Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#85750
Vaikutelmaa korostaa kuvassa jonkin verran laajakulmaobjektiivin käyttö. Sen ansiosta lähellä olevat kohteet (uuden talon kulma) näyttävät luonnottoman suurilta kauempana oleviin verrattuna.
Avatar
tekijänä veka
#87119
Kuva

Lohiapajanlahden eli paikallisella murteella Pajalahden kaava hyväksyttiin valtuustossa kuun alussa. Kuusi uutta 6-kerroksista asuintaloa ja satamaan lisää venelaitureita ym. Tämä taisi käynnistyä jo toistakymmentä vuotta sitten, eikä esitys ole muuksi muuttunut ajan oloon, vaikka mielestäni parempia suunnitelmia on ehdoteltu.

Itseäni tuossa rassaa eniten tarjolla olevien meri- ja satamanäkymien laiminlyönti. Talojen päädyt ovat haluttuun suuntaan ja ikkunoista näkyy lähinnä naapuritalon seinää. En voi käsittää, miksi tuleville asukkaille ei voi tarjota kunnon näkymiä, joista varmaan olisivat halukkaat jopa maksamaan. Kahlailin päätöksentekohistoriaa ja huomasin päättäjiltäkin löytyneen kumman vähän mielenkiintoa tähän ja siihenkin, minkä näköisiä taloja noin näkyvälle paikalle tulee. Siis ei yhtään mielenkiintoa. No, näillä mennään.

Vielä voisi jotain yrittää. Alla on kuva ulkomailta talosta, jonka vasemmalla oleva pääty on merelle päin. Taitava arkkitehti on porrastanut pitkän sivun asunnot, jolloin kaikilla on näkymä merelle parvekkeelta ja sen takana olevasta olohuoneesta. Talo ei tietenkään nyt ole suorakaiteen muotoinen, vaan hieman kiilamainen, ja se ei ole ilmaista. Tällaisella paikalla maksukykyisiä ja -haluisia asukkaita kuitenkin löytyisi. Kyse on kai vain viitsimisen puutteesta.



Kuva
Avatar
tekijänä MindW
#87128
Tuohan on tehty viuhkaan nimenomaan, jotta kaikilla olisi näkymät satamaan. Olkoonkin, että näkymät ovat viistoja isoksi osaksi. Huono kaava joka tapauksessa, mutta eri syistä kuin mitä veka kritisoi. Mm. kansipiha blokkaa näkymät kadulta satamaan.
Avatar
tekijänä Urbaani
#87132
Jep. Niin kunnianhimoton suunnitelma, että ottaa päähän. Miksi viuhkasta ei olisi voinut tehdä suljettua kolmelta sivulta? Kerroksia mielellään ainakin 12. Kivijalkaan rantaravintoloita- ja baareja.
tekijänä Kazaam
#88960
Vuoden lopussa valmistuva kohde Lauttasaaressa.

Kuva
Skanska


On kyllä erittäin samasta muotista veistettyjä nämä viime aikojen Lauttasaaren projektit. Alueella olisi kyllä ollut paljon potentiaalia parempaan ilman kaupungin postimerkkikaavoitusta.
Avatar
tekijänä veka
#88983
Joo, olen itsekin jakanut tämän käsityksen, varsinkin kun ollaan Vattuniemen puolella. Siellä korkeudeksi vakiintui seitsemän kerrosta, ja nyt lähes kaikki asuintalot ovat sellaisia. Paikoin eli lähinnä rantojen tuntumassa tunnelmat ovat mukavat, mutta keskimäärin jäädään jälkeen saaren vanhemmista alueista, missä talot ovat matalampia ja muutenkin on väljempää.

Nykyään en usko, että yhtään parempaa olisi syntynyt umpikortteleilla samoilla tehoilla. Millä konstilla sitten? Helsingissä on lähes aina vierastettu rakennusten korkeuseroja. Se on kuitenkin hyvä tapa luoda elävyyttä ja monimuotoisuutta. Vattuniemikin vaikutti moni-ilmeisemmältä, kun seitsenkerroksisten joukossa oli vielä vanhempaa talokantaa jos jonkinlaista.
tekijänä hmikko
#88985
veka kirjoitti: Nykyään en usko, että yhtään parempaa olisi syntynyt umpikortteleilla samoilla tehoilla.
Kyse ei ole korttelin umpinaisuuden asteesta, vaan siitä, että joku olisi katsonut kokonaisuuden perään. Käytännössä siis ois ilmeisesti tarvittu uusi osayleiskaava ja periaatteet, että miten rakennuksia sijoitetaan ja jotain ideaa katunäkymistä, julkisten toimintojen sijoittamisesta jne. Postimerkkikaavailulla on päädytty lähes joka tontilla samankaltaiseen pistetaloratkaisuun, joka on sijoitettu jotenkin enemmän ja vähemmän kökösti. Lopputulema tylsiä näkymiä ja epämääräisiä pihoja.

