Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

#99070
hmikko kirjoitti: 30.11.19 16:59
Tande kirjoitti: 30.11.19 16:50 rohkeana ratkaisuna
Tuossa kyllä mitään arkkitehtonista rohkeutta ole, rakennuttaja vaan yrittää saada hankkeen plussalle, eli muut kerrosneliöt kattamaan areenan tappiot.
Siis siitä olen samaa mieltä, ettei Gardenia voi sanoa miksikään arkkitehtooniseksi merkkipaaluksi, mitä vartavasten saavuttaisiin ihailemaan.

Itse olen nimenomaan ollut innoissani hankkeen rohkeasta mittakaavasta. Vuosikymmenet helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua on vaivannut jonkinlainen pienuuden itseisarvostaminen. Siis kerrosneliöitä on tietty joka vuosi kohonnut tyydyttävä määrä, mutta lopputulos on ollut lähinnä puistomaista lähiötä, kaupunkikylää. Pysähtyneisyyden vaaliminen on korostunut ennenkaikkea kantakaupungissa.

Mitään erityisiä intohimoja minulla ei ole itse areenaa kohtaan ja ehkä jopa mieluummin sijoittaisin ko. alueelle niin tehokkaasti, kuin normit sallivat, mieluummin useammasta kuin yhdestä rakennusmassasta koostuvan asuin-toimitilakompleksin. -Eräänlaisen linkin Keski-Pasilan ja "vanhan" kantakaupungin välille. Olympiastadion on aikansa merkkirakennus, muttei kuitenkaan mielestäni tarvitse ylimitoitettua suojavyöhykettä.
#99230
Askel eteenpäin.
Töölön jättiareena etenee myötätuulessa, hankkeella poliitikkojen enemmistön tuki

Valtuusto voi päästä päättämään HIFK:n areenakorttelista jo ensi vuoden alussa.

Kuva

Marja Salomaa HS
Julkaistu: 17.12. 18:45


LIIKUNNAN, asumisen ja toimitilojen mittava rakennushanke Helsinki Garden etenee Helsingin päätöksenteossa.

Kaupunki­ympäristölautakunta lähetti Garden-hankkeen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. On mahdollista, että valtuusto pääsee laittamaan sinettinsä asemakaavamuutokselle ensi vuoden alussa.

Helsingin isot poliittiset ryhmät olivat hankkeen kannalla. Lautakunnan kokouksessa kaavamuutosta vastustivat vasemmistoliiton edustajat.

URHEILUSEURA HIFK:n areenakortteliin Helsingin jäähallin viereen on tulossa 60 000 neliötä maanpäällistä rakentamista ja maan alle 96 800 neliötä.

Tapahtuma-areenaan on määrä mahtua 10 500 istumapaikkaa ja yli sata aitiota. Se korvaisi jääurheilussa vieressä seisovan Helsingin jäähallin, josta on hahmoteltu tiloja muulle liikunnalle.

Uusia asuntoja on syntymässä noin 400 ihmiselle, hotellihuoneita yhteensä 450, toimistotiloja noin 18 000 neliötä ja kaupallisia tiloja 24 000 neliötä.

Viime vaiheessa rakennushankkeesta leikattiin pois rakennusoikeutta 15 000 neliötä. Se tarkoittaa, että kaupunki saa tontinmyyntituloja 20 miljoonaa euroa vähemmän eli 65 miljoonaa euroa.

Helsinki Gardenin yksityisen investoinnin suuruudeksi on arvioitu 700–800 miljoonaa euroa.

