Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#96359
Urbaanasta. Kunhan alkusivujen hypetysvyörystä vähitellen toipui, ainakin itselleni nousi päällimmäiseksi tuntemukseksi aluksi ihmetys, sitten suuri innostus ja lopulta syvä kunnioitus. Kuka ikinä onkaan onkaan saanut tämän suunnitelman luoneeen työryhmän kasaan ja sitten vielä SRV:n ja kaupunginkin innostumaan visioista, ansaitsee hetimiten kuluvan vuoden kaikki palkinnot. Turvautumatta ylisanoihin on vain todettava, että fantastisen hieno juttu, riippumatta siitä kuinka paljon tästä saadaan toteutetuksi. Tämän jälkeen Helsinki ei ole enää entisellään.
tekijänä Xerdoz
#96361
Mikä ihme Urbaana? Tehdään joku jalkäytävä pistetalojen ja epäämäräisen ryteikön läpi? Eikös siellä joku Baana-pyörätie tehty muutama vuosi sitten jo?
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#96367
Sivumennen todeten PDF:n lukeminen ei auttanut minua paljon ymmärtämään, mistä ihmeestä tuossa on kyse. Tajuan ajatuksena, että Töölö ja Kamppi halutaan yhdistää, mutta suunnitelma kertoo lähinnä teknofantasiasta ilman konkreettisia laskelmia. Mene siinä sitten arvioimaan toteutumisen mahdollisuuksia. Lisäksi kummastelen halua muuttaa mielettömän paljon Baanaa uuteen suuntaan, kun se jo nykyisellään tarjoaisi paljon mahdollisuuksia niitä kaipaavalle.
tekijänä hmikko
#96368
^ Jokseenkin samat fiilikset. Lisäksi en ole järin vakuuttunut noiden puikulan mallisten rakennusten siunauksellisuudesta, vaikka jollain ilveellä sattuisivat toteutumaankin tuollaisina.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#96372
Itseäni häiritsee lähinnä ristiriita selvityksen "vision" ja konkretian välillä. Visiossa maalataan kuvaa yhteisöllisestä tekemisestä jossa eri toimijat joustavasti hyödyntävät alueen mahdollisuuksia, mutta konkretia on sitten kuitenkin yksi massiivinen yhden rakennusliikkeen rakentama pökäle, jollaiseen on todella vaikea kuvitella yhteisöllisyyttä sen enempää kuin tavanomaisiin ostoskeskuksiinkaan.
Avatar
tekijänä veka
#96373
Ite ymmärrän ehdotuksen ja päätöksen suunnitteluvarauksesta niin, että kyseessä on toistaiseksi vain huima visio, jolle suunnitelma antaa suunnan ja jonkinlaiset raamit. Seuraavassa vaiheessa, jos siiihen joskus päästään, on varmaan lupa odottaa lisää konkretiaa. Toivottavasti SRV:llä riittää muiden kiireittensä keskellä voimia satsata myös tähän projektiin.

Hesarissa oli viime viikolla Lari Malmbergin artikkeli, joka tiivistää tähänastisen maan päällä näkyvän konkretian hyvin:
Kävelyalueiden lisäksi Urbaanan toteuttaminen tarkoittaisi myös lisärakentamista. Alustavan suunnitelman mukaan yksi rakennus tulisi eläinmuseota vastapäätä, yksi tennispalatsin viereen ja yksi Marian sairaalan päätyyn.

Mannerheimintien päädyssä sijaitsevaan rakennukseen tulisi asuntoja sekä kahviloita ja ravintoloita. Eduskuntatalon ja sen lisärakennuksen välinen alue muutettaisiin puisto- ja virkistysalueeksi ohjaamalla Pohjoisen Rautatienkadun liikenne tältä osin Arkadiankadulle.

Urbaana-hankkeen esittelysivujen mukaan keskimmäinen rakennus olisi ”arkkitehtoninen matkailukohde ja maamerkki”. Siltamaisen rakennuksen sisälle tulisi kävelyväylä terasseineen ja kahviloineen.

