Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#102144
Koivusaaren asemakaava on ensi tiistaina taas lautakunnassa. Kahlailin julkisen nähtävillä olon jälkeen tehtyjen muutosten luetteloa, ja muutokset näyttävät vähäisiltä, monet teknisiltä. Joten tarkoitus lienee, että näillä nyt mennään. Tuskin kokouksesta tulee kuitenkaan mikään läpihuutojuttu, sillä vaalit ovat ovella eikä tämä ehtine enää valtuustoon sitä ennen. Lauttasaari-lehti on lisäksi pitänyt saarelaiset sopivan lämpöisinä koko talven.

https://www.uuttahelsinkia.fi/fi/uutise ... ksentekoon

Kuva
jfo tykkää tästä
tekijänä tunppi
#102162
Koivusaari on kyllä iso muutos maisemassa, mutta en usko että tätä projektia mikään enää pysäyttää. Kaupunki näkee tulevat verotulot ja työpaikat. Jos asuntoja saadaan vaikkapa 5000 hengelle niin Länsimetron tarpeellisuutta voidaan tälläkin perustella. Lauttasaarelaisia saattaa harmittaa maiseman muutos, mutta muille tämä on vain yksi kohde Helsingin rantojen asuttamisessa.
tekijänä hmikko
#102163
^ Länsimetro on jo rakennettu, ei sitä tarvitse enää perustella. Nyt tarttis saada vastinetta Koivusaaren jo rakennetulle asemalle.
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#102165
Joskus tulee mietittyä että onko Helsinki oikeasti niin iso paikka ja täyteen rakennettu, että niinkin paljon pitää tehdä uutta täyttömaata mereen, kuin mitä täällä tehdään/suunnitellaan. En ole alan asiantuntija, mutta en usko että se meren täyttäminen ja uuden rantaviivan rakentaminenkaan nyt ihan ilmaista on, ja mahdollisesti selvittäisiin vähemmällä rantaviivan muokkauksella rakentamalla enemmän ylöspäin? Valmiiden tekosaarien laajentaminen on pienempi paha, mutta luonnollisten rantaviivojen hävittämistä olen aina hiukan vierastanut.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#102166
Tuossa suunnitelmassa taitaa kyllä säilyä kokolailla kaikki mitä Koivusaaren luonnollisesta rantaviivasta on jäljellä? Niin pitkälti ko. saari on täyttömaata jo tällä hetkellä.
Avatar
tekijänä veka
#102167
pahanhajuinenhenki kirjoitti: 19.04.21 12:04
Tuskinpa tämän muutos jää ketään oikeasti harmittamaan
Täällä on yksi, jota jää harmittamaan. Paikka on saaristoa eikä kantakaupunkia, ja saaristomaiseman näkymiin eivät kuulu sellaiset talomuurit rannassa, joita Koivusaareen on tulossa. Mielestäni tässä mennään samoilla linjoilla kuin Espoossa Finnoon rannan tekosaarivirityksessä, jota myös vastustan.

Käyn tuolla yhä kesäisin kuleksimassa, vaikka en enää asu Lauttasaaressa. Hienon tunnelman takia. Motarista huolimatta Koivusaressa aistii vahvana saariston perinteisen venesatamafiiliksen. Suunnitelmassa satamat jäävät, mutta rantameininki kevätkunnostuksineen taitaa saada kyytiä.

Saman määrän asutusta ym. tuonne olisi saanut suunnittelemalla toisin: keskelle korkeampaa, jopa tornitaloja (kuten Espoossa lahden toisella puolella), ja ihan rantaan väljemmin. Tällaisia ehdotuksia oli tarjolla. Mutta se juna meni jo, ja näillä nyt mennään. Olin jo päättänyt lopettaa tämän elämöinnin, mutta kun kysyttiin.
TurkuCubed tykkää tästä
tekijänä bonk
#102287
Tuo alue on ollut kourallisen veneilijöiden käytössä tähän asti. Kuinkahan moni helsinkiläinen on edes tuolla soraisella niemenkärjellä käynyt.

Nyt kun suunnitellaan aluetta, samalla saadaan mielyttävät rantareitit koko koivusaaren ympäri metron välittömään läheisyyteen. Uskon silloin huomattavasti suuremman määrän ihmisiä pääsevän nauttimaan noista hienoista rantamaisemista. Nyt paikka ei ole kovinkaan houkutteleva
Avatar
tekijänä veka
#102710
Käväisin Koivusaaressa haistelemassa tunnelmia ja katsomassa, josko pian koittava loistava tulevaisuus näkyy jo jossain. Vaan eipä näkynyt, aikaisemmin metron rakentamisen yhteydessä tehtyjen rakennelmien lisäksi. Metroasemalla, alhaalla läntisen sisäänkäynnin oven yläpuolelle oli kuitenkin jo saatu kookas mainoskuva kertomaan muutoksesta.

Kuva

Kuva
Pyöröovi, jfo tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#102857
Olisi ollut kiva päästä valtuuston kokoukseen kärpäsenä katossa. Vaikka päätös oli jo etukäteen selvä, värikkäitä puheita piisasi. Kyseessähän on asia, josta jokaisella tuntuu olevan varman tuntuinen mielipide, ja uusi valtuusto halusi varmaan myös avata kautensa värikkäästi.

Ikea sai osakseen ryöpytyksen, ja samalla päästiin mollaamaan myös halpistavaratalo Kärkkäistä, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä Koivusaaren kanssa. "Olisiko Kärkkäisen tavaratalo parempi (P. Arhinmäki)." Kuten tunnettua, Kärkkäinen oli kesällä näyttävästi otsikoissa: "Kärkkäinen kehotti työntekijöitä kieltäytymään rokotuksesta."

Hesarin juttuun pääsi myös vihreiden A. Pasanen, jonka mielipide jäi askarruttamaan itseäni: "kaavassa on kiinnitetty huomiota myös merenalaisen luonnon monimuotoisuuteen." Mitähän tämä mahtaa tarkoittaa? Ymmärtääkseni meritäytöt tulevat vähentämään virtauksia molemmissa salmissa, mikä on omiaan köyhdyttämään vedenalaista maailmaa ja entisestään vauhdittamaan rehevöitymistä Keilalahdella, Laajalahdella ja Seurasaarenselällä.
Avatar
tekijänä veka
#102860
Kiitos hyvästä linkistä. Sain suoran hypyn yksittäiseen puheenvuoroon toimimaan, kun äheltämisen jälkeen tajusin kuinka tuo toimii.

Kaipaamassani Amanda Pasasen puheenvuorossa merenalaisen luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kohta meni näin: "Vesilupia tällaisiin hankkeisiin ei myönnetä ihan kevyin perustein. Kaavassa on kiinnitetty huomiota vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen ja säilymiseen. Täyttöjen jälkeen yhdelle merenranta-alueelle tullaan rakentamaan vedenalaisia luotoja lisäämään monimuotoisuutta. Koillisrannan edustalla tullaan pohjaa muokkaavilla toimenpiteillä edistämään mm. ruovikon kasvua ranta-alueen edustalla."

Eli ei hyvältä näytä. Ei kunniaksi Pasaselle eikä varsinkaan Hesarille, joka oli valinnut tämän kohdan pitkästä keskustelusta kirjoitukseensa.
  • 1
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13