Mikä on Taloforum?

tekijänä late-
#1941
Kaupunkisuunnitteluvirasto on ilmeisesti tänään (17.6.2005) laittanut verkkoon Kalasataman alueen osayleiskaavan ideakilpailun raportin. Sopii hakea viikonloppuluettavaa. Kalasataman projektisivua ei ole vielä päivitetty linkkiä ja yhtä kuvaa (voittanut ehdotus) enempää, mutta sieltä saa hyvin taustatietoja ja varmaankin isompi päivitys on tulossa.

Kyseessä oli tosiaan ideakilpailu, joten mitään ehdotusta tuskin toteutetaan sellaisenaan, mutta varmasti osia niistä hyödynnetään jatkosuunnittelussa. Mukana oli kolme kutsuttua arkkitehtitoimistoa tai työryhmää. Ilahduttavasti tuomaristo piti toisessa vaiheessa eniten omaperäisimmistä ehdotuksista ja valitsi voittajaksi aika lennokkaan vaihtoehdon.
tekijänä Jape
#1942
Lennokkuus on ainoastaan hyväksi niin kauan kun ei mennä liian pitkälle postmodernistisiin älyttömyyksiin. Ideakilpailun raporttia en tähän hätään pääse lukemaan (Adobe Acrobat, ym. pdf:ää lukeva softa puuttuu koneelta, joka herätettiin vasta vähän aikaa sitten - kaikki softan täytyy hankkia uudestaan), jos joku jaksaisi napata siitä kuvan tai muutaman ja jostata tänne näytille, olisin kiitollinen. :)
tekijänä Toni
#1943
Muun muassa tälläistä ehodettiin (kyseessä ei ole kilpailun voittanut suunnitelma)
http://img154.echo.cx/img154/4954/kalasatama5dw.jpg

Luvassa tarkka analyysi pääsykokeen jälkeen. Jotenkin vain vähän mietiyttää, että oliko hommassa taas mukana tätä suomalaista "hyvä-veli"-meinkiä, koska voittaneen suunnitelman tekijät koostuvat osttain SAFAlaisista, kun muut kaksi olivat täysin ulkomaalaisia

Pari kuvaa voittaneesta suunnitelmasta
http://img165.echo.cx/img165/9747/amh20ne.jpg
http://img165.echo.cx/img165/2826/amph9il.jpg

Jos jotain kiinnostaa, artikkelin mukaan tuo tötterötalo on 18-kerroksinen hotelli. Vieressä olevat rakennukset ovat 8-12 -kerroksisia.
http://img187.echo.cx/img187/6049/ilma5at.jpg
Viimeksi muokannut Toni, 15.06.06 00:07. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
tekijänä Jape
#1944
Tuo kolmoistorni on muuten ok, mutta nuo ihme töttöröt tuolla ylhäällä.. :shock: Tuo niemen kärjessä oleva aavistuksen verran stalinistista skreipperiä muistuttava torni näyttää todella hienolta. Muu analyyli luvassa töiden - ja pdf-tiedoston tarkastelun - jälkeen.
Avatar
tekijänä grendy
#1945
"Helsinki has adopted a cautious attitude towards the construction of high landmark buildings...blabla... The position adopted towards any high-rises (70…80 metres) should be weighed up and precise." Cautious attitude towards the construction of high landmark buildings in Finland? Enpäs oo huomannutkaan! :D

"Ray City" ehdoton suosikki, ei niin perus-settiä. Aikas iso alue kaavoitettavaks kyllä, hämmästyin oikein ;). Ja noi tötterötornit, ehh.. eikä stalinistisia rakennuksia suomeen kiitos :)
tekijänä qazwsx
#1956
Toi korkeahko hotelli vois muuten näyttää tosi hienolta suoraan motarin vieressä. 8)
tekijänä Devi
#1962
Todella mielenkiintoista luettavaa tuo raportti... aika lennokkaita ideoita tosiaan. Itse pidin kovasti merenrannan hyödyntämisestä kanavina ja tottakai nuo maamerkkihahmotelmat varasti myös ison osan huomiostani :) Joka tapauksessa kaikissa noissa kolmessa pläänissä oli omat hyvät puolensa, arkkitehtuuri tosin paikotellen juuri sellaista "väkisin modernia" lego/tetrispalikka-tyyliä mitä inhoan mutta hahmotelmiahan nuo tosiaan vasta ovat.

