Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#101515
Punavuori kirjoitti: 16.01.21 19:43 Jostain syystä Atlantinkadun varren Asuntoreformi- ja parkkihallikorttelit näyttävät täysin unohtuneen. Tuoreimpien Jätkäsaaren rakennusaikataulukarttojen mukaan ympäröivät korttelit rakennetaan tälläkin kertaa valmiiksi, ja vasta sitten aletaan pohtia rakennetun ympäristön keskelle jääneen tyhjän tontin byggaamista.
Tätä ihmettelen itsekin. Jätkäsaaressa on tosiaan jo vanhastaan liikaa näitä pysähdystilaan jämähtäneitä ikuisuusprojekteja muuten valmiin kaupungin seassa, kuten Bunkkeri, Vars. Suom. osakunta ja sen länsipuolella oleva iso kortteli (Skanska, Vastint. Haahtela). Toivotaan että edes Wood Cityn hotelli paraatipaikalla Clarionia vastapäätä lähtee liikkeelle tänä vuonna, kuten lupaillaan. Tyhjät tontit näkyvät kaupunkikuvassa epämääräisinä joutomaina ja varastointikenttinä, joista kukaan ei kanna huolta. Jotenkin tuntuu siltä, ettei edes katuja ja kevyen liikenteen reittejä välitetä laittaa kuntoon näillä paikoin.

Ja asuntoreformikortteli todellakin (Atlantinkadun pysäköintitalon vieressä eteläpuolella). Suunnittelukilpa ratkesi jo 2019. Ei kai toteutusta meinata lykätä jonnekin vuoteen 2024 tai myöhemmäksi? Voittotyö on monella tapaa kiinnostava ja valtavirrasta poikkeava, mm. massiivitiilirakenteinen runko ja painovoimainen ilmastointi.

Atlantinkadun pysäköintitalosta korttelin verran pohjoiseen rakenteilla olevan Hartelan talon eteläpuolella on myös yksi harmittava aikataulutuksesta kärsivä paikka. Kiva kolmion muotoinen pikkuaukio (nimeltään Bermudan kolmio) jää väistämättä keskentekoiseksi, koska sen lounaislaidalla oleva asuintalokortteli starttaa vasta 2023 ja siis valmistuu ehkä 2025. Tätä ennen kolmioaukio ei liene innostava liikepaikka laidallaan oleville kivijalkayrityksille, joiden pitäisi saada toiminta käyntiin jo tänä vuonna.

Isossa kuvassa vauhti näyttää edelleen verkkaiselta. Tätä rataa valmista ei ole edes 2040. Koko länsiranta säilyy vielä pitkään maa-aineksen ja rakennustarvikkeiden varastokenttänä. Kuten Tanden yo. kuvasta jo näkee, kookkain kasa on selvästi pienentynyt. Paha vain, että sen kimppuun käytiin vasta joulukuussa. Tänään meri oli jo jäässä ja komeasti alkanut meritäyttö kasan aineksilla seisahtui sen tien. Olisko voinut aloittaa vähän aikaisemmin? Viime talvena meri ei jäätynyt ollenkaan, mutta vuodet eivät ole veljiä keskenään.

Posiitiivisin uutinen uudella kartalla on Royal Areena. Kartan mukaan sen pitäisi käynnistyä jo tänä vuonna. Peukut pystyyn!

Kuva
Janne_H, Clepe, jfo ja 1 muuta tykkää tästä
tekijänä tunppi
#101526
Jätkäsaaren pohjoisosan valmistumiseen, siis Länsisatamankadun ja Clarionin väliseen osuuteen, meni reilu 10 vuotta eikä alue ole vieläkään täysin valmis. Loppuosaan mennee toiset +10 vuotta. Saa nähdä onko Hernesaari jopa nopeammin lopulta valmis.
Avatar
tekijänä Urbaani
#101558
Kuva

Melkinlaiturin alueen rakentaminen alkaa Jätkäsaaressa
21.01.2021 11:15

Vuonna 2021 alkaa Jätkäsaaren kärjen, merellisen Melkinlaiturin rakentaminen. Liikkeelle lähdetään Atlantinkadun varrelta.

