Mikä on Taloforum?

tekijänä late-
#1599
JR kirjoitti:Mikä muuten Kampin ympäristössä on niin arvokasta, ettei jopa sinne itäpäähän olisi voinut rakentaa jotakin hieman korkeampaa?


Matalista rakennuksista itäpäässä tulevat heti mieleen Lasipalatsi ja nykyinen linja-autoasema. Ympärillä olevat umpikorttelit eivät nekään minusta tue korkeaa rakennusta. Parasta Kampin nyt toteuttavassa ratkaisussa on minusta Urho Kekkosen kadun puoleinen tiilijulkisivu, joka sointuu hienosti naapuritaloihin.

Kuten olen muistaakseni jo tässä ketjussa maininnut Kampin nykyisen metroaseman tontille on tarkoitus kaavoittaa vuoden 2007 aikana rakennus. Se voisi hyvinkin olla esimerkiksi Autotalojen korkeusluokkaa. Rakennuksessa saisi myös minusta olla kapeahko runko, jotta näköyhteys Salomonkatua pitkin säilyisi.
Avatar
tekijänä grendy
#1600
late- kirjoitti:
JR kirjoitti:Mikä muuten Kampin ympäristössä on niin arvokasta, ettei jopa sinne itäpäähän olisi voinut rakentaa jotakin hieman korkeampaa?


Matalista rakennuksista itäpäässä tulevat heti mieleen Lasipalatsi ja nykyinen linja-autoasema. Ympärillä olevat umpikorttelit eivät nekään minusta tue korkeaa rakennusta. Parasta Kampin nyt toteuttavassa ratkaisussa on minusta Urho Kekkosen kadun puoleinen tiilijulkisivu, joka sointuu hienosti naapuritaloihin.

Kuten olen muistaakseni jo tässä ketjussa maininnut Kampin nykyisen metroaseman tontille on tarkoitus kaavoittaa vuoden 2007 aikana rakennus. Se voisi hyvinkin olla esimerkiksi Autotalojen korkeusluokkaa. Rakennuksessa saisi myös minusta olla kapeahko runko, jotta näköyhteys Salomonkatua pitkin säilyisi.


Hmm.. Lasipalatsi on yksi näistä rakennuksista joita en vain "tajua". Samaa luokkaa kun Tampereen linja-autoasema ja sen läheisyydessä olevat funkis-korttelit. Siinä on sellainen rakennustyyli että en ymmärrä kenen silmissä sellainen voi näyttää hienolta. Mutta nää on taas näitä makuasioita joten jos joku on eri mieltä niin restectpaa sinne mutta tää on mun mielipide :)
tekijänä Toni
#1601
^
Mutku se on hieno rakennus! :)



JR kirjoitti:Olet kyllä tavallaan oikeassa, että arvokkaita rakennuksia ja niiden ympäristöä tulisi suojella. Tässä tullaankin taas siihen kysymykseen, mihin raja tulisi vetää? Missä vaiheessa ylisuojellaan kaupunkikuvaa jne niin paljon, että kaupungin luonnollinen muutos ja kasvu estyy?


Vaikeahan tuo kysymys on.

Helsingin tapauksessa itse rajaisin sen siten, ettei mitään todella korkeata (yli 70m) Pasilaa etelämmäksi (Ruoholahtea, Jätkäsaarta, Lauttasaarta ja Kalasatamaa lukuunottamatta). Muihin Helsingin kaupunginosiin, Espoosta tai Vantaasta nyt puhumattakaan, saisi rakentaa vaikka kuinka korkeata.




SdeS kirjoitti:Okei, okei.

Puhuttiin näköjään hieman eri asiasta. Sain sellaisen käsityksen, että aikaisempi kommenttisi liittyi Kampin alueeseen ja miten tornit sopisivat sinne. :)


:) Jeh, itsekin puhuin ihan yleisesti ottaen tuosta sijoittelusta kerran satuit laittamaan tuon Frankfurtin kuvan mukaan.



SdeS kirjoitti:Hotelli Tornihan on hyvä esimerkki tästä? ;) Eikä mahdollinen torni Kampissa olisi ollut kovin yksinäinen, lähettyvillä on kumminkin kirkontorneja ja muita massasta nousevia rakennelmia.

Mukavaa että saadaan hieman väittelyä aikaseksi :)

Edit: Tarkoitin tuolla korkeammalla talolla lähinnä jotain 60-70metristä.


Totta! Itse taas sain käsityksen, että tarkoitit juuri hieman korkeampaa kuin 60-70m. Kyllä se sinänsä ihan ok vielä olisi.



JR kirjoitti:Mikä muuten Kampin ympäristössä on niin arvokasta, ettei jopa sinne itäpäähän olisi voinut rakentaa jotakin hieman korkeampaa?


