Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Jukki
#28527
Klazu kirjoitti:Omaan silmääni havainnekuvien rakennuskanta ei edusta mitään ainutlaatuista, vaan on nykyistä perusarkkitehtuuria, jota löytyy monista maailman kaupungeista joissa vanhoja satama ynnä muita alueita rakennetaan asuinalueiksi. Tällaisia kaupunkeja on todella paljon, esim. Hampurin Hafencity. Aiempi kommenttini oli juuri siksi hipsuissa, ettei tästäkään synny sitä niin peräänkuulutettua wow-arkkitehtuuria - jotain ainutkertaista ja tunnettua. Berliiniinkin on samanlaista laatikkoa kyhätty sinne tänne ja ei iske allekirjoittaneeseen.

Ei ole altbauta voittanutta!
Olet oikeassa. Luultavasti nämä havainnekuvat kuitenkin havainnollistavat lähinnä rakennusten kokoa ja massaa, ei niinkään ulkonäköä. Ilmeisesti jokaisesta rakennettavaksi päätetystä talosta on järjestetty myös arkkitehtuurikilpailu (mutu-tuntumaa, mutta useita niitä on joka tapauksessa ollut).
Avatar
tekijänä Kantti
#28528
Yleisesti ottaen voisi kysyä pitääkö suomalaisissa kaupungeissa arkkitehtuurin edustaa ainutlaatuisuutta kelvatakseen, vai riittääkö hyvin tehty, kiinnostava, uutta ajattelua edustava ja aikaa kestävä rakentaminen johon riittävät myös taloudelliset resurssit? Tykätä jokainen voi mistä haluaa, tai olla tykkäämättä sen vaikuttamatta arkkitehtuurin tasoon millään tavalla.

Asenne aina silloin tällöin näkyy vaikuttavan siihen mikä missäkin nähdään hyvänä tai huonona. Vaikutelmaksi jää että johonkin suunniteltu kriittisesti arvioitu rakentaminen arvoitaisi jossakin määri suosiollisemmin muualle tehtynä. Se näkyy oikeastaan aika selvästikin näin sivusta katsottuna.
tekijänä Ozie
#28595
Jätkäsaaren Saukonpaaden toinen arkkitehtuurikilpailu on ratkennut

Kuva

Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan Saukonpaaden uuden asuinalueen toinen arkkitehtuurikilpailu on ratkennut. Länsisatamankadun ja Saukonpaadenrannan kulmauksessa sijaitsevalle tontille rakennettavan vuokra-asuntokohteen kutsukilpailuun saapuneista neljästä ehdotuksesta voittajaksi valittiin nimimerkki "Lee".

Ehdotuksen tekivät Arkkitehtiryhmä A6 ja Loci Maisema-arkkitehdit.

Kilpailun tavoitteena oli löytää korkeatasoinen ja toteutuskelpoinen ratkaisu vuokra-asuntokohteeksi, jossa toiminnalliset, esteettiset, tekniset ja taloudelliset vaatimukset on ratkaistu tasapainoisesti. Kilpailulla haettiin ratkaisua, joka on taloudellisesti toteuttamiskelpoinen ja jossa huomioidaan energiataloudelliset ja ekologisesti kestävät ratkaisut.

Voittajaehdotus Lee on asemakaavan mukainen. Talon julki- ja pihapuoli on erotettu toisistaan selvällä materiaalikontrastilla. Pysäköinti on ratkaistu rakennusrungon ulkopuolelle kahtena porrastettuna tasona, jotka laskeutuvat kaakkoon. Kannen päällä oleva piha avautuu näin luontevasti Saukonpaadenpuistoon ja aamupäivän aurinkoon.

Voittaneessa ehdotuksessa on 120 asuntoa. Rakennustyöt pyritään aloittamaan tänä vuonna.

Rakennettava kortteli sijoittuu Jätkäsaareen rakennettavan Crusellin sillan päähän Saukonpaadessa. Tontti muodostaa näkyvän kokonaisuuden Jätkäsaaren sisääntulon yhteyteen. Rakennusoikeutta tontilla on 8 800 kerrosneliömetriä.

Arkkitehtuurikutsukilpailun järjesti aluetta rakentava Lemminkäinen Talo Oy Pääkaupunkiseutu, entinen Alfred A. Palmberg, yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa.
http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/ ... 366921.ece
Avatar
tekijänä Chae-chu
#28774
JLF:n puolella oli jollain muulla samanlainen huoli kuin mulla, eli miksi Tallinnasta autolautoilla tuleva rekkaralli johdetaan edelleen Jätkään eikä Vuosaareen, niin kuin muu satamaliikenne? Nuo Tallinkin laivojen terminaalit tulevat kuitenkin viemään monen korttelin verran tilaa rannasta. En oikein keksi mitään erityisen hyvää syytä miksei tuota terminaalia voisi siirtää Vuosaaren satamaan...
tekijänä sikuri
#28779
Vuosaari olisi musta aika karsee paikka matkustajaliikenteelle. Hyvä, että edes matkustajasatamat säilyvät keskustassa.
Avatar
tekijänä Krio
#28780
Pahin paikka. Turismin takiahan ne matkustajalautat saapuvat keskustaan eivätkä Vuosaareen. Kärsisi hieman Helsingin merellinen imago, jos ei laivoilta pääse 10 minuutin kävelymatkan jälkeen jo kauppoihin.
tekijänä zeizei
#29441
Crusellin silta edistyy:
Vartti kirjoitti:Siltaan viritetään 70 kilometriä vaijeria

Helsingissä Ruoholahdesta Jätkäsaareen kurkottava Crusellin silta alkaa kohta näyttää sellaiselta miksi sitä on markkinointikuvissa mainostettu. Silta saa vapun jälkeen kylkeensä 50-metriset mastot ja niistä kiristetään rannoille yhteensä 70 kilometriä vaijeria, jonka varassa silta tulevaisuudessa leijuu.

