Films, Fire Monkey Productions, Film Service Finland, Yellow Film & TV, Take Two Studios ja It’s Alive Films.

STUDIOIDEN lisäksi myös osaaminen aiotaan nostaa uudelle tasolle. Tätä työtä tehdään Tampereen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen seudun ammattiopisto Tredun kanssa. Av-tuotannot vaativat paljon osaavaa työvoimaa kaikissa vaiheissaan.

Lisäksi ratkotaan rahoituskysymyksiä eli etsitään parasta tapaa yhdistää sekä yksityisten investoijien rahoitus että julkinen tuki Tampereella tehtävien av-tuotantojen taakse. Valmistelussa on muun muassa alueellinen rahasto, joka investoi Tampereen seudulla tehtäviin tuotantoihin.

– Hanke on luontevaa jatkumoa Mediapoliksen kehittymiselle ja Ylen toiminnalle Tampereella. Aiesopimukseen kirjattu visio ihmisten ammattitaidon, teknologian ja infran hyödyntämisestä uudenlaisella tavalla, "Tohlopin mallilla”, on innostava. Tästä voi avautua hieno mahdollisuus kumppanuuteen, jossa voimme hyödyntää ja kehittää myös yleläistä maailmanluokan osaamista niin tapahtumien, draaman kuin vaikkapa kansainvälisten huipputuotantojen osalta, sanoo Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila tiedotteessa.

– Mallissa on kyse tehokkuuden kasvattamisesta, jotta Tohloppi 2.0. voi tulevaisuudessakin tarjota tuottajille kustannustehokkaan ja kilpailukykyisen ympäristön laadukkaiden av-sisältöjen tekemiseen, sanoo ohjelmajohtaja Ilkka Rahkonen Film Tampereesta tiedotteessa.

AKUN Tehdas muuttaa Mediapolikseen. Nykyisestä kiinteistöstään yritys on joka tapauksessa jo kasvamassa ulos. Muutto mahdollistaa uuden palvelukokonaisuuden, joka täydentää Mediapoliksen nykyisiä palveluja.

– Laitamme koneen siihen kuntoon, että asiakas saa nopeasti vastauksia kysymyksiinsä ja pystyy luottamaan siihen, että saa Mediapoliksen kautta kaikki tarvitsemansa palvelut. Uskomme lujasti tähän konseptiin, sanoo Akun Tehtaan toimitusjohtaja Aku Syrjä tiedotteessa.

TAMPEREEN visiona on olla merkittävä kansainvälinen audiovisuaalisen alan yritys-, tuotanto- ja osaamiskeskittymä.

Tampereen kaupunki on käynnistänyt elämystalouden kehitysohjelman, ja av-alan liiketoiminta on tärkeä osa sitä. Pirkanmaalla halutaan poistaa luovan alan ekosysteemin kasvun pullonkauloja; tukea kasvua, uutta liiketoimintaa ja luovan alan sisältöjen syntymistä.

Film Tampere puolestaan aloittaa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamana av-alan kansainvälistämishankkeen. Sen tarkoituksena on rakentaa Suomesta av-tuotantomielessä helpommin lähestyttävä ja ostettava.
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/4456854
hmikko, veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä 16valve
#104029
Tuomiokirkonkadun ja Verkatehtaankadun kulman funkkiskortteli saanee ylleen täydennysrakentamista.
Aamulehti kirjoitti:Kiistellyn funkkistalon tontille massiiviset suunnitelmat Tampereen ydinkeskustassa: jopa 180 uutta opiskelija-asuntoa, katso havainnekuvat
Kaavaluonnoksista on nyt nähtävillä kaksi eri vaihtoehtoa, joista toisessa rakennukset säilytetään ja toisessa osa niistä puretaan. Rakennuksen omistajan Toasin mukaan vain toinen suunnitelmista on toteuttamiskelpoinen. Siihen sisältyy yhdeksänkerroksinen uudisrakennus.