Juuri nyt kadunrakentajilla on kädet täynnä töitä Melkinlaiturin alueella. Merihenkisen asuinalueen asemakaava hyväksyttiin jo pari vuotta sitten, mutta ennen rakentamista on pitänyt tiivistää mereltä vallattua maapohjaa ja rakentaa kunnallistekniikkaa.

”Katutyöt ovat käynnissä alueella, ja ensimmäiset talotyömaat käynnistyvät keväällä 2021”, kertoo projektinjohtaja Max Takala Helsingin aluerakentamisyksiköstä.

Melkinlaiturin rakentaminen alkaa Atlantinkadun varren kortteleista. Mittakaava on muuta Jätkäsaarta pienipiirteisempää.

”Rakentaminen madaltuu Atlantinkadun 7-kerroksista taloista kohti rantaa”, kertoo Jätkäsaaren asemakaavojen laatija arkkitehti Teo Tammivuori.

Melkinlaiturin rantapuistot muodostavat viihtyisän oleskeluvyöhykkeen meren ja asuinkorttelien välille. Siellä voi kauniilla ilmalla paistatella päivää kahvikupin äärellä – ja kokea meren voiman myrskysäässä. Rantapuistoon johtaa Atlantinkadun ratikkapysäkiltä kevyen liikenteen valtaväylä Samoankuja. Kävelykujasta tulee viihtyisä oleskelualue ja turvallinen koulutie perheen pienimmille. Kujan varrelle rakennetaan päiväkoti ja koulu.

Tammivuori toivoo, että Melkinlaiturin asuntotarjonnasta tulee mahdollisimman monipuolista. Hyvältä näyttää, kertoo kaavoittaja, joka on päässyt tutustumaan rakennusten suunnittelijoiden luonnoksiin.

”Melkinlaiturille on tulossa hienoja asuntopohjia, ei ihan tavanomaisia ratkaisuja”, Tammivuori lupaa.

Myös tonttien luovutuksessa suositaan monimuotoisuutta. Osa tonteista on varattu ryhmärakentamishankkeille. Melkinlaiturilla on tulossa myyntiin myös Jätkäsaaren ehkä hienoimmat rakennuspaikat kaupunkipientaloille merinäkymin.

”Helsingissä ei juuri tällaisia paikkoja ole, tiivis kaupunkirakenne ja hyvät palvelut aivan meren äärellä”, Teo Tammivuori toteaa.

Kuva
Karttakuvasta näet Melkinlaiturin kartalla. Melkinlaituri sijoittuu siis varsin lähelle Länsisataman Terminaali 2:ta.

^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*

Melkinlaituri kurkottaa merelle

- Alueelle on tulossa 2300 asukasta.

- 3-7-kerroksiset rakennukset madaltuvat kohti rantaa.

- Parasta: rannan Neptunuksenpuisto kahviloineen ja palveluineen, kävelykuja Atlantinkadulta rantapuistoon.

^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*

Teksti: Petja Partanen
Uutisen pääkuva: Tietoa Finland Oy.
Artikkeli on julkaistu alun perin Jätkäsaari-Ruoholahti -lehdessä 21.1.2021.

Pääkuvan kuvateksti: Melkinlaiturilla meri on lähellä. Alueen etelärannalta lähtevät matkustaja-alukset, länsirantaa reunustaa puistobulevardi merinäkymin, pohjoisrannalle tulee pienvenesatama. Keskelle aluetta nousee koulu ja päiväkoti.


https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupungin ... kasaaressa
Hienoa, mikäli tämän alueen osalta päästäsiin hommiin piakkoin. Maa-aineskasoja ei varsinaisesti tule ikävä.

