Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#86173
Tuo motskarinäyttely ei itse asiassa ollut mikään turha juttu. Satuin näkemään sen New Yorkin Guggenheimissa. Oli aivan vavahduttava kokemus, jota vieläkin muistelen. En osaa sanoa lähtikö aivan sellaisenaan kiertämään. Minusta se oli hieno esimerkki Guggenheimin kyvystä koota kiinnostavia näyttelyitä. Vaikka Guggiksella on aika tasokkaat omatkin kokoelmat, sen osaamisaluetta ja toiminta-ajatus on koota jostakin hyvästä aiheesta huippunäyttely lainaamalla teokset muualta. Sillä tavalla vanhat kävijät saadaan taloon aina uudestaan ja uudestaaan. Omalla kohdallani huimin juttu on ollut Guggenheimin surrealismi-näyttely, joka ylitti jopa visiitin Figueresin ja St. Petersburgin Dali-museoissa.
#86180
Tande kirjoitti:Suomessa kyllä edelleen pahasti aliarvioidaan aasialaisten matkailijoiden potentiaali. Mikä sitten lieneekin syynä tähän... Tukholma, Oslo ja Kööpenhamina nauravat matkalla pankkiin.

Tietty Suomessa turisteihin suhtaudutaan muutenkin hyvin irrationaalisesti. Muistan parin vuoden takaa erään uutisjutun, missä lappeenrantalaiset valittivat, kun kaupungissa käy niin paljon venäläisiä ostosmatkailijoita. Hei C'mon... :)


Tätä mantraa toistetaan kerta toisensa jälkeen, mutta onko sinulla tai kellään muulla MITÄÄN tilastoja väitteesi tueksi?

KV turistien määrä Suomessa, Norjassa ja Tanskassa on ollut pitkään suhteellisen tasoissa, pientä heittelyä on ollut maiden välillä, mutta mikään ei todistaisi sitä että turistit mitenkään välttäisivät Suomea muihin pohjoismaihin verrattuna.
Ruotsi on toki aivan omassa kastissaan, vuonna 2014 maassa kävi 20 miljoonaa ulkomaista turistia, Suomessa vuonna 2015 7.4 miljoonaa, Tanskassa vajaa 10 miljoonaa, ja Norjassa on pyöritty 5-7 miljoonan välillä viimeiset 10 vuotta. Ruotsin lukemaa selittää osin se, että se on ylivoimaisesti suosituin matkakohde muiden pohjoismaalaisten keskuudessa, mutta Tanskan ohella myös äärimmäisen suosittu saksalaisten keskuudessa.

Jos verrataan Ruotsia ja Suomea ja lasketaan pois ne turistit jotka ovat muista kuin naapurimaista, tilanne tasoittuu. Tällaisia turisteja Ruotsissa oli 2014 (en löytänyt vuoden 2015 tilastoja) ~7 miljoonaa (sisältäen 1,5 miljoonaa saksalaista). Suomessa vastaava lukema oli 3,4 miljoonaa. Eli kun suhtautetaan maidemme väestöön, ollaan lähes tasoissa.

No sitten aasialaiset turistit. Japanilaiset eivät ole 15 suurimman kansallisuuden joukossa Ruotsissa, kun Suomessa he ovat kuudennella sijalla. Yöpymistilastojen mukaan Ruotsissa kävi 200,000 kiinalaista ja 155,000 intialaista. Suomessa kävi viime vuonna 326,000 kiinalaista ja 266,000 japanilaista. Eli kokonaiskuvaan verraten, Suomi pesee aasialaisisturismilla Ruotsilla lattiaa! Siinä missä Ruotsi taas houkuttelee Suomea selvästi enemmän matkailijoita on anglosaksiset maat, lähinnä Britannia ja USA.
Norjasta löysin 2014 tilastoista 175,000 kiinalaista yöpyjää, japanilaisia alle 100k.
Tanskan jätin pois koska en osaa lukea kieltä kunnolla ilman google translatea.