KuvaToasin arkkitehtitoimisto Nevalta tilaamassa suunnitelmassa vanhan funkkistalon pyöreä kulma säästetään ja sen sisälle nousee yhdeksänkerroksinen uudisrakennus. Havainnekuvassa Tuomiokirkonkadun ja Verkatehtaankadun kulma ilmasta nähtynä.

Vuosikausia kiistelyn kohteena olleen funkkistalon tontille Tampereen ydinkeskustassa suunnitellaan mittavaa täydennysrakentamista. Kyttälässä Tuomiokirkonkadun ja Verkatehtaankadun kulmauksessa sijaitsevaan kortteliin on tarkoitus rakentaa opiskelija-asuntoja jopa kaksinkertainen määrä aiempaan verrattuna.

Alun perin Tampereen pukutehtaaksi 1900-luvun alussa tehdystä rakennuksesta säästetään vähintään sen pyöreä kulmaosa, jolla on rakennushistoriallista ja kaupunkikuvallista merkitystä.

Rakennuksen omistaja Tampereen opiskelija-asuntosäätiö Toas haki jo vuonna 2018 rakennukselle purkulupaa, kun sen aiemmin hakema asemakaavamuutos ei edistynyt. Paikalle suunniteltiin tuolloin 8–10-kerroksista uudisrakennusta opiskelija-asuntoja varten. Tampereen kaupunki kuitenkin hylkäsi purkuluvan ja katsoi, että talon arvokkaimmat osat ovat kaupungin teollisuushistoriaa ja ne pitää säilyttää. Toas laski tuolloin, että huonokuntoisen rakennuksen korjaaminen tulisi järjettömän kalliiksi. Kuntotutkimusten mukaan rakenteissa oli myös haitta-aineita. Talossa asui Toasin opiskelijoita vuosina 2008–2018, mutta viime vuodet talo on ollut tyhjillään. Rakennuksen kivijalassa toimivat edelleen K-market ja ravintola Salud.

Kaksi vaihtoehtoa
Kaavamuutoksen edetessä kortteliin on tutkittu kulttuuriympäristön arvot turvaavia ratkaisuja. Kaavaluonnoksista on nyt nähtävillä kaksi eri vaihtoehtoa, joista toisessa rakennukset säilytetään ja toisessa osa niistä puretaan. Molemmissa vaihtoehdoissa rakennuksen yläkerroksissa on asuntoja ja katutasossa liike- ja toimistotiloja. Rakennusmassaa suunnitelmissa on yhtä paljon, sillä kummankin luonnosvaihtoehdon kokonaiskerrosala on 7 700 neliömetriä.

Vaihtoehto A:n on suunnitellut arkkitehtitoimisto Neva kaavan hakijan eli Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Toasin toimeksiannosta. Rakennuksen pyöreä kulmaosa säilytetään, ja yhdeksänkerroksinen uudisrakennus sijoitetaan pykälän sisemmäksi tonttia. ”Lähtökohtana on säilyttää Veikko Kallion suunnittelema, rakennuksen vuonna 1937 valmistunut kulmaosa, joka on rakennushistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkain. Loput voidaan purkaa uudisrakennuksen tieltä pois”, arkkitehti Jurkka Pöntys kertoo.

KuvaKatutasosta näkymä Tuomiokirkonkadulle näyttää A-vaihtoehdon havainnekuvassa tältä. Verkatehtaankadun puolelle uudisrakennukseen on suunniteltu lasiosaa, jossa olisi opiskelija-asuntoihin liittyvää aula- ja yhteistilaa.

Asuntoja tuplasti
Uudisrakennukseen sijoittuisi lähes 180 Toasin opiskelija-asuntoa, kun nykyisessä rakennuksessa niitä on 80. Verkatehtaankadun puolelle uudisrakennukseen on suunniteltu lasiosaa, jossa olisi opiskelija-asuntoihin liittyvää aula- ja yhteistilaa. ”Porrashuone aukeaa tähän lasiseen tilaan ja sitä kautta myös kuljetaan sisälle asuntoihin. Rakennuksesta on tarkoitus tehdä mahdollisimman yhteisöllinen.”

