Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Tekijänä ÄmJii
#56721
Todella upea rakennus, ei tulekaan mitään näin hyvää suunnitelmaa Suomesta mieleen pitkään aikaan. Oman elinaikani onnistuneimpia suunnitelmia tähän maahan. Toivon todella toteutuvan esitetyn kaltaisena.

Valtion rahoitusosuutta en pidä perusteltuna. Sinällään ok rahoittaa symbolia 100-vuotiaalle Suomelle, mutta voisiko kohde olla joskus jossain muualla kuin Helsingissä? Niin vahvaan on luutunut se ajatus, että kaikkien symbolisten rakennusten ja muutenkin kaiken muunkin vähänkään merkittävämmän tulee olla Helsingissä, ettei sitä edes kyseenalaisteta. Minun mielestä Suomen yksinapaisuus on sääli, koska toivoisin tänne muitakin mielenkiintoisia viriilejä kaupunkeja.
Avatar
Tekijänä Clepe
#56722
JR kirjoitti:Omituista porukkaa täällä. Suurin ongelma tässä keskustakirjastossa on siis ("epäoikeudenmukaisen rahoituksen" lisäksi) havainnekuvaan piirretty aukio, joka todellisuudessa sijaitsee kyseisen kaava-alueen ulkopuolella?! Tuolle kuvassa esiintyvän aukion alueelle on kaiken kukkuraksi vireillä kaavamuutos, joten sen tulevaisuudesta ei vielä pysty sanomaan lopullista sanaa. Ehdotuksen mukaan se ei ole jäämässä suureksi aukioksi:

http://ptp.hel.fi/hanke/Applications/ha ... 02010-0379

Monet täällä tuntuvat vaativan arkkitehdeiltä jonkinlaisia meedion kykyjä havainnekuvia piirrellessä. Keskittykää mieluummin oleelliseen..
Kyllä se rakennuksen ympäristö on merkittävä asia oli sitten kaava-aluetta tai ei. Ja miksi arkitehdit sitten piirtelevät iloisia ukkoja aukiolle jos se ei kuulu kilpailualueeseen? Keskittyisivät hekin olennaiseen. En oikein tiedä onko toi uusi asemakaava etenemässä; siinä puhutaan esimerkiksi makasiiniraunion purkamisesta vaikka se iloisesti vilkkuu kaikissa havainnekuvissa. Pitäisi siis varmaan järjestää kirjastostakin uusi arkitehtikilpailu kun ympäristö laitetaan täysin uusiks. ;)
Cori kirjoitti:Oli ihan pakko rekisteröityä puolustamaan aukiota :)

Kuten moni on jo maininnu, tolla aukiolla on jo nyt todella paljon porukkaa vaikka ympäristö on hyvin keskeneräinen.
Ei siinä asfalltikentällä kovinkaan moni oleskele, vaan ihmiset oleskelavat niillä ruohikkoterasseilla.
Cori kirjoitti:Lisäks siinä pidetään kesäisin lähes viikottain vaihtuvia tapahtumia. Nyt viikonloppuna siellä on esim. Taste of Helsinki, jossa näkyy sateesta huolimatta riittävän porukkaa. Viime kesän lopuilla siel puolestaan näytettiin ulkoilmaleffoja. Toi paikka on nykyään paljon keskeisempi kuin esim. Senaatin tori (ainakin mun mielessä), sen ympärillä on kulttuuri-instituuttien rypäs (Kiasma, Musiikkitalo, Kansallismuseo, Finlandia-talo ja tuleva kirjasto), eduskuntatalo ja päärautatieasema. Tolle paikalle jos mille sopii suurikin aukio.
Jos nyt ollaan rehellisiä niin niitä tapahtumia järjestetään pari kertaa vuodessa. Ja muistetaan nyt vielä mittakaava: potentiaalinen tapahtumapaikka on lähes mikä tahansa puisto tai aukio. Tässä keskustan tarjonta: Rautatientori, Senaatintori, Kaisaniemenpuisto, Narinkkatori, Lasipalatsinaukio, Kampintori, Kauppatori, Hakaniementori, Kasarmintori, Hietalahdentori, Esplanadin puisto sekä Hesperian puisto. Näillä kaikilla voi järjestää tuhansien kävijöiden tapahtumia ja kaikki on keskustassa. Järjestetäänkö todellakin Helsingissä niin paljon tapahtumia, että nämä kaikki pysyisivät elävinä pelkkien tapahtumien avulla? Mielestäni näin ei ole. Muutama pysyy elävinä ilman tapahtumien järjestämistä, kyllä. Mutta esimerkiksi Rautatientori on 99 % ajasta vain ankea, vaikka sekin on aivan rautatieaseman vieressä ja ympärillä kulttuuri-instituuttien rypäs: Ateneum, Kansallisteatteri ja Kinopalatsi. Lisäksi vilkas yöelämä joka Kansalaistorin ympäristöstä puuttuu. Ei se kivetty tori eikä ne tapahtumat riitä, tarvitaan myös pysyviä viihtyvyyttä luovia elementtejä.

