Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#102009
Eteläsataman kehittäminen on vahvassa etunojassa. Tiistaina käväisi lautakunnassa Katajanokan puoleiselle rannalle ilmeisesti tuleva Varman talo (toimistoja ja hotelli, ns. "Storan Enson uusi pääkonttori") Seuraavaksi se menee kaupunginhallituksen käsittelyyn.

Länsirannalla edetään kahden suunnittelukilpailun voimin. Eilen uutisoitiin, että koko alueen suunnittelukilpailun lisäksi aloitetaan erikseen arkkitehtuuri- ja design-museon suunnittelu, joka myöhemmin johtanee uuden rakennuksen suunnittelukilpailuun. Opetusministeriö ja kaupunki ovat asettaneet ryhmän, jonka tehtävänä on uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon perustamisen valmistelu ja ohjaaminen.

https://www.uuttahelsinkia.fi/fi/uutise ... nen-etenee

Varman talo, Anttinen Oiva Arkkitehdit, viitesuunnitelma 1.2.2021Kuva
TurkuCubed tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#102012
Länsirannan eli ns. Makasiinirannan ja Olympiarannan kaksivaiheinen suunnittelukilpailu on käynnistymässä. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee kilpailuohjelmaa kokouksessaan ensi tiistaina.

Kaksivaiheinen laatu- ja konseptikilpailu on suunnattu rakennus- ja kiinteistöalan toimijoille. Alueelle on mahdollista ehdottaa kulttuuri-, palvelu-, liike- ja muuta toimitilarakentamista, muttei asumista. Kilpailu käsittää myös arkkitehtuuri- ja designmuseolle suunnitellun alueen, minkä lisäksi alueelle tavoitellaan monipuolisia museotoimintaa tukevia toimintoja. Museon varsinainen toteutus ratkaistaan myöhemmässä vaiheessa ja siitä järjestetään erillinen arkkitehtuurikilpailu.
Kilpailu käynnistyy toukokuussa 2021. Kilpailuehdotukset julkistetaan alkuvuodesta 2022. Ehdotukset asetetaan kilpailun molemmissa vaiheissa julkisesti nähtäväksi ja kommentoitavaksi. Kilpailun voittaja valitaan loppuvuodesta 2022.

https://www.sttinfo.fi/tiedote/makasiin ... d=69904591
Avatar
tekijänä veka
#102601
Makasiinirannan suunnittelukilpailun osallistujaryhmät on valittu. Nyt näyttää kuulkaas hyvältä. Ryhmiä on kerrassaan 11, ja mukana on suomalaisten kärkinimien lisäksi mm. Foster + Partners, joka on maailmanluokan raskassarjalaisia:

• Foster + Partners, Maanlumo and Ramboll with Hines Nordics

• HGR Property Partners, PES-Architects, VSU, A-insinöörit

• Konsortium Gran, K2S Architecs, White Arkitekter, Ramboll, HTJ

• Merellinen Helsinki 2030, JKMM, Loci, Ramboll

• NCC Property Development Oy ja NCC Suomi Oy (NCC, Arkkitehdit Soini & Horto, AOR Arkkitehdit, MASU Planning, Destia, Ramboll Finland, Salsa Concept)

• Skanska CDF Oy ja Skanska Talonrakennus Oy (Skanska Talonrakennus, Arkkitehtitoimisto ALA, SLA S/A, Sitowise

• South Harbour (NREP, SRV, Anttinen Oiva Arkkitehdit, Nomaji maisema-arkkitehdit, Sitowise)

Lisäksi seuraavat tahot hyväksyttiin osallistujiksi ehdollisesti: (hakemuksiin odotetaan täsmennyksiä)

• AALTO Development, Shigeru Ban Architects, LMA, VSU, Sitowise

• Elävä Eteläsatama, Arkkitehdit Tommila, A-insinöörit, VSU

• Kuryłowicz & Associates, Hill International, RS Landscape Architecture, CTD

• Maestro Design & Management, arkitektur+ development, Sweco Arkitekter, Rolf Lundgren

https://www.sttinfo.fi/tiedote/makasiin ... d=69913583
hmikko, Hipardus tykkää tästä
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#102602
Nyt vaan toivotaan että kaikki jättävät ehdotukset sisään, ja tekevät samoin vielä jos valitaan toiselle kierrokselle.
Avatar
tekijänä Urbaani
#102611
Toivottavaa lisäksi, että laittavat kaikki planssit nähtäville kokonaisuudessaan, eikä mitään paria suppeaa havainnekuvaa, saati Triplan casea, missä vain voittaja julkaistiin.