Teollisuuskäytössä yli sata vuotta ollut rakennuksen vanha osa joudutaan Pöntyksen mukaan saneeraamaan rankalla kädellä. ”Hinnasta riippumatta se on kunnostettava. Vanhan kulmarakennuksen katolle tehdään terassi ja sen vintillä olevat kattolyhdyt on tarkoitus muuttaa istutusaltaiksi.”

Kulma kulissina
Uudisrakennus näyttää havainnekuvissa melko massiiviselta suhteessa vanhaan kulmaosaan, joka jää ikään kuin kulissiksi sen edustalle. Pöntys huomauttaa, että kaupunki haluaa täydennysrakentamista, joka säilyttää Kyttälän kaupunginosan teollisen identiteetin. ”Tuomiokirkonkadustahan tulee kävelykatu. Kaduntaso on tärkein, kun mietitään katukuvaa ja kaupunkikuvaa. Laajennus jää sinne taustalle ja sitä hädin tuskin havaitsee, kun se on niin jyrkässä kulmassa ylöspäin.”

Vaihtoehto B on viitteellisempi. Se pohjautuu kaupungin vuonna 2015 teettämään korttelisuunnitelmaan, jonka on laatinut Arkkitehdit MY. Suunnitelmassa olemassa olevia rakennuksia korotetaan kahdella tai kolmella uudiskerroksella, ja pihan puolelle mahdollistetaan viisikerroksinen uudisosa. Olemassa olevaan rakennukseen sijoittuu maantasoon 1 300 neliömetriä liiketilaa ja kerroksiin 4 000 neliömetriä asumista. Korotusosissa on 2 400 neliömetriä asumista. Sisäpihalla säilyy myös vanhaa kolmikerroksista tehdasrakennusta.

KuvaKaupungin teettämään korttelisuunnitelmaan pohjautuvassa B-vaihtoehdossa olemassa olevia rakennuksia korotetaan kahdella tai kolmella uudiskerroksella, ja pihan puolelle mahdollistetaan viisikerroksinen uudisosa. Suunnitelmaan ei sisälly nykyisten rakennusten purkamista.

Toas tyytyväinen
Toasin toimitusjohtaja Kirsi Koski toteaa, että kaavoittajan kanssa on päästy hyvään keskusteluyhteyteen. Vaihtoehto A on hänen mukaansa toimiva kompromissi, jossa huomioidaan molempien toiveet. ”Kaareva kulma säilytetään, mutta saamme tehdä sinne myös uutta. Siihen me tyydymme ja sen kanssa pystymme elämään.”

Kulman saneeraus tulee Kosken mukaan kalliiksi, mutta kustannukset pystytään peittämään, jos täydennysrakentamalla saadaan lisää vuokra-asuntoja. ”Silloin investointi on vuosien kuluessa mahdollista maksaa takaisin.”

Säilyttävä B-vaihtoehto ei Kosken mukaan tule kysymykseen. ”Se on mahdoton toteuttaa, sillä rakennuksen vanhan osan tiilirakenteet eivät kestä lisäkerroksia. Tulee huimat kustannukset, jos niitä pitäisi ensin lähteä vahvistamaan.”

Kosken mukaan kaupunki on kuitenkin halunnut tuoda myös korttelisuunnitelman mukaisen B-vaihtoehdon nähtäville, koska molempia versioita on kaavavalmistelun aikana tarkasteltu.

Kosken mukaan A-vaihtoehtoa on viilattu vuosia toimivaksi ja tarkoituksenmukaiseksi. ”Eikä se huonolta näytä. Pyöreä kulma pysyy ja näkyy kaupunkikuvassa hyvin. Yhdeksänkerroksinen uudisrakennus on vedetty sen sisään.”