Ja jos olet Helsingin matkailuskeneä seurannut yhtään viimeisten vuosien aikana, et ole voinut välttyä siltä että Stadissa kuten koko Suomessa on tosissaan nähty aasilaisen turismin mahdollisuudet. Viime vuonna kiinalaisten käyttämä euromäärä kasvoi huikeat 56% vuodesta 2014, japanilaisten 12%, mikä on myös ihan ok lukema.

No niin, ehkä tämä off-topic riittää. Suomessa riittää edelleen kasvupotentiaalia, se tiedostetaan, mutta mikään franchising-museo jonka tehtävä on lähinnä tuoda rahaa ja julkisuutta amerikkalaisille omistajilleen ei ole mikään rahasampo, päinvastoin, taloudelliset laskelmat näyttivät lähinnä siltä että kyseessä on guggenheim-ponzi. Jotkut guggista lähellä olevat henkilöt ovat todenneet, että Bilbao-ilmiö oli kertaluonteinen, eikä sitä voi monistaa.

En halua loukata, mutta asenteesi koko ketjussa on ollut tyyliin "Suomi on paskaa, Helsinki on tylsää paskaa, meillä ei ole mitään nähtävää, suomalainen kulttuuri on paskaa, ja ainoa mikä meidät voi pelastaa on amerikkalainen museo, koska muuten kaikki turistit lähtevät Norjaan, koska siellä kaikki tehdään hyvin". Sori, vihaan tällaista itseruoskimisasennetta.
Purkki^, hmikko, Oskari ja 1 muut tykkäsi tästä
Avatar
tekijänä Tande
#86181
Kiitos kattavasta vastauksesta. :)

Todellakin olisi nimenomaan hienoa, jos pärjäisimme "omin avuin", ilman Guggenheimin kaltaista kansainvälistä toimijaa. Oma varauksen myönteinen kanta guggikseen johtui turistimagneetin lisäksi mahdollisuudesta saada wow-arkkitehtuuria nykyisen parkkikentän paikalle. (2000-luvulla Helsinkiin kun on muutenkin rakennettu hyvin vähän turisteja kiinnostavaa huippuarkkitehtuuria) vähän yllättäen Narinkkatorin laidalla sijaitseva hiljaisuuden kappeli tuntuu sosiaalisen median perusteella kiinnostavan turisteja.

Tietty perisuomalainen itseruoskiminen on minuunkin kyllä tarttunut. Joku taisi Talossa mainita, kun pari vuotta sitten Havis Amandan ympärille oli rakennettu väliaikainen hotellihuone, niin monet suomalaiset pitivät koko juttua outona ja naurettavana, mutta mikäli Tukholmassa oltaisiin tehty vastaava, jollekin keskustan tunnetuista patsaista, niin suomalaiset kateellisina kierisivät tuhkassa, että "miks me ei keksitä mitään näin coolia"... :)

Mukavoituminen periaatteessa kelvolliseen nykytilanteeseen on kuitenkin virhe, johon en toivo Helsingin sortuvan. Helsinki ei lukemattomista positiivisista puolistaan huolimatta (vielä ;) ) ole koko ihmiskunnan tuntema ja miljoonia turisteja jo pelkällä nimellään vuosikymmenet vetänyt megacity, kuten Lontoo, Pariisi, Hong Kong, New York tai vaikka Rooma ja Jerusalem.
Tästä johtuen Helsingin (ja koko Suomen) onkin oltava dynaaminen ja uudistuva. -Tässä mielessä Viro tuntuu menneen ohi, joskin ollessaan vain 1/4 Suomen kokoinen maa Viro ei saa kansainvälistä näkyvyyttä ja tätä myöten turistivirtoja ja investointeja vielä yhtä paljon. Tietty väkiluku on suhteellista. Ruotsi esim. on väkiluvultaan vain 1/8 Kongon demokraattisesta tasavallasta, mutta tästä huolimatta saa paljon enemmän kansainvälistä näkyvyyttä.. (Yhtään Kongoa väheksymättä! Mitä olen pintapuolisesti tutustunut, todella hieno ja kaunis maa.)

