Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#82843
Ilmalalle oma ketju.

Lautakunnan listalla on vähän säädetty versio Pöllölaakson kaavasta ja b-asiana poikkeamishakemus Ilmalan asemalle tulevaan toimitaloon. Muutos koskee ilmeisesti ainakin räystäskorkeutta, mutta hakemusta ei ole pistetty kaupungin webbisivulle, kun siinä väitetään olevan jotain liikesalaisuuksia. Hakemuksen liitteissä oli kumminkin tämmöisiä havainnekuvia:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
tekijänä hmikko
#82844
Pöllölaakson renderit ovat viime vuodelta ja ne ovat olleet talossa ennenkin, mutta pistän tähän kun rakennukset puuttuvat noista edellisistä. Kaavaan on ilmeisesti tehty vain vähäisiä muutoksia sitten viime näkemän. Tornilla korkeutta 50 metriä.

Kuva

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä MindW
#82846
Esityslista:
Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hyväksyä Rakennusosakeyhtiö Hartelan perustettavan Kiinteistö Oy Ilmalan aseman lukuun asemakaavaa nro 11561 koskevan poikkeamishakemuksen. Hakemuksen mukainen hanke edellyttää poikkeamista 
- asemakaavan mukaisesta pysäköintipaikkamäärästä siten, että uudeksi autopaikkamääräksi osoitetaan 1 ap/90 k-m2 
- asemakaavan mukaisesta kerrosalamäärästä 800 k-m2 (6 %) 
- asemakaavassa osoitetun rakennuksen ylimpien kohtien korkeusasemista sekä 
- asemakaavaan merkitystä rakennusalasta.
Soininvaara:
Hartela haluaa luvan rakentaa enemmän pysäköintipaikkoja. Helsinki säätelee asuintalojen pysäköintipaikkoja ylöspäin (normi on vähintään …) ja toimistojen alaspäin (paikkoja saa olla enintään). Hakemusta perustellaan sillä, että toimistoissa on nykyisin väkeä pinta-alaa kohden enemmän kuin ennen, 12 m2/henki. Parkkipaikkoja tulee käytännössä kaksi kolmeatoista työntekijää kohden. Fillaripaikkoja saman verran. Tähän rakennettavaan toimistoon tulee näköjään tuhat työpaikkaa.
Avatar
tekijänä veka
#82867
Tässä ollaan näköjään vielä aika lailla massoitteluvaiheessa. Täytyy tunnustaa, että vähän alkaa jo tökkiä Helsingin nykyinen linjavalinta rakentaa perusmatalaa mutta ultratiiviisti. Sitä samaa lähes kaikkialla. Vaihtoehto olisi rakentaa hieman väljemmin mutta monin verroin korkeampaa. Siis leveämmät kadut leveine jalkakäytävineen, puineen, aukioineen jne. Ja taloihin kerroksia ainakin kolme kertaa niin paljon kuin tässäkin suunnitellaan. Korkea rakentaminen tarjoaisi paljon enemmän mahdollisuuksia luoda moni-ilmeistä kaupunkia.
RV tykkää tästä
Avatar
tekijänä MindW
#82868
veka kirjoitti:Täytyy tunnustaa, että vähän alkaa jo tökkiä Helsingin nykyinen linjavalinta rakentaa perusmatalaa mutta ultratiiviisti. Sitä samaa lähes kaikkialla.
Eihän tuollaista kaupunkia ole Suomessa juuri missään.
veka kirjoitti:Vaihtoehto olisi rakentaa hieman väljemmin mutta monin verroin korkeampaa. Siis leveämmät kadut leveine jalkakäytävineen, puineen, aukioineen jne. Ja taloihin kerroksia ainakin kolme kertaa niin paljon kuin tässäkin suunnitellaan.
Corbusierin utopiat ovat suurelta osin jääneet viime vuosisadalle - ja hyvä niin. Tosin Pasilaan suunnitellaan myös tällaista. Vai tarkoititko jotain Venäjän suurkaupunkien lähiöiden tyylistä?
Viimeksi muokannut MindW, 01.06.16 22:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä hylje
#82869
veka kirjoitti:Täytyy tunnustaa, että vähän alkaa jo tökkiä Helsingin nykyinen linjavalinta rakentaa perusmatalaa mutta ultratiiviisti. Sitä samaa lähes kaikkialla.
Voisitko eritellä tarkemmin, missä ihmeessä tämä "lähes kaikkialla" on?

Minä en ainakaan osaa nimetä edes Helsingistä mitään paikkaa, joka olisi mitenkään ultratiivistä. Sellaista voisi minun puolestani kyllä suunnitella ja rakentaa, kysyntää varmaan riittäisi runsaasti.
tekijänä hmikko
#82872
veka kirjoitti:Siis leveämmät kadut leveine jalkakäytävineen, puineen, aukioineen jne.
Malli Kontulaa on kokeiltu.
Avatar
tekijänä veka
#82880
hylje kirjoitti:
veka kirjoitti:Täytyy tunnustaa, että vähän alkaa jo tökkiä Helsingin nykyinen linjavalinta rakentaa perusmatalaa mutta ultratiiviisti. Sitä samaa lähes kaikkialla.
Voisitko eritellä tarkemmin, missä ihmeessä tämä "lähes kaikkialla" on?