KuvaHavainnekuvassa B-vaihtoehto Verkatehtaankadun puolelta katsottuna.
https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008622433.html
TurkuCubed, hmikko, Kantti ja 1 muuta tykkää tästä
tekijänä hmikko
#104033
^ Pitäisin aika kyseenalaisena kaupunkisuunnittelun periaatteena tuota, että suojelukohteen remppa rahoitetaan lisäneliöillä mittasuhteista riippumatta. Ainakin rempan hinta pitäisi arvioida jotenkin riippumattomasti.
MindW tykkää tästä
Avatar
tekijänä 16valve
#104065
Särkänniemen visioita tuleville vuosille..
Tamperelainen kirjoitti:Hotelli, sisävesipuisto-kylpylä, uusi pääportti, ravintolakatu, Xplore Park, Mediamaailma... – Särkänniemen 100 miljoonan uudistusohjelma voi alkaa jo vuonna 2023

Kuva

Särkänniemen alueen yhteensä 100 miljoonan euron uudistustyöt on tarkoitus aloittaa jo vuonna 2023 pääportin siirtämisellä Paasikivenkadun varteen.

– Ajatus on se, että lähdemme liikkeelle heti, kun asemakaava vahvistuu. Ensimmäisiä töitä olisivat uuden saapumiskokemuksen rakentaminen ja uusi ravintolakatu alaparkkipaikan paikalle, kertoo Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.

Pääportin viereen tulisivat 200–250 huoneen hotelli, sisävesipuisto-kylpylä ja Järvikeskus.

– Toiveena on se, että niiden kanssa päästäisiin eteenpäin jo vuonna 2024.

Delfinaarion tiloihin tulevan Xplore Parkin suunnitelmia tehdään parhaillaan kansainvälisen suunnittelutoimiston kanssa. Lopputulosta on toistaiseksi kuvailtu ”aikuiseen makuun olevaksi viihtymispaikaksi, jossa on interaktiivisia, taiteellisia ja kauhuun viittaavia elementtejä”. Seppälän mukaan Xplore Park on tarkoitus saada auki vuonna 2024. Tilat jonnekin päin Särkänniemeä vaativa Mediamaailma olisi yhteistyössä Yleisradion kanssa toteutettava paikka sukeltaa Ylen lastenohjelmien maailmaan.

Tavoitteena on Särkänniemen asemakaavan saaminen lainvoimaiseksi vielä tämän vuoden aikana.
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/4486280
Pyöröovi, wab, huopa ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä 16valve
#104106
Uudisrakennus Rongantornien viereen.
Aamulehti kirjoitti:Rongantornien viereen Tampereen ydinkeskustaan nousee uusi kerrostalo – vanhat talot suojellaan
Uudisrakennus halutaan sopimaan osaksi Juhannuskylän rakennettua kulttuuriympäristöä, klassillisen lukion ja tuomiokirkon naapurustoon.

Kuva

Tampereen Kyttälään Rongantornien tontille tulee uusi kerrostalo. Nykyisten, 11-kerroksisten Rongantornien viereen nousee kahdeksankerroksinen asuintalo. Tampereen yhdyskuntalautakunta hyväksyi asian tiistain 8. maaliskuuta kokouksessaan. Uudisrakennuksen osoite on Tuomiokirkonkatu 20. Kerrostalo tulee Rongantornien autotallien paikalle.

Asuintaloon tulee tilaa 3 950 kerrosneliömetriä. Siitä sata kerrosneliömetriä on liike-, toimisto- ja työtiloja. Tontin omistaa asunto-osakeyhtiö Rongantornit.

Kuva

Kahden Rongantornin rakennuskokonaisuus suojellaan. Tuomiokirkonkadun puolella talon ylin kerros kapenee puolitoista metriä sisään katulinjasta. Tuomiokirkonkadun puolelle saa rakentaa vain sisäänvedettyjä parvekkeita. Julkisivujen pitää olla pääosin paikalla rakennettuja tai niissä ei saa olla näkyviä elementtisaumoja. Uuden kerrostalon liiketilat tulevat Tuomiokirkonkadun puolelle talon ensimmäiseen kerrokseen.