Mallia voi ottaa Tukholman Kungsträdgårdenista, joka on torin ja puiston fuusio. Vaikka se on toriksi kookas, se ei koskaan tunnu tyhjältä. Viihtyisyyden ansioista se huokuttelee ihmisiä myös tapahtumien ulkopuolella, mutta toisaalta se myös kestää suuriakin tapahtumia kivipintojen ansioista.
Tekijänä hmikko
#56723
Clepe kirjoitti:Mutta esimerkiksi Rautatientori on 99 % ajasta vain ankea
Aiheen vierestä, mutta mielestäni noista mainituista ainakin Rautatientori ja Lasipalatsinaukio pitäisi rakentaa, kuten suunnitelmissa on aikanaan ollutkin. Rautatientorille on kai suunniteltu rakennusta myös viime vuosina, mutta kentältä vissiin pitäisi ensin saada edelleen busseja pois.

Lasipalatsi on aikanaan rakennettu väliaikaiseksi rakennukseksi. Ymmärrän perusteet sen suojelemiselle, mutta Lasipalatsinaukio on mielestäni outo ja epämääräinen välitila, joka ei tunnu millään lailla tarpeelliselta, kun Narinkkatorillakin piisaa pinta-alaa. Jos voisi saada takeet siitä, että paikalle tulee Lasipalatsia hienompi rakennus, niin pistäisin Lasipalatsin ja vanhan bussiaseman sileäksi ja tilalle naapurien korkuisen korttelin.
Tekijänä Maumatti
#56726
En kyllä lähtis lasipalatsia purkamaan. Se on hieno ja ainutlaatuinen funkkisrakennus joka sopii hyvin paikalleen. Kyllä ne ongelmat saadaan ratkaistua ilman purkamista. Purkaminen olisi suuri virhe.
Tekijänä HCB
#56728
Jee, mun suosikki voitti. Ja hienoa, että valtio on rahoituksessa mukana. Kirjaston rakentaminen on siten hyvin todennäköistä. Kansalaistorikin on mielestäni sopivan kokoinen. Alue kaipaa tosin paria kahvilaa ja ravintolaa. Jos Baanalle voisi rakentaa myös vaikka raviontoloita tai yökerhoja, niin uskoisin sen tuovan lisää vilkkautta myös Kansalaistorille. Ja toki pari asuinrakennusta lisää ei olisi haitaksi.

Noista erilaisista toreista ja aukioista tuli mieleen, että Rautatientorille voisi tosiaan rakentaa jonkinlaisen ympäristöön sopivan lisärakennuksen. Bussit voisivat osittain siirtyä maan alle. Se voisi olla pienen bussiterminaalin ja toimisto/liiketilojen alue. En tosin aivan kokonaan gryndaisi toria, koska mielestäni mm. Kansallisteatteri ei saa jäädä piiloon ja talvella luistinrata on kiva lisä kaupunkiin. Mutta siis sen aseman viereisen tontin, missä on busseja, voisi rakentaa.