Vahva luotto joka tapauksessa, että tasokkaita ehdokkaita luvassa. Popparit jo valmiina julkista keskustelua odotellessa.
Avatar
tekijänä Masoko
#102900
veka kirjoitti: 25.03.21 16:32 Eteläsataman kehittäminen on vahvassa etunojassa. Tiistaina käväisi lautakunnassa Katajanokan puoleiselle rannalle ilmeisesti tuleva Varman talo (toimistoja ja hotelli, ns. "Storan Enson uusi pääkonttori") Seuraavaksi se menee kaupunginhallituksen käsittelyyn.

Länsirannalla edetään kahden suunnittelukilpailun voimin. Eilen uutisoitiin, että koko alueen suunnittelukilpailun lisäksi aloitetaan erikseen arkkitehtuuri- ja design-museon suunnittelu, joka myöhemmin johtanee uuden rakennuksen suunnittelukilpailuun. Opetusministeriö ja kaupunki ovat asettaneet ryhmän, jonka tehtävänä on uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon perustamisen valmistelu ja ohjaaminen.

https://www.uuttahelsinkia.fi/fi/uutise ... nen-etenee

Varman talo, Anttinen Oiva Arkkitehdit, viitesuunnitelma 1.2.2021Kuva
Kuva
JamoL, Klazu tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#102902
Arveletko, että tuo berliiniläispalatsi olisi ollut jollain tapaa esikuvana suunnittelussa? En usko, mutta mielenkiintoista. Ajankohtaisen uutisen mukaan paikalla nyt majailevaa varastorakennusta on alettu purkaa. Se enteilee rakennustöiden alkamista, hieno uutinen. Hesarin jutussa on pari näyttävää kuvaa purkukoneiden rouhaisuista.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008265198.html
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#103630
Nopealla katsauksella Helsinki Design Promenade vaikuttaa huomattavasti muita pidemmälle mietityltä. Erityisesti pidän ajatuksesta laittaa Olympiaterminaalin ympäristö hyvään käyttöön, sillä paikalta todella löytyy paljon mahdollisuuksia kehitykseen. Ankara vääntö tästäkin varmaan tulee, mutta toivottavasti Helsinki vihdoin saa Eteläsatamaan jotain muutosta.
tekijänä hmikko
#103631
^ Veikkaisin, että Helsinki Design Promenade on Foster + Partnersin ehdotus. Uudisrakennus muistuttaa varsin selvästi monia Fosterin viime aikojen rakennuksia. Vähän liikaakin.
Avatar
tekijänä veka
#103632
Huomasin, että pelkkien kuvien katsominen ei valitettavasti riitä, vaan on ladattava kustakin ehdotuksesta kaikkein paksuin pdf-pumaska.Niistä näkee hienot ja selvästi suuritöiset ehdotukset koko loistossaan. Esim. "vihreistä vihreimmän" Merimaili-ehdotuksen A3-pdf:n koko on 337 megaa ja laajuus 147 sivua.

Helsinki Design Promenade -ehdokkaan pdf:n ehdin kahlata läpi, enkä oikein jaksa uskoa sen menestykseen. Kaikki kolme isoa ja komeaa uudisrakennusta on varattu toimistoille, ja esim. Design-museo on siirretty 'sovitulta' paikaltaan vanhaan Olympiaterminaaliin ja osittain sen taakse maan alle. Todella näyttävä ratkaisu, mutta siinä on monelle purtavaa enemmän kuin lääkäri määrää. "Grynderin unelma" kuulin kommentin olkapääni takaa sitä ihmetellessäni.
Avatar
tekijänä gurkmoped
#103634
Muutama ihan kelpo konsepti saatiin :smt023 Täytyypä tutustua kuhunkin ihan kunnolla kun on kerran niin paljon materiaalia tarjolla.

Helsinki Design Promenadessa huomioni kiinnittyi välittömästi (Apple Park -vibojen jälkeen) tuohon kääpiökokoiseen E231-sarjan junaan Laivasillankadulla huristelemassa...
Viimeksi muokannut gurkmoped, 16.12.21 20:31. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
tekijänä hylje
#103637
Kunnianhimotonta ja arkailevaa. Helsingissä rakentaminen ei saa näkyä eikä kuulua. Liikaahan se on vaadittu, että keskustassa rakennettaisiin entiselle teollisuustontille vaikkapa naapurin räystäskorkeuteen yltäviä taloja.
Klazu tykkää tästä
  • 1
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 18