Minä en ainakaan osaa nimetä edes Helsingistä mitään paikkaa, joka olisi mitenkään ultratiivistä. Sellaista voisi minun puolestani kyllä suunnitella ja rakentaa, kysyntää varmaan riittäisi runsaasti.
Perusmatala tarkoittaa sitä lähes tasakorkuista pienkerrostalojen (alle kahdeksan kerrosta) mattoa, joka vähitellen täyttää suurimman osan Helsingistä Kehä I:lle asti.

Ultratiivis on varmaan jokseenkin liioitteleva sana, mutta siltä toisinaan tuntuu. Tiiviyden tuntu on kai jokaisen oman kokemuksen varassa eikä siitä kannattane suuremmin väitellä. Minua ahistavat esimerkiksi Pikku-Huopalahti ja Jätkäsaaren kapeat kujat.

Jostain syystä olen alkanut arvostaa mm. Helsingin kokoisten ja vähän pienempien amerikkalaisten kaupunkien keskustoja. Kunhan siellä on asuintaloja enemmän kuin konttoritaloja. Ruutukaava, umpikorttelissa on usein koko korttelin kokoinen kerrostalo (4-12 kerrosta tai vaihdellen). Pysäköinti, jätehuolto, kierrätys, kuntosalit jne. voidaan suunnitella fiksusti vähän isommassa kokonaisuudessa. Toinen vaihtoehto on rakentaa aputiloineen korttelin kokoinen 20-40 -kerroksinen torni. Näitä sitten sopivasti sekoitellen.

Katutilat eivät ole väljiä ainoastaan autoliikenteen takia. Sinne mahtuvat myös leveät jalkakäytävät istutuksineen ja parhaimmillaan jopa väljä fillarikaista. Mutta, kuten sanottu, ymmärtääkseni monet tykkävät toisenlaisesta kaupungista.

Kontula on kokonaan toinen juttu. Siellähän tehot ovat ihan hukassa. Mitähän sen suunnittelijat ovat mahtaneet ajatella.

Ilmalasta tämä tuli taas mieleen, kun aloin ihmetellä matalaa rakentamista juna-aseman tuntumaan. Miksi ihmeessä ei jatketa Pasilassa hienosti nousevaa peruskorkeaa tänne saakka ja tästä vielä eteenpäin radan vartta kaupungin rajalle saakka.
RV tykkää tästä
tekijänä avuba
#85425
Eikö Ilmalan ratapiha kannattaisi myös siirtää jonnekin Keravalle? Mieleeni tuli sellainen ajatus, että siirretään Ilmalan ratapiha kauemaksi keskustasta ja siirretään tuonne saastuneelle alueelle esimerkiksi Messukeskuksen laajat hallit ja Käpylän futiskentät. Sitten voidaan rakentaan sellainen 20 000 asukkaan kaupunginosa tuohon Pasilan ja Käpylän väliin nykyisen messukeskuksen ja futiskenttien kohdalle. :?:
tekijänä hmikko
#85427
Ratapihaa ei ehkä kannata kokonaan siirtää, kun osa lähiliikenteen junien syöttämisestä liikenteeseen ja pois kannattaa etäisyyksien puolesta olla juurikin noilla paikkeilla, samoin esim. autojunien lastaaminen. Tiivistämisen varaa varmasti on. Varikkoaluellahan on aivan joutomaatakin (joka ei ole ratapihaa tai muuta terminaalia). Mahtaako maiden omistaja olla valtio? Sillä ei yleensä ole ollut kiire näissä asioissa. Valtionyhtiö VR:n kannalta varikko on kätevässä paikassa ja Helsingin asuntopulahan ei sitä yhtiönä paljon heilauta.
tekijänä Sam33
#85432
Ratapihan länsireunassa on noin 150-200m levyinen kaistale, jossa ei ole mitään muuta kuin ratakiskoja kaluston säilytystä varten. Liittämällä tämän alueen tulevaan Postipuiston asuinalueeseen voisi rakennuskannan lähes tuplata ilman että yhtään itse varikkorakennusta täytyy siirtää. Onhan Ilmala hyvällä sijainnilla, mutta lähiliikenteen junien yösäilytykseen tuo kyseinen kaistale länsireunalla on kyllä melko arvokas. Mielestäni nämä tilat saisi uudelleensijoitettua myös Ilmalan alueelle tyhjiin rakoihin erilaisin järjestelyin.

Mutta toisaalta kaikki tyhjät alueet Espoon ja Keravan suuntaan voidaan pitää potentiaalisena kasvualueina, niin uuden varikkoalueen rakentaminen johonkin lähelle tuntuisi myös melko typerältä.
tekijänä hmikko
#101250
HS: Helsinki saa uuden ”ratikka­kaupungin­osan”: Harvojen tuntema Ilmala muuttuu nyt vauhdilla

Ysin jatkeen rakentaminen alkaa luemma ensi vuonna. Tovi on vierähtänyt tähänkin. Nykymuotoinen 9 aloitti 2008 ja tämä jatko Ilmalan asemalle oli suunnitelmissa silloin. Eteläpään piti jatkua Merikadulle Ullanlinnaan, mutta se ei kelvannut sikäläisille asukkaille. Myöhemmässä linjaston uudistuksessa linja meni sitten heiltä sivu suun ja Jätkäsaaren hyväksi.

Kuva