Sosiaalisen median vaikutusta ei saa aliarvioida! (Vaikka se kovin klisheiseltä kuulostaakin) Itse olen aktiivinen Instagramissa ja usein huomaan, kuinka vähän Helsinki on ko. alustalla esillä.
Muutamia verrokkeja:

#helsinki 3 047 422 julkaisua
#oslo 4 071 214 julkaisua
#copenhagen 4 745 063 julkaisua
#stockholm 6 498 595 julkaisua


#finland 6 208 283 julkaisua
#norway 11 436 408 julkaisua
#denmark 5 810 975 julkaisua
#sweden 13 687 935 julkaisua

Norjassa on Öljyä, Tanska on osa Manner-Eurooppaa ja Ruotsi on miltei tuplasti isompi ja Islanti muuten vaan coolimpi. Tästä huolimatta näen Helsingillä potentiaalia. Kaupunginisien ja Helsingin elinkeinoelämän kannattaa kuitenkin katsoa kaikki mahdolliset kortit. Ylimielisyys on pahin virhe. Hehe. Edelleen vähän ihmettelen, miten temppeliaukion kirkko esim. jaksaa kiinnostaa turisteja vuosikymmenestä toiseen... Tietysti kyseessä on ymmärtäneekseni kohde, josta tuli maailmankuulu miltei vahingossa. (Alunperin kai tarkoituksena nyt oli lähinnä rakentaa ko. paikalle tavallinen seurakuntakirkko.)
jfo, veka tykkäsi tästä
#86182
Tande kirjoitti:Kiitos kattavasta vastauksesta. :)

Todellakin olisi nimenomaan hienoa, jos pärjäisimme "omin avuin", ilman Guggenheimin kaltaista kansainvälistä toimijaa. Oma varauksen myönteinen kanta guggikseen johtui turistimagneetin lisäksi mahdollisuudesta saada wow-arkkitehtuuria nykyisen parkkikentän paikalle. (2000-luvulla Helsinkiin kun on muutenkin rakennettu hyvin vähän turisteja kiinnostavaa huippuarkkitehtuuria) vähän yllättäen Narinkkatorin laidalla sijaitseva hiljaisuuden kappeli tuntuu sosiaalisen median perusteella kiinnostavan turisteja.

Tietty perisuomalainen itseruoskiminen on minuunkin kyllä tarttunut. Joku taisi Talossa mainita, kun pari vuotta sitten Havis Amandan ympärille oli rakennettu väliaikainen hotellihuone, niin monet suomalaiset pitivät koko juttua outona ja naurettavana, mutta mikäli Tukholmassa oltaisiin tehty vastaava, jollekin keskustan tunnetuista patsaista, niin suomalaiset kateellisina kierisivät tuhkassa, että "miks me ei keksitä mitään näin coolia"... :)

Mukavoituminen periaatteessa kelvolliseen nykytilanteeseen on kuitenkin virhe, johon en toivo Helsingin sortuvan. Helsinki ei lukemattomista positiivisista puolistaan huolimatta (vielä ;) ) ole koko ihmiskunnan tuntema ja miljoonia turisteja jo pelkällä nimellään vuosikymmenet vetänyt megacity, kuten Lontoo, Pariisi, Hong Kong, New York tai vaikka Rooma ja Jerusalem.
Tästä johtuen Helsingin (ja koko Suomen) onkin oltava dynaaminen ja uudistuva. -Tässä mielessä Viro tuntuu menneen ohi, joskin ollessaan vain 1/4 Suomen kokoinen maa Viro ei saa kansainvälistä näkyvyyttä ja tätä myöten turistivirtoja ja investointeja vielä yhtä paljon. Tietty väkiluku on suhteellista. Ruotsi esim. on väkiluvultaan vain 1/8 Kongon demokraattisesta tasavallasta, mutta tästä huolimatta saa paljon enemmän kansainvälistä näkyvyyttä.. (Yhtään Kongoa väheksymättä! Mitä olen pintapuolisesti tutustunut, todella hieno ja kaunis maa.)