Makuasioita, mutta itse en kuitenkaan syty rantaan suunnitelluista pienkerrostaloista, enkä varsinkaan townhouseista. Asiasta paremmin perillä olevat voinevat valistaa, mutta onko rakennuskannan madaltamiselle rannassa mitään välttämätöntä tarvetta? Jos pussinperämäiseen Hernesaareen on tulossa koko "matkalle" ihan oikeita kerrostaloja, luulisi saman onnistuvan myös muuten korkean rakentamisen saralla kunnostautunessa Jätkäsaaressa. Melkinlaituri tulee lisäksi muodostamaan tulevaisuudessa hyvin merkittävän osan "Merellisen Helsingin" maisemaa, joten hyvin pienen mittakaavan pienkerrostalot ja kaupunkirivitalot ovat vähän vaisu esitys toivottamaan mereltä saapuvat tervetulleeksi kasvavaan miljoonakaupunkiin.

Lopulliset suunnitelmat ja rakennusten ulkonäkö vielä täsmentyvät, mutta ainakin allekirjoittaneelle jää vähän fiilis "tässäkö tää oli". Onneksi Royal Center on tuomassa kaivatun maamerkkirakennuksen alueelle, mutta myös Melkinlaituriin, erityisesti sen kaakkoiskulmaan olisi sopinut muutama ihan tornitalomittakaavan rakennus.
Hipardus tykkää tästä
tekijänä TurskaT
#101603
Epäilyttävä tuo Art Hotel Helsingin valmistumisaikataulu.
Muistaakseni se oli elokuussa 2020 vielä monttu. Nyt toki runko noussut mutta näissä julkaistuissa aikatauluissa hotellin valmistuminen tulisi olla 03/21. Lehto toki hyödyntää valmiita kylpyhuonemoduuleita, mutta eikö tuo reilusti alle vuosi rakennusaikana ole melkoinen suoritus? Jos siis aikataulu todellakin on tuo, mitä ilmoitettu.
Onko kellään tietos myös tästä hotellin operoijasta? Konseptiin liittyi jossain vaiheessa Stefan Lindfors mutta tuleeko tämä olemaan jotain Scandic-ketjua vai aivan jotain uutta?
Avatar
tekijänä veka
#101606
Hyvin tuntuu rakentaminen edenneen, nythän siellä näköjään asennetaan jo erikoisen näköistä verhomaista julkisivuverhousta. Piti oikein tarkistaa, ja rakentaminen aloitettiin jo 2019 lopulla. Tosiaan, valmistumisajaksi kerrotaan kaupungin julkaisemalla rakentamisaikataulujen kartalla 3/2021, mutta siihen en kyllä usko. Samalla kartalla mainitaan esim. Bunkkerin valmistuvan 2023.

Ymmärtääkseni Art -hotellia operoi Primehotels ("ei hotelliketju, vaan ketju uniikkeja hotelleja"). Sen viidestä hotellista tunnetuin on Katajanokan vankilahotelli Katajanokka. Tulossa on Artin lisäksi Grand Hansa, joka yhdistää Seurahuoneen ja Uuden ylioppilastalon jättihotelliksi keskustaan. Se liittyy jollain tapaa Hyatt-ketjuun. Näistä kuvioista on kuitenkin vaikea saada selvää, turbulenssi on nyt niin hurjaa. Jos joku tietää tarkemmin Art -hotellin ja Primehotelsin tilanteesta, olisi kiva saada tietoa. Netistä on vaikea löytää faktoja kaiken hypetyskrääsän seasta.

