Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä sikuri
#26700
Jussi kirjoitti:Onhan toi Stage sinänsä hieno rakennus, ei siinä mitään ja vähän hölmöä arvioida laatua sen mukaan minkä kokoisia asunnot ovat, asuntojen hintataso on kanta-Helsingissä niin korkea että aika pieniin asuntoihin on normaalituloisten tyydyttävä - turha siitä on rakennusliikkeitä tai varsinkaan suunnittelijoita syyllistää.

Itse asun 50-luvun alussa rakennetussa kaksiossa, jossa on 40 neliötä ja kiitos fiksun suunnittelun tilaa riittää kahdelle aivan mainiosti, vaatehuonekin löytyy jne. Nykyiset esteettömyysvaatimukset estäisivät tämän kämpän pohjaratkaisun kaltaisen suunnittelun täysin.
Hienohan tuo rakennus on. Lehtijutussa olikin kyse uusien asuntojen laadusta, josta Helsingin kaupunki kuten allekirjoittanutkin on huolissaan. Eikä laatua arvioinutkaan kumpainenkaan koon mukaan. Kuten itsekin sanoit, voi pienikin asunto olla fiksusti suunniteltu, jolloin tila tuntuu riittävältä. Uusissa asunnoissa näin ei vain ole asian laita, vaan asunnot ovat hölmön muotoisia, eli putkia, koska asuntoja yritetään mahduttaa mahd. paljon per kerros. Tällöin asuntojen pohjaratkaisut ovat todella joustamattomia, eikä niitä pysty kalustamaan kuin pahimmillaan yhdellä ainoalla tavalla. Lisäksi asunnoissa ei ole tarpeeksi ikkunoita ja sitä kautta valoa.

Ja kyllä kantakaupungissa yksiöitä ja kaksioita riittää, enemmän tarvittaisiin perheasuntoja. Ellei kantakaupunkia sitten haluta varata pelkästään sinkuille ja dinkuille ja perheet voikin sitten muuttaa kehyskuntiin. Kantakaupungissa on jo ennestään lähes ainoastaan pieniä ja suuria asuntoja, ja nykytuotanto jatkaa samalla linjalla, kun 75 neliön keskiarvosääntö on saanut rakennuttajat rakentamaan paljon hyvin tuottavia pieniä asuntoja ja sitten muutaman ökykalliiin penthousen hilaamaan keskiarvon ylös 75:een neliöön.
Avatar
tekijänä Clepe
#46928
Vihdoinkin. Siinä on ollut betonielementtinen päätyseinä kohti Mechelininkatua jo iät ajat.
Avatar
tekijänä sw
#46955
No iät ja ajat...eli vuoden verran. Mutta asiaan. Louhintatyöt aloitetaan viikolla 24, jolloin rupeaa siis paukkumaan.
Avatar
tekijänä grendy
#46969
^Saatko seurata aitiopaikalta räjäyttelyä ja rakennustöitä? ;)
Avatar
tekijänä Kantti
#47819
Edelleenkin pidän Töölön Stagen rakennusten omankaltaisuudesta! Jotakin normista reilusti poikkeavaa nykyrakentamisesta sentään jää jälkipolville eikä kaikki ole pelkkää kuutiota tai 45 asteen kulmaa. Väritkin hyväksyn ihan simona noihin...
Avatar
tekijänä Jarza
#47823
Minä tykkään myös! Perinteisiä muotoja sekä muita ratkaisuja rikottu sopivan rohkeasti, mutta ei silti näytä mitenkään sekavalta. Varmasti kääntää päitä ja vangitsee katseita aika tehokkaasti. Kaiken lisäksi istuu Töölön vanhempaan rakennuskantaan todella kivasti.
tekijänä tissot
#47824
Kantti kirjoitti:Edelleenkin pidän Töölön Stagen rakennusten omankaltaisuudesta! Jotakin normista reilusti poikkeavaa nykyrakentamisesta sentään jää jälkipolville eikä kaikki ole pelkkää kuutiota tai 45 asteen kulmaa. Väritkin hyväksyn ihan simona noihin...
Samaa mieltä. Onnistuneen näköinen, jäänyt joskus kesän ilta-auringossa ihan pariksi sekunniksi tuijottamaan paikkaa.

Paljon massiivisemman kokoisilta nuo näyttää livenä.
Avatar
tekijänä sw
#48189
Koko kesä on myllätty mutta vierestäseuraajalle työ on näyttänyt lähinnä saman hiekkakasan siirtelyltä paikasta toiseen. Nyt ensimmäisen kerran näkyy jotain "uutta" työmaalla.


Kuva
tekijänä cobaink
#53143
Rakennuslehti:

Sato sai Leppäsuon tontit 30 prosentin alennuksella

Sato osti joulukuun viimeisenä päivänä kaksi arvotonttia Helsingin kaupungilta yhteishintaan 16,3 miljoonaa euroa. Rakentamattomat kerrostalotontit sijaitsevat Etu-Töölön Leppäsuolla, Pohjoisella Rautatiekadulla. Tonteilla on yhteensä 10 000 kerrosneliömetriä asuntorakennusoikeutta, mikä mahdollistaa noin 120 uuden asunnon toteuttamisen.

”Toteutamme tonteille vuokra- ja omistusasuntoja. Asuntojen keskipinta-alaksi tulee noin 65 neliötä ja suurimmasta osasta tulee yksiöitä ja kaksioita, joihin kohdistuu asuntomarkkinoilla eniten kysyntää”, Saton liiketoimintajohtaja Tuula Entelä kertoo.

Tonteille nousevat kerrostalot muodostavat yhtenäisen korttelin osittain jo valmiina olevien naapuritalojensa kanssa. Talojen suunnittelu on käynnissä ja ensimmäisen talon rakentaminen alkaa vuoden 2013 loppupuolella.

YIT ja SRV maksoivat vuonna 2006 Leppäsuon asuntotonteista ennätyshinnat 2 300 euroa/k-m². Sato pääsi nyt paljon halvemmalla. Saton tarjous oli rakennusoikeudelle laskettuna 1 561 euroa/k-m² ja 1 771 euroa/k-m². Sato oli alun perin kiinnostunut vain toisesta tontista, mutta koska rakennusliikkeiden kiinnostus Leppäsuota kohtaan oli romahtanut, tarjottiin sille toistakin tonttia. Sato teki vajaa vuosi sitten ostotarjoukseensa varauksen, että kaavaa voi muuttaa niin, että asuntokokoa voidaan pienentää. Asunnot sopivat hyvin varsinkin senioreille , sillä palvelut ovat lähellä ja hautausmaa tien toisella puolella. :smt023

SRV ja YIT eivät käyttäneet optiotaan ostaa jäljelle jääneet tontit. Päinvastoin SRV on myynyt myymättä jääneitä asuntojaan Satolle vuokrattavaksi.
Avatar
tekijänä grendy
#53146
cobaink kirjoitti:Asunnot sopivat hyvin varsinkin senioreille , sillä palvelut ovat lähellä ja hautausmaa tien toisella puolella. :smt023
Piti oikein käydä tarkistaan Rakennuslehden sivuilta että voiko noin kirjoittaa mutta voi! :D.. Nykyään kun uusiin asuntoihin on mahdollista ostaa autohallipaikka niin saakohan tohon hautapaikan kaupanpäällisiks? ;)
tekijänä Jukki
#53147
grendy kirjoitti:
cobaink kirjoitti:Asunnot sopivat hyvin varsinkin senioreille , sillä palvelut ovat lähellä ja hautausmaa tien toisella puolella. :smt023
Piti oikein käydä tarkistaan Rakennuslehden sivuilta että voiko noin kirjoittaa mutta voi! :D.. Nykyään kun uusiin asuntoihin on mahdollista ostaa autohallipaikka niin saakohan tohon hautapaikan kaupanpäällisiks? ;)
Ei tietenkään kaupanpäällisiksi, mutta entä eri hintaan? Senioritalossa täytyy vaan olla nopea, sillä jos on paljon halukkaita hautapaikanostajia, voi joutua jonoon.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 8