Itäpäässä oleva yksinäinen oleva torni olisi mielestäni (todennäköisesti) liian ängetty ja ahdas kyseiseen paikkaan. Muutenkin Kamppia ympäröivät talot muodostavat sekä etelästä että pohjoisesta räystäskorkeudeltaan lähes katkeamattoman yhtenäisen muodon, jota uusi ostoskeskus ja toimistot/asuintalot noudattavat. Se luo ns. yhtenäisyyden tunteen. Lännessä ovat matalampi Radisson, synagooga ja Autotalo yms. muut.

Sinne juurikin olisi voinut rakentaa jotain hieman korkeampaa (40m ->), vieläpä tuohon laten mainitsemalle metroaseman paikalle.
tekijänä Jape
#1602
JR kirjoitti:
Oberleutnant kirjoitti:Keskellä historiallisia kaupunkialueita korkeat talot ovat usein täysin sopimattomia. Kampin läntiseen osaan olisi ehkä voitu tehdä Autotalon ja kumppaneiden seuraksi vastaavan korkuinen tornitalo, mutta ei juuri enempää.

Olet kyllä tavallaan oikeassa, että arvokkaita rakennuksia ja niiden ympäristöä tulisi suojella. Tässä tullaankin taas siihen kysymykseen, mihin raja tulisi vetää? Missä vaiheessa ylisuojellaan kaupunkikuvaa jne niin paljon, että kaupungin luonnollinen muutos ja kasvu estyy?


Tuo on varmaankin näitä kaupunkisuunnittelun ikuisuuskysymyksiä, kuten taidettiinkin jo todeta. Selvää rajaa en itse pysty vetämään, sillä asia riippuu hyvin pitkälti kaupungista ja tilanteesta. Itse kuitenkin olen Oberleutnantin kanssa siitä samaa mieltä, ettei juuri Pasilaa etelämpänä kunnon tornit istu. Joskus taisin sanoa, että VR:n makasiinien kohdalle sopisi, mutta ei kovin korkeaa ja massiivista.

JR kirjoitti:Oma näkemykseni on se, että kaupunkikuvan ei ole tarkoituskaan pysyä ikuisesti samana, vaan muuttua ajan mukana.


Tuo on mielestäni myös totta, mutta muuttumisen on tapahduttava sulavasti. Stora Enson ''Sokeripalalle'' ei juuri voisi sopimattomampaa ympäristöä olla kuin Helsingin yhtenäisimmän historiallisen kadun (Pohj. Espa) päätepiste, vanhan ortodoksikirkon naapuritontti ja Kauppatorin ''aitiopaikka''. Sen sijaan Tapiolan altaan viereen, oman tyylisten talojen naapuriksi se saattaisikin istua.

Sen sijaan oli mielestäni mieletöntä lukea tänään Metro-lehdestä, ettei Laajasalon metrolinjalle rakenneta siltaa Katajanokka - Laajasalo, koska Suomenlinna on UNESCOn maailmanperintölistalla ja silta näkyisi sieltä. Suomenlinnan historiaalista arvoa ja yhtenäisyyttä en kuuna päivänä lähtisi kiistämään, mutta tuo meni mielestäni jo hieman överiksi. Itse jopa myönnän, että kunnon silta istuisi siihen kuin nenä naamaan, aivan kuin jättimäinen kaarisilta näkyy Tukholman Gamla Stanin taustalla, eivätkä Riiassa Daugavan ylittävät komeat sillat näytä ollenkaan pahalta. Mutta makuasioita nämä ovat ja suuret herrat tekevät päätökset puolestamme, olimme samaa mieltä tai emme.

JR kirjoitti:Mitä olisikaan käynyt, jos vaikkapa New Yorkissa olisi haluttu säilöä jokainen vanha nurkka 1800-luvun lopulla? Onneksi näin ei käynyt. Vaikka emme nyt saakaan nauttia tästä vanhasta rakennuskannasta, on sen tilalle tullut eräs maailman upeimmista kaupungeista.


Myönnän, etten ole paras puhumaan tästä asiasta, sillä en ko. kaupungissa ole koskaan käynyt, mutta niin valtavasti olen kyseisestä kaupungista nähnyt valokuvia, videoita, kuullut juttuja, yms. että muodostan oman mielipiteeni. New York on minunkin mielestäni kiehtova kaupunki, mutta kiehtovuus perustuu sen jättimäisyyteen ja urbaaniuteen, big city-fiilikseen, ei niinkään arkkitehtuurin arvoon. Arkkitehtuurin puolesta New York ei minun listoillani tämän hetkisen tieotni perusteella mene todellakaan kärkeen, tuskin Helsinginkään ohitse.. :D

JR kirjoitti:Mikä muuten Kampin ympäristössä on niin arvokasta, ettei jopa sinne itäpäähän olisi voinut rakentaa jotakin hieman korkeampaa?