Sosiaalisen median vaikutusta ei saa aliarvioida! (Vaikka se kovin klisheiseltä kuulostaakin) Itse olen aktiivinen Instagramissa ja usein huomaan, kuinka vähän Helsinki on ko. alustalla esillä.
Muutamia verrokkeja:

#helsinki 3 047 422 julkaisua
#oslo 4 071 214 julkaisua
#copenhagen 4 745 063 julkaisua
#stockholm 6 498 595 julkaisua


#finland 6 208 283 julkaisua
#norway 11 436 408 julkaisua
#denmark 5 810 975 julkaisua
#sweden 13 687 935 julkaisua

Norjassa on Öljyä, Tanska on osa Manner-Eurooppaa ja Ruotsi on miltei tuplasti isompi ja Islanti muuten vaan coolimpi. Tästä huolimatta näen Helsingillä potentiaalia. Kaupunginisien ja Helsingin elinkeinoelämän kannattaa kuitenkin katsoa kaikki mahdolliset kortit. Ylimielisyys on pahin virhe. Hehe. Edelleen vähän ihmettelen, miten temppeliaukion kirkko esim. jaksaa kiinnostaa turisteja vuosikymmenestä toiseen... Tietysti kyseessä on ymmärtäneekseni kohde, josta tuli maailmankuulu miltei vahingossa. (Alunperin kai tarkoituksena nyt oli lähinnä rakentaa ko. paikalle tavallinen seurakuntakirkko.)


Minulla on vahva usko siihen, että jos vain haluamme, pärjäämme pääosin omin avuin. Suomalaiset ovat perinteisesti huonoja markkinoimaan, ja meillä on ehkä hiukan naiivi uskomus siitä että hyvä tuote myy itse itseään, höystettynä meidän inhorealistisella otteella. Varsinkin suomalaisten matkailuyrittäjien pitäisi oppia kehumaan estotta Suomea sen sijaan että asenne olisi anteeksipyytävä, ja aivan oikein, pitää myös rummuttaa sosiaalisessa mediassa. Maailmanmainetta ei tule, jos sitä ei rakenneta.

Lontoo on hyvä esimerkki. Onko englantilainen ruoka maailmankuulu, ovatko Big Ben ja Tower huikeata historiallista wau-arkkitehtuuria ja onko Lontoon kaupungintalo hienoin moderni rakennus koskaanikinämissään? Ja onko kaupunki muuten täynnä kiehtovia naapurustoja ja lähiöitä jotka lumoavat kerta toisensa jälkeen?
Ei. Ruoka on kamalaa, Big Ben ja Tower ei minkään näköisiä, kaupungintalo aivan kamala, ja lähiöt täynnä betonibrutalismia ja chaveja. Mutta silti kymmenet miljoonat turistit käyvät joka vuosi lumoutumassa, vaikka objektiivisesti katsoen kokoon nähden kaupungissa on suht vähän katsottavaa. Koettavaa sitäkin enemmän.
Eli kunhan on maine, legenda ja tekemistä, turistit tulevat ja viihtyvät, vaikka Lontookin on kovin kallis kaupunki.

Helsingin pitää vaan rakentaa maine että se on loistava paikka johon kannattaa todellakin tulla. Wau-arkkitehtuuri on toki oma osansa tätä kuvaa, ja siinä on kaupungilla toden totta paljon tekemistä, mutta peli ei ole menetetty. Ja kuten totesit, hiljaisuuden kappeli ja temppeliaukion kirkko osoittavat ettei siihen välttämättä tarvita isoa museota tai valtavasti rahaa.
Mutta kaikesta huolimatta, Helsingin ja koko Suomen katsotuin nähtävyys on Suomenlinna. Se tunnetaan nimellä "Pohjolan Gibraltar", ja esim kirjailija George RR Martin oli pettynyt näkemäänsä. Mutta jollekin vähemmän historiaa tuntevalle osittainen vedätys menee läpi, ja esim Tripadvisorilla tyytyväisyys kaikkien arvostelijoiden kohdalla on 4.5/5. Sulle voin sanoa että ei se nyt oikeasti ihan mikään Gibraltar ole, mutta ulkomaisille turistille sanon että "joo, todellakin on, käy ihmeessä. Se oli pelätty linnoitus koko pohjois-Euroopassa". Kyllä me suomalaisetkin osataan vähän kusettaa (kuten veroilmoituksissa). Paskasta ei voi vuolla kultaa, mutta vähän saa paisutella.
Toinen esimerkki on vaikkapa Valtioneuvoston linna. Lähes joka turisti on sen nähnyt, mutta harva tietää että siellä suoritettiin Suomen tunnetuin poliittinen murha, ja oli yksi katalyytti sille miksi Suomi lopulta itsenäistyi. Huikea tarina tuntemattomasta Ukrainassa syntyneestä pikkuaatelisesta josta tuli kansakunnan sankari on jo olemassa, sitä pitää vaan rummuttaa ja ehkä vähän liioitella.