Lukiota vastapäätä
Tontti kuuluu maakunnallisesti merkittävään Juhannuskylän rakennettuun kulttuuriympäristöön. Kadun toisella puolella on Tampereen klassillinen lukio. Se on vuodelta 1907 ja vanhin naapurirakennuksista.

Rongantornien vieressä on Ojakadun kortteli 1920-luvulta. Lähellä on myös Lars Sonckin suunnittelema vuonna 1907 valmistunut tuomiokirkko. Yleiskaavan mukaan alueella pitää parantaa jalankulun ja pyöräilyn edellytyksiä ja luoda viihtyisää, vehreää elinympäristöä. Kaupungin tavoitteena on täydennysrakentamisen yhteydessä rakentaa lisää viihtyisiä ulkotiloja oleiluun.

Pihalle oleilutilaa
Rongantornien hanke on yksi kaupungin pilottikohteita, joissa pihasuunnittelu on otettu osaksi asemakaavan suunnittelua.

Pihalle tulee lapsille leikkipaikka sekä tilaa pelaamiselle ja oleilulle. Pihasuunnitelmassa on maanvaraisia ja kannen päälle istutettavia puita, istutuslaatikoita ja pergolan kattamia oleilupaikkoja. Pysäköinti tulee ensisijaisesti maan alle. Pysäköintikannen pintaa on katettu muun muassa kiveyksellä, vihersaumakiveyksellä, nurmella ja kivituhkalla. Parkkihalliin vievällä luiskalla on viherkatto.

Rongankatu uusiksi
Kaava-alue on keskustan hitaan liikkumisen vyöhykkeellä. Tontin eteläpuolitse kulkee pyöräilyn seudullinen pääreitti Rongankatua pitkin. Kaupunki aikoo uudistaa Rongankadun. Katusuunnitelmaehdotus oli nähtävillä lokakuussa 2021 ja remontti voi alkaa tänä vuonna.

Joukkoliikenteen helpottamiseksi kaupunki on suunnitellut esimerkiksi bussipysäkkien uudelleensijoittelua, pysäkkisyvennyksiä ja uusia liikennevaloja Rongankadun ja Rautatienkadun risteykseen. Myös pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden olosuhteet paranevat, kun uudet leveät pyörätiet otetaan käyttöön, jalkakäytäviä levennetään ja katujen ylittämisen turvallisuutta parannetaan.
https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008668172.html
Smithers tykkää tästä
Avatar
tekijänä 16valve
#104189
10-kerroksinen uudisrakennus Tampereen keskustaan Kyttälänkadun ja Aleksanterinkadun kulmaan.
Tamperelainen kirjoitti:Skanska suunnittelee kerrostaloa Tampereen keskustaan – rakennuksen katolle tulossa kattopuutarha

Kuva

Rakennusyhtiö Skanska suunnittelee Tampereen keskustaan 10-kerroksista asuinrakennusta. Aleksanterinkadun ja Kyttälänkadun kulmaan suunniteltuun rakennukseen olisi tulossa noin sata asuntoa. Korttelin kaavaluonnos on nyt nähtävillä ja etenee seuraavaksi asemakaavaehdotukseen.

Sisäpihalle on suunniteltu korttelin yhteistä viherpihaa ja katolle viherkattoa sekä kattopuutarhaa. Aleksanterinkadun puoleiseen päätyyn on suunniteltu muraalitaideaihe, jossa on viitteitä alueen vanhaan historiaan.

Kuva

Hankkeen suunnittelua viedään eteenpäin yhdessä Pohjantähti Oy:n kanssa, jonka toimistorakennus sijaitsee nyt tontilla. Elinkaarensa päähän tullut toimistorakennus puretaan ja sen betonisille runkorakenteille kuten pilareille, palkeille ja ontelolaatoille pyritään löytämään uusi elämä.

– Betonielementtien purku ja uudelleenkäyttö on osa Tampereen yliopiston Re-Create-tutkimushankkeen pilottia, jossa Skanska toimii yhtenä kumppanina. Uudelleen käytetyn betonielementin hiilijalanjälki on vain murto-osa uuden vastaavan tuotteen hiilijalanjäljestä, joten päästövähennysten potentiaali on huomattava, Skanskan tulosyksikön johtaja Toni Tuomola toteaa tiedotteessa.

