Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#95585
Kaavan mukaan nämä talot olisivat 'vain' 14-kerroksisia, mutta sama se, saaren mittakaavan mukaan joka tapauksessa korkeimmasta päästä. Ite olisin tehnyt (tai tekisin) ainakin eteläisimmästä rakennuksesta kovan rahan omistusasuntojen talon ja ottanut rahat pois varakkailta. Siitä on jotakuinkin Helsingin mahtavimmat merinäköalat Suomenlinnan ja Viron suuntaaan. Aika hassua ja myös typerää, jos asukkaat valitaan esim. Hitas-arpajaisilla.

Kuva

Kuva

Kuva
tekijänä JamoL
#95589
Sääli että yksittäisten kokonaisuuksien koko kasvaa mitä pidemmälle Jätkäsaaren rakentaminen etenee.
Huutokonttorin vieressä on vielä neljäkin erilaista rakennusta per kortteli ja pikku hiljaa on valuttu näihin 50 000 kerrosneliön monoliitteihin :shock: Korttelin yhteiset rakenteet jne, mutta olisiko noita torneja nyt voinut edes kevyesti varioida?
Noin sivunmennen sanoen, tuntuu että suurimmat monoliitit ovat ATT:n käsialaa. :smt018
Avatar
tekijänä Tande
#95591
Niin en tiedä, kuinka realistista olisi pilkkoa korttelin tornitalot eri rakentajille maamme erityisolosuhteista. Tietty pientä vaihtelua tyyliin lienee mahdollista olla joka tapauksessa, mikäli halua on.

Kaikesta huolimatta pidän em. suunnitelmasta. Melkein kaikki tornitalorakentaminen, mikä poikkeaa "Tower in a Park"-ratkaisusta on edelleen virkistävä näky ja allerkirjoittaneelle rakennuksen massiivisuus ja kontrasti jalustan ja tornien välillä toimii kyllä. Toivottavasti havainnekuvia julkaistaan lisää pian.
Avatar
tekijänä veka
#95593
JamoL kirjoitti:Sääli että yksittäisten kokonaisuuksien koko kasvaa mitä pidemmälle Jätkäsaaren rakentaminen etenee.
Huutokonttorin vieressä on vielä neljäkin erilaista rakennusta per kortteli ja pikku hiljaa on valuttu näihin 50 000 kerrosneliön monoliitteihin :shock: Korttelin yhteiset rakenteet jne, mutta olisiko noita torneja nyt voinut edes kevyesti varioida?
Noin sivunmennen sanoen, tuntuu että suurimmat monoliitit ovat ATT:n käsialaa. :smt018

Minustakin neljä samanlaista tornia ryhmässä edustaa juuri sitä viitsimisen köyhyyttä, joka vaivaa rakentamista monilla uusilla alueilla. Jätkäsaaren rikkaus on ollut juurikin rakennusten suuri erilaisuus, jolloin kokonaisuudesta tulee virkistävän moni-ilmeinen ja kirjava. Ja tosiaan, ATT ja julkinen sektori ylipäänsä on aina rakastanut tätä helppoa monistamista.
tekijänä Domo
#95597
Kyllähän noissa mainittua monoliittiä on, mutta olisiko parempi jos niissä olisi esim. värityksellä haettua erilaisuutta niin en tiedä. Itse pidän ihan tuollaisenaankin. Kaareva korttelirakenne tuo julkisivut hyvin näkyviin, vaikka samanlaisia ovatkin. Kehitys tuon korttelin osalla on mielestäni ollut positiivista verrattuna kaavaluonnokseen, jossa kerrosluku oli XIII ja nyt alleviivattu XIV jonka lisäksi luullakseni vähäisenä poikkeuksena saa katolle rakentaa ullakko/teknisen kerroksen. Mielessäni näen siellä saunaosaston, viherkaton, minigolf radan tai jotain sinne sopivaa aktiviteettiä. Katutasossa pienet liiketilat ihan jees ja tiiliverhouksella on saatu hieman erilaisuutta, että kelpaa sillä jokun tönersin pizzoja pyöritellä, mutta eihän se tiettyä lähiömäisyyttä siitä poista, eikä Jätkäsaari ole lähiö. Jos tämä mainittu monoliitti on ongelma niin se on maailmanlaajuinen ei kaupungin, suunnittelijan, rakennusliikkeen tai minkään muunkaan tahon se on vain lupa painaa rahaa. Toivotaan, että kehitys meillä kulkisi yksilöllisempään suuntaan, sillä eihän se mikään puolustus ole, että niin ne muutkin tekee. Olen varma, että Jätkäsaaresta tulee vamiina hieno kokonaisuus sinne tulee riittävästi myös erilaista rakennuskantaa.
tekijänä hmikko
#95598
Domo kirjoitti:Kyllähän noissa mainittua monoliittiä on, mutta olisiko parempi jos niissä olisi esim. värityksellä haettua erilaisuutta niin en tiedä.