Luin itse asiassa just muutama päivä sitten osan AMK-lopputyöstä joka koski venäläistä turismia. Lähes kaikki vastaajat mainitsivat sellaisia asioita jotka ovat meille itsestäänselvyyksiä; turvallisuus, infrastruktuuri, tuotteiden ja palveluiden korkea laatu, ja "saat sitä mitä tilaat ilman että kukaan kusettaa" jne. Venäläiset pääosin halusivat myös kulttuuripalveluita ja elämysmatkoja, eivät yökerhoja tai huvipuistoja. Arkkitehtuuria ei mainittukaan. Johtuen osittain siitä, että 65-70% venäläisturisteista on Pietarin alueelta, ja arkkitehtuurin suhteen se peli menetettiin jo 200 vuotta sitten.
Kiinalaiset ja japanilaiset taas arvostavat luontoa, metsiä, puhdasta ilmaa ja rauhallisuutta. Jossain Pekingissä tai Tokiossa yöllistä tähtitaivasta ei edes voi nähdä, joten jopa se on heille eksotiikkaa.

Länsimaisia turisteja kiinnostaa tarinat, historia, elämykset, legendat ja se että on vähän erilaista kuin kotona. Ja siinä meillä on paljon tekemistä. Oman kokemukseni mukaan ulkomaalaisten mielissä Suomi on rikas turvallinen maa jossa korkea koulutus ja upea luonto, mutta paljon muuta ei tiedetä. Mutta tarinoita meillä on, ne pitää tuoda esille. Ja jos ei ole, ne pitää keksiä. Vaikka Kalevalasta. Ei mitään väliä ovatko ne ihan totta tai ei. Kuka meistä uskoo että Loch Nessin hirviö on olemassa? Ei kukaan, mutta silti ihmiset menevät katsomaan mitäänsanomatonta skotlantilaista järveä. Ja tästä päivästä lähtien lohikeitto on muuten sitten maailmankuulu kehuttu ruoka jota kannattaa tulla maistamaan Italiastakin. ;)

edit: Ai niin, mulla on yks hyvä esimerkki. Kaljakellunta! Meille se on ehkä vähän juntti tapahtuma jossa laitetaan hassut aurinkolasit päälle, juodaan alkoholia ja roskataan vantaanjoen reunuksia. Mutta jokainen ulkomaalainen jolle oon linkannut kuvia tai videoita on sanonut "hehe, siistiä, toihan pitäis joskus kokea".
jfo, veka ja 1 muut tykkäsi tästä
tekijänä Kazaam
#86183
Aasialaisten turistien lukumäärien kohdalla kannattaa jonkin verran suhteuttaa asiaa katsomalla sitä, miten ylivoimaiset yhteydet Aasiasta (pääosin nyt siis Japanista ja Kiinasta) on Suomeen muihin Pohjoismaihin verrattuna. Helsinki-Vantaa on Euroopan suurimpien kenttien joukossa (toki lukumääräisesti kaukana aivan suurimmista) mitä tulee lentojen määrässä Aasiaan. Toki valtaosa näistä matkustajista on transfer -matkustajia, mutta suorien yhteyksien merkitystä turistivirroille ei voi vähätellä. Viime kesänä Helsingin ja Japanin välillä oli 31 viikottaista lentoa.

Kööpenhaminan ja Japanin välillä seitsemän.
Japanin ja Tukholman eikä Oslon välillä yhtäkään.

Kiinasta Suomeen taas pääsi 25 viikottaisella lennolla.

