Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
Tekijänä grendy
#39853
Dodih! Eli tuli tehtyä elokuun ensimmäisellä viikolla ma-pe reissu Pariisiin ja tässä nyt sitten kuvasatoa sieltä. Ensikommenteiksi sanottakoon, että Pariisi on hieno vanha ja iso Eurooppalainen kaupunki jossa nähtävää piisaa! Tosin katukuva yleisellä tasolla oli aika tylsä, Suomen mittakaavassa hienoja rakennuksia jatkuvalla syötöllä, mutta hyvin samanlaisia kaikki joten ei mitään kovin erikoista katukuvaa saa aikaiseksi. Tasaisen ja varman kylläkin, mutta vaihtelua se kaipaisi!

Joukkoliikenne on aivan uskomatonta kaupungissa missä metrolinjoja piisaa. Metroissa oli sitä oikeaa hienoa vanhaa tunnelmaa kun kiskot kitisivät ja vaunut olivat jo kymmeniä vuosia vanhat :).. Tuli yhdellä uudemmallakin linjalla matkustettua jossa oli asemallakin omat ovet ja metrovaunu oli yhtä pitkää pötköä eikä erillisiä vaunuja. Tosin taitaa olla kaikki uudet metrot samanlaisia, ainakin Istanbulissakin oli tollainen. Se on kyllä ihan hieno nähdä junan päästä päähän kun se kääntyilee jne :D..Myös RER-lähijunat toimivat upeasti ja kulkivat keskusta-alueiden alitse metroasemien seassa. Yksi moderni ratikkalinjakin tuli testattua joka kulki omilla kiskoillaan ja hieno peli oli, mutta ei tosiaan verrattavissa Tampereen tulevaan ratikkaan kun ei kulkenut muun liikenteen seassa yhtään.

Pistän nyt yhteen pläjäykseen taas nää kuvat, eli hitaiden yhteyksien ja koneiden haltijat pahoittelen.

Kuva
Yleistä katunäkymää

Kuva

Kuva

Kuva
Näkymää kohti keskustaa kun oltiin kiipeämässä Montmartren kukkulalle

Kuva
Kukkulan päällä on upea valkoinen Sacré-Coeurin kirkko. Sisällä kirkossa ei saanut kuvata :(

Kuva
Kirkon katakombeihin ja torniin pääsi rahaa vastaan ja katakombeissa sai kuvata...

Kuva

Kuva
Kohti tornin huippua kiipeilyä

Kuva
Mahtavaa kiipeilymaastoa ;)

Kuva
Näkymää tornista! Paikka on muuten Pariisin toiseksi korkein kohta Eiffel-tornin jälkeen! Eli kirkko on Pariisin maantieteellisesti korkeimmalla kohdalla.

Kuva
Blokkeja...

Kuva
Kaunista Pariisia ;).. tuolla taitaa olla Tour Helsinkikin jossain

Kuva
Ja Tour Montparnasse (210m)

Kuva

Kuva
Katunäkymää Montmartrelta laskeutuessa

Kuva
Tossa oikealla oli kyllä niin outo katu.. puut varjostivat koko kadun ihan kuin siellä olisi ollut yö :D

Kuva
7-kerroksinen erotiikkamuseokin oli kiinnostava ;)

Kuva
Ja se erotiikkamuseo sijaitsi tietysti Moulin Rougen lähistöllä...

Kuva
Pimenevää katunäkymää ensimmäiseltä päivältämme...

Kuva
Oopperataloa käsivaralta

Kuva
Ja sitten tietysti valloittamaan oikeaa pilvenpiirtäjää! ;) Korkein rakennus so far missä oon käynyt.

Kuva
Rakennuksen katolla 209m korkeudessa oli helikopteritasanne ja 360 asteinen panorama-terassi josta aukesikin hienot näkymät, kelpaisi!

Kuva
Jardin du Luxembourg

Kuva
Notre Dame

Kuva
Sacré-Coeur, eli se valkoinen kirkko mistä aloitettiin ensimmäisenä päivänä :)

Kuva
Invalidihotelli

Kuva
Eiffel-torni, sen alla oleva turistilauma ja La Défense!

Kuva
Blokkeja taas..Kuinkahan moni turisti esittelee yleensä tälläisiä kuvia :)

Kuva
Vielä Montparnasse

Kuva
Montparnassen alueen muita vähemmän kauniita rakennuksia.

Kuva
Montparnassen hautausmaalta

Kuva

Kuva
Jardin du Luxembourgista

Kuva

Kuva
Pantheon

Kuva

Kuva
Latinalaiskortteleita, sitä vanhinta Pariisia.

Kuva
Matkalla Notre Damelle yleistä näkymää...

Kuva
Notre Damen pääsisäänkäynti

Kuva
Ja selvästi vaatimattomampi sivusisäänkäynti...

Kuva
Sisältä pari fotoo

Kuva

Kuva
Seine-beach!

Kuva
Hotel de Ville eli kaupungintalo, joka selkesti on nimetty Hatanpäällä löytyvän Hotelli Villen mukaan...Tuon Hotelli Villen edessä oli rantalentiskenttiä!

Kuva
Sitten ollaankin jo Eiffel-tornilla samaisena iltana!

Kuva
Valo-showsta ei saa (tuetulla) käsivara- still-kuvasta oikein käsitystä. Mutta ledit siinä vilkku 5min ajan reilusti, eli pidemmän päälle vähän tylsä :D

Kuva
Ja lähtiessä vielä vähän eri kuvakulmasta, tietysti käsivaralta niinkun tosimiehet ottaa ;)

Kuva
Sitten ollaankin jo seuraavana päivänä Versaillesin palatsin kultaisilla porteilla.

Kuva
Etupuolen sisäpiha

Kuva
Randon sisäkuvia

Kuva
Kurkistus ikkunasta ulos puutarhaan

Kuva
Korkeita huoneita, hienoja maalauksia ja paljon turisteja tiivistettynä.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Meikä peilisalissa

Kuva
Ja tässä on kuningattaren makuuhuone jossa oli seremoniaa seremonian perään :D

Kuva

Kuva
Palatsia puutarhan puolelta

Kuva
Yksi sadoista suihkuläheistä.. jotka eivät ole päällä yleensä.

Kuva
Petit Trianon, eli Marie Antoinetten oma pikku palatsi jonkin matkan päässä kuninkaan palatsista.

Kuva
Ja tottakai Marie Antoinettella piti olla oma maalaiskyläkin palatsin alueella!

Kuva
Meikä alkaa olla jo vähän väsynyt kävelystä jättimäisellä Versaillesin puutarhan alueella...

Kuva
Jos on Petit Trianon niin tottakai kuninkaalla pitää olla vielä Grand Trianon, jossa on varmaan pidetty kovia bileitä aikoinaan :)

Kuva
Versaillesiin tultaessa: "Hahaha mitä läskien turistien rahastusjunia!"... Tuntien kävelyn ja lopulta näyttäytyneen auringon väsyttäminä: "Ei todellakaan kävellä takaisin palatsille vaan maksetaan reilu 3e per naama että päästään Veolia Transportin turistijunaan istuun!" :lol:

Kuva
1600-luvun ympäristöstä onkin hyvä siirtyä suoraan La Défenseen vähän tuoreemman arkkitehtuurin pariin, eli Grande Arche (111m)

Kuva
La Défenseä yleisesti

Kuva
Grande Archelta kuvattu kohti samassa linjassa olevaa Riemukaarta ja Obeliskia

Kuva
Tässä zoomilla vielä :)

Kuva
Kivaa taidetta

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Hienot ja modernit oli näkymät!

Kuva

Kuva
Seuraava päivä ja Louvren kuuluisa pyramidi.

Kuva
Pienempi pyramidi ja Louvren "normaalia" rakennuskantaa.

Kuva
Symmetriaa.. ja tästäkin suoraan katsottuna seuraavana tulee pieni riemukaari, sitten Concorden obeliski, sitten riemukaari ja kaaaaaukana La Défensen Grande Arche.. hienoa!

Kuva
Lähistöllä olevalla sillalla oli aikas reippaasti lukkoja

Kuva
Tässä tämä pieni riemukaari

Kuva
Ja Concorden obeliski ja aukio. Aukiolla on teloitettu 1793 mm Ludvig XVI ja Marie Antoinette... joiden pröystäilevään elämäntapaan kansalla meni hermot. Enkä yhtään ihmettele Versaillesin nähtyäni!

Kuva
Sitten Champs-Élyséesiä pitkin kohti Riemukaarta.

Kuva
Ja siinä itse Riemukaari.

Siihen päättyy tämä kuvamatka Pariisiin. Loppumatka oli shoppailua ja ilman painavaa kameralaukkua pyörimistä mutta eiköhän tässäkin oo jo liikaa kuvia suurimmalle osalle ;)
Viimeksi muokannut grendy, 18.08.11 15:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Tekijänä Kantti
#39855
Aaaaaa.. hieno satsi kuvia Pariisista, voi huomata millainen kirjo erilaista tarjontaa on todellisessa vanhassa maailmankaupungissa joka on myös uudistunut kuvista päätellen maukkaalla tavalla! Tuo 10mm optiikka näyttää aivan erinomaisen toimivalta, millaista lasia sen lisäksi oli repussa?

Pakko kysyä vielä että millaisen loven reissu teki kukkaroon?
Avatar
Tekijänä Iggy.P
#39856
Ihan kiva kuvasarja. Taitaa nuo suihkulähteet olla poissa päältä vedensäästön takia. Miltä kaupungin ilmapiiri vaikutti? En ole itse käynyt vielä Pariisissa, tai missään muuallakaan Ranskassa, joten omakohtaista kokemusta ei ole sieltä päin ollenkaan.

Mielikuvia ovat luoneet lähinnä vastottain Yleltä tullut dokumentti Pariisista, ja kaupungin yleinen maine taide- ja muotikaupunkina. Ylen dokumentissa mainittiin mielenkiintoinen yksityiskohta kaupunkilaisten elämästä, joka liittyy leipiin. Pariisissa kulutettavat leivät tehdään nimittäin kuulemma 70 prosenttisesti edelleen käsityönä aidoista luomumateriaaleista ilman mitään lisäaineita, joten niiden laatu erityisen hyvä. Lontoossa vastaava luku on 3%. Tämä kertonee paljon Pariisilaisten asennoitumisesta. Ranska vaikuttaisi olevan arvoiltaan paljon pehmeämpi, kuin monet muut Euroopan maat. Ja ehkä tässä tunnetussa sanonnassakin on jotain perää: "Ranskan oikeisto on aina vasemmistolaisempi kuin Englannin vasemmisto".
Viimeksi muokannut Iggy.P, 19.08.11 17:43. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
Tekijänä Klazu
#39857
Tämä oli kyllä paras Pariisin kuvaketju tähän mennessä! Joukossa oli aivan loistaviakin kuvia ja varsinkin tämä on käsivaralta otetuksi sävyiltään huikea!

Kohtuu peruspaikkoja kuvissa, mutta silti oli mukava selata läpi kera kommenttien.
Avatar
Tekijänä grendy
#39859
Kantti kirjoitti:Tuo 10mm optiikka näyttää aivan erinomaisen toimivalta, millaista lasia sen lisäksi oli repussa?
Pakko kysyä vielä että millaisen loven reissu teki kukkaroon?
Muistaakseni en käyttänyt tuon 10-20millisen lisäksi mitään muuta kuin Canonin halpis 55-250millistