Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä markusvalo
#99037
veka kirjoitti: 09.06.18 10:44 Siltasaarenportin suunnittelukilpailu on ratkeamassa. Tuomariston ehdokas voittajaksi on Lyyra-niminen ehdotus Cederqvist & Jäntti Arkkitehdeiltä.
Siltasaarenportin purkutyöt ovat alkamassa. Varmin merkki siihen on usein HSL:n liikennetiedote.
HSL kirjoitti:Bussipysäkki Kallion virastotalo (H2129, laituri 32) Toisella linjalla, joka on lähellä Hakaniemen metroaseman pohjoista sisäänkäyntiä A, siirtyy maanantaina 2.12. noin 100 metriä eteenpäin (luoteeseen). Pysäkkiä käyttävät linjat 23 Ruskeasuon ja 502 Leppävaaran suuntaan. Siirto johtuu paikalla alkavista purku- ja rakennustöistä.
Avatar
tekijänä veka
#99103
Onpas tosiaan komea ilmestys, jos siis hyväksyy sen, että tulee aivan toisesta maailmasta kuin naapurinsa. Patologisena joutavien portaiden vastustajana itseäni kyllä hirvittävät rakennuksen näyttävät ja runsaat portaikot. Niitähän suomalaiset mueot ovat toki pullollaan jo vanhastaan, ja kai tuonne tulee myös hyvät hissit. Mutta silti, nyt vähän näyttää siltä, että pääosassa on upeaakin upeampi tila. Missä ovat ja miten tuonne istuvat tulevat näyttelyt?
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#99107
Näyttelytilat ovat kolme isoa hallia alimmassa kerroksessa maan alla.

Käytännössä kilpailuohjelma ohjasi hyvin voimakkaasti siihen, että näyttelytilat tulevat maan alle, ja samoin maan alle tuli yhdysreitti laajennuksen ja vanhan osan välille. Korkoasemat eri tilojen välillä tulivat käytännössä kaikissa ehdotuksissa samoiksi: vanhan osan pääaula (joka säilyy koko rakennuksen pääaulana) on korossa +14.75, laajennuksen sisäänkäynti korossa n +10,30, laajennuksen näyttelytilat noin korossa +0.7 ja maanalainen yhdyskäytävä laajennuksen ja vanhan rakennuksen välillä noin korossa +6,00.

Eli uusien näyttelytilojen ja vanhan pääaulan välissä on 14 metriä korkeuseroa, mikä tarkoittaa väkisinkin varsin merkittävää määrää portaikkoa. Pääaulahan on jo nykyisellään todella hankalan korkealla esteettömyyttä ajatellen, ja esteetön kulku aulaan tapahtuu piskuisesta sivuovesta narikkatilojen kautta ahtaaseen hissiin.
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#99113
Aalto kyllä hallitsi ympäristöön sovittamisen paremmin kuin juuri kukaan muu ennen tai jälkeen häntä. Rakentamisen historiasta löytyy kyllä määrä epäonnistumisia joissa arkkitehdeillakin on ollut osansa, mutta Aallon nimen nostaminen niistä ensimmäiseksi osoittaa pelkästään täydellistä ymmärryksen ja tiedon puutetta.
Avatar
tekijänä Urbaani
#99127
arkkinikkari kirjoitti: 06.12.19 20:20
Käytännössä kilpailuohjelma ohjasi hyvin voimakkaasti siihen, että näyttelytilat tulevat maan alle, ja samoin maan alle tuli yhdysreitti laajennuksen ja vanhan osan välille.
Tässä jotenkin kiteytyy kuluvan vuosituhannen trendi Helsingin ydinkeskustan rakentamisessa. -Maan pinnalle tulevat kerrosneliöt halutaan minimoida ja kellarikerroksiin louhitaan erittäin merkittävä osa tiloista: Eduskunnan lisärakennus, Musiikkitalo, Amos Rex ja nyt Kansallismuseon uudisosa. Lisäksi maanalaisten liiketilat ja käytäväverkostot ovat kasvaneet. Sinänsä ei minulla ole mitään tätä kehitystä vastaan, mutta yhtäältä harmittelen nykysukupolven pelkoa jättää oma jälkensä myös keskustan kaupunkikivaan. En tietenkään vaadi, että kilometrin säde päärautatieasemasta uudelleenkaavoitettava kokonaisuudessaan, mutta Paviljonkimaiset lisäykset ovat vähän kesy ratkaisu muuten voimakkaasti kasvavassa kaupungissa. -Se miten vuosisata suunniteltu Töölönlahden eteläranta realisoitui matalana toimistotalorivinä on Helsingin kaupunkisuunnitteluhistorian suurimpia virheitä.