Alkujaan hanketta pyörittänyt Art Hotel Oy ei ymmärtääkseni ole enää kuvioissa. Vielä 2018 sen toimari Sari Poijärvi (valokuvataitelija) hehkutti paikallislehdessä, miten "yhdessä kerroksessa on nimikkohuoneita, joista jokainen on oma taideteoksensa, lähtöisin taiteilijan visioista". Ja muuta semmoista. Niminä mainittiin mm. Sofi Oksanen, Rosa Liksom ja Mika Kaurismäki. 2016 järkättiin taiteilijavetoinen mesenaattikampanja, jolla kerättiin varoja käytännön asioiden hoitamiseen. Silloin jo tajusi, ettei näillä eväillä hotellia pystytetä. Onko tämä pioneerivaiheen porukka vielä jollain tapaa mukana, sitä en tiedä.
Avatar
tekijänä Urbaani
#101688
Docrates-sairaalan ja pitsitalon viereiseltä, vuosikaudet rakentamistaan odottaneelta tontilta kuuluu. "Sophia Tower"-brändillä kulkeva pikkutorni on nettisivujensa mukaan valmistumassa 2024.

Kuva

https://www.sophiatower.com/

Lähitienoolle on kaavoitettu aika paljon toimistoneliöitä (Salmisaari, tämä, Marian sairaalan alue...), mutta peukut pystyssä luonnollisesti.
Pyöröovi, hmikko, Domo ja 3 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#101691
Juu pidetään peukkuja, sillä tämä kortteli on saaren ikuisuusprojekteja, jolle vuosien odotuksen jälkeen pitää jo ryhtyä rakentamaan. En kuitenkaan vielä rupea pidättelemään hengitystä. Suunnitelma tilakuvineen on olemassa ja ennakkomarkkinointi siis käynnissä, mutta ymmärtääkseni lapiot lykätään maahan aloituksen merkiksi vain jos kiinnostusta on tarpeeksi.

Kaupungin infosivujen mukaan projekti on merkitty Haahtela/ Ritz Capitalin nimiin. Ritz Capitalin toimiala on 'muu liikkeenjohdon konsultointi'. Liikevaihto 2019 oli 78 000 e ja postiosoite tilitoimiston postilokero. Henkilöstön määrää ei kerrota, mutta henkilöstöluokka on Fonectan mukaan 1-4 henkilöä. Kumppani on rakennusprojektin johtamiseen erikoistunut Haahtela. Siitä ei löydy tietoja, millä rahoilla projekti toteutetaan.
tekijänä Punavuori
#101735
Palvelukortteli näyttää hiljalleen etenevän kohti rakennusvaihetta.

18.2. päivätyltä Kaupunkiympäristölautakunnan listalta löytyy Atlantinkatu 4:n rakennettavan Asunto Oy Helsingin Trissan rakennuslupahakemus. Piirrustuskoosteeseen voi tutustua lautakunnan sivuilla.https://www.hel.fi/static/public/hela/K ... /Liite.pdf

Piirrustusten perusteella luvassa on aika tavanomainen, Bahamankujan tuotantoa muistuttava kerrostalo. Irtaimistovarastot on poikkeuksellisesti sijoitettu kahdeksaan asuinkerroksiin, ja pienehkö talosauna löytyy kattokerroksen sijaan alhaalta 2. asuinkerroksesta. Kun korkea talo on suunniteltu yhden porraskäytävän ympärille ja jokaisessa kerroksessa on 8 asuntoa, tulee hissin kapasiteetti olemaan koetuksella.

Edit: Samalta listalta löytyy myös NAL:n Gibraltarinaukion laidalle tuleva talo: https://www.hel.fi/static/public/hela/K ... /Liite.pdf

