Mikä on Taloforum?

tekijänä Kazaam
#59030
Kivinokalle on jo jonkin aikaa ollut kehitteillä kolme eri kaavoitusvaihtoehtoa, jotka julkaistaan 9. syyskuuta. Alueella on tällä hetkellä noin 600 kesämajaa, venesatama ja uimaranta, viljelypalstoja sekä suojeltu siirtolapuutarha-alue.

Hel.fi kirjoitti:Suunnittelun tavoiteaikataulu:
Suunnitteluperiaatteet kaupunkisuunnittelulautakunnassa vuoden 2013 syksyllä
Osayleiskaavaluonnos kaupunkisuunnittelulautakunnassa vuonna 2014
Osayleiskaavaehdotus kaupunkisuunnittelulautakunnassa, kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa vuonna 2015


Helsingin Sanomien mukaan raskaimmassa vaihtoehdossa niemelle sijoitettaisiin asuntoja 12 000 asukkaalle, ja tätä perustellaan (melko ontuvasti) muun muassa metron läheisyydellä. Alue kuitenkin sijaitsee kahden metroaseman välissä, joten pelkän metron varaan ei tässä voi joka tapauksessa rakentaa. Toinen vaihtoehto "tiivismatala" toisi noin 4000 asukkaan asuinalueen. Kolmas vaihtoehto tehostaisi virkistyskäyttöä eli jättäisi alueen lähestulkoon entiselleen.

Mitä alueelle mielestänne pitäisi rakentaa tai tehdä, rakentaa tehokkaasti vai jättää koko alue kokonaan muuttamatta nykyiseen virkistysaluemuotoonsa? Kenties myös Itäväylän kattaminen Herttoniemen kohdalla tulee suunnitelmassa myös jossain vaiheessa ajankohtaiseksi.

Alueen nykytila, alareunassa Itäväylä ja metrorata:
Kuva

PS. Mikäli kannattaa alueen tehokasta rakentamista, ei kannata lukea tätä.
Avatar
tekijänä Krio
#59031
Rannat pitäisi saada virkistyskäyttöön nyt ainakin. Tuo siirtolapuutarha / shotgun shack voisi vaipua jonnekin perä-vantaalle ja tuoda miellyttävää lähiörakentamista tilalle. Umpikortteli näyttäisi naurettavalta, mutta kuka nyt rivaria tuohon haluaa?

Niin ja ei mitään prismashittaria.
tekijänä Lurkkeri
#59034
Minusta tuonne sopisi parhaiten puutarhamainen kaupunginosa, joka olisi rakennettu tiiviisti, mutta kohtuullisen matalasti. Osa alueesta voisi jäädä virkistyskäyttöön.
Avatar
tekijänä RV
#59040
12-20-kerroksisia tyylikkäitä pistetaloja pitäisi laittaa, sanon minä, Kalasataman vastapainoksi!. Joka tapauksessa kannatan "raskainta" vaihtoehtoa; rannalle toki voi jättää virkistysvyöhyke.

"Tiivismatala"-hömpötykset nyt ovat juuri tällaista kukkaisympyrä-rakentamista, jossa mikään ei saa näkyä, jota olen miljoona kertaa täällä vastustanut. Alue on loistava tornitaloille! Ja miksei muka voisi pykätä uutta metroasemaa?
tekijänä hmikko
#59047
RV kirjoitti:Ja miksei muka voisi pykätä uutta metroasemaa?


Koska metron kuuluisa nopeus. Herttoniemi-Kulosaari -väli on luemma 1442 m pitkä. Jos sen laittaa tasan puoliksi, tulee kaksi 721 metrin asemaväliä. Sitä lyhyempiä ovat vain välit Kamppi-Rautatientori ja Rautatientori-Kaisaniemi, enemmisto on yli 1,3 km. Jos Itämetro jatketaan Östersundomiin, vanhalle osalle ei haluttane ainakaan lisää asemia, koska matka-ajat kaukoidästä muodostuvat muutenkin pitkiksi.
Avatar
tekijänä grendy
#59051
hmikko kirjoitti:
RV kirjoitti:Ja miksei muka voisi pykätä uutta metroasemaa?


Koska metron kuuluisa nopeus. Herttoniemi-Kulosaari -väli on luemma 1442 m pitkä. Jos sen laittaa tasan puoliksi, tulee kaksi 721 metrin asemaväliä. Sitä lyhyempiä ovat vain välit Kamppi-Rautatientori ja Rautatientori-Kaisaniemi, enemmisto on yli 1,3 km. Jos Itämetro jatketaan Östersundomiin, vanhalle osalle ei haluttane ainakaan lisää asemia, koska matka-ajat kaukoidästä muodostuvat muutenkin pitkiksi.


Ei kai Helsingissäkään oo mahdotonta luoda pikavuoroja noille mahdollisille kaukoidän asemille? Niidenhän ei tarvitse pysähtyä kaikilla asemilla niin saataisiin matka-aikaa järkevämmäksi.
tekijänä hmikko
#59054
grendy kirjoitti:Ei kai Helsingissäkään oo mahdotonta luoda pikavuoroja noille mahdollisille kaukoidän asemille? Niidenhän ei tarvitse pysähtyä kaikilla asemilla niin saataisiin matka-aikaa järkevämmäksi.