Lasipalatsin aukiolle voisi rakentaa, mutta mielestäni siellä pitäisi mennä maan alle, ei päälle ja vanhoja taloja ei saa missään nimessä purkaa. Jonkinlaiset tilojen jatkeet maan alla voisi toimia ja aukio olisi myös syvennyksessä, vähän niinkuin Sergels torg Tukholmassa. Lasipalatsin aukiolla oleva tornin kaltainen uloke voisi jääsä korokkeelle seisomaan alueen maamerkiksi. Uuteen Pisara-rataan olisi yksi sisäänkäynti aukiolta. Rakennusten reunoilla syvennyksissä olisi lasijulkisivut. Erilaisilla korkeuseroilla luodaan mielenkiintoista kaupunkikuvaa.
Avatar
Tekijänä JR
#56731
Clepe kirjoitti:Kyllä se rakennuksen ympäristö on merkittävä asia oli sitten kaava-aluetta tai ei.
On toki, siksi se lienee sisällytetty näihin kuviin. Torin havainnekuvista purnaaminen tässä yhteydessä ei ole kuitenkaan kovin aiheellista. Mitä muutakaan kuvaan voi piirtää kuin jotain vuoden 2002 kaavan kaltaista? Ihan kuin se tori olisi jotenkin tämän voittaneen ehdotuksen aiheuttama.

Clepe kirjoitti:Ja miksi arkitehdit sitten piirtelevät iloisia ukkoja aukiolle jos se ei kuulu kilpailualueeseen?
En tiedä. Voin vain arvailla: Osittain keksittykin tori sisältöineen antaa hieman paremman kuvan rakennuksen istumisesta ympäristöönsä kuin tyhjässä avaruudessa leijuva kirjasto.

Mitä tulee ihmisten sijoittamiseen havainnekuvan aukiolle, en koe asiassa olevan mitään erityisen ihmeellistä. Laskin tuossa maanpinnan näkövinkkelin havainnekuvassa näkyvän aukiolla 27 ihmistä. Onko se nyt sitten epärealistista tuollaisena kesäpäivänä, tuskin. Ihmisten iloisuudesta minä en ainakaan kykene tuon kuvan perusteella sanomaan juuri mitään.

Klazu onnistui mittaamaan lämpötilojakin havainnekuvista jollain menetelmällä. Melkoinen saavutus.
Clepe kirjoitti:Keskittyisivät hekin olennaiseen.
Niin he varmasti tekevätkin, siksi mm. havainnekuvien ihmisiä tuskin hiotaan täydellisiksi.

Mielestäni ei ole itsestään selvää, että rakennusen upottaminen esimerkiksi nykytilassa olevaan ympäristöönsä olisi parempi vaihtoehto kuin jossain määrin kuviteltuun ja nykyiseen kaavaan perustuvaan ympäristöön.

Clepe kirjoitti:En oikein tiedä onko toi uusi asemakaava etenemässä; siinä puhutaan esimerkiksi makasiiniraunion purkamisesta vaikka se iloisesti vilkkuu kaikissa havainnekuvissa.
En ole havainnut mitään viitteitä siitä, että kaava ei etenisi. Ehdotuksessa makasiininraunio purettaisiin, mutta Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kaksi vuotta sitten "asemakaavan muutosluonnoksen jatkosuunnittelun ja laadittavan asemakaavan muutosehdotuksen pohjaksi siten, että jatkosuunnittelun aikana selvitetään mahdollisuudet hyödyntää makasiinien raunioita tai niiden osia."

Keskustakirjaston havainnekuvissa makasiini tietysti näkyy, koska ympäristö on mallinnettu voimassaolevan, vuoden 2002, kaavan mukaan. Siinä makasiini on suojeltu.