Kuva
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/4525167
apollonkatu, veka, huopa tykkää tästä
Avatar
tekijänä 16valve
#104330
TOAS Hipposkortteli alkaa nousta kesällä.
Tamperelainen kirjoitti:TOAS:n Hippos-hankkeen rakentaminen alkaa kesäkuussa – "Epävarmasta maailmantilanteesta huolimatta päätimme käynnistää hankkeen"
KuvaTOAS Hippos, havainnekuva

Hartela tiedottaa aloittavansa TOAS:n Hippos-hankkeen rakentamisen kesäkuussa Tampereen Kalevassa. Tavoitteena on, että TOAS Hippoksen korttelin rakennustyöt ovat valmiita syksyllä 2025.

HIPPOS-KORTTELIN rakentaminen etenee vaiheittain. Maarakennustyöt aloitetaan kesäkuussa entisen virastotalon tontilla.

Nyt rakennettavissa kahdessa talossa on yhteensä lähes 8 000 bruttoneliötä, joista opiskelija-asumiselle osoitetaan 4 600 kerrosneliömetriä. Ensimmäinen rakennusvaihe kattaa 129 opiskelija-asuntoa, yhteistiloja asukkaille sekä toimisto-, työ- ja liiketiloja.

ALLIANSSIMALLILLA toteutettavan TOAS Hippoksen kehitysvaihe kesti reilut kaksi vuotta. Suunnitteluvaiheessa kohteen rakentamisen ja käytön aikainen hiilijalanjälki tutkittiin tarkkaan. Asuinkerrokset toteutetaan puutilaelementteinä. Kellari, ensimmäinen ja toinen kerros toteutetaan betonirakenteisina. Rakennukset toteutetaan A-energialuokkaan.

– Hippos-hankkeen käynnistyminen tuntuu upealta. Epävarmasta maailmantilanteesta huolimatta päätimme allianssikumppaneidemme kanssa käynnistää hankkeen. Allianssikumppaneiden kanssa on hyvä lähteä kohti konkreettista toteutusta, kertoo TOAS:n toimitusjohtaja Kirsi Koski Hartelan tiedotteessa.

Hippos-allianssissa ovat mukana TOAS, Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy, Granlund Tampere Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy ja Hartela Pirkanmaa Oy.
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/4582681
jfo, Pyöröovi, Kantti tykkää tästä
Avatar
tekijänä 16valve
#104393
Korotusta tulossa Kuninkaankadun ja Hallituskadun kulmatalolle.
Aamulehti kirjoitti:Tampereen ydinkeskustaan suunnitellaan hulppeita asuntoja – Vuokralaisille on tulossa kaksi kerrosta korkeita huoneita ja kattopuutarha

Hallituskadun ja Kuninkaankadun kulmassa olevan kerrostalon päälle suunnitellaan kahden kerroksen korotusta.

Kuva

Miltä kuulostaisi asua Tampereen keskustassa 7. kerroksen asunnossa, jossa katto on korkealla ja ulkopuolella 5. kerroksen korkeudella avautuu vain taloyhtiön vuokralaisten käyttöön tarkoitettu viherpiha?

Tampereen keskustassa Nalkalan kaupunginosassa on vireillä hanke, jossa Hallituskadun ja Kuninkaankadun kulmassa sijaitsevaa taloa suunnitellaan korotettavaksi kahdella kerroksella. Korotuksen jälkeen talossa olisi kahdeksan kerrosta. Rakentaminen vaatii asemakaavan muutoksen, joka on laitettu vireille tänä keväänä. Kaavamuutosta hakee kiinteistön omistava Tampereen mummu ja poika oy. Yhtiö kuuluu Lahtiset yhtymä -yritysryppääseen. Korotusosaan on suunniteltu 41 asuntoa, jotka ovat yksiöitä ja kaksioita. Hallituskadun puolelle on tulossa asuntoja, jotka ovat osin auki ylempään kerrokseen, ja joissa on korkeat ikkunat. Ainakin suurimpaan osaan asunnoista tulee ranskalaistyyppinen parveke. Vuokralaisten käyttöön tulee yhteinen viherpiha 5. kerroksen korkeudelle.

