Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä JR
#54448
cobaink kirjoitti:
JR kirjoitti:
MindW kirjoitti:Täydellinen lähiöideologia.

Millä tavalla?

Muistan hämärästi sen ensimmäisen ehdotuksen, kaksi 12-kerroksista tornia :shock: Oli niin rumaa jälkeä ettei edes lautakunnalle kelvannut.

Selvä. Liittyikö tämä viestisi jollain tavalla minun kysymykseeni?
Avatar
tekijänä MindW
#54460
JR kirjoitti:Kiitoksia kaavaselostuksen kaivamisesta. Yllättävän uusi kaava, jotenkin jäänyt koko kaavaprosessi huomaamatta.
MindW kirjoitti:Taaempana olevien talojen näkymien turvaaminen on kaupungissa aivan naurettava peruste. Kaupunkirakennetta ei tällöin pystyisi jatkamaan.

MindW kirjoitti:Täydellinen lähiöideologia.

Millä tavalla?

Perinteisesti (vuosikymmeniä/-satoja sitten) kaupunkirakennetta on jatkettu edellisen kylkeen ja kaupunki on laajentunut saumattomasti. Tällöin lähes väistämättä edellisten korttelin näkymät sinne kaupungin laidalle (tai sinne merelle ellei olla aivan rannassa) ovat umpeutuneet, myös koska se laita on siirtynyt eteenpäin. Metsän keskelle väljästi rakennetuissa, suhteellisen pienissä, lähiöissä on kaikille pystytty turvaamaan näkymät sinne metsään. Lähiöt ovat harvemmin laajentuneet saumattomasti vaan ne ovat pysyneet muusta kaupunkirakenteesta erillään olevina saarekkeina.

Ninjaedit: Tarkoitin noilla metsänäkymillä lähinnä 50-luvun, alkuperäisen lähiöideologian mukaisia, lähiöitä. Munkkivuori ja Pohjois-Haaga (Lassila rakennettu selkeästi erilleen) noin esimerkiksi. Helsingin kantakaupunki on kaavoitettu pääosin kaupunginosa kerrallaan vuosikymmenten kuluessa, jolloin reunalla olleet alueet eivät olekaan enää olleet reunalla ja näkymät ovat kadonneet.
#65421
Viitaten viestiin viewtopic.php?f=21&t=1070&start=60#p65416 on toisella puolen katua tapahtumassa taas.
Nyt (Pohjoinen Rautatiekatu 30) rakentaminen on alkamassa, lupa heltiää huomenna.

Rakennuslautakunnan esityslista, 4.3, s. 24:

http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/45fe2 ... 87d4049626
(Asunto Oy Helsingin Pohjoinen Rautatiekatu 30)

Kaavaselostus, jossa kuvia:

http://kartta.hel.fi/kaavaselostus/ak12012_selostus.pdf

http://www.hel.fi/static/public/hela/Ki ... /Liite.pdf
#65430
Ei tuo Rautatiekatu 30:n talo ole umpikortteli. MIelestäni Töölön kupeeseen (eli siihen toiselle puolen katua) sopii parhaiten harjakattoinen, perinteitä mukaileva tyylikäs arkkitehtuuri. Töölöhän on umpikorttelialuetta. Vaikka kannatan torneja, tuo olisi mielestäni väärä paikka saatikka.
#65843
Bernheart kirjoitti:Viitaten viestiin viewtopic.php?f=21&t=1070&start=60#p65416 on toisella puolen katua tapahtumassa taas.
Nyt (Pohjoinen Rautatiekatu 30) rakentaminen on alkamassa, lupa heltiää huomenna.

Rakennuslautakunnan esityslista, 4.3, s. 24:

http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/45fe2 ... 87d4049626
(Asunto Oy Helsingin Pohjoinen Rautatiekatu 30)

Kaavaselostus, jossa kuvia:

http://kartta.hel.fi/kaavaselostus/ak12012_selostus.pdf

http://www.hel.fi/static/public/hela/Ki ... /Liite.pdf


Tämä on taas 18.3 rakennusvalvonnan esityslistalla s. 27

http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/1ed22 ... 081831991b
tekijänä Kazaam
#68050
Tämän rakentaminen alkaa piakkoin. Itse en vaan osaa edelleenkään tykätä kohteen massoittelusta. Ehkä todellisuudessa siihen sitten tottuu paremmin.

hel.fi kirjoitti:
Baanalla väliaikaisia muutoksia kesäkuun lopulta alkaen
Pohjoinen Rautatiekatu 30 tontille aloitetaan uudisrakennustyömaa nyt kesäkuussa, mikä vaikuttaa kevyen liikenteen väylä Baanan reittiin arviolta 2016 kevääseen saakka.

Pohjoiselle Rautatiekadulle nouseva Baanan luiska linjataan väliaikaisesti uudestaan. Luiskauksen teon aikana Pohjoiselle Rautatiekadulle pääsee nousemaan saman luiskan puolivälistä betoniportaiden kohdalta.

Baanan kokonaisleveys kapenee väliaikaisesti Lapinlahdenkadun ja Malminkadun väliseltä alueelta, minkä johdosta pyöräkaista ja jalkakäytävä linjataan uudelleen. Reittimuutokset opastetaan paikanpäällä liikennemerkein ja kaistamaalauksin. Jalankulku ja kaksisuuntainen pyöräkaista kuitenkin säilyvät.

Pohjoisella Rautatiekadulla on keskustaan päin mentäessä Lapinlahdenkadusta eteenpäin vain yksi ajokaista käytössä. Pyöräily ja jalankulku ohjataan turvallisesti suljettua ajorataa pitkin työmaa-alueen ohi.

Lapinlahdenkadulla jalankulku ohjataan käyttämään Lapinlahdenkadun eteläpuoleista jalkakäytävää Eteläisen Rautatiekadun ja Pohjoisen Rautatiekadun välillä.

Pahoittelemme rakentamisesta käyttäjille aiheutuvaa haittaa.


Kuva
tekijänä Kazaam
#68169
Huh hyvä, ei laatikkoparvekkeita. Ei tuo enää nyt niin pahalta näytä, kunhan vain julkisivun väritys ei todellisuudessa vaikuttaisi noin olemattoman tylsältä. Lienee tuohon kohti turha odottaa mitään myymälää tai ravintolaa, joten tuossa tulee varmaankin olemaan vain jotain senioreiden yleistiloja tai toimisto? Pohjoinen Rautatiekatu on tuolla paikalla sijaintiinsa nähden melko kuollut. Taitaa olla täynnä toimistoa maantasokerrokset.
#68204
No jaa minuun ei kyllä iske yhtään. Melkoisen tylsä ja muka-veistoksellinen. Kun kantakaupungissa ollaan ja tuossa taustalla on vanhaa rakennuskantaa niin eikö tästä olisi oikeasti voinut tehdä edustavan ja vanhan rakennuskannan mukaisen. Nyt jää vähän puolitiehen.

Toiseksi tuon yksi-kerroksisen osan olisi voinut jättää pois ja laittaa tilalle pientä puistoa.. Onhan se nähty miltä 1-kerroksiset osat näyttävät myöhemmin (mm. Turku).

Mieluiten näkisin tässä 1-2 pastellinsävyistä 6-9 kerroksista harjakattoista taloa, vanhaan malliin, ei haulikkoikkunoita, laatikkoparvekkeita, neonvärisiä parvekelaseja yms.
#73216
Tande kirjoitti:
Kuva

Baana menee tosi kapeaksi tuossa kohtaan. Siinä mitään, sopu sijaa antaa.

Kunhan eivät asenna ulospäin avautuvia ovia, kuten Ilmalassa tehtiin pari vuotta sitten. Traumatisoituneet pyöräilijät kaartavat paikan edelleen kaukaa.