Itse voittanut ehdotus ei ollut huonoimmasta päästä ollenkaan. -Minimalistinen lentävä lautanen tuo mukavaa hillittyä kontrastia, mutta vähän toivoisin suunnitelmia vielä hiottavan monumentaalisempaan suuntaan, jotta Louvren pyramidi-efekti pääsisi syntymään. Mikäli tahtotilaa olisi ollut, ei mikään varsinaisesti olisi estänyt lähtemästä Bilbaon Guggenheim-linjalle myöskään.
veka, apollonkatu tykkää tästä
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#99129
Krio kirjoitti: 08.12.19 03:30 Joku vantaalainen lähiö olisi parempi, jos uskotaan arkkitehtiliittoa ja sen jäseniä.
Sulla on varmaan tälle jokin lähde, vai puhutko paskaa vain lämpimiksesi?

Rakennussuojelu ei olisi lähellekään sillä tasolla millä se nyt on ilman SAFAa ja sen jäseniä.
Avatar
tekijänä hylje
#99131
Ja se on huono asia.

Rakennussuojelu estää kaupungin kehittämistä sellaiseksi, joka voisi ehkä paremmin minuakin palvella. Logiikka menee jotenkin näin: Minunlaisillani epäilyttävillä nuorilla ihmisillä ei ole mitään väliä, väliä on vain sillä että kaupunki on kerran tehty täydellisesti ja kaikki muutokset pilaavat sen. Ja on hyvä asia, ettei nuorisolla ole ikinä varaa asua keskustassa. Siksi keskustaa pitää suojella kaikin keinoin.
Avatar
tekijänä Urbaani
#99177
Ihan linjakas rakennus, mutta löisin vaikka kymmenen kerrosta päälle. Mikään pilvenpiirtäjä ei tontille sopisikaan, mutta on 2-3 kerrosta näin paljon valmistelluksi hankkeeksi ja sijainti huomioiden vähän. Voihan tietty olla, että mikään tuhannen huoneen jättihotelli ei Helsingin kantakaupungissa olisi taloudellisesti järkevä ratkaisu, mutta tällöin tutkisin mahdollisuutta hybridihankkeelle, missä samassa kompleksissa voisi olla hotellihuoneiden lisäksi asuntoja.

Ison mittakaavan rakennus kävisi kaupunkikuvallisesti harmonista vuoropuhelua Meilahden tornisairaalan kanssa, mutta olisi Jätkäsaaren tapaan myös kaukana varjellusta vanhemman kantakaupungin profiilista.
Pyöröovi tykkää tästä
tekijänä hmikko
#99181
Tande kirjoitti: 13.12.19 11:20 Voihan tietty olla, että mikään tuhannen huoneen jättihotelli ei Helsingin kantakaupungissa olisi taloudellisesti järkevä ratkaisu,
Helsingissä on tällä hetkellä suunnitteilla ja rakenteilla yli 4000 hotellihuonetta. Ainakin niiden rakennuttajat nähtävästi uskovat kannattavuuteen.

Tande kirjoitti: 13.12.19 11:20 Ison mittakaavan rakennus kävisi kaupunkikuvallisesti harmonista vuoropuhelua Meilahden tornisairaalan kanssa,
Tornisairaala on tuosta puolentoista kilometrin päässä. Itämerentorni Ruoholahdessa samalla etäisyydellä. Melko haalea ois vuoropuheluksi.