Vaikkei siinä nyt mitään mahtavimpia jugen-palatseja olekaan, niin alue kuulunee kuitenkin vanhempien tornien, kuten Kansallismuseotornin, Vapaakirkon ja Hotelli Tornin dominointivyöhykkeeseen. Ja jos metroasemalta kävelee vähänkin pohjoiseen taikka etelään, alkaa melko yhtenäinen punatiilisen 20-luvun yhtenäisyys.

Näistä voi aina keskustella, mutta ei liian vakavasti, sillä toinen pitää äidistä, toinen tyttärestä, toinen molemmista, toinen kummastakin mutta toisesta enemmän. Minä pidän niin vanhasta kuin modernistakin arkkitehtuurista, mutta Senaatintoria ja sitä ympäröiviä kortteleita en ikinä vaihtaisin Canary Wharfiin, en ikinä. ;)

Edit: Tulipas hemskatin pitkä viesti, eikä edes ihan kauheasti liity aiheeseen.. Pyydän anteeksi.
tekijänä SdeS
#1603
Jape kirjoitti:Sen sijaan oli mielestäni mieletöntä lukea tänään Metro-lehdestä, ettei Laajasalon metrolinjalle rakenneta siltaa Katajanokka - Laajasalo, koska Suomenlinna on UNESCOn maailmanperintölistalla ja silta näkyisi sieltä. Suomenlinnan historiaalista arvoa ja yhtenäisyyttä en kuuna päivänä lähtisi kiistämään, mutta tuo meni mielestäni jo hieman överiksi. Itse jopa myönnän, että kunnon silta istuisi siihen kuin nenä naamaan, aivan kuin jättimäinen kaarisilta näkyy Tukholman Gamla Stanin taustalla, eivätkä Riiassa Daugavan ylittävät komeat sillat näytä ollenkaan pahalta. Mutta makuasioita nämä ovat ja suuret herrat tekevät päätökset puolestamme, olimme samaa mieltä tai emme.


Menee offtopicin puolelle, mutta olen samaa mieltä kanssasi. Aamulla metrossa tein mielessäni havainnekuvia miltä silta tulisi näyttämään :D Tuli heti San Francisco mieleen.
tekijänä Jape
#1605
Wau! Skannaa ne ja pistä tänne näytille! ;) Pitää varmaan munkin suhia jotain. Täyttä ei-ikinä-tapahtuvaa leikittelyähän tämä on, mutta jonkinlainen kaarisilta olisi hieno, meinaan siis, että sillassa olisi samanlaisia puolikaarihäkkyröitä, kuin esim. Daugavan ylittävässä rautatiesillassa Riiassa. Tuossa vaan on sellainen onkelma, että sillan pitäisi olla samperin korkea, jotta Sompasaareen menevät rahtialukset mahtuisivat menemään ali. Toisaalta Sompasaareen ei enää suuria laivoja mene kun Vuosaaren satama on valmis...

Anteeksi jatkuva offtopic..
Avatar
tekijänä OlliMolli
#1607
Ottaakseni osaa tähän keskusteluun, minun on sanottava, että haluaisin kyllä nähdä nykyisen Kampin metroaseman päällä hieman Autotaloa korkeamman tornin. 60m olisi mielestäni aika ideaali, niin kuin sinne aikoinaan suunniteltiinkin. Viimeksi kun kävin Stadissa harmitti niin vietävästi, että tornia ei rakennettu. Kampin keskuksen alue tuntuu niin perhanan isolta ja metropolimaiselta kokonaisuudelta. Se tuntuu olevan ainoa paikka koko kaupungissa ehkä Itä-Pasilan lisäksi missä tiiveys ja suurkaupunkimaisuus on läsnä. Katsoessani Graniittitalon kohdalta kohti Autotaloa ja metroasemaa yritin kovasti kuvitella tornin sinne, ja kyllä siihen on pakko uskoa, että upealta se näyttäisi. Se toisi hyvän kiintopisteenkin alueelle.
tekijänä late-
#1616
Jape kirjoitti: Tuossa vaan on sellainen onkelma, että sillan pitäisi olla samperin korkea, jotta Sompasaareen menevät rahtialukset mahtuisivat menemään ali. Toisaalta Sompasaareen ei enää suuria laivoja mene kun Vuosaaren satama on valmis...


Eli niitä isoja laivoja menee enää muutaman vuoden. KSV oli teettänyt kaksi luonnostasoista suunnitelmaa. Molemmissa Katajanokalta Hylkysaareen kulkisi noin 300 metriä pitkä läppäsilta, jonka kautta isoimmat huviveneet ja vastaavat voivat kulkea. Hylkysaarta laajennettaisiin. Samaa siltaa pitkin olisi tietysti myös Hylkysaaren kautta yhteys suoraan Katajanokalta Korkeasaareen.