"Täydennysrakentamisessa on velvoite tehdä viheralueita, ja tähän tulee 550 neliömetrin kokoinen viherpiha. Uskon, että asukkaat tulevat pitämään siitä todella paljon. Aurinko paistaa sinne hyvin", sanoo Lahtiset yhtymän talousjohtaja Jaakko Kurikka.

Kuva

Aiemmin jo korotettu
Korotuskerrosten alapuolelle jäävä vanha talo on niin kutsuttu Aamulehden talo. Sen suunnitteli Birger Federley. Rakennus valmistui vuonna 1927. Talo oli alun perin nelikerroksinen, kunnes vuonna 1950 sitä korotettiin kahdella kerroksella. Suurin osa kiinteistöstä eli reilu 12 000 neliömetriä on toimisto- ja liiketiloina. Kurikan mukaan yhtiö haluaa kasvattaa liiketoimintaansa rakentamalla kiinteistölle lisää, mutta toimisto- ja liiketilojen rakentaminen ei tunnu mielekkäältä.

”Läntisessä keskustassa ei ole samanlaisia vetonauloja kuin itäisessä keskustassa ovat Nokia-areena ja ostoskeskukset. Siksi asuntojen rakentaminen palvelee mielestämme parhaiten aluetta.” Yhtiö on muuttanut kiinteistön tiloja asunnoiksi aiemmin vuosina 2010 ja 2020. Kurikan mukaan valmistuneet 49 asuntoa ovat olleet suosittuja.

Voivat valmistua 2025
Korotusta on suunniteltu jo reilun neljän vuoden ajan. Sekä Kurikka että projektiarkkitehti Marjut Ahponen Tampereen kaupungilta sanovat, että kyse on keskustan täydennysrakentamisesta, mikä on kaupungin tavoitteiden ja strategioiden mukaista. ”Vuonna 2023 on kaava voisi olla valmiina, jos ei yllättävää ilmene”, Ahponen arvioi.

Mikäli valituksia ei tule, eivätkä rakennuskustannukset karkaa käsistä, rakentaminen alkaa kahden vuoden kuluttua kaavan valmistumisesta. Kurikan mukaan kaikki asunnot tulevat vuokralle. Vuokran suuruutta hän ei pysty tässä vaiheessa sanomaan. ”Uskon että asunnot tulevat olemaan hyvin suosittuja.”
https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008819241.html
tekijänä Dietrich
#104508
Näkeekö jostain näitä projekteja milloin ovat alkamassa / missä vaiheessa menevät, vai onko kaava-aineisto ainoa mitä julkisuudessa esitellään? Esim. Pyynikintorin viereen kaavailtu iso kerrostalo, missähän vaiheessa.
Avatar
tekijänä henkka
#104510
Dietrich kirjoitti: 13.06.22 22:02 Näkeekö jostain näitä projekteja milloin ovat alkamassa / missä vaiheessa menevät, vai onko kaava-aineisto ainoa mitä julkisuudessa esitellään? Esim. Pyynikintorin viereen kaavailtu iso kerrostalo, missähän vaiheessa.
Rakentamisen alkaminenhan on aina rakennuttajan päätettävissä. Rakennusluvan myöntämisestä voi jotain päätellä ja myöntämistä voi seurata Yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaoston esityslistoista ja pöytäkirjoista.

Kaavan käsittelyn etenemistä voi seurata Yhdyskuntalautakunnan, Kaupunginhallituksen ja Kaupunginvaltuuston esityslistoista ja pöytäkirjoista. Asunto- ja kiinteistölautakunnassa käsitellään välillä tulevia kaavoituskohteita.