Käytössä on yksi raidepari, ei erillisiä laituriraiteita, ja automaattimetron piti kulkeman ruuhkassa kahden minuutin vuorovälillä. Siitä voi sitten arpoa, että missä pikavuoro ohittaisi jotain. Ohittamatta voi tietysti yrittää semmoista, että peräkkäisistä junista ensimmäinen jättää yhden aseman väliin ja seuraava toisen, mutta tällä keinoin ei taida olla saavutettavissa kovin suuria nopeutuksia, kun semmoisia asemia, joille on joka junalla päästävä, on kuitenkin aika paljon.
Avatar
tekijänä Clepe
#59055
^Sit pitäis rakentaa kolmas raide, mikä taas tulee kalliiksi. Ja jos rakennetaan, niin siinä tapauksessa rakentaisin kaksi lisäraidetta, joilla ajetaan lähijunia Pasilasta Östersundomin kautta Porvooseen. Metron kanssa yhteisiä asemia olisi Kalasatama, Herttoniemi ja Itäkeskus. Porvoon junat voisi toimia heilureina Pasilan läpi Espooseen, Kirkkonummelle ja Karjaalle.
Avatar
tekijänä RV
#59061
Clepe kirjoitti:^Sit pitäis rakentaa kolmas raide, mikä taas tulee kalliiksi. Ja jos rakennetaan, niin siinä tapauksessa rakentaisin kaksi lisäraidetta, joilla ajetaan lähijunia Pasilasta Östersundomin kautta Porvooseen. Metron kanssa yhteisiä asemia olisi Kalasatama, Herttoniemi ja Itäkeskus. Porvoon junat voisi toimia heilureina Pasilan läpi Espooseen, Kirkkonummelle ja Karjaalle.



Harvinaisen samaa mieltä Clepen kanssa kerrankin :) Roihupellon asemaahan ollaan myös "vanhalle" linjalle puuhaamassa (väli Siilitie-Itäkeskus). Kalasataman ja Pasilan välille tulisi joka tapauksessa saada viimeisteltyä olemassaoleva moottorikatu ja raideliikennelinja, oli se sitten metro tai juna. Ihme ettei tällaista oteta esille samalla kun höpötetään Hyrylään ja Santahaminaan menevistä metroista.
Avatar
tekijänä rakentaja
#59062
Suojeltu siirtolapuutarha-alue estää lähestulkoon kaiken rakentamisen. Olisi ihan naurettavaa jos siihen viereen rakennettaisiin jotain kerrostaloja. Ja ei sinne mitään pien/rivitaloja kannata rakentaa, vaan säilyttää ennemmin virkistys alueena.

edit. Tuntuu jotenkin siltä että näitä ehaania metsiä ei uskalleta rakentaa asuin käyttöönn vaikka näitä on vähän kaikkialla.
Viimeksi muokannut rakentaja, 02.09.13 16:39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä cobaink
#59063
Jättäisin Kivinokan mökkihöpsöt rauhaan, se on vähän vaikeassa paikassa. Länsi-Herttoniemeä ja Kulosaarta voisi sen sijaan urakalla täydennysrakentaa.

Mitens toi rautatie Pasilasta Kalasatamaan kulkis? Ei kai Clepe ehdota tunnelia!? :shock:
Avatar
tekijänä RV
#59064
rakentaja kirjoitti:Suojeltu siirtolapuutarha-alue estää lähestulkoon kaiken rakentamisen. Olisi ihan naurettavaa jos siihen viereen rakennettaisiin jotain kerrostaloja. Ja ei sinne mitään pien/rivitaloja kannata rakentaa, vaan säilyttää ennemmin virkistys alueena.

edit. Tuntuu jotenkin siltä että näitä ehaania metsiä ei uskalleta rakentaa asuin käyttöönn vaikka näitä on vähän kaikkialla.


Siirtolapuutarha tulisi jyrätä, niitä on aivan käsittämättömän tarpeeksi. Ihmisten ei ole tarvinnut kasvattaa omia kaalejaan evakkona 50 vuoteen. Torneja vain siihen niin hyvä tulisi. Kulosaari on mukavan puistomainen ja voisi jättää rauhanaa, Länsi-Hertsikaan umpikorttelia ja tornia niin paljon kuin mahtuu :)
tekijänä magno
#59068
cobaink kirjoitti:Jättäisin Kivinokan mökkihöpsöt rauhaan, se on vähän vaikeassa paikassa.


Millä tavalla tuo on vaikeassa paikassa? Mun mielestä nämä ovat juuri niitä alueita, joissa Helsingissä on hirveästi potentiaalia, tähän asti on vähän heikosti hyödynnetty sitä, että ollaan rannikkokaupunki ja monet mahdollisesti todella hienot ranta-alueet hyvällä sijainnilla suht lähellä kaupungin ydintä ovat jääneet täysin hyödyntämättä.
tekijänä cobaink
#59073
^Vaikea joukkoliikenteen järjestämisen kannalta. Käytännössä sieltä perukoilta tultaisiin yhden bussilinjan ja omien autojen kanssa rikastuttamaan Itäväylän aamu-ja iltapäiväruuhkia. Esim Laajasalossa on musta paljon enemmän potentialia, jahka ratikka sinne saadaan.
tekijänä Sasu K
#59091
Siirtolapuutarhat ovat olennainen osa elävää kaupunkikulttuuria. Itse asiassa siirtolapuutarhamökeistä on kova kysyntä ja hinnat ovat korkealla, joten markkinatalouden periaatteiden mukaan niitä pitäisi tehdä lisää, eikö niin?

Ennemmin pilvenpiirtäjiä Herttoniemen ja Itäkeskuksen metroasemien viereen kuin jokin irrallinen ja eristetty kerrostalosaareke siirtolapuutarhan taakse.