Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Urbaani
#72717
Kuninkaantammi on Helsingin ja Vantaan rajan lähelle rakentuva uusi kaupunginosa. Suunnitelmien mukaan asukkaita Kuninkaantammeen pitäisi tulla 5000 ja työpaikkoja 1000. Alueen joukkoliikenteen runkona tulee olemaan Runkolinja 560.

Kuva
Kuva: Uuttahelsinkiä.fi
tekijänä Xerdoz
#72720
On se kyllä mielenkiintoista suomessa, kun ei missään nimessä pysty vetämään katua toisen kunnan puolelle, että voisi rakentaa jatkamaan tiivistä rakentamista ehkäpä sillekin puolelle.

(Nyt kun toisen kerran vielä katsoin, niin onhan tuo aivan käsittämätöntä. Ei suomessa osata rakentaa kaupunkia. Miksi ei townhouset sopisi suomeenkin, vaikka tähän tyyliin... http://goo.gl/maps/PEu7e)
Viimeksi muokannut Xerdoz, 03.03.15 01:27. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Avatar
tekijänä Clepe
#72722
Näissä asemaakvoissa on kyllä muoto mennyt kaiken, myös käytännöllisyyden edelle. Kun nyt tosiaan yritetään rakentaa niitä joukkoliikenteen runkolinjoja, niin onko ne tosiaan pakko laittaa kiharalle paikoissa missä kaikki on voitu suunnitella alusta alkaen? Onko tämä joku oire siitä kun taloihin ei "saa" laittaa ornamentteja, niin niitä pitää sitten ripotella pitkin peltoja ja metsiä "kivojen" asemkaavojen muodossa.
Tande kirjoitti:Ensimmäisiä Kuninkaantammeen valmistuvia kohteita on Skanskan Umbra, jonka on määrä valmistua loppuvuodesta 2016.

Kuva
Hieno julkisivu, ei olla kikkailtu turhaan, vaikka ikunat vähän epäjärjestyksessä ovatkin. Tulee mieleen Tukholman uudiskohteet sekä aukotuksen että värityksen suhteen.
Avatar
tekijänä Kantti
#72724
Kuninkaantammen tapaisista plääneistä jää vähän leikittelevä sivumaku. Kartasta katsoen näyttää hauskalta kaartelulta ja kivan kuviomaiselta. Mietityttämään jää kaavoituksen toimivuus selkeään korttelikaavoitukseen verrattuna. Kaduilla kaarrellaan aika paljon ennenkuin päästään selville vesille. Tulee mieleen Dubain mereen rakennetut hiekkaveistossaaret.

Asuinalueena voi kyllä olla kovinkin miellyttävä ja viihtyisän valoisa vehreä paikka. Umbran havainnekuvista jää hyvä maku, siisti kaareva rakennus. Aina pistää silmään positiivisena piirteenä harjakatto!
Avatar
tekijänä Urbaani
#72739
Lurkkeri kirjoitti:Kukinkaantammi taitaa olla Helsingin vastaus Vantaan Kartanonkoskelle.
Kuninkaantammessa ei ole onneksi massiivisia parkkikenttiä.
Avatar
tekijänä Urbaani
#72945
Uutiset / Helene Schjerfbeckin puiston rakentaminen alkaa Kuninkaantammessa

Kuva

Helene Schjerfbeckin puiston rakentaminen alkaa Kuninkaantammessa. Puisto rakennetaan Kuninkaantammen ja Hakuninmaan pientaloalueen lähipuistoksi.

Helene Schjerfbeckin puisto rakennetaan rinta rinnan Kuninkaantammen katujen ja korttelialueiden rakentamisen kanssa. Samanaikaisuuden vuoksi puisto nousee vaiheittain vuosina 2015–2018. Puistolla on keskeinen rooli Kuninkaantammen kaava-alueilta kohti Mätäjokea valuvien hulevesien hallinnassa. Puiston pinta-ala on vajaat kymmenen hehtaaria.

Vesihuoltolinjojen rakentaminen puistoalueelle aloitettiin viime vuonna. Talven ja ensi kevään aikana tehdään kasvillisuuden suojausta, raivausta ja valmennusta. Työn alkaessa säilytettävät kasvillisuusalueet sekä yksittäiset puut merkitään ja tarvittaessa suojataan ja aidataan koko rakennustyön ajaksi.

Puuston valmennuksella pyritään varmistamaan säilytettävien metsiköiden ja yksittäisten puiden elinvoimaisuus ja kunto rakentamisvaiheen aikana ja tulevaisuudessa.

Vuoden 2015 aikana vesihuoltolinjojen ja veden purkuväylien rakentaminen jatkuu. Myös ulkoilureittien ja kenttien rakentaminen alkaa. Puistossa pyritään säilyttämään keskeiset ulkoiluväylät kulkukelpoisina rakentamisen aikana.

Kuninkaantammesta hulevesien hallinnan mallialue

Hulevesiä hallitaan sekä asuinpihoilla, kaduilla ja aukioilla että puistossa. Helene Schjerfbeckin puistossa tullaan soveltamaan alan viimeisintä tietämystä hulevesien käsittelyssä syntypaikallaan ja toisaalta vesien pois johtamisessa viivyttämällä niitä kosteikoissa ja viheralueilla. Hulevesien hallinnalla saadaan rankkasateiden aiheuttamat tulvat kuriin ja estetään haitallisten epäpuhtauksien valuminen vesistöihin.

Koska hulevedet ovat puiston keskeinen ja näkyvä elementti, on avointa vesipintaa haluttu suunnittelussa tuoda mahdollisimman paljon näkyviin.

Puiston pohjoisosassa vedet johdetaan putousmaisten kivirakenteiden kautta kohti puiston keskiosan kosteikkoja. Vesi on tuotu myös leikkialueelle. Vesi johdetaan kosteikkoihin mutkittelevien uomien kautta, jotka ovat paikoin kosteikkomaisia, paikoin nurmipintaisia painanteita tai sora- tai kivipintaisia puroja.

http://www.uuttahelsinkia.fi/fi/uutiset ... antammessa
tekijänä pallo
#76007
Aika järkyttävän näköinen tuo pyöreitä muotoja suosiva katuverkko. Itse olen ruutukaavan kannattaja ja harmittaa kun lähes jokaisessa kaupunginosassa lätkäistään joku oma origami katuverkon pohjaksi ja mitään yhtenäistä ei pääse syntymään. Ja on kai talotkin helpompi suunnitella/rakentaa/sisustaa, jos huoneet ovat jokseenkin nelikulmioita.
tekijänä hmikko
#88948
LKH-ryhmässä debattia siitä, mihin suuntaan on menty sitten kaavaluonnosvaiheen havainnekuvien. Omasta mielestäni ainakin tässä kohtaa on käymässä ihan hyvin. Valokuva Aapo Rista.

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#88957
Tekee hyvää nähdä miten tuolla on hyödynnetty vanhaa kunnon harjakattoa jälleen! Aivan kuin musta aukko olisi imaussut harjakatot suunnittelijoiden pöydiltä vuosikymmeniksi. Kattomuoto vaikuttaa paljon valiteltuun rakentamisen monotonisoitumiseenkin heti vahvalla kädellä. Toki on vain yksi tekijä omaleimaisessa arkkitehtuurissa.

Alue näyttää tietenkin hienolta! Ehkä siitä tulee hieno. Kivoja nimiä ainakin. Ellen Thesleffin puisto, palettilampi jne.