Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#87553
Lautakunta pisti eilen edellä linkatun Meri-Rastilan tiivistyskaavan pöydälle vaalien yli (eli samoin kuin on laitettu Koivusaaren kaava).
tekijänä hmikko
#88139
^ Tuo "vaalien yli" siis näemmä tarkoitti todellakin vain vaalien yli, ei seuraavan kauden lautakunnalle. Meri-Rastilan tiivistyskaava on 11. päivän kokouksen listalla.

Listalla on myös Aromikujan alueen kaavaluonnos Cirruksen naapurissa. Kuvat B & M:n viitesuunnitelmasta.

Keskustatoimintojen korttelialueen (lähimpänä Cirrusta) teho 4,66 ja asuinkorttelialueiden teho 4,13. Uusia asukkaita 1700. Tätä nyt vois jo sanoa asemanseuduksi.

Suunnitelmaan kuuluu jalankulkureittien avaaminen ja järkeistäminen, mm. niin, että Columbuksen ja terveyskeskuksen välistä pääsee aukion tasolla kulkemaan.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
veka, Pyöröovi, sekovene ja 1 muut tykkäsi tästä
Avatar
tekijänä veka
#88144
Näihin näkymiin voi olla oikein tyytyväinen. Tosin ruokahalu kasvaa helposti syödessä. Yli satametrisiä on vain yksi, toinen on harmittavasti vähän alle. Ketään loukkaamatta niitä olisi voinut olla tuossa vaikka viisi. Nämä lienevät vasta alustavia kuvia, mutta ilmeikkäiltä näyttävät, kun parvekkeita on joka puolella rikkomassa pintaa. Erityinen kiitos vielä lämpimistä väreistä.
tekijänä Pyöröovi
#88145
Pitkästä aikaa näkee oikeasti tehokasta suunnittelua. Jaan ehdottomasti vekan ilon väreistä ja ilmeikkyydestä. Olisi mukava silti saada vähän vivahteikkuutta, mutta ei kai parempaa voi odottaa Suomelta.
tekijänä sekovene
#88154
Tossa on tehot kohdillaan, joo.

Ikävä kyllä Vuosaari on sijainniltaan ehkä huonoin mahdollinen paikka tuollaiselle tehorakentamiselle. Vuosaareen on toki helppo kaavoittaa supertiivistä, kun siellä nimbyt eivät ulise (tai jos ulisevat, niin ne voi ignorata). Ilmeisesti vähän sama juttu kuin Espoossa, jossa ainakin Keilaniemen ja Niittykummun asemien ympäristöt kaavoitettiin melko väljästi, mutta sitten Espoonlahteen kaavoitettiin yli 100 000 k-m² korttelitehokkuudella 3,5. Pyrrhoksen voittoja tällaiset.
Clepe tykkäsi tästä
tekijänä hmikko
#88157
sekovene kirjoitti: Pyrrhoksen voittoja tällaiset.


En nyt noinkaan sanoisi. Totta on, että tiivistänen pitäisi saada onnistumaan myös paljon lähempänä keskustaa, ja että Helsingissä on metron varrella aivan käsittämättömän tehottomia paikkoja, joille edelleenkin tuntuu tapahtuvan kovin hitaasti mitään. Tää en mun mielestä silti tarkoita, että nuo Vuosaaren korttelit itsessään olisivat väärässä paikassa tai jotenkin toimisivat tavoitteitaan vastaan, tai varsinkaan estäisivät tiivistämistä muualla (mitä Pyrrhos kai olisi tässä tapauksessa). Alue ei kokonaisuutena kuitenkaan ole mitenkään liian tiivis. Tietty siinä mielessä kaava voi olla moka, että kaavoitetut tornit jäävät rakennuskustannusten takia toteutumatta ja tontit siksi tyhjäkäynnille, mutta vissiin torniasunnoilla on piisannut kysyntää noillakin sijainneilla (Cirrus, Espoon tornit).

