Mikä on Taloforum?

tekijänä cobaink
#54376
Tämäkin etenee. Lisää senioreja tien toiselle puolelle..

Senioreille vuokra-asuntoja paraatipaikalle

Eläkevakuutusyhtiö Etera on ostanut Helsingin Etu-Töölöstä tontin, jolle se rakennuttaa seniorivuokra-asuntoja.
Eteran kiinteistöjohtaja Timo Sotavalta kertoo, että asuntoja valmistuu noin sata.
- Niistä suurin osa on alle 50 neliömetrin kaksioita.
Vuoden 2015 keväällä valmistuva talo nousee Pohjoiselle Rautatiekadulle. Tontin omistaa kiinteistöyhtiö, jonka Etera osti Paavo Nurmen Säätiöltä. Vielä rakentamaton tontti sijaitsee Marian sairaalan vieressä.
- Aivan ydinkeskustan palvelujen äärellä sijaitseville asunnoille on aina kysyntää. Uskomme, että kysyntää on erityisesti senioriasunnoille, joita on harvoin mahdollista rakentaa uudiskohteeseen näin keskustaan, Timo Sotavalta sanoo.

Rakennusoikeutta tontilla on 6 200 kerrosneliömetriä. Rakennustyöt alkavat kuluvan vuoden lopulla.

http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/senioreille_vuokra-asuntoja_paraatipaikalle/?ref=tf_iOKisboksi_news_p4

Nämä havainnekuvat olivat kai vasta hahmotelmia:
http://www.hel.fi/static/public/hela/Kiinteistolautakunta/Suomi/Paatos/2012/Kv_2012-09-06_Klk_16_Pk/AC593ACF-796D-4CD9-8E97-79873EE9DDCC/Liite.pdf
Avatar
tekijänä Clepe
#54377
Tosi tehokasta rakentamista taas. Vieressä umpikortteleita -> rakennetaan pistetaloja. Vrt tilanteeseen Herttoniemessä: Pistetaloja ympäristössä -> rakennetaan pistetaloja. Rakentamisessa ei kunnioiteta vanhoja rakenteita vaan toteutetaan modernia "kaupunkimainen lähiö" -ideologiaa ihan missä tahansa.

Huomatkaa vielä, että toi asfalttikenttä talojen välissä on keskustatunnelin varaus, eli pyhää maata.
tekijänä jake
#54380
Clepe kirjoitti:Tosi tehokasta rakentamista taas. Vieressä umpikortteleita -> rakennetaan pistetaloja. Vrt tilanteeseen Herttoniemessä: Pistetaloja ympäristössä -> rakennetaan pistetaloja. Rakentamisessa ei kunnioiteta vanhoja rakenteita vaan toteutetaan modernia "kaupunkimainen lähiö" -ideologiaa ihan missä tahansa.


Musta noi uudet talot sopii tohon hyvin. Ottaen huomioon että tuolla takana on komeita vanhoja taloja, ei eteen oikein voisi rakentaa umpikorttelia. (Tai voisi, jos haluttaisiin viedä noilta asukkailta kaikki avaruus ja merinäköala.) Joka tapauksessa uudet pistetalot passaavat massoittelunsa ja vinokattojensa vuoksi oikein hyvin yhteen Marian sairaalan kanssa.
Avatar
tekijänä grendy
#54382
Clepe kirjoitti:Tosi tehokasta rakentamista taas. Vieressä umpikortteleita -> rakennetaan pistetaloja. Vrt tilanteeseen Herttoniemessä: Pistetaloja ympäristössä -> rakennetaan pistetaloja. Rakentamisessa ei kunnioiteta vanhoja rakenteita vaan toteutetaan modernia "kaupunkimainen lähiö" -ideologiaa ihan missä tahansa.

Huomatkaa vielä, että toi asfalttikenttä talojen välissä on keskustatunnelin varaus, eli pyhää maata.


On kyllä surkeen näkönen havainne munkin mielestä. Aivan kauheeta lähiörakentamista ja vielä 50-lukulaisen näköistä harmaata rappausta?! :D

Ja kiitos tuosta asfalttiviidakon selvennyksestä, ihmettelinkin että mikä ihmeen pläntti se on olevinaan. Ilman sitä tuohon olis saanutkin hienon umpikorttelin vaikka - meidän kaikkien fantasioissa.
tekijänä HCB
#54397
Minun mielestäni nuo talot on ihan ok, olisi tuohon sopinut varmaan umpikorttelikin, mutta kyllä tuokin menettelee. Julkisivu ja katonmuoto plussaa ja se, että viereen valmistuva kortteli on sentään umpinainen. Toivottavasti jommankumman talon alakertaan saadaan kioski tms. tilaa, että mummot ja papat saa käydä tekemässä lotot ja ostamassa pastillinsa läheltä, niin ei menisi liian elottomaksi tuo kadunpätkä.
tekijänä cobaink
#54404
En kyllä ymmärrä miten tohon olisi umpikorttelin saanut väsättyä. Kyseessä on tosi pieni pläntti (kuva ehkä vähän valehtelee). Ihan selkeä idea tuossa ollut jatkaa Pohj. Rautatiekadun varren talolinjaa ja napata Marian sairaalarakennuksesta (tosi hieno :P ) vähän muotoja. Ehkä ton matalan väliosan ois voinut pistää saman korkuiseksi muiden osien kanssa....Kai sieltä tulee vielä vähän parempaa/uudempaa havainnekuvaa, toi oli vuodelta 2010.
tekijänä frank_hki
#54406
Talot itsessään on musta ihan kivat, niin kuin cobaink sanoikin, mukailevat hyvin Marian sairaalaa. Tykkään kanssa siitä, miten ne jättävät näköyhteyksiä Baanan toisella puolella oleviin jugendtaloihin.

Se, mitä en ymmärrä, on tosiaan tuo käsittämätön katuleveys tuossa kohden. Pläntti on pieni siksi, että siitä on tehty pieni, koska katu. Miksi kummassa se on tuosta kohden noin leveä? Olisihan tuohon tosiaan saanut rakennettua huimasti enemmän, jos kaistojen väli ei olisi niin jumalattoman leveä.

Voiko tosiaan olla, että keskustatunnelilla olisi asian kanssa tekemistä? Epäilen.

Lähialueelle muuten tulossa toivottavasti aika pian lisää uusia projekteja, kun Marian sairaalan tonttia aletaan täydennysrakentaa.
tekijänä jake
#54407
frank_hki kirjoitti: Lähialueelle muuten tulossa toivottavasti aika pian lisää uusia projekteja, kun Marian sairaalan tonttia aletaan täydennysrakentaa.


Niin, millaisia suunnitelmia kaupungilla on Marian sairaalan osalta? Ilmeisesti sairaala jossain vaiheessa poistuu ja siirtyy muualle? Toivottavasti. Meilahti olisi paljon käytännöllisempi sijainti. Tuolle alueelle voisi saada upeita asuntoja; vanha sairaalarakennus sekä vanha tiilitalo ovat hienoja. Ja sisäpihalla on tilaa laajentaa. Baanankin reunalla on osittain aika väljää. Vanhojen puukartanoiden lähelle olisi hienoa saada uutta ja vanhaa yhdistäviä puukerrostaloja.
tekijänä frank_hki
#54408
jake kirjoitti:
frank_hki kirjoitti: Lähialueelle muuten tulossa toivottavasti aika pian lisää uusia projekteja, kun Marian sairaalan tonttia aletaan täydennysrakentaa.


Niin, millaisia suunnitelmia kaupungilla on Marian sairaalan osalta? Ilmeisesti sairaala jossain vaiheessa poistuu ja siirtyy muualle? Toivottavasti. Meilahti olisi paljon käytännöllisempi sijainti. Tuolle alueelle voisi saada upeita asuntoja; vanha sairaalarakennus sekä vanha tiilitalo ovat hienoja. Ja sisäpihalla on tilaa laajentaa. Baanankin reunalla on osittain aika väljää. Vanhojen puukartanoiden lähelle olisi hienoa saada uutta ja vanhaa yhdistäviä puukerrostaloja.

Mariassa on nyt evakossa Malmin sairaala, jonka remontti valmistuu ensi vuonna. Sen jälkeen - ymmärtääkseni - Mariaan on tulossa eteläisen alueen terveysasema (esim Viiskulma kai muuttaisi sinne) ja yksityisiä hoitoyrittäjiä, senioriasuntoja yms. Eli aika piankin varmasti nähdään jo ensimmäiset työkoneet, sillä oletan, että tämän alan toiminta on aika hyvin turvattu tulevaisuudessa.

Niitä puurakennuksiahan voisi siirtää Kaisaniemen rantaan niiden Uudenmaankadulta siirrettyjen jatkoksi :) Tulisi hieno ranta ja lisää rakennusmaata Marian tontille.
Avatar
tekijänä MindW
#54413
Umpikorttelin olisi saanut vaikka jotenkin näin, esimerkki Viiskulmasta:
Kuva
Avatar
tekijänä JR
#54424
cobaink kirjoitti:Tämäkin etenee. Lisää senioreja tien toiselle puolelle..

http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/senioreille_vuokra-asuntoja_paraatipaikalle/?ref=tf_iOKisboksi_news_p4

Nämä havainnekuvat olivat kai vasta hahmotelmia:
http://www.hel.fi/static/public/hela/Kiinteistolautakunta/Suomi/Paatos/2012/Kv_2012-09-06_Klk_16_Pk/AC593ACF-796D-4CD9-8E97-79873EE9DDCC/Liite.pdf

Jaa, tuolla tontilla onkin jo lainvoimainen kaava. Enpä tiennyt sitä. Ohi mennessä olen kuvitellut hieman erilaista uudisrakentamista tuolle alueelle..

Keskustatunnelin Mechelininkadun yhteys olisi varmaan voitu suunnitella toteutettavaksi jotenkin eri tavalla, varmaan jopa Lapinniemen kautta, kun liikenne menisi aina ruuhkaa vastaan. Missähän vaiheessa tämän kyseisen tontin kaava on oikein hyväksytty. Onko Keskustatunnelin suunnittelu ollut silloin vielä täydessä vauhdissa.
Avatar
tekijänä MindW
#54426
Kaavaselostus. Massoittelu on epäkaupunkimainen:
Kuva
Kaavoittaja on eri mieltä, ote selostuksesta:
Kaavamuutoshankkeen valmistelun aikana on tutkittu useita eri massoitteluvaihtoehtoja. Leppäsuon alueen ideasuunnitelman mukaisesti kaavamuutosalueelle tutkittiin aluksi kahta kaksitoistakerroksista tornitaloa, joita pidettiin kuitenkin liian korkeina tähän paikkaan. Seuraavaksi tutkittiin ratkaisua, jossa korttelia kiertää L-kirjaimen mallinen rakennusmassa. Tutkittiin myös kolmen erillisen rakennuksen sijoittamista kortteliin, mutta näissä kaikissa oli ongelmana näkymien peittyvyys viereisistä Eteläisen Rautatiekadun rakennuksista ja hieman irrallinen suhde rakennuspaikkaan. Alueelle tutkittiin myös kahden 6–9-kerroksisen pistemäisen asuinkerrostalon sijoittamista mahdollisimman suurien näkymien turvaamiseksi, mutta kaupunkisuunnittelulautakunta piti ehdotusta liian esikaupunkimaisena ratkaisuna. Lautakunta päätti 26.11.2009 palauttaa kaavan numero 11935 valmisteltavaksi siten, että rakennusten ilme ja pintamateriaalit luovat vahvan kantakaupunkimaisen kokonaisuuden. Uuden suunnitelman tulee olla kantakaupunkiin sopiva ja toimia siltana uuden ja vanhan rakennuskannan välillä. Uudessa suunnitelmassa tulee säilyttää kaavaehdotukseen sisältyvä pudotettu rakennusoikeus.
Mahdollisimman hyvien näkymien säilyminen sekä kaupunkikuvallinen sopeutuminen varmistettiin lopulta kaavamuutoksen pohjaksi tehdyllä viitesuunnitelmalla, jossa rakennusoikeutta on vähennetty voimassa olevaan kaavaan verrattuna. Rakennusmassojen suunnat jatkavat Pohjoisen Rautatiekadun ja Lapinlahdenkadun suuntia hieman keskiosistaan pykältäen täydentäen ja selkeyttäen moninaista kaupunkirakennetta. Mittakaavaltaan rakennukset on sovitettu viereisten rakennusten korkeuksiin.

Ihan hyvä sentään, ettei saatu ylläolevan mukaisia pistetaloja. Lautakunta ollut hereillä. Taaempana olevien talojen näkymien turvaaminen on kaupungissa aivan naurettava peruste. Kaupunkirakennetta ei tällöin pystyisi jatkamaan. Täydellinen lähiöideologia. Aiempaan kaavaan verrattuna tehokkuus on laskenut tuntuvasti e=3,21 -> e=2,54. Aiempi kaava:
Kuva

EDIT: Kaavamuutos on tullut voimaan 25.11.2011.
Avatar
tekijänä JR
#54445
Kiitoksia kaavaselostuksen kaivamisesta. Yllättävän uusi kaava, jotenkin jäänyt koko kaavaprosessi huomaamatta.

MindW kirjoitti:Taaempana olevien talojen näkymien turvaaminen on kaupungissa aivan naurettava peruste. Kaupunkirakennetta ei tällöin pystyisi jatkamaan.

MindW kirjoitti:Täydellinen lähiöideologia.

Millä tavalla?



edit: laajennettu lainausta, jotta ihmiset ymmärtäisivät kontekstin.
Viimeksi muokannut JR, 08.03.13 15:03. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä cobaink
#54447
Muistan hämärästi sen ensimmäisen ehdotuksen, kaksi 12-kerroksista tornia :shock: Oli niin rumaa jälkeä ettei edes lautakunnalle kelvannut.



Muokattu. Poistettu epäselvät yhteydet todellisuuteen.Tajunnanvirtaa.
Viimeksi muokannut cobaink, 08.03.13 15:53. Yhteensä muokattu 1 kertaa.