Clepe kirjoitti:Pitäisi siis varmaan järjestää kirjastostakin uusi arkitehtikilpailu kun ympäristö laitetaan täysin uusiks. ;)
Niin, no nyt keskustakirjasto voitanee ainakin ottaa realistisemmin huomioon siinä "torin kaavassa".
Tekijänä cobaink
#56739
Kantti kirjoitti: Hesarin uutisoinnin mukaan kirjasto maksaisi noin 80 miljoonaa johon Helsinki toivoo valtion 50% rahoitusta, se tarkoittaisi 30-40 milj.
http://www.hs.fi/kaupunki/Oppositiokin+ ... 1176563227
Arhinmäki taisi horista jotain 20 miljoonasta.. Ja jos lähdetäänkin liikkeelle siitä inhorealismista, että Helsingin keskusta on myös Espoon ja Vantaan keskusta( mm. yhteinen Helmet-järjestelmä), niin ei toi satsaus asukasmäärään jyvitettynä ole kovin kummoinen summa
Tekijänä ÄmJii
#56740
Maumatti kirjoitti:En kyllä lähtis lasipalatsia purkamaan. Se on hieno ja ainutlaatuinen funkkisrakennus joka sopii hyvin paikalleen. Kyllä ne ongelmat saadaan ratkaistua ilman purkamista. Purkaminen olisi suuri virhe.
Mun mielestä lasipalatsi on suhteellisen mitään sanomaton rakennus. Vaikka siinä ei rakennuksena sinänsä olekaan varsinaista vikaa. Pahinta on se, että rakennus on aivan väärässä paikassa. Olen siis täysin eri mieltä siitä, että sopisi hyvin paikalleen. Ei sovi mittasuhteiltaan ollenkaan siihen kohtaan. Eheän kaupunkikuvan ja kaupunkimaisuuden vuoksi siihen paikalle tulisi rakentaa Sokokselle massiivisempi varstinpari. Matalaksi vaan.
Tekijänä äNHoo
#56741
Maumatti kirjoitti:En kyllä lähtis lasipalatsia purkamaan. Se on hieno ja ainutlaatuinen funkkisrakennus joka sopii hyvin paikalleen. Kyllä ne ongelmat saadaan ratkaistua ilman purkamista. Purkaminen olisi suuri virhe.
Tästä olen Maumattin kanssa ehdottomasti samaa mieltä! Lasipalatsi on tyylikäs ja ehdottomasti säilytettävä, mutta nykyisellään turhan matala. Purkamisen sijaan olen miettinyt että rakennusta tulisi korottaa rakentamalla lisäkerroksia vanhan osan päälle.

HCB:tä lainatakseni Tukholman Sergels Torgin tapainen ratkaisu voisi olla mielestäni erittäin toimiva myös Lasipalatsin aukiolle. Syvennyksen saisi kätevästi yhdistettyä osaksi Helsingin keskustan maanalaista kävelykatujen verkostoa ja tulisihan siitä myös näyttävä sisäänkäynti Pisara-radan keskustan asemalle! :D :D

Pahoittelut off-topic:sta... :oops:
Tekijänä Cori
#56792
Clepe kirjoitti: Kyllä se rakennuksen ympäristö on merkittävä asia oli sitten kaava-aluetta tai ei. Ja miksi arkitehdit sitten piirtelevät iloisia ukkoja aukiolle jos se ei kuulu kilpailualueeseen? Keskittyisivät hekin olennaiseen. En oikein tiedä onko toi uusi asemakaava etenemässä; siinä puhutaan esimerkiksi makasiiniraunion purkamisesta vaikka se iloisesti vilkkuu kaikissa havainnekuvissa. Pitäisi siis varmaan järjestää kirjastostakin uusi arkitehtikilpailu kun ympäristö laitetaan täysin uusiks. ;)
Oon ehdottomasti samaa mieltä, että rakennuksen ympäristö on merkittävä asia. Uusissa, tyhjissä alueissa on kuitenkin ongelmana, että jonkun täytyy tulla ennen toista, ympäristö tai rakennus. Tommosen kilpailutyön tekeminen on niin valtava urakka, et siinä ei ihan heti mitään ylimäärästä (mitä arvostelulautakunta ei arvostele) rupee tekee. Eiköhän noitten toimistossa kertyny ton kilpailun takia jo muutenkin ylityötunteja ihan tarpeeks. Lisäks, vaikka aukio ois suunniteltu kilpailutyöhön ja kaikki ois ihastunu siihen, niin kaikki julkiset hankinnat taitaa täytyä kilpailuttaa, joten mitään varmuutta sen toteuttamiseks ei olisi.