Sininen-punainen-keltainen -rivi monoliitteja on sekin aika nopeasti loppuun kulutettu idea, ja Jätkäsaaressakin jo kertaalleen käytetty HOASin talossa. Itseäni tässä tapauksessa enemmän ottaa silmään noiden torniosien bulkin näköinen tyyli kuin kompleksin koko. Taasen on surunauhaa ikkunoiden ympärillä kerrakseen.
tekijänä Domo
#95599
Sininen-punainen-keltainen -rivi monoliitteja on sekin aika nopeasti loppuun kulutettu idea Juuri näin sen näin. Surunauhat tuo huippu innovaatio, vain siksi ettei pienet ikkunat näytä ampuma-aukoilta.
tekijänä töntsö
#95600
Alkuperäinen ehdotushan oli tämmöinen:


Kuva

En niinkään karsasta muutoksia, mutta tummemman sävyn korkeammissa osissa olisi puolestani voinut säilyttää. Valkoisia tötteröjä rupeaa olemaan riittämiin ympäri kaupunkia ja Suomea
tekijänä Pyöröovi
#95606
Kadun puoleinen siivu on ihan tyylikäs, vaikka tosiaan vaihtelua voisi löytyä enemmän (edes korkeuseroa torneissa). Varsinaisesti minua häiritsee puiston puoleinen osa, joka on täysin mielenkiinnoton. Pelkkää neliöikkunariviä toisensa perään ilman mitään katsetta kohottavaa. Pitää toivoa, että puistosta tulee todella Jätkäsaaren tunnelmallinen viherhuone, sillä rakennukset ympärillä ovat olleet suurimmilta osin aika latistavia.
tekijänä sekovene
#95646
JamoL kirjoitti:Sääli että yksittäisten kokonaisuuksien koko kasvaa mitä pidemmälle Jätkäsaaren rakentaminen etenee.
Huutokonttorin vieressä on vielä neljäkin erilaista rakennusta per kortteli ja pikku hiljaa on valuttu näihin 50 000 kerrosneliön monoliitteihin :shock: Korttelin yhteiset rakenteet jne, mutta olisiko noita torneja nyt voinut edes kevyesti varioida?
Noin sivunmennen sanoen, tuntuu että suurimmat monoliitit ovat ATT:n käsialaa. :smt018


Aika isoja siivuja ne on siellä Huutokonttorin ympäristössäkin. Tämä kartta ei kerroa kaikkea (joissain on yksi suunnittelija, mutta silti monta erilaista taloa), mutta tuonne Atlantinkaaren länsiosaan, joka on vasta hiljattain alkanut rakentua, näyttäisi olevan tulossa melkeinpä eniten vaihtelua:
Kuva
ATT:n + Anttinen & Oivan pläjäys on toki omaa luokkaansa, että ei siinä.

Vaikea sanoa, millainen tuosta tulee, mutta onpahan ainakin tehot kohdillaan: korttelitehokkuus 4,4. Tavallaan sitä ajattelisi, että säästö kaupungille tulee siinä, kun tonttimaa käytetään tehokkaasti ja sitten ei tarvitsisi kitsastella copy+pasteemalla samaa tornitaloa neljään kertaan, vaan voisi juurikin varioida ja tehdä niistä vähän erilaisia. Ongelma saattaa kyllä olla just siinä ATT:ssa, joka haluaa myös säästää omalta momentiltaan sen mitä voi.
JamoL tykkäsi tästä
Avatar
tekijänä veka
#95704
Hyväntoivonpuiston ensimmäinen vaihe tuntuu valmistuvan vasta ensi suveksi, mutta siellä pääsee nyt jo kulkemaan kevyen liikenteen väylää pitkin. Se ei sitten näytäkään onnistuneelta, valitettavasti. Pitkän puiston halkaiseva väylä on päällystetty asfaltilla, jolle on jo maalattu sinisellä pyöräilijöille tarkoitettu alue. Mustaksi jäävä asfaltti on näin jalankulkijoiden aluetta. Sininen fillariväylä on saanut kartalla kaiken kertovan nimen: ’nopea pyörätie’. Kartasta on nähty nyttemmin sellainenkin versio, josta sana ’nopea’ on poistettu, mutta kartan sisältö ei ole muuttunut.