Mitä tulevaisuudessa mahdollisesti on tulossa kaavoitukseen selviää kaavoituskatsauksesta ja kaavoitusohjelmasta. Kaavoituskatsaus sisältä kyseisen vuoden kaavoituskohteet ja kaavoitusohjelma seuraavan neljän vuoden / valtuustokauden(?) kaavoituskohteet.

Joillain isommilla projekteilla on projektisivulla ympäripyöreä aikataulu.

Yksittäiset projektit voivat edetä myös viranhaltijoiden tekemien päätöksien kautta. Päätössivuston haku ei ole kaikkein paras mutta löytää kyllä tietoa kaavaan liittyvistä päätöksistä esimerkiksi kaavanumerolla. Kunhan vain kaavanumero mainitaan päätöksessä, muuten täytyy osata hakea osoitteella tai kiinteistötunnuksella.
Dietrich tykkää tästä
tekijänä hmikko
#104969
Rumba: Yli tuhannen hengen konsertti- ja tapahtumatalo Tavara-asema avautuu tammikuussa Tampereelle

Uusin tulokas on yli tuhannen hengen konsertti- ja tapahtumatalo Tavara-asema, joka avaa ovensa ensi tammikuussa 15 tapahtuman voimin. Tampereen vanhasta tavara-asemasta remontoitu uusi tapahtumatalo liittyy osaksi Tampereen Kulttuurikamari Oy:n hallinnoimaa kulttuuritilojen kokonaisuutta, johon kuuluvat myös legendaarisen Tullikamarin Pakkahuone ja Klubi.
Renderi näyttää siltä, että salissa on pylväs näyttämön edessä keskellä.

Kuva
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä henkka
#104973
hmikko kirjoitti: 26.10.22 15:15 Rumba: Yli tuhannen hengen konsertti- ja tapahtumatalo Tavara-asema avautuu tammikuussa Tampereelle

Uusin tulokas on yli tuhannen hengen konsertti- ja tapahtumatalo Tavara-asema, joka avaa ovensa ensi tammikuussa 15 tapahtuman voimin. Tampereen vanhasta tavara-asemasta remontoitu uusi tapahtumatalo liittyy osaksi Tampereen Kulttuurikamari Oy:n hallinnoimaa kulttuuritilojen kokonaisuutta, johon kuuluvat myös legendaarisen Tullikamarin Pakkahuone ja Klubi.
Renderi näyttää siltä, että salissa on pylväs näyttämön edessä keskellä.

Kuva
Kun katsoo Ylen uutisen sisäkuvia ja videota sisältä, näyttäisi siltä, että pylväs on edelleen keskellä lavaa. Pylväitä on muuallakin katonharjan kohdalla, joten en tiedä millaisia rakenteita sen siirtäminen olisi vaatinut.

https://yle.fi/uutiset/74-20002301

Kaupungin virastotalon korjaukselle ja lisärakentamiselle haetaan nyt rakennuslupaa. Julkisivut korjataan ja Puutarhakadun puoleinen siipi puretaan ja rakennetaan uudestaan korkeampana. Muistaakseni sisäpihallekin tulee jotain rakentamista koska kaikki pihan autopaikat on siirretty lähistöjen parkkitaloihin. Todennäköisesti Frenckelliin.

https://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimie ... _1(282836)
tekijänä hmikko
#104977
henkka kirjoitti: 27.10.22 14:09 Pylväitä on muuallakin katonharjan kohdalla, joten en tiedä millaisia rakenteita sen siirtäminen olisi vaatinut.
Koko kattorakenne on uusi. Ylen uutisessa on videonpätkä rakennuksen siirtämisestä, ja silloin siinä ei ollut kattoa ollenkaan, vaan pelkät ulkoseinät pystyssä. Ihmettelen, että tuota ei suunniteltu lavaa varten. Rakenteet näyttävät olevan terästä. Luulis, että kuorman saisi jaettua helpostikin jotenkin muuten kuin yhteen pylvääseen keskelle rakennusta.
  • 1
  • 146
  • 147
  • 148
  • 149
  • 150
  • 151