Ihmisten lisääminen havainnekuviin puolestaan vie noin pari minuuttia työaikaa, eikä vaadi suunnittelua ja tekee havainnekuvasta huomattavasti miellyttävämmän. Lisäks ihmisillä voi näyttää, miten on mitäkin tilaa ajatellut käytettävän.
Clepe kirjoitti: Jos nyt ollaan rehellisiä niin niitä tapahtumia järjestetään pari kertaa vuodessa. Ja muistetaan nyt vielä mittakaava: potentiaalinen tapahtumapaikka on lähes mikä tahansa puisto tai aukio. Tässä keskustan tarjonta: Rautatientori, Senaatintori, Kaisaniemenpuisto, Narinkkatori, Lasipalatsinaukio, Kampintori, Kauppatori, Hakaniementori, Kasarmintori, Hietalahdentori, Esplanadin puisto sekä Hesperian puisto. Näillä kaikilla voi järjestää tuhansien kävijöiden tapahtumia ja kaikki on keskustassa. Järjestetäänkö todellakin Helsingissä niin paljon tapahtumia, että nämä kaikki pysyisivät elävinä pelkkien tapahtumien avulla? Mielestäni näin ei ole. Muutama pysyy elävinä ilman tapahtumien järjestämistä, kyllä. Mutta esimerkiksi Rautatientori on 99 % ajasta vain ankea, vaikka sekin on aivan rautatieaseman vieressä ja ympärillä kulttuuri-instituuttien rypäs: Ateneum, Kansallisteatteri ja Kinopalatsi. Lisäksi vilkas yöelämä joka Kansalaistorin ympäristöstä puuttuu. Ei se kivetty tori eikä ne tapahtumat riitä, tarvitaan myös pysyviä viihtyvyyttä luovia elementtejä.
Mä en asu Helsingissä, mutta oon tässä kevään/alku kesän aikana reissuillani nähny jo kolme tapahtumaa Kansalaistorilla ja voisin kuvitella, et siellä järkätään silloinkin jotain ku mä en oo paikalla. Viikkoa ennen Taste of Helsinkiä oli joku maakuntamessu ja joskus aikasemmin keväälläkin oli joku tapahtuma. Eli eiköhän niitä oo enemmän ku pari/vuosi. Yritin etsiä netistä tilastoa tai varauskalenteria, mut en löytänyt...

Toki oon samaa mieltä, et monetkin Helsingin aukioista vois olla paljon parempia. En kuitenkaan ymmärrä, miks Kansalaistorin elävyydestä pitäis olla kauheen huolissaan tai sitä lähtee todistelee. Menemällä paikan päälle jokainen voi ite nähdä, et se vetää porukkaa vaikka mitään erityistä tapahtumaa ei oliskaan.

Monet noista sun mainitsemista toreista/aukioista/puistoista on hyvin eri luontosia ja palvelee eri käyttötarkotuksia. Rautatientorin epäviihtyvyys johtuu mun nähdäkseni siitä, et sitä kiertää liikenne ympäriinsä ja sen muutenkin mieltää lähinnä bussiasemaksi. Kansalaistorin vierestä menee mansku, mut se on eri tasossa, joten sitä ei koe yhtä häiritsevänä. Kansalaistorin ja sen ympäristön parhaita puolia onkin varmaan se, et se on yks Helsingin suurimmista yhtenäisistä kevyenliikenteen alueista (Postitalolta Musiikkitalolle).