Kiinan ja Kööpenhaminan välillä oli 14 lentoa.
Kiinan ja Tukholman välillä oli yhdeksän.

Lisäksi Etelä-Koreasta pääsee suorana ainoastaan Helsinkiin.

Norjasta ei siis ole tällä hetkellä yhden yhtäkään suoraa lentoa Itä-Aasiaan.

Norwegianilla on hirmuinen kasvuvauhti, ja toistaiseksi ainoa este Aasian lentojen aloittamiselle on ollut Venäjän vastahakoisuus myöntää Norwegianille ylilentolupaa Skandinaviasta SAS:n lisäksi. Seuraavat keskustelut ylilento-oikeuksista valtioiden välillä käydään ensi keväänä. Saapa nähdä miten käy.
CAPA kirjoitti:Oslo believes that Asian visitors who do a tour around Scandinavia typically spend the most time by far in Norway, yet do not use Norway as their entry/departure points due to the lack of nonstop Asian flights to Northeast Asia and limited offering to Southeast Asia.


Mitä tulee itse Guggenheimiin, niin itse olen tyytyväinen hankkeen kaatumiseen. Hankkeen ehdot eivät olleet missään vaiheessa järkeenkäyviä enkä myöskään pitänyt arkkitehtuurikilpailun voittajasta. Toivottavasti alueelle kuitenkin lähdetään kaavailemaan jotakin parkkipaikan sijaan. Yksi museo tai rakennus ei kuitenkaan tekisi Helsinkiä tai mitään muutakaan kaupunkia autuaaksi, oli sitten nimekäs brändi taustalla tai ei. Olisihan se toisaalta ihan positiivista saada Helsinkiin jonkinlainen uusi turistikohde, sillä nähtävyyksiä Helsingissä on niukasti. Keskustakirjasto tulee varmasti olemaan ihan mukava lisä kaupunkikuvaan.

Jonkinlainen keskustelunavaus taisi olla esillä porojen tuomiseksi jonnekin keskuspuiston yhteyteen, mutta se ei taida toteutua. Idea oli kuitenkin ihan mielenkiintoinen.

Positiivisia merkkejä on kuitenkin ilmassa esimerkiksi Lapin turismissa, vaikkei siellä ihan mitään alppi- tai vuonomaisemia olekaan. Eikä pohjoisen pikkukaupungit taida erityisen kauniitakaan olla Tromssaan tai Ålesundiin verrattuna. Joulupukki ja elämyksethän niitä (etenkin brittejä) sinne vetää. Ongelma on lähinnä siinä, mitä muuta sinne keksisi Joulupukin, porojen ja rekiajelujen sekä koiravaljakkojen lisäksi.

Sosiaalisen median hashtageista tuskin voi päätellä kovinkaan paljoa, mutta erittäin tärkeäähän se olisi suomalaisten matkailuyrittäjien olla mukana.
jfo, pakolaishallitus tykkäsi tästä
tekijänä jfo
#86195
pakolaishallitus kirjoitti:Luin itse asiassa just muutama päivä sitten osan AMK-lopputyöstä joka koski venäläistä turismia. Lähes kaikki vastaajat mainitsivat sellaisia asioita jotka ovat meille itsestäänselvyyksiä; turvallisuus, infrastruktuuri, tuotteiden ja palveluiden korkea laatu, ja "saat sitä mitä tilaat ilman että kukaan kusettaa" jne. Venäläiset pääosin halusivat myös kulttuuripalveluita ja elämysmatkoja, eivät yökerhoja tai huvipuistoja. Arkkitehtuuria ei mainittukaan. Johtuen osittain siitä, että 65-70% venäläisturisteista on Pietarin alueelta, ja arkkitehtuurin suhteen se peli menetettiin jo 200 vuotta sitten.
Kiinalaiset ja japanilaiset taas arvostavat luontoa, metsiä, puhdasta ilmaa ja rauhallisuutta. Jossain Pekingissä tai Tokiossa yöllistä tähtitaivasta ei edes voi nähdä, joten jopa se on heille eksotiikkaa.


