Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#82776
Uutisessa kerrotaan mittavimman talon korkeudeksi 33 kerrosta. Tossa kuvassa niitä näyttäisi olevan vähän enemmän. Kuvat ovat kai tässä vaiheessa vain suuntaa antavia. Oli miten oli, oikein hieno uutinen. Noilla mitoilla ollaan noin sadan metrin korkeuslukemissa. Toivottavasti päästään sen yli, mieluiten useamman tornin voimin. Sata metriä on tärkeä mittari monessa paikassa.

Tammisalon hintatasoon vaikuttaa myös asuntojen ikä. Vanhat omakotitalot ja rivarit eivät ole kovassa huudossa oikein missään. Eivät edes Kauniaisissa.
tekijänä hmikko
#85415
Lautakunnan listalla täydennystä Vuosaaren pohjoisosaan. Tää näyttää lajissaan, 60-lukulaisen lähiön täydentämisessä ilman purkamista, ihan onnistuneelta. 560:n varrella, ja havainnekuviin on jo piirretty raitiotiekin.

Kuva

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä RV
#85431
Voitaisiinko noita ratikoiden vetämistä kaikkialle (Vuokkiin?!) Sinnemäen toimiston toimesta pikkuhiljaa lopetella?! Alkaa olemaan aika naurettavalla tasolla, etenkin kun kaupungilla on huomattavasti pahempia ongelmia kuin ratikkapuute lähiöissä!
tekijänä hmikko
#85437
Ihan rennosti vaan. 560:n (Jokeri 2) nostamista raiteille ei ole esitetty päättäjille eikä varmaan hetkeen esitetäkään. Sie voit vaikka ryhtyä kuntavaaliehdokkaaksi teemalla "560 bussina nyt ja iankaikkisesti".
tekijänä hmikko
#86979
Meri-Rastilan täydennyskaava lautakunnan listalla. (On muuten melkoinen lista yhteen kokoukseen: Hernesaari ja Koivusaari molemmat pöydältä, ja lisäksi Hakaniemerannan ja Sörnaistenrannan luonnos, sekä tämä Meri-Rastila.)

Selostus kirjoitti:Kaava-alueen kokonaiskerrosala on 380 650 k-m2 , josta
- olemassa olevaa asuntorakentamista 132 000 k-m2
- uutta asuntorakentamista 216 300 k-m2
- olemassa olevia julkisia palveluita 14 500 k-m2
- uusia julkisia palveluita 9 150 k-m2
- olemassa olevaa liiketilaa 2 000 k-m2
- uutta liiketilaa 6 700 k-m2

Koska kaavaratkaisu perustuu osittain olemassa olevan rakennuskannan purkamiseen on
- asuntorakentamisen lisäys 203 300 k-m2
- julkisten palveluiden lisäys 4 150 k-m2
- liiketilojen lisäys 3 600 k-m2

Asukasmäärän lisäys on noin 4 200.


Rantametsän osayleiskaava on siis toteutumassa tästä erikseen ja siinä on käsittääkseni 2000 uutta asukasta. Näillä opeilla siis yht. 6200 lisää, sitten on metroradan pohjoispuoli, jonne sinnekin on tulossa täydennystä.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
veka tykkäsi tästä
Avatar
tekijänä veka
#87009
Täytyy tunnustaa, etten ole ollenkaan tämän rakennuksen varaukseton ihailija. Nuo kehystetyt ikkunat saattavat vaikuttaa hauskan ja ilmeikkään näköisiltä, mutta talon asukkaat varmaan ajattelevat toisin. Sisältä katsottaessa näkee vain hyvin rajatun kaistaleen maisemasta. Samalla ikkunasta tulevan valon määrä ihan tarpeettomasti vähenee. Ehkä palkinto on tullut sen ansiosta, että talossa on paljon betonia eikä sitä ole yritettykään häivyttää minnekään.
Avatar
tekijänä veka
#87013
Niinpä näyttää, kaiteet ja kaikki. Pinta-ala ei ole häävi, mutta kyllähän sinne saa jo yrttiviljelmät ja tuolinkin. Minkähän kokoisia ovat asunnot, kun pikkuisia parvekkeita on noin tiuhassa? Valoisuus- ja näkyvyysongelma ei tästä muuksi muutu.
Avatar
tekijänä Tande
#87014
Muistan lukeneeni, että tätä parvekeratkaisua sovellettiin tyyliin ensimmäisenä maailmassa tähän.
Avatar
tekijänä veka
#87015
Muistelin laittaneeni jonnekin talteen kivan kuvan yhdestä Bratislavan kerrostalosta, jossa on parvekkeita vähän samaan tapaan. Löytyikin. Tietty parvekkeita on vähemmän, mutta ne ovat isompia, ja jäljelle jää riittävästi kehyksettömiä ikkunoita valolle ja avarammille näkymille. Ja mitkä värit.

Kuva