Hylkysaaresta Laajasaloon kulkisi 900-1050 (muistaakseni) metriä pitkä silta. Vaihtoehtoina olivat pohjoinen linjaus, jossa sillan jälkeen metro kulkisi Kruunuvuoren läpi tai eteläisempi linjaus, jossa silta päättyisi Kruunuvuorenrannan päässä noin 100 metriä pitkään penkereeseen. Selostuksen mukaan silta nousee "noin 20 metrin" korkeuteen mikä tarkoittanee kannen tasoa eli useimmat huvikäytössä olevat purjealuksetkin pääsisivät siitä ali käyttämättä läppäsiltaa. Tekstissä puhutaan vinoköysisillasta.

Siltojen yli kulkisivat ensi vaiheessa kevyen liikenteen reitti ja ratikat noin hintaan 60 miljoonaa. Metro voitaisiin myöhemmin lisätä tuomalla se Katajanokalta betonitunnelissa Hylkysaareen, jossa se nousisi pitkälle sillelle. Pohjoisessa siltavaihtoehdossa ratikat ja kevyt liikenne kiertäisivät Kruunuvuoren (jonka läpi metro menisi) penkereellä.

Erioteten pengerrykset vaatisivat aika isoja muutoksia. Lisäksi silta tietysti katkaisee yhtenäisen näkymän. Toisaalta joukkoliikenteen kannalta siltavaihtoehto olisi ollut ehdottomasti paras koska metron kanssa aiotaan ilmeisesti viivytellä kymmeniä vuosia, mutta ratikat olisi voitu saada jokseenkin heti. Vaikea valinta kaikin puolin.

KSV on ilmeisesti teettänyt kuvamontaaseja maisemallista tarkastelua varten, mutta asiaan liittyviä papereita ei pantu verkkoon. Yleiskaavaluonnos tulee oletettavasti nähtäville, jolloin olisi varmaankin mahdollista päästä tutustumaan myös tähän aineistoon ainakin erikseen sopimalla.
tekijänä Jape
#1617
Vai että ratikka jatkaisi Katajanokalta Kruunuvuoreen asti? Tuo on kyllä minulle taas jotain aivan uutta! Onko sitten aikeissa aloittaa kokonaan uusi ratikkalinja, vaiko vain siirtää linjan 4 päätepysäkkiä Kruunuvuorenselän toiselle puolelle?

Kyllä mielestäni tuo siltavaihtoehto on kaikin mahdollisin puolin paras vaihtoehto. Tai maisemallisesta puolesta en vielä havainnekuvia ole nähnyt, mutta siltaa olen siihen yrittänyt kuvitella, enkä saa sitä näyttämään kamalalta.

Moderaattori saa siirtää nämä vaikka tuonne Kruunuvuori-ketjuun.
tekijänä Quu
#1621
Jape kirjoitti:Moderaattori saa siirtää nämä vaikka tuonne Kruunuvuori-ketjuun.


Viestejä ei voi siirtää erikseen. Seuraavat ohi-topic -vastaukset poistetaan kuitenkin välittömästi. :smt077
tekijänä qazwsx
#1754
Kävin muuten tänään kavereiden kaa hieman katselemassa juuri valmistunutta osaa, kun kerran satuttiin olemaan lähettyvillä. Oli ihan hienon näköinen, muttei mitenkään säväyttänyt kuitenkaan. Itseasiassa ympärillä oleva rakennustyömaa oli paljon "dramaattisemman" näköinen.
Avatar
tekijänä Rokkikukko
#1755
Itsekin kävin tutustumassa Kamppiin ja minuun taas paikka teki vaikutuksen. Tullut seurattua noita rakennustöitä/ Kampin nettisivuja alusta asti ja oli mielenkiintoista viimein päästä sisälle tarkastelemaan mestaa.. Aikas näkyvästi muutenkin Kamppia mainostettu dösien kylijissä jne.: "Kamppi, just do it!" :D
tekijänä Devi
#1778
Tulipa tuolla Kampin avautuneessa osassa käytyä torstaina ja hienoltahan se näytti sisältä. Avaraa tilaa ja lasipintaa paljon ja mukavasti erilaisia liikkeitäkin löytyi. Huimasti mukavampaahan tuolla bussia olisi odotella kuin entisellä, yltiötuulisella Simonkentällä. :)

Itse kauppakeskus on mielestäni arkkitehtuuriltaan melko hengetön ja tylsännäköinen. Mutta sellaisiahan ne tuppaa olemaan kaikki kyllä :roll:
Avatar
tekijänä Tande
#4425
Kamppi avautuu huomenna kokonaan! :D
Oon odottanut tätä monta vuotta.
tekijänä Quu
#4426
Luulin että se avautui jo toissapäivänä.