Hienoa että joka suunnitelmassa oli ainakin yksi maamerkkirakennus mukana, ja vaikka suunnitelmassa tehtiin erittäin selväksi kaupungin asenne korkeisiin tönöihin, alueelle todnäk yksi maamerkki voisi tullakin.

Erittäin mielenkiintoinen projekti ja varmasti tuosta tulee melkoisen kysytty alue!

edit: sorry kapulakieli mutta töissä koitan kiireen seassa postailla ja tulos on mitä on ;)
tekijänä Toni
#5381
Minä kirjoitti:Luvassa tarkka analyysi pääsykokeen jälkeen


Ehheh, voisi pitää kiinni lupauksestaan ennen kuin vuosi tulee täyteen. Selaillessani Aviapolis Towerin kilpailun voittaneen Arkkitehtitoimisto Davidsson Oy:n sivuja tuli tälläinen vastaan

Kalasataman metrokortteleiden yleissuunnitelma, Helsinki 2005-2006

Laajuus: 120 000 k-m2
Sijainti: Sörnäinen / Hermanni, Helsinki
Tilaaja: Kaupunkisuunnitteluvirasto, Helsinki

Helsingin kaupunki laatii osayleiskaavaa ns. Kalasataman alueelle. Osayleiskaavaluonnos valmistui joulukuussa
2005 aiemmin järjestetyn kansainvälisen ideakilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta (Harris&Kjisik).

Kalasataman metrokorttelit muodostavat tulevien kaupunginosien
”Sörnäistenranta” ja ”Hermanninranta” ytimen. Kortteleihin sijoitetaan liikennetilojen lisäksi liike-, toimisto- ja
palvelutiloja sekä asuntoja.

Yleissuunnitelmassa on tutkittu rakennusten massoittelua ja roolia Kalasataman, Vanhankaupunginselän ja
Kruunuvuorenselän kaupunkimaisemassa. Tehtävään sisältyi myös kortteleiden rakennusten toiminnallisen
sisällön selvityksiä sekä tulevan metroaseman, liikenneterminaalin, pysäköinnin sekä huollon sijoittumisselvityksiä
korttelirakenteessa.



Kuva

Kuva

Kuva


Enköhän tässä ennen vuoden tulemista täyteen ehdi Kalasatamaa kommentoimaan. :)
tekijänä Joka
#5389
Näyttää hienolta, itsekkin kompastuin samaan katellessani niitä sivuja.
Onko tämä nyt suunnitelma, visio tai täsmällinen sininen printti?
tekijänä Toni
#5784
JR voikin sitten päivitellä pp.nettiin lisää suunniteltuja korkeita taloja. :)

Metroaseman seutu: 4x 13-kerrosta, 3x 18-kerrosta
Metroaseman merenranta: 22- ja 15-kerrosta
Merihaan kärki: 8x 13-kerrosta



@ Joka
Ei oikein noista mikään. KSV tilasi Davidssonilta suunnitelman siitä millaiselta metroasema voisi näyttää ja on heistä täysin kiinni, kuinka pitkälle he noudattavat arkkitehtitoimiston ideaa. 6.6.2006 päivättyyn kokoukseen sisältynyt Kalasataman osakaavayleisluennos ( http://tinyurl.com/ergua ) kuitenkin näyttäisi sisällyttävän sen sellaisenaan, joten toivossa on hyvä elää. Pidän Davidsson Oyn ehdottamasta sisääntulokanjonista, en niinkään välttämättä pelkästään rakennusten korkeuden vuoksi, mutta sen yleisilmeen.


Tässä voisikin käydä läpi Kalastaman suunnitelmien tämän hetkistä tilaa. Tämän hetkinen osayleiskaavaluonnos on suorastaan hieno. Mielenkiintoisempi kuin Jätkäsaari, jopa. Materiaalit, josta nämä screenshotit on napattu, löytyvät tuosta linkistä ylhäällä.


Koko alue
Kuva

http://tinyurl.com/p9zkp Tässä tuo kartta pdf-muodossa. Siinä voi zoomailla lähelle ja tarkastella eri alueita tarkemmin.



Metroaseman seutu on luonnoksessa samanlainen kuin Davidssonin suunnitelmassaan. Tämän lisäksi rantaan olisi tulossa merellisiä pistetaloja, viereen pieniä rivi/omakotitaloja muodostamaan tiivis asuinalue, hieno kanaali sekä metroradan varrelle 22- ja 16-kerroksiset tornit. Tiedoksenne: tämä alue on ensimmäisenä rakennattava kohta Kalasatamasta.
Kuva

Korkean tornin on kaavailtu olevan hotelli/toimistorakennus.
Kuva

Kuva

Tekstiä, kuvia ja suunnitelmakarttoja lisää tästä pdf:stä
http://tinyurl.com/oehbv




Davidssonin ideoima metroaseman kortteli. Myöskin ensimmäisenä rakennettava. Nuo kapeammat tornit ovat asuintaloja, joissa kaikki asunnot toimivat loft-periaattella.
Kuva
Kuva



Merihaan puoleinen niemi. Sisältää kahdeksan 13-kerroksista tornia ripoteltuna semi-umpinaisten kortteleiden kulma-aksenteiksi.
Kuva



Läntisen osan keskikohta mistä löytyy yhdeksän 10-kerroksista kerrostaloa, jotka reunustavat puistomaista bulevardia.
Kuva


Kalasataman yhdistyminen Arabianrantaan
Kuva




Tutustukaa ihmeessä noihin linkkeihin!
Avatar
tekijänä grendy
#5786
Oujes! Näyttää erittäin massiiviselta! :)... Toi korkein rakennus on aikas kiinnostavan näkönen, öö :).. No mutta tässä on uuden alueen suunnitelma joka ei todellakaan tylsyydellään ja perinteisyydellään loista toisin kun muiden vastaavien suurien uusien alueiden kaavoitus! Hienoa!
Avatar
tekijänä 16valve
#5787
Oberleutnant kirjoitti:Metroaseman seutu on luonnoksessa samanlainen kuin Davidssonin suunnitelmassaan. Tämän lisäksi rantaan olisi tulossa merellisiä pistetaloja, viereen pieniä rivi/omakotitaloja muodostamaan tiivis asuinalue,

Aika jännä veto laittaa alueelle rivi/ omakotitaloja. Taitaa olla ko. asuntojen neliöhinnat kohdallaan. Vaan tuohan se alueelle monimuotoisuutta..
Avatar
tekijänä H.C.
#5788
grendy kirjoitti:Oujes! Näyttää erittäin massiiviselta! :)... Toi korkein rakennus on aikas kiinnostavan näkönen, öö :).. No mutta tässä on uuden alueen suunnitelma joka ei todellakaan tylsyydellään ja perinteisyydellään loista toisin kun muiden vastaavien suurien uusien alueiden kaavoitus! Hienoa!


veit sanat suustani :) Tämän paikan kehitystä odotan innolla. Toivottavasti näitä suunnitelmia tosiaan hyödynnetään, eikä höylätä kaavoitus-prosessin aikana pois vähän sieltä sun täältä kunnes kaikki on taas tasapaksua ja "ympäristön huomioon-ottavaa". Enemmän rohkeutta vaan kaupunkisuunnitteluun siellä etelässä.
tekijänä kosmopoliitti
#5808
Täytyy sanoa, ettei luonnos tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta. Kenties kaipaisin hieman enemmän rakenteellista selkeyttä; toinen asia on, että tuo mereltä tuleva sisääntulokanjoni muistuttaa tuulitunnelia.

Olen joskus pohtinut, millä premisseillä Itäväylän tunnelointi Kalasatamasta Herttoniemeen olisi kannattavaa. Kaupunkikuvallisestihan Kulosaaren halkominen Itäväylällä (vähän niinkuin Linnunlaulunkin halkominen junaradalla) on kulttuurillisesti ja kaupunkikuvallisesti ongelmallista, ja haittaa mm. Kulosaaren metroaseman saavutettavuutta. Onkohan tästä tehty koskaan laskelmia?
tekijänä late-
#5815
kosmopoliitti kirjoitti:Onkohan tästä tehty koskaan laskelmia?


En tiedä pitkästä tunnelista, mutta metron ja Itäväylän kattamisesta pelkästään Kulosaaren alueella on joskus tehty laskelmia. Projektin rahoittamiseksi tarvittava rakennusoikeus ei Kulosaarelaisille sopinut.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 51