Vuosaaren ongelma on työpaikkojen puute, eli se muistuttaa edelleen liikaa nukkumalähiötä, vaikka ulkoisesti siitä kovasti yritetään saada jonkunlaisen satelliittikaupungin näköistä. Enpä kyllä tiedä, millä tempulla tuonne yrityksiä saataisiin sijoittumaan. Sataman alueelle varmaan siihen liittyvää toimintaa, mutta se ei liene nykyään järin työvoimavaltaista.
Avatar
tekijänä Klazu
#88160
Iso plussa erittäin lämpimistä väreistä! Ihan kivan näköinen kokonaisuus noin muutenkin, mutta onko Vuosaaressa tosiaan kysyntää noin suurelle määrälle kovan rahan asuntoja? Koko Itä-Helsingin ja myös Vuosaaren asukasdemografiahan on menossa vauhdilla suuntaan, joka ei tue kysyntää kalliille yksityisasunnoille vaan ennemminkin kaupungin vuokra-asunnoille. Vaikea nähdä varakkaan väen muuttavan suurissa määrissä Vuosaareen, joten kenelle näitä ollaan rakentamassa?
tekijänä hmikko
#88163
^ Kaavaselostuksen mukaan kaupunki omistaa alueesta yhden isomman tontin ja lisäksi pienen kaistan nykyisen toimitilarakennuksen sivulla. Selostuksen mukaan noudatetaan kaupungin ohjelmaa omistusmuotojen jakautumisesta. Ts. voisin kuvitella, että tuon kokoisessa kokonaisuudessa tulee muutakin kuin kovan rahan asuntoja, ja siis vaihtoehtojahan on useampia muitakin kuin kova raha ja kaupungin vuokra. Palveluasunnoille on erikseen varattu paikka kaavassa. Ne tietysti voivat olla kovan rahan sellaisia, en tiedä. Ajoituksesta sanotaan, että sote-palvelukeskus rakennetaan 2018-19 ja asuntorakentaminen alkaen 2020.

Jostain juuri luin, että Aurinkolahdessa ja Keski-Vuosaaressa vuokra-asuntojen osuus on pienempi kuin Helsingissä keskimäärin. En justiin löydä linkkiä. Tuonnehan on viime vuodet koko ajan valmistunut uutta. En ole kuullut, että olisivat jääneet myymättä.
tekijänä hmikko
#91401
Aromikujan alue lautakunnan listalla tänään. Kaavaan ei näemmä ole tullut juuri muita kuin teknisiä tarkistuksia, eli kerrosneliöistä ei ole höylätty. Tässä pala selostusta ulkoalueita koskien:

Kuva
Clepe tykkäsi tästä
Avatar
tekijänä huopa
#92302
Nämä ovat ainakin rendauksissa ehdottomasti keskivertotorneja nätimpiä lämpimine väreineen ja epäsymmetrisine geometrioineen. Hieno jos toteutuu kuten kuvassa. Vuosaaren metron ympärille sopisi kyllä puoliumpinaiset tai ihan umpikorttelitkin, jossa tornien väliin voisi vielä litistää matalampia taloja, mieluiten vielä eri arkkitehdeiltä että tulisi vaihtelua. Minusta Suomen suurin ongelma ovat megatontit joita rakentaa megagrynderit kaikki monotonisella ja liian yhtenäisellä suunnittelulla. Ne ovat hienoja yksittäisinä isoina alueina sekalaisten pienempien talokokonaisuuksien välissä, mutta kun monesti on vain yhtä ja samaa korttelitolkulla niin se käy puuduttavaksi. Silti antaisin rendauksen perusteella peräti 7/10 noilla korkeimmille torneille.
Clepe tykkäsi tästä
tekijänä hmikko
#92712
Tyhjä toimistotalo muuntuu miniopiskelijakämpiksi Helsingissä – ”Asunnoissa keskitytään olennaiseen” (Rakennuslehti)

Vuonna 2002 valmistunut toimistotalo Rastilan metroaseman vieressä. Kertoo jotain siitä, miten kaavoittajan ja markkinoiden käsitykset toimitilan kysynnästä eivät kohtaa. Tietty vuodesta 2002 on näissä asioissa jo kauan aikaa ja tarpeet ja markkinat ovat tässä välissä ehtineet muuttua, mutta edelleenkin kaavoissa näkyy tämmöisiä toimitilatontteja ripoteltuna sinne tänne, melumuuriksi yms. kaavoituksellisista syistä. Todellisuudessa työpaikat ovat keskittyneet varsin voimakkaasti tietyille alueille.

Kuva
Avatar
tekijänä huopa
#92980
Se olisi kaupungin monipuolistumiselle hienoa jos työpaikat hieman hajaantuisivat. Kuitenkin selvästi ne ovat keskittyneet keskusta-vallila-pasila-pitäjänmäki-keilaniemi-leppävaara sektorille toistaiseksi. Toki, en pidä mahdottomana että tuo toimistoalueiden hajautus hieman leviää tuolta itäänkin päin. Vuosaareen asti tuskin, mutta Herttoniemi on melko mahdollinen seuraava alue. Katsotaan miten käy.
Avatar
tekijänä Tande
#93009
Etualalla olevalle parkkikentälle voisi myös rakentaa kerrostalon. -Vaikka pari ensimmäistä kerrosta parkkihalliksi.
tekijänä hmikko
#93013
Tande kirjoitti:Etualalla olevalle parkkikentälle voisi myös rakentaa kerrostalon.


Juu on samassa kaavamuutoksessa viitesuunnitelmineen. Alun perin kaavoitettu toimitiloiksi, jotka ovat jääneet rakentumatta. Viitesuunnitelmassa talo ei tosin näytä varsinaisesti miltään kaunistukselta.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva