- 22.04.24 19:22
#106943
Kaavaselostus kertoo, että aidan tulee olla avattavissa, jotta suljettu satama-alue voidaan avata kaupunkilaisille ja vierailijoille silloin kun satamatoiminnoilla ei ole tarvetta alueen käytölle esim. risteilykauden ulkopuolella. Tämä tuntuisi antavan vähän joustoa ja pelivaraa satama-alueen käytölle, ainakin teoriassa.
Mutta onhan tämä jotain ihan muuta kuin tähän asti on esitetty. Isossa kuvassahan idea on ollut siirtää Tallinnan-liikenne kokonaan Länsisatamaan ja Ruotsin-liikenne kokonaan Katajanokalle, jolloin Makasiiniranta ja Olympiaranta vapautuvat kaupunkilaisten ja turistien virkistyskäyttöön. Nyt satama onkin jäämässä raskaasti myös Makasiinirannan puolelle. Se rakentaa itselleen uuden vähän pienemmän terminaalirakennuksen ja uuden vähän pienemmän aidatun turvatoimialueen rantaan. Olen pettynyt.
Pyöröovi kirjoitti: ↑21.04.24 20:45 Toki ajatuksena saattaa olla, että satama-alueen toiminnot siirtynevät muualle vaihtoehtojen selvittyä, jolloin aidan voi myös kätevästi purkaa. Se ei ole järin mittava toimenpide verrattuna nykyisen projektin laajuuteen.Kunpa olisikin noin. Kaavaratkaisussa esitetään kuitenkin pysyvää satama-aluetta, joka tulee olemaan kauttaaltaan aidattua turvatoimialuetta. Alueelle voidaan sijoittaa satamatoiminnan edellyttämiä rakenteita. Uuteen satamaan on suunniteltu kolme aluspaikkaa vieraileville risteilijöille ja paikkaa pika-alukselle. Uuden Eteläsataman tarpeisiin on kaavassa uusi terminaalirakennus Olympiaterminaalin ja Satamatalon väliin. Kulku sinne sataman turvatoimialueelta tapahtuisi rantaraitin yli kulkevan katetun kulkusillan kautta, tuttu rakenne nykyisistä satamista.
Kaavaselostus kertoo, että aidan tulee olla avattavissa, jotta suljettu satama-alue voidaan avata kaupunkilaisille ja vierailijoille silloin kun satamatoiminnoilla ei ole tarvetta alueen käytölle esim. risteilykauden ulkopuolella. Tämä tuntuisi antavan vähän joustoa ja pelivaraa satama-alueen käytölle, ainakin teoriassa.
Mutta onhan tämä jotain ihan muuta kuin tähän asti on esitetty. Isossa kuvassahan idea on ollut siirtää Tallinnan-liikenne kokonaan Länsisatamaan ja Ruotsin-liikenne kokonaan Katajanokalle, jolloin Makasiiniranta ja Olympiaranta vapautuvat kaupunkilaisten ja turistien virkistyskäyttöön. Nyt satama onkin jäämässä raskaasti myös Makasiinirannan puolelle. Se rakentaa itselleen uuden vähän pienemmän terminaalirakennuksen ja uuden vähän pienemmän aidatun turvatoimialueen rantaan. Olen pettynyt.
Pyöröovi tykkää tästä