Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
Tekijänä Krio
#100755
Eikö se Kumpulan siirtolapuutarha ole melkoisella savimaalla, että vaadittaisiin järkyttävät paalutukset sinne ja siksi sitä ei ole rakennettu? Tai siis alue Kumpulan niityt Sofianlehdosta Arabiaan asti?
Tekijänä hmikko
#100764
Kaikki asuinrakentamiseen otettavat alueet Helsingissä ovat tavalla tai toisella hankalia. Siirtolapuutarhoja ei ole rakennettu sen takia että ne ovat siirtolapuutarhoja. Arabianranta rakennettiin käsittääkseni ihan kannattavasti, vaikka maapohja on hankalimmasta päästä.
Avatar
Tekijänä veka
#100847
Ratakadulla sijaitsevan ja saneerattavan ns. Insinööritalon asunnot varattiin Ilta-Sanomien (ja Taloussanomien) mukaan parissa tunnissa. Sijainti Punavuoren, Ullanlinnan ja Kaartinkaupungin rajamailla on tietysti mitä parhain, mutta jos talon suunnittelija olisi joku B. Aalto, tuskin näitä olisi viety käsistä tätä vauhtia.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006632753.html
Tekijänä Xerdoz
#100848
Olisi pitänyt purkaa koko roska ja rakentaa, mitä oli aiemmin sen paikalla.
Vaikka ei ole aavistustakaan, minkälainen rakennus on purettu tuon tieltä, voin sanoa, että varmasti 10000000000000000000000 kertaa parempi, kuin tuo mörskä. Ainakin jos katsoo, minkälaisia rakennuksia on vieressä.
Avatar
Tekijänä veka
#100853
Ratakatu 9 näkyy hevosrattaiden takana.

Hyllystäni löytyvä hieno kirja "Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944" (WSOY 2004) siteeraa Jukka L. Mäkelän teosta "Helsinki liekeissä" (WSOY 1967): Kyseessä oli yksi kaikkien aikojen suurimmista pommikeskittymistä. Se jyrähti Ratakadulle. Talo n:o 9:n edessä kadulla räjähti arviolta 250 kg:n miinapommi, talon nurkalla täysosumana ilmeisesti 500 kg:n pommi ja piharakennuksen sivustalla ainakin 1000 kg:n miinapommi..." Suuren ja mahtavan itänaapurin terveisten jäljiltä tonttia ei enää rakennettu ennen A. Aallon aikaa.

Yritin löytää tietoja, oliko tontilla puutalon jälkeen jotain muuta, isompi talo tai korotusosa tuossa matalassa, mutta tietoa en löytänyt. Pommituskirjan kuvassa Ratakatu 7, 11, 13 ja 15 olivat jo nykyisissä mitoissaan korkeita kivitaloja, jotka vauroituivat koulun lailla pahasti mutta korjattiin. Ratakatu 9:n tontilla näkyy kuvassa vain iso kasa kiviaineksia ja puutavaraa.

kuva: Finna, Helsingin kaupunginmuseo - Signe Brander 1907Kuva
Viimeksi muokannut veka, 14.09.20 14:42. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Tekijänä Pyöröovi
#100855
Joo, itse yritin kanssa etsiä vanhaa kuvaa ennen pommituksia, mutta yllä oleva tuli lähinnä vastaan. Kehnosti tuo toisaalta kuvastaa 40-luvun Ratakatua, jossa jo kulki autoja ym.

Ihan offina, Helsingin katukuva paranisi huikeasti, jos valaisimien ulkonäköön panostettaisiin yhtä paljon kuin sata vuotta sitten.
Avatar
Tekijänä arkkinikkari
#100859
Vuoden 1943 ilmakuvassa joka löytyy kaupungin karttapalvelussa näyttäisi edelleen olevan selvästi naapureita matalampi rakennus, samoin naapuritalon julkisivupiirustuksessa vuodelta 1925, eli vähän veikkaan että tuota puutaloa ei ennätetty purkaa ennen sotaa
veka, Pyöröovi peukuttivat tätä
Tekijänä hmikko
#100860
STT: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala Savonkadun ympäristöön esitetään uutta toimitilaa ja asuntoja

NCC Property Development Oy on hakenut Helsingin kaupungilta kehittämisvarausta Savonkadun alueelle toimitila- ja asuntoalueen suunnittelua varten. Alppilan pohjoisosaan halutaan rakentaa hiilineutraali kaupunginosa, jossa Savonkatu on keskustamainen katutila. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan 15. syyskuuta 2020.

Kuva
Viimeksi muokannut hmikko, 15.09.20 16:54. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tekijänä hmikko
#100889
HS: Tänne rakennetaan Suomen asuntomarkkinoiden kalleinta asuntoa – Suomen kirjallisuushistorian vaiheet nähneestä talosta on jäljellä vain luuranko

Kyseessä siis Bulevardi 14, jossa oli pitkään WSOY:n pääkonttori. StreetView.