Sininen pikabaana on maalattu asfalttiin reilusti leveämmäksi kuin viereinen jalankulkijoiden osuus, hyvinkin leveäksi. Jopa Välimerenkadun ylittävä silta on jaettu keskikaiteella kahteen osaan, joista sinisellä maalattu on selvästi leveämpi. Hyvällä fillarilla sinistä reittiä pystyy paahtamaan hurjaa vauhtia, kun ottaa sillalta alkavasta alamäestä kiihdytyksen.

Tällainen kilpa-ajorata keskellä puistoa on mielestäni lievästi sanottuna vaarallinen. Pitääkö jalankulkijoiden tosiaan varoa sinistä aluetta koko puiston mitalla? Tuleeko jonnekin suojateitä jalankulkijoiden turvaksi? Ja valvontakameroita, joista on apua selviteltäessä syyllisyyksiä törmäystilanteissa? Entä shikaaneja ja töyssyjä hillitsemään vauhtia? Puistoon tulee useita leikkialueita ja päiväkotien pihoja lapsille. Suoraan sanottuna en voi käsittää, miksi keskelle Jätkäsaarta näköjään tehdään turvaton puisto. Ilman sinistä kiitorataa muksut voisi lähettää puistoon omin neuvoin, mutta nyt on aina oltava joku mukana valvomassa.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
hmikko tykkäsi tästä
tekijänä hmikko
#95709
No eipä tuo nyt ole ensimmäinen pyörätie puiston läpi Helsingissä, eikä ensimmäinen korkeuserokaan. Sininen kaista on kaksisuuntainen. Veikkaan, että pyöräliikennettä tulee sen verran, että se itsessään rajoittaa nopeuksia kun tuolla kaistalla täytyy hoitaa kohtaamisetkin. Jalankulun olisi kylläkin mahtunut erottamaan vaikka kokonaan omalle sorapolulleen kuten tuolla taitaa puiston toisella laidalla ollakin osalla matkaa.
Pyöröovi tykkäsi tästä
tekijänä Pyöröovi
#95712
Oikeasti leveät pyöräväylät ovat harvinaista herkkua Helsingissä, jossa pyöräilijät aivan syystä eksyvät ulos väyliltään aiheuttamaan tuhoja. Hyväntoivonpuiston kokoluokassa yksittäinen nopea pyöräväylä tuskin aiheuttaa paljoa vaaratilanteita etenkin, kun se on merkitty kirkkaalla sinisellä värillä. Mielestäni kävelijöille olisi ehdottomasti pitänyt kuitenkin jättää vastaavan kokoinen väylä kuljettavaksi. Kuten Hesarin pääkirjoituksessakin vähän aika sitten todettiin, jalankulkijoiden väyliä pohditaan suunnittelussa aivan liian vähän siihen nähden, kuinka olennainen osuus kävely on käytännössä jokaisen ihmisen elämää. Poikittain meneviä teitä Hyväntoivonpuistossa riittää, mutta pitkittäin on vähän liikaa vaatia kävelijöitä kulkemaan ympäri vuoden pyörätien viertä.
#95716
Olenko ainoa, kun tuntuu että tuollainen sininen tai punainen maalattu pinnoite on esteettisesti vähän tympeä? Varsinkin, kun aiempien kokemusten valossa voi olettaa, että pinnoite repeilee ja haalistuu. Mieluummin sitä sitten olisi pitäydytty punaisessa, kun sitä on kantakaupungin alueella viljelty. Ylipäänsä punainen asfaltti olisi tyylikkäämpi. Tietenkin siinä on varmaan hinnastakin kyse, ja jotenkinhan pyöräväylien pitää erottua, ellei sitten panosteta reunakiviin, pusikoihin ym. suunnitteluun, jotka erottavat pyöräväylät jalankulkijoista.
  • 1
  • 84
  • 85
  • 86
  • 87
  • 88
  • 89