Kuten toteat, tätä on hierottu iät ja ajat, ja varmasti mikään torni ei olisi mennyt läpi. Mun mielestä ihan hyvästä syystä. Tornihotelleja on tulossa kaupunkiin lisää kyllä, Pasilaan ilmeisesti se peräti aito pilvenpiirtäjäkin.
tekijänä JamoL
#99183
Median mukaan kaavassa on tilaa 12300 neliötä... eli ihan pieni rakennus tuo ei ole, vaikka kuvassa siltä vaikuttaakin. Veikkaisin että havainnekuva on tällä kertaa tehty niin että näyttää pienemmältä (ja puutkin kuultavat kivasti rakennuksen läpi?). Tai sitten varsinaista kylpylää on runsaasti myös maan alla.
Avatar
tekijänä Urbaani
#99229
Hotellilinjala jatketaan. Isohko investointi ydinkeskustaan.
Helsingin keskustaan jälleen uusi suurhotelli – Seurahuone ja Uusi ylioppilastalo yhdistetään

Grand Hansa Hotel -nimisen hotellin on tarkoitus avata ovensa vuonna 2022. Hotelliin tulee 224 huonetta.

Kuva
Havainnekuva Uuden ylioppilastalon rakennukseen Mannerheimintien varteen tulevasta Grand Hansa Hotelin pääsisäänkäynnistä. (KUVA: YLVA / ARKKITEHDIT SOINI & HORTO)

Elina Pikkarainen HS
Julkaistu: 17.12. 10:36


HELSINGIN ydinkeskustan näkyvimpiin rakennuksiin on tulossa uusi, suuri hotelli.

Seurahuoneen rakennukseen ja Uuteen ylioppilastaloon remontoitavaan hotelliin tulee 224 huonetta. Grand Hansa Hotel -nimellä kulkevasta hotellista tulee osa The Unbound Collection by Hyatt -ketjua.

Yhteistyökumppanina hankkeessa on suomalainen Primehotels oy, joka on solminut Hyattin kanssa franchising-sopimuksen.

Kiinteistöt omistaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kiinteistö- ja finanssisijoitustoiminnasta vastaava Ylva-yhtiö.

Ylva osti Seurahuoneen syksyllä 2018 sijoitusyhtiö Spondalta, ja on siitä saakka etsinyt hotellioperaattoria. Hotellihankkeessa on tarkoitus yhdistää yli satavuotiaat hotelli Seurahuone sekä osa Uutta ylioppilastaloa, joka muutetaan toimistotilasta hotelliksi. Tiloissa on tosin toiminut hotelli myös aikaisemminkin.

Hotellin on tarkoitus avata ovensa vuonna 2022.

MOLEMMAT kiinteistöt ovat kuuluisien arkkitehtien suunnittelemia, ja ne ovat olleet keskiössä Suomen historian moninaisissa käänteissä.

Vuonna 1914 avautuneen hotelli Seurahuoneen suunnitteli arkkitehti Armas Lindgren. Lindgren ja arkkitehti Wivi Lönn ovat suunnitelleet Uuden ylioppilastalon, joka valmistui vuonna 1910.

Uuden ylioppilastalon A-rapun ylemmät kerrokset jäävät Helsingin ylioppilaskunnan käyttöön. Sen sijaan A-rapun alakerran Virgin Oil -ravintola lopettaa, ja sen tilat tulevat osaksi hotellia.

Talon tornin kupoliin on kaavailtu kaksikerroksista terassiravintolaa, josta olisi näkymät Helsingin ytimeen ja joka olisi avoinna kaikille.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006345847.html
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#99231
Toivottavasti projekti tekee melko törkyisestä Ylioppilastalon edustasta viihtyisämmän paikan maleksia ja oleksia. Komea ja omaperäinen rakennus, joten hotellista tulee varmasti kova kilpailija Sokos Hotellille sun muille. Tulin yksi päivä myös miettineeksi, pitäisikö Stockmannin seurata perässä ja muuttaa rakennuksensa puolittain hotelliksi, kun kerran myyntihommat eivät enää oikein suju. Siinä olisi sitten hotellia keskustassa kerrakseen.
tekijänä Jukki
#99232
Tande kirjoitti: 17.12.19 20:46 Hotellilinjala jatketaan. Isohko investointi ydinkeskustaan.
Aikamoinen hotellikiima menossa Helsingissä. Iskeeköhän saturaatio ennen kuin kaikki valmistuu. Mistä tämä hotelliaalto edes johtuu, onko matkailijamäärät tosiaan kasvaneet viime vuosina?
  • 1
  • 167
  • 168
  • 169
  • 170
  • 171
  • 207