Jutussa Kaupunkisuunniteluviraston edustaja mainitsee, että kiinteistökehittelijöiden viimeaikojen hinku muuttaa Helsingin keskustan toimistoja (takaisin) asunnoiksi on laantunut, kun toimistojen vuokrat ovat nousseet. Itselläni on vähän semmoinen hytinä, että puheet keskustan kuolemasta ovat liioiteltuja. Jutun mukaan toimistotilojen vuokrat ja täyttöasteet ovat edelleen korkeimpia kaupungissa. Kivijalkakauppojen osalta tuntuu vaan olevat jonkunlainen kohtaanto-ongelma. Vuokrataso liian kova suhteessa verkkokaupan takia muuttuneeseen ostoskäyttäytymiseen.
veka peukuttivat tätä
Tekijänä hmikko
#100956
LKH-ryhmässä Jukka Suomela oli bongannut kaupungin esittelytilaisuudesta tämmöisen. Nykyinen rakennus on yleinen inhokki, mutta tuo renderi uudesta ei kyllä äkkiseltään näytä yhtään paremmalta.

Kuva
Avatar
Tekijänä veka
#100957
Siis huh? Ei liene vitsi, koska tämä oli tosiaan esillä kaupungin isossa verkkoinfossa toissapäivänä. Kasarmitorin liikerakennus on diaesityksen sivulla 33. Sen enempää ei löydy mitään tietoja. Sanoisinpa, että Helsingin valveutuneet päättäjät eivät sentään voi tämmöistä turmellusta keskustassa hyväksyä, kas kun on päässyt edes näin pitkälle.

Vertailuna ei tietenkään ole nykyinen rotisko torilla, vaan se alkuperäinen vanha Kaartin kauppahalli. Jos ei tuon parempaa ja erityisesti ympäristöä kunnioittavaa ole esittää, parasta olisi rakentaa vanha halli näköisrakennuksena uudestaan. Sisukset saisivat toki edustaa nykyaikaa.

https://www.hel.fi/helsinki/fi/asuminen ... otapahtuma

kuva: Johnny Korkman, Helsingin kaupunginmuseo, 1930-lukuKuva
hmikko peukuttivat tätä
Tekijänä Pyöröovi
#100958
Todella harmillista. Itse olen pohtinut mahdollisuutta muokata koko torin järjestelyä vanhan rakennuksen purkamisen jälkeen. Periaattessa tuonne mahtuisi useampia matalia rakennuksia muodostamaan tiiviin keskuksen patsaan ympärille ja puolustusministeriön rakennusta vastapäätä. Vekan ehdottama uudelleenrakentaminen olisi myös mahdollista, mutta mielestäni toria pitäisi miettiä enemmän nykykäytön näkökulmasta.
Tekijänä hmikko
#100960
Renderiä hieman pidempään katsottuani tosiaan tulee mieleen, että Kasarmikadun julkisivujen peittäminen näkyvistä 3- tai 4-kerroksisella rakennuksella olisi kyllä kardinaalimoka ja pilaisi torin näkymät kerralla, varsinkin jos uudisrakennus on tuommoinen laatikko. Nykyinen rakennus on huomattavasti parempi kuin tuo ehdotus, niin epäsuosiossa kun onkin.

Omassa päässäni kuvittelin uudisrakennukseksi yksikerroksista kauppahallia, joka voisi tyyliltään olla lasia ja kaaria, jonnekin Santiago Calatravan suuntaan, mutta siis nimenomaan niin matala, että näkymät säilyvät nykyisellään. Ongelma lienee kysyntä kauppahallille, varsinkin jos tehdään vähän tyyriimmän luokan uudisrakennus. Renderissä näkyvässä ehdotuksessa on luemma toimistotilaa, ilmeisestä syystä. Kuten todettua, tuossa kohtaa ei todellakaan pitäisi antaa ahneudelle periksi. Toimistotiloille löytyy paikkoja muutenkin, jopa Kaartinkaupungista.
Tekijänä Pyöröovi
#100961
Kuva
Destia on ottanut työstääkseen Kaisaniemen fillaritunnelia, jota aiotaan ilmeisesti kutsua 'Kaisantunneliksi'. Kuulema 'tunnelibaanan' käännös ruotsiksi olisi aiheuttanut sekaannusta ('tunnelbana'). No anyway itse projekti näyttää ihan kivalta, tuskin voi pahasti mennä mönkään. Valmista pitäisi olla keväällä 2023, tunnelin rakentaminen alkaa ensi vuoden alussa.
https://www.destia.fi/uutishuone/projek ... nneli.html
hmikko, veka peukuttivat tätä
  • 1
  • 175
  • 176
  • 177
  • 178
  • 179
  • 181