Uskon, että keskustakirjastosta itessään tulee pysyvä viihtyvyyttä luova elementti tolle aukiolle ja tuskin sitäkään tarvii pelätä, että siellä ei ois yhtään puuta tai penkkiä tai nurtsia.
Tekijänä Maumatti
#57491
ÄmJii kirjoitti:
Maumatti kirjoitti:En kyllä lähtis lasipalatsia purkamaan. Se on hieno ja ainutlaatuinen funkkisrakennus joka sopii hyvin paikalleen. Kyllä ne ongelmat saadaan ratkaistua ilman purkamista. Purkaminen olisi suuri virhe.
Mun mielestä lasipalatsi on suhteellisen mitään sanomaton rakennus. Vaikka siinä ei rakennuksena sinänsä olekaan varsinaista vikaa. Pahinta on se, että rakennus on aivan väärässä paikassa. Olen siis täysin eri mieltä siitä, että sopisi hyvin paikalleen. Ei sovi mittasuhteiltaan ollenkaan siihen kohtaan. Eheän kaupunkikuvan ja kaupunkimaisuuden vuoksi siihen paikalle tulisi rakentaa Sokokselle massiivisempi varstinpari. Matalaksi vaan.
Ymmärrän periaatteessa eheän kaupunkikuvan merkityksen, kuka nyt esim. sisäänvedoista pitäisi, mutta tämä menee jo liiallisuuksiin. Kaupunkikuvan mielenkiintoisuus syntyy juuri erikorkuisista, eri näköisistä ja eri ikäisistä rakennuksista. En usko että kenenkään mielestä tasapaksu samakorkuinen ja -näköinen kaupunki on kenenkään mielestä viihtyisä. Lisäksi olen edelleen sitä mieltä, että Lasipalatsi on ainutlaatuinen funkisrakennus Suomessa, ja sen purkamisessa tehtäisiin samat virheet kuin purettaessa 1800- luvun lopun tai 1900- luvun alun taloja.
Tekijänä Maumatti
#57492
ÄmJii kirjoitti:
Maumatti kirjoitti:En kyllä lähtis lasipalatsia purkamaan. Se on hieno ja ainutlaatuinen funkkisrakennus joka sopii hyvin paikalleen. Kyllä ne ongelmat saadaan ratkaistua ilman purkamista. Purkaminen olisi suuri virhe.
Mun mielestä lasipalatsi on suhteellisen mitään sanomaton rakennus. Vaikka siinä ei rakennuksena sinänsä olekaan varsinaista vikaa. Pahinta on se, että rakennus on aivan väärässä paikassa. Olen siis täysin eri mieltä siitä, että sopisi hyvin paikalleen. Ei sovi mittasuhteiltaan ollenkaan siihen kohtaan. Eheän kaupunkikuvan ja kaupunkimaisuuden vuoksi siihen paikalle tulisi rakentaa Sokokselle massiivisempi varstinpari. Matalaksi vaan.
Ymmärrän periaatteessa eheän kaupunkikuvan merkityksen, kuka nyt esim. sisäänvedoista pitäisi, mutta tämä menee jo liiallisuuksiin. Kaupunkikuvan mielenkiintoisuus syntyy juuri erikorkuisista, eri näköisistä ja eri ikäisistä rakennuksista. En usko että tasapaksu samakorkuinen ja -näköinen kaupunki on kenenkään mielestä viihtyisä. Lisäksi olen edelleen sitä mieltä, että Lasipalatsi on ainutlaatuinen funkisrakennus Suomessa, ja sen purkamisessa tehtäisiin samat virheet kuin purettaessa 1800- luvun lopun tai 1900- luvun alun taloja.
Avatar
Tekijänä RV
#57635
Väliin voisin kommentoida, että tämän pytingin rahoilla kilpailuineen kaikkineen oltaisiin voitu rakentaa kipeästi kaivatut liikenneväylät aikoja sitten.
Tekijänä hmikko
#57641
RV kirjoitti:Väliin voisin kommentoida, että tämän pytingin rahoilla kilpailuineen kaikkineen oltaisiin voitu rakentaa kipeästi kaivatut liikenneväylät aikoja sitten.
No suunnitellut pyörätiet ja -kaistat sillä varmaan sais, tai vaihtoehtoisesti Itäkeskukseen suunnitellun eritasoliittymän halvemman version. Mm. Pasilan moottoritiesuunnitelman hintalappu on n. 50 miljoonaa suurempi kuin kirjaston hinta, samoin Koivusaaren liittymät ja eritasoviritelmät maksavat enemmän. Keskustatunneli on sitten jo eri kertaluokassa tykkänään.
  • 1
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 13