- Me saimme siltakannen valettua ennen pääsiäistä. Mastot odottavat jo kuljetusta Ruukin tehtailla. Ne tuodaan kahdeksana palana paikan päälle, kertoo työpäällikkö Pentti Ovalo Skanska Infrasta.

Palapelin kokoamista varten paikalle jurnuttaa järeä nosturi. Ensimmäiset kaksi 12-metristä mastonpalaa pultataan siltakanteen kiinni ja seuraavat nostetaan niiden päälle. Kokoaminen ja vaijereiden virittäminen kestää heinäkuun puoliväliin saakka.

Vaijereita varten tulee kymmenen espanjalaista ammattimiestä Helsinkiin.

- Erikoisvaijereita tekee ehkä vain kolme neljä tehdasta maailmassa ja näitä vaijerijärjestelmiä asentaa kourallinen yrityksiä, sanoo Ovalo.

Kun erikoismiehet ovat saaneet urakkansa valmiiksi, tilapäiset tukirakenteet sillan alta voidaan purkaa. Siltaurakka valmistuu vuoden loppuun mennessä. Raitioliikenne alkaa kuitenkin vasta ensi vuoden syksyllä. Liki 160-metrinen silta maksaa 18 miljoonaa euroa.

http://www.vartti.fi/artikkeli/93b1e3f5 ... 4fa5031a65
Avatar
tekijänä JR
#29774
Klazu kirjoitti:Omaan silmääni havainnekuvien rakennuskanta ei edusta mitään ainutlaatuista, vaan on nykyistä perusarkkitehtuuria, jota löytyy monista maailman kaupungeista joissa vanhoja satama ynnä muita alueita rakennetaan asuinalueiksi. Tällaisia kaupunkeja on todella paljon, esim. Hampurin Hafencity. Aiempi kommenttini oli juuri siksi hipsuissa, ettei tästäkään synny sitä niin peräänkuulutettua wow-arkkitehtuuria - jotain ainutkertaista ja tunnettua.
Olen ollut siinä ymmärryksessä, että kyseisissä havainnekuvissa on vasta hahmoteltu Hernesaaren rakennusmassaa. Minkään yksittäisen rakennuksen arkkitehtuuria ei ole lyöty lukkoon (kun kaavoituskin on vielä pahasti kesken).
tekijänä Ozie
#30316
Kertoisko joku mikä helvetin idea tässäkin taas on? Suomenruotsalaiset on kyllä ihme porukkaa aina välistä. Ei voi taas muuta kun ihmetellä. Saataisko semmonen kortteli missä ei tarvi puhua ruotsia, eikä lukea ruotsia, eikä nähdä mitään ruotsalaisuuteen liittyvää? (PS. en mitenkään vihaa suomenruotsalaisia tai Ruotsia)
Yle: Helsinkiin puuhataan ruotsinkielistä korttelia

Helsinki on varannut uudelle asuinalueelle yhden korttelin, jonne kaavaillaan palveluja ruotsinkielisille, kertoo Yleisradio.

Kuva

Kortteliin on tulossa myös asuntoja. Aluetta suunnitellaan Jätkäsaareen nousevaan uuteen kaupunginosaan.

Ylen mukaan ruotsinkielisen palvelun saaminen ei ole itsestäänselvyys Helsingissä, koska ruotsinkieliset asuvat hajallaan ympäri kaupunkia.

Ruotsinkielistä korttelia toivoo Kvarteret Victoria -yhdistys. Helsingin kiinteistölautakunta on jo varannut hanketta varten alueen, jonka rakentamiselle yhdistys uskoo löytävänsä rahoituksen. Alueen toteuttamiseen ei ole yhdistyksen puheenjohtajan Max Arhippaisen mukaan tarkoitus käyttää yhteiskunnan varoja.

Ylen mukaan kortteliin suunnitellaan vuokra- ja omistusasuntoja, päiväkoti, koulu, nuorten työpaja ja vanhistenhoitopalveluja sekä taiteilija-ateljeita ja Unga teaternin näyttämö.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010053 ... 1_uu.shtml
tekijänä pyry
#30346
Klazu kirjoitti:Melko värikäs kortteli. 8) Tosissaan puhuen, ihan hyvän näköinen layout. Kivasti vehreyttä ja ilmatilaa kantakaupunkiin.
Tuli sitten sekin päivä kun Klazu keksi jotain positiivista jostain Helsingin projektista ;)
Avatar
tekijänä Klazu
#30358
pyry kirjoitti:
Klazu kirjoitti:Melko värikäs kortteli. 8) Tosissaan puhuen, ihan hyvän näköinen layout. Kivasti vehreyttä ja ilmatilaa kantakaupunkiin.
Tuli sitten sekin päivä kun Klazu keksi jotain positiivista jostain Helsingin projektista ;)
Ei hem... No pelastaako, jos sanon valinneeni sanani muistuttaakseni, että tuohonkaan ei saatu korkeaa tai kantakaupunkimaista korttelitilaa? Joko kuulostaa klazumaiselta? ;)
tekijänä bitterfly
#30361
Tosiaan aika ilmava kaupunginosa, kivat puistot. Vaan eipä Turkuun saataisi tällaistakaan ikinä.

ellei tuota ihan alalaitaa lähinnä olevaa kohtaa lasketa. Se on juuri sen kokoista ja tarpeeksi harvaa, joka Turussakin menisi läpi.
  • 1
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 132