Akkreditointien mielenkiintoisesta maailmasta olen itse oppinut sen tiedonmurun, että monesti erilaisilla organisaatioilla on kyllä perustekeminen ja toiminnan elementit kunnossa, mutta niiden toiminta voi olla huonosti organisoitua ja hajanaista. Tärkeätä olisi tehdä itsestäänselvyytenä otetusta laadukkaasta perustoiminnasta näkyvää niin, että sekä organisaatiossa toimivat että organisaation ulkopuoliset näkisivät ne paremmin.

Vanha latteuskin sanoo, että suomalaiset ovat hyviä tekemään asioita, mutta ovat huonoja kertomaan siitä, mitä tekevät tai missä ovat hyviä. Juuri omasta tuotteesta kertominen on markkinoinnin ytimessä - maahan tuleva turisti ei välttämättä osaa edes etsiä Helsingin ja muun Suomen hyviä puolia, jos me itsekään emme osaa niistä heille kertoa.
Iggy.P, pakolaishallitus tykkäsi tästä
#86204
Kazaam kirjoitti:Aasialaisten turistien lukumäärien kohdalla kannattaa jonkin verran suhteuttaa asiaa katsomalla sitä, miten ylivoimaiset yhteydet Aasiasta (pääosin nyt siis Japanista ja Kiinasta) on Suomeen muihin Pohjoismaihin verrattuna. Helsinki-Vantaa on Euroopan suurimpien kenttien joukossa (toki lukumääräisesti kaukana aivan suurimmista) mitä tulee lentojen määrässä Aasiaan. Toki valtaosa näistä matkustajista on transfer -matkustajia, mutta suorien yhteyksien merkitystä turistivirroille ei voi vähätellä. Viime kesänä Helsingin ja Japanin välillä oli 31 viikottaista lentoa.


Se on aivan totta, mutta Tande nimenomaan otti esille aasialaiset. Transfer-matkustajia yritetään houkutella jäämään Helsinkiin edes muutamaksi tunniksi Stopover Finland -projektin myötä. Tämä on ainakin hyvä alku ja merkki että yritetään.
http://www.visitfinland.fi/tuoteteemat/ ... r-finland/

jfo kirjoitti:Akkreditointien mielenkiintoisesta maailmasta olen itse oppinut sen tiedonmurun, että monesti erilaisilla organisaatioilla on kyllä perustekeminen ja toiminnan elementit kunnossa, mutta niiden toiminta voi olla huonosti organisoitua ja hajanaista. Tärkeätä olisi tehdä itsestäänselvyytenä otetusta laadukkaasta perustoiminnasta näkyvää niin, että sekä organisaatiossa toimivat että organisaation ulkopuoliset näkisivät ne paremmin.

Vanha latteuskin sanoo, että suomalaiset ovat hyviä tekemään asioita, mutta ovat huonoja kertomaan siitä, mitä tekevät tai missä ovat hyviä. Juuri omasta tuotteesta kertominen on markkinoinnin ytimessä - maahan tuleva turisti ei välttämättä osaa edes etsiä Helsingin ja muun Suomen hyviä puolia, jos me itsekään emme osaa niistä heille kertoa.


Täysin samaa mieltä. Ja sekin on taivahan tosi, että turisteille Suomi tarkoittaa joko Helsinkiä tai Lappia. Porvoon tietävät lähinnä urbaanin kulttuurin ja arkkitehtuurin ystävät. Meillä on kuitenkin paljon muuta nähtävää; Turun saaristo ja järvi-Suomi (ainutlaatuisia Euroopassa), Kolin vaarat, Vanha Rauma (Suomessa ei edes ymmärretä miten vahva brändi UNESCO jo itsessään on), Yyterin hiekkasärkät, Ahvenanmaa... Suomen valtit on ilman muuta luonto, puhtaus, turvallisuus ja toimiva infrastruktuuri. Monien muiden maiden kanssa emme voi kilpailla kaupungeilla, mutta sekään ei tarkoita että nostaisimme kädet pystyyn. Kunhan palvelut pelaa ja löytyy tekemistä, täläläisistä kaupungeistakin voi saada paljon irti.
  • 1
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22
  • 23