Vrt. Helsingin uudet alueet, joissa osayleiskaava on ollut. Suoraa vertailukohtaa ei ole, mutta esim. Arabianranta on entinen teollisuusalue joka on muuttunut samoihin aikoihin. Tietty uudisrakentaminen on siellä paljon enemmän tullut tyhjälle kentälle, ja valitussa ratkaisussa on omat ongelmansa, mutta kokonaisuudessa kuitenkin joku idea ja ryhti.
Avatar
tekijänä veka
#88991
Jep, näin näen itsekin. Olisi ja on varmaan ollut vaikeata käytännössä, kun tonttien rajat ovat jo olemassa ja joka tontilla eri omistaja. Lisäksi tontit vapautuvat uudisrakennuksille pidemmän ajan kuluessa, ja vanhoja sopimuksia on voimassa vaikka minkälaisia. Edelleenkin.
Avatar
tekijänä veka
#92462
Lauttasaaren "yllättävään" koulukurjuuteen saadaan vihdoin helpotusta, kunhan Vattuniemeen kaavailtu uusi koulun (600 oppilasta) ja päiväkodin (200 paikkaa) yhdistelmä valmistuu. Aikaa tosin vielä kuluu, sillä nyt ollaan vasta asemakaavan muutosta tekemässä. Suunnitelmat ovat tosin jo valmiit.

Uusi koulutalo tulee Vattuniemen koilliskulmaan Vattuniemenkadun ja Vattuniemenkujan kulmatontille. Eikö parempaa tonttia tosiaan löytynyt? Koulun tulisi sijaita mahdollisimman keskellä asutusta, jotta matkat eivät kävisi liian pitkiksi. Lisäksi paikan tulisi olla turvallinen. Nyt ei kumpikaan vaatimus toteudu. Vattuniemenkatu on alueen liikennöity pääkatu, ja uusi koulu tulee kaiken kukkuraksi sen väärälle eli meren puolelle. Töyssyillä sun mulla virityksillä saadaan jotain korjatuksi, mutta mutta... Tontilla sijaitsee vielä tällä hetkellä toimisto- ja tuotantorakennus, joka ei ole edes kovin vanha (1982, laajennusosa 1989-1990).

Uuden koulutalon on suunnitellut Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit. Se on mielestäni iloisen ja positiivisen näköinen ja erottuu edukseen sekavan näköisellä alueellaan. Nuo värikkäät ulokeikkunat pelastavat paljon, vaikka ovatkin muotijuttu.

Hankekortti:
https://kartta.hel.fi/Applications/hank ... 04&map=yes

Kuva

Kuva
hmikko tykkää tästä
Avatar
tekijänä MindW
#92463
Alunperinhän suunnitelma oli muuttaa nykyinen talo kouluksi. Olisikohan paikkaankin päädytty sen takia, että oli löydetty soveltuva rakennus? Kyynisempi versio tästä on, että tilat eivät ole muille kelvanneet kuin kouluista päättäville virkamiehille.

Nykyinen rakennus on hienompi kuin suunniteltu.
tekijänä hmikko
#92464
MindW kirjoitti:Alunperinhän suunnitelma oli muuttaa nykyinen talo kouluksi. Olisikohan paikkaankin päädytty sen takia, että oli löydetty soveltuva rakennus? Kyynisempi versio tästä on, että tilat eivät ole muille kelvanneet kuin kouluista päättäville virkamiehille.

Nykyinen rakennus on hienompi kuin suunniteltu.
Juu itekin katoin, että vähän harmi jos tuo puretaan noin nuorena. Ei mikään arkkitehtuurin kukkanen, mutta siinä on kuitenkin jotain otetta ja Vattuniemessä olis huomattavasti ankeampiakin purettaviksi.

Koulusuunnitelma lienee tosiaan kompromissien kompromissi. Olen ymmärtänyt, että Lauttasaaren vanhan osan asemakaavaratkaisuja halutaan varjella varsin tarkasti ja siksi puistoon ei haluttu mennä, ja tietysti asukkaatkin semmoista vastustavat. Jos puistoihin puuttuminen rajataan pois, niin kovin hyvin nykyvaatimuksia vastaavia koulutontteja ei juuri jää, siis semmoisia, joihin kaupunki pääsisi käsiksi suht nopeasti.
Avatar
tekijänä veka
#93351
Parempi kai edes nyt kuin ei koskaan. On tämä suunnitelma kuitenkin jo mitä lie 50 vuotta myöhässä.
tekijänä bonk
#93360
Pidän ehdottomasti vaihtoehdosta 2. Siinä jos onnistuttaisiin, voisi olla että saaren pohjoisosista asioitaisiin vattuniemessä. eka vaihtoehto on kunnianhimoton. Jos voidaan kerralla saada aikaan kunnon kävelypainotteinen keskuskatu palveluineen, tehdään sitten loppuun asti. ei mitään piperrystä.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 7