Helsinki Garden on syntynyt jääkiekkoseura Helsingin IFK:n aloitteesta. Hankkeen rahoittajat ovat Projekti GH:n mukaan suomalaisia kiinteistösijoittamista harjoittavia instituutioita.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006346500.html
Jos jotain, niin toivoisin hankkeen "typistämistä" harkittavan vielä kerran. Lähitienoolla on rikkoutumassa 200 metriä ja tien toiselle puolelle on tulossa uusi massiivinen sairaalakompleksi, joten mikään "dinosaurus" ei kyseessä olisi, vaikka kerrosnelijöitä hilattaisiin vielä ylöspäin. 20 miljoonan euron vähennys tontinmyyntituloihin ei ole ihan pieni summa ja näin taantuman kynnyksellä toivottaisin kaikki yksityiset investoinnit tervetulleeksi pääkaupunkiin. Vähemmän ei aina ole enemmän.
#99596
Kaava hyväksytty.

Helsinki hyväksyi HIFK:n jättiareenan kaavamuutoksen – projektijohtaja: Garden Helsinki voi tuoda kaikkien sisäpalloilulajien MM-kisat Suomeen
Museovirasto ja Suomen arkkitehtiliitto (Safa) ovat vastustaneet Garden Helsingin hallihanketta.

Helsinki Garden12.2.2020 klo 21.44

Kuva



Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Helsingin keskustaan suunnitellun uuden jättihallin rakentamisen vaatiman aemakaavamuutoksen. Valtuusto äänesti asemakaavamuutoksen puolesta äänin 70–12.

Garden Helsinki on toteutuessaan 11 000–16 000 katsojan monitoimiareena, joka olisi myös helsinkiläisen jääkiekkoseura HIFK:n uusi kotihalli.

Valtuuston päätöksestä iloitseva projektijohtaja Ilkka Kilpimaa toteaa, että Helsinki Gardenista puhutaan paljon HIFK:n hallihankkeena, mutta hänen mukaansa kyseessä on laaja kokonaisuus, joka yhdistää kaupunkilaisten elämyksiä ja arkea.

Helsinki Garden -areenan rakentaminen toisi 12 000 neliömetriä toimistotiloja ja saman verran asuinneliöitä sekä yli 30 lajin urheilu- ja liikuntakeskittymän. Maanpäällisen osuuden laajuudeksi on arvioitu 60 000 neliötä, ja maanalaisten tilojen puolestaan noin 97 000 neliötä.

Kilpimaan mukaan jättihallin rakentaminen on Helsingin kaupungin tapahtumien järjestämistä suosivan ja tukevan strategian mukainen hanke.

– Tapahtumat tuovat Helsinkiin muun muassa matkailijoita eli rahaa, hän toteaa.

Kilpisen mukaan Garden Helsinki -areena mahdollistaisi kaikkien sisäpalloilulajien arvokisojen esimerkiksi kansainvälisten EM-kisojen ja MM- kisojen tuomisen Helsinkiin.

Helsinki Garden -hankkeen suurta kokoa kuvastaa se, että esimerkiksi Musiikkitalon kokonaispinta-ala on 36 000 neliötä ja keskustakirjasto Oodin 10 000 neliötä. Uuden tapahtumakeskuksen sijainti olisi aivan keskeinen, sillä naapurissa on muun muassa Helsingin Olympiastadion.

– Näin harrastukset ja palvelut löytyvät saman katon alta, ja se on varmasti iso asia kaupunkilaisille, Kilpimaa arvelee.

Garden Helsinki -areenaa myös vastustetaan voimakkaasti

Museovirasto ja Suomen arkkitehtiliitto (Safa) ovat vastustaneen hanketta rakennuksen suuren koon vuoksi. Lisäksi niiden mielestä monitoimiareena ei sovi miljööseen. Garden Helsinki -hankkeen ovat siis jo aiemmin hyväksyneet kaupunkiympäristölautakunta (äänin 11–2) ja kaupunginhallitus (13–2). Vastaan äänestivät vain vasemmistoliiton kaksi edustajaa.

Helsingin kaupunginvaltuuston vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Anna Vuorjoki sanoo, että Helsingin elinvoimaa tulee toki kasvattaa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Hän viittaa Museoviraston hankkeesta antamaan näkemykseen.

– Tässä tuodaan valtava rakennus ympäristöön, johon se ei yksinomaan jo kokonsakaan puolesta sovi.

Vuorjoki sanoo, että kaupungin viihtyisyys ja kulttuurihistorialliset arvot pitää turvata.

Vuorjoki sanoo vierastavansa ajatusta, että hankkeen yhteydessä hankeyhtiölle luovutetaan tontteja muualta kompensaatioksi areenan rakentamisesta.

– Katson, että näissä luovutuksissa mennään ohi normaalista prosessista, Vuorjoki sanoo.

Kokoomuksen valtuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan varapuheenjohtaja Risto Rautavava korostaa, että tontit myydään markkinahintaan eli samaan hintaan kun ne myytäisiin muilekin toimijoille.

Toisin kuin Vuorjoki Rautava katsoo, että tonttien myyntimenettely on täysin perusteltu ja kaupungin edun mukainen.

Uusi vetovoimatekijä Helsingille

Kokoomuksessa katsotaan, että uusi Garden Helsinki on tärkeä vetovoimatekijä kaupungille.

– Tämä tuo paljon uusia mahdollisuuksia kaupunkilaisille kun esimerkiksi jäävuorot lisääntyvät ja vapaa-ajanmahdollisuudet monipuolistuvat.

– En näe, että mitään ylikapasiteetin vaaraa olisi olemassa.

Kaupunkiympäristöstä vastaavan apulaispormestarin Anni Sinnemäen (vihr.) mukaan on hyvä, että Helsinkiin saadaan uusi tapahtumakeskus, joka rahoitetaan yksityisellä rahalla.

– Verovaroja voidaan käyttää esimerkiksi kouluihin ja terveydenhuoltoon.

Sinnemäen mukaan kaupunkiympäristöstä ja sen arvoista pidetään huolta.

– Rakennuksen kokoa on pienennetty asemakaavassa alunperin kaavailtuun rakennukseen nähden.

Sinnemäki sanoo, että vihreiden valtuustoryhmälle on ollut tonttijärjestelyissä tärkeää se että niistä saadaan markkinahinta.

– Tämä varmasti mahdollistaa monet tapahtumat ja esiintymiset, joita ei muuten ehkä Helsinkiin saataisi.

– Lisää myös tärkeitä vapaa-ajan mahdollisuuksia ja uusia tiloja urheilulle..

SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma pitää Gaarden Helsinkiä tervetulleena ja korostaa että hanke rahoitetaan yksityisellä rahalla.

Heinäluoman mukaan areena tuo Helsingille kansainvälistä vetovoimaa ja kaupunkilaisille uusia harrastusmahdollisuuksia.

– Uskon, että tämä elävoittää kaupungin keskustaa ja kulttuurielämää, Heinäluoma sanoo.

Heinäluoma muistuttaa, että Vuorjoen mainitsemia tontin luovutuksia tullaan luonnollisesti vielä käsittelemään hankkeen edetessä ja päätöksenteon tulee olla avointa.

Heinäluoman mukaan kaupungin pitää voida elää ajassa ja keskustaympäristö kyllä kestää modernin areenan.

– Monissa muissa eurooppalaisissa pääkaupungeissa on vastaavia urheiluareenoita elävöittämässä keskustaa.

Helsinki Gardenin kokonaiskustannusarvio on jopa 700 miljoonaa euroa. Tapahtumakeskukseen odotetaan vuosittain vähintään seitsemää miljoonaa kävijää.

Rahoitus tulee yksityisiltä tahoilta

Helsinki Garden on siis tarkoitus toteuttaa yksityisellä rahalla.

– Rahoituksesta kerromme myöhemmin lisää, Garden Helsingin projektinjohtaja Ilkka Kilpimaa toteaa.

Helsinki Garden -hankkeen rakentajaksi on valittu rakennusyhtiö YIT. Yhtiöllä on merkittävä rooli Helsingin kaupunkikehityksessä, sillä YIT rakensi myös Pasilaan syksyllä valmistuneen noin miljardi euroa maksaneen kauppakeskus Triplan sekä siihen liittyviä korkeita tornitaloja.

Vaikka Helsinki Gardenin ovat jo hyväksyneet Helsingin kaupunkiympäristölautakunta, kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto rakentamisen prosessiin liittyy myös valitusaika, jonka vuoksi rakentamisen ajankohdasta ei ole varmuutta.

– Mikäli asemakaavasta valitettaisiin, oletamme valitusten käsittelyn kestävän korkeintaan vuoden. Näin nopeutetusta käsittelyprosessista johtuen, Kilpimaa sanoo.

Garden Helsingin projektijohtaja Ilkka Kilpimaa hämmästelee arkkitehtiliiton kielteistä kantaa, koska arkkitehtiliitto, Helsingin kaupunki ja hankeyhtiö järjestivät rakennuksesta arkkitehtikilpailun, jonka voittaja valittiin yksimielisesti.

– En ymmärrä kielteistä kantaa johtuen yksimielisestä valinnasta.

Kilpimaa sanoo, että museovirastoa on kuultu ja rakennusta pienennetty viraston toiveiden mukaisesti.

Nordenskiöldinkadun vanhan jäähallin on tarkoitus olla osa uutta kokonaisuutta. Nordis toimisi kotikenttänä myös koripallon liigajoukkue Helsinki Seagullsille.

Suuri osa tapahtumakeskuksen tiloista sijoittuisi maan alle. Maan päälle tulisi lähinnä majoitus- ja toimistotiloja sekä asuntoja.

Hankkeen on arvioitu työllistävän rakentamisvaiheessa noin 3 500 henkilöä. Pysyviä työpaikkoja uusi Helsinki Garden toisi arviolta noin tuhat.

– Halli tuo kansainvälistä vetovoimaa sekä kilpailukykyä. Tapahtumakeskus auttaisi osaltaan siinäkin, että maailman kirkkaimpia urheilun- ja kulttuurin tähtiä nähdään tulevaisuudessa Helsingissä, Garden Helsingin projektijohtaja Ilkka Kilpimaa lupailee.

https://yle.fi/uutiset/3-11205531
#104324
Kaupungin järkkäämässä Uutta kantakaupunkia -infotilaisuudessa viime viikolla Gardenin puuhamies Timo Everi esitteli hankkeen nykytilannetta. Päivän arvio etenemisestä:

*2022 Viimeinen iso suunnitteluvaihe: rakennuslupaan ja rakentamiseen liittyvät suunnitelmat.
*2023 Rakennuslupa. Rakentaminen käynnistyy kaivuu- ja louhintatöillä.
*2024 Vanhan jäähallin saneeraus alkaa. Rakentaminen jatkuu.
*2026 Garden Helsinki valmistuu asteittain.

Louhittavan maa-aineksen käsittely ja kuljetus ratkaistaan myöhemmin. Aikaisemmin kaavaillusta massojen kuljettamisesta keskustan läpi Hernesaaren ja Jätkäsaaren täyttömaaksi on siis ainakin toistaiseksi luovuttu. Jos maa-ainesta murskataan paikan päällä, se tulee tapahtumaan tunnelissa, kerrotaan.

Kuva

Kuva
#104743
^Samoin. YIT-uutinen pari viikkoa sitten oli näköjään vain alan lehdissä (Rakennuslehti, Kiinteistöuutiset, Kauppalehti), mutta onneksi Hesari kaivoi sen esiin. Kaikesta päätellen Pasila-keissi miljoonatappioinen satutti YIT:tä pahemmin kuin arveltiin, ja näinä monella tapaa epävarmoina aikoina se haluaa nyt eroon isoista riskihankkeista ja 'keskittyä ydinliiketoimintaan' eli perusrakentamiseen. Mitä tämä tarkoittaa esim. Keilaniemessä, missä YIT on keskeinen toimija monissa jättiprojekteissa?
  • 1
  • 14
  • 15
  • 16
  • 17
  • 18