Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä zeizei
#11755
Kävin tänään kuvaamassa tuota kalasataman tulevaa aluetta eri paikoista, jotta hieman näkis miten se tulee sopimaan ympäristöön. Ja ne tornitalot (vai mitä ovatkaan), tulevat siis noiden hiilikasojen sekä voimalan tilalle. Melko hallitsevia niistä saattaa tulla, jos niihin tulee yli 20 kerrosta. Viereinen Hakaniemi on sopivasti suhteuttamassa näissä kuvissa. Mut uskon että ne kuitenkin sopii ainakin ulkomuodoltaan ja kooltaan tähän paikalle.

Ekassa kuvassa tähdet on kuvauspaikkoja
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
tekijänä zeizei
#11810
Satasen lukijoiden mielipide 16.4 lehdessä asiasta:
(Tilaston luotettavuuteen en ota kantaa :P)

Kuva
Avatar
tekijänä Rokkikukko
#11815
zeizei kirjoitti:Satasen lukijoiden mielipide 16.4 lehdessä asiasta:
(Tilaston luotettavuuteen en ota kantaa :P)

Kuva
Sen verran tuohon voi varmaan kommentoida, että noi satasen lukijoiden mielipiteet ei tunnu koskaan olevan sieltä suvaitsevimmasta päästä. Tuntuu yleensä ne pahimmat vastarannakiisket olevan noiden ilmaislehtien tekstraripalstoilla ym. eniten äänessä. Eli sitä pohjaa vasten ihan hyvä tulos! (Vaikkei tietty tuolla tuloksella nyt oo paskankaan väliä minkään kannalta.. ;))
tekijänä mice
#12213
Tämän viikon Pressossa oli sivulla B6 artikkeli, miten helsingin kaupunki on näyttänyt vihreää valoa Cargotechin suunnitelmalle rakentaa 14 kerroksinen pääkonttori kalasatamaan.
Avatar
tekijänä JR
#12221
Tuo taitaakin olla ihan uusi ehdotus Kalasatamaan, kun ei sitä ainakaan tässä ollut vielä olemassa:

http://tinyurl.com/oehbv

Hyvähyvä...
tekijänä zeizei
#13633
Kalasatamassa on alkanut tapahtumaan. Vanhaa hiilivoimalaa puretaan.

Tuon purkamisesta kun JanneH saisi otettua time elapsen.. :D
Kuva
Avatar
tekijänä Janne_H
#13634
zeizei kirjoitti:Kalasatamassa on alkanut tapahtumaan. Vanhaa hiilivoimalaa puretaan.

Tuon purkamisesta kun JanneH saisi otettua time elapsen.. :D
No mielelläni, jos sattuisin asumaan vieressä. ;)
tekijänä Ozie
#13636
Harmi must et tuo voimalaitos pistetään palasiks. Tuost olis saanu aikaseks vaiks mitä hienoa isolla rahalla mikä tuohon nyt menee joka tapauksessa. Tuolta ku kämpän olis saanu ni oevoe.
Avatar
tekijänä RV
#13637
Ihmiset vain eivät tunnu arvostavan vanhaa teollisuuskulttuuria (Sörnäisten rantatien toisella puolella on 10-kerroksinen ainakin 80 vuotta vanha aiemmin teollisuuden käytössä ollut tiilitalo joka haluttiin purkaa, ja se hieno 1800-luvun tehdas jossa on nykyään taideakatemia tai mikä lie haluttiin sekin aikanaan purkaa), jolloin tällaiset osat Helsingin historiaa lopulta häviävät.
Viimeksi muokannut RV, 18.08.07 14:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä Joka
#13649
Minä en kyllä näe mitään arvoa tuossa voimalassa, hyvä kun lähtee. Toivottavasti se toinen seuraa pian perässä.
Ymmärtääkseni tuota aluetta on kuitenkin tarkoitus kehittää kantakaupunkimaiseksi, voimalat eivät oikein sovi siihen kuvaan.
tekijänä Alweron
#13656
Olishan se aika hienoa, jos tollaset tulis tonne. Mahtaa olla kalliita asuntoja erityisesti siellä ylhäällä.

Eikös tämä aihe kuuluis ennemmin Yläkertaan?
tekijänä Ozie
#13663
Joka kirjoitti:Minä en kyllä näe mitään arvoa tuossa voimalassa, hyvä kun lähtee. Toivottavasti se toinen seuraa pian perässä.
Ymmärtääkseni tuota aluetta on kuitenkin tarkoitus kehittää kantakaupunkimaiseksi, voimalat eivät oikein sovi siihen kuvaan.
Tää on taas niitä asioita joista jotkut tykkää ja jotkut ei (yllätys yllätys). Kun tuosta voimalaitoksen purkamisesta oli lehdissä niin samantien rupes pieni pääni pohtimaan kuinka siistin asuinrakennuksen tuosta sais. Pelkkä ulkokuori jäis ja sisälle asuntoja joissa korkeat huoneet. Tuota ulkokuortakin tietty joutuis jonkun verran kunnostamaan, mutta vaan silleen että ulkonäkö pysyy saman tyylisenä. Piippujenki pakko jäädä. Ai ai... noh, aina saa elää kuvitelmissaan :D
Avatar
tekijänä Urbaani
#14508
Korkeimmat on 18 kerroksisia. Aika hyvä...
  • 1
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 67