Tuossakin rakennuksessa yksi hissi palvelee peräti 14:ä asuntoa per kerros. Kiinnostavana detaljina 1. kerroksesta löytyy Jätkäsaaren kylätalon piirrustukset. NAL:n kohteessa talosauna on piirretty ylimpään kerrokseen ja vaikuttaa potentiaalisesti hienolta.
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä Urbaani
#101736
Punavuori kirjoitti: 15.02.21 16:43 Kun korkea talo on suunniteltu yhden porraskäytävän ympärille ja jokaisessa kerroksessa on 8 asuntoa, tulee hissin kapasiteetti olemaan koetuksella.
Jos jotain positiivista tästä pitää hakea, luulisi ruuhkaisen hissin kannustavan (ei-liikuntarajoitteisia) asukkaita käyttämään portaita. Pientä arkiliikuntaa ei koskaan voi olla liikaa. Itse olen vuosikaudet kavunnut kuudenteen kerrokseen käytännössä yksinomaan portaita pitkin. :) //offtopic
tekijänä bonk
#101737
Toi Atlantinkatu 4:n irtaimistovarastojen sijoittelu jokaiseen asuinkerrokseen on aika hyvä idea. Ollaan saatu muuhun kuin asuntokäyttöön toi kulmatontin pimeä sisänurkka. Myöskin jos noi varastot on samassa kerroksessa kun itse asunto, tulee asukkaat käyttämään varastoa aivan toisella tavalla toisin kuin jos ne olisivat jossain kellarikerroksessa piilossa. Toivottavasti tällainen varastojen sijoittelu tulee yleistymään!
tekijänä Punavuori
#101738
bonk kirjoitti:Toi Atlantinkatu 4:n irtaimistovarastojen sijoittelu jokaiseen asuinkerrokseen on aika hyvä idea. Ollaan saatu muuhun kuin asuntokäyttöön toi kulmatontin pimeä sisänurkka. Myöskin jos noi varastot on samassa kerroksessa kun itse asunto, tulee asukkaat käyttämään varastoa aivan toisella tavalla toisin kuin jos ne olisivat jossain kellarikerroksessa piilossa. Toivottavasti tällainen varastojen sijoittelu tulee yleistymään!
Totta: hyvin harvinaisesta ratkaisusta on kyse. Ehkä Kalliosta voisi löytyä jotain vanhoja taloja, joissa vanhoja käytävä-wc:itä on otettu vähän samanhenkisesti huoneistojen varastotiloiksi.

Sitä toki mietin, olisiko toteutus ollut fiksumpi, jos talosauna-linjan kaksiot olisi kääntänyt peilikuvaksi, vaihtanut peilikuva-asunnon ja rapun paikkoja, ja toteuttanut toisen porraskuilun irtaimistovarastolinjan paikalle. Tällöin kuhunkin rappuun jäisi 60-70 -luvun elementtitaloille tyypillisesti neljä asuntoa per porrastasanne.

Jotenkin kohteesta huokuu ”säästäminen”. Saa nähdä, miten ratkaisut uppoavat ostajakuntaan. Ellei tuo ole sitten aso-kohde.
Avatar
tekijänä MindW
#101747
Punavuori kirjoitti: 15.02.21 20:38
Sitä toki mietin, olisiko toteutus ollut fiksumpi, jos talosauna-linjan kaksiot olisi kääntänyt peilikuvaksi, vaihtanut peilikuva-asunnon ja rapun paikkoja, ja toteuttanut toisen porraskuilun irtaimistovarastolinjan paikalle. Tällöin kuhunkin rappuun jäisi 60-70 -luvun elementtitaloille tyypillisesti neljä asuntoa per porrastasanne.
Talossa ei ole kellaria, johon nuo varastot olisi voinut sijoittaa. Huokuu kustannusten minimointi tästä kohteesta.
tekijänä Elefantti
#101748
Tande kirjoitti: 21.01.21 18:54 Makuasioita, mutta itse en kuitenkaan syty rantaan suunnitelluista pienkerrostaloista, enkä varsinkaan townhouseista. Asiasta paremmin perillä olevat voinevat valistaa, mutta onko rakennuskannan madaltamiselle rannassa mitään välttämätöntä tarvetta?
Siitä on vuosia kun asiaan perehdyin enkä muista enää yksityiskohtia, mutta lyhyesti sanottuna matalampi rakennuskanta rannassa on pitkälti seurausta lounaistuulen huomioon ottamisesta. Ilman kunnon tuulisuunnittelua Jätkäsaari voisi olla aika ikävä paikka asua.
  • 1
  • 99
  • 100
  • 101
  • 102
  • 103
  • 132