Baanan länsipäätyyn tehtävässä rakennuksessa olisi kauppahalli, asuntoja ja mahdollisesti muuta ruokaan liittyvää toimintaa.
Uskoisin että kaikki tämäkin voi vielä muuttua. Hyvä kuitenkin, että kaupunki päästää ideanikkarit taas vauhtiin. Näin huimaa visiointia ei voi syntyä virkatyönä. Alkuperäinen suunnitelma näyttäisi olevan jo yli viisi vuotta vanha. En osaa sanoa, paljonko se on muuttunut ajan oloon, jos ollenkaan. Työyhmällä, jos se nyt sitten vielä jatkaa, saattaa olla taas tuoreita ideoita.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005888865.html

Kuva

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä veka
#96740
Aika ahtaaseen rakoon meinaavat laittaa tämän talon. Muistelenpa, että tähän saakka on paikkaehdokkaana ollut myös Marian alue, missä olisikin tilaa paremmin. Mutta liikenneyhteydet ovat sinne kehnommat, kun taas tässä olisi alla metron sisäänkäynti. Ja ratikkayhteyksiä. Mutta jos tuo on keskustan megaterveyskeskus, niin kuinkahan moni tulee sinne metrolla? Eikä näytä ainakaan näissä kuvissa hyvältä.

Toinen ja isompi kysymys on tässäkin taas toteutuva pyrkimys suuriin ja keskitettyihin järjestelmiin, joista Suomi tunnetaan. Omakohtaisena tuntemuksena arvostaisin paljon enemmän lääkäri- yms. palvelujen löytymistä lähempää kotitaloa. Tuon kokoiset laitokset johtavat myös siihen, että samaa lääkäriä lienee enää turha toivoa tapaavansa edes kahta kertaa. Kun noin iso laitos pannaan käyntiin, se alkaa tuota pikaa elää omaa elämäänsä ja etsii oman rytminsä. Omalääkärit yms. mukavan tuntuinen meininki eivät tällaisesta talosta löydä tilaa ja ystäviä.
pallo tykkää tästä
tekijänä shameinyou
#96741
Varmaan taloudellisesti ja käytännöllisesti noi keskitetyt terveyspalvelut on kaupungille järkevämpiä. Onhan niissä tietty miinuksensakin.

Vähän koomista kyllä toi "ei sovi". Tätä keskeisempää tonttia saa hakea, vierestä löytyy jo valmiiksi korkea Autotalo, ja tämä rakennus on se tuttu ja turvallinen 6 kerrosta johon ei edes mahdu kaikki mitä tarttis. Kuulostaa huonolta vitsiltä.
Avatar
tekijänä Urbaani
#96742
Kyse on tosiaan ihan ydinkeskustasta, jonne sopiikin rakentaa tehokkaasti. En pane ollenkaan vastaan, että kasvavan miljoonakaupungin keskustaan rakennetaan välillä uuttakin. Lasikatto on alueella rikottu jo 1950-luvulla, joten korkeampikaan rakentaminen ei olisi paikan luonnetta oleellisesti muuttanut. Ylimpiin kerroksiin vaikka asuntoja. : )
tekijänä JamoL
#96750
Havainnekuvatalo ihan kivan näköinen, mutta sen voisi vetää kiinni Salomonkadun katulinjaan. Tuon Tennispalatin aukion vieressä ei ole tarvetta millekään "miniaukiolle", päinvastoin, uusi talo saisi sulkea tuon aukion.
hmikko tykkää tästä
tekijänä hmikko
#96752
JamoL kirjoitti:Havainnekuvatalo ihan kivan näköinen, mutta sen voisi vetää kiinni Salomonkadun katulinjaan. Tuon Tennispalatin aukion vieressä ei ole tarvetta millekään "miniaukiolle", päinvastoin, uusi talo saisi sulkea tuon aukion.
Tuli itsellekin mieleen. Tuossa on molemmin puolin aukiot, jotka vaan paranisivat rajaamalla. Tosin veikkaisin, että maanalaisten rakenteiden takia paikalla on erinäisiä reunaehtoja.
tekijänä pallo
#96755
Jos ei mahdu niin lisää kerroksia. Mikä siinä on vaikeaa? Estääkö metroasema lisäkerroksien tekemisen vai?
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#96758
Vaikka arkkitehtuuri on nyt mitä on, rakennus parantaa huikeasti ympäristöään. Nykyään kaupunkikuva ikään kuin katkeaa kolkkoon maisemaan, jossa bussit kääntyilevät ja tööttäilevät ahtaassa tilassa. Toivottavasti katutasoon panostetaan, Autotalonkin edusta kohenisi samalla huomattavasti. Seuraavana parannusehdotuksena voisivat jatkaa havainnekuvan visioitua puurivistöä myös Fredrikinkadun puolelle rakennusta.
JamoL tykkää tästä
  • 1
  • 157
  • 158
  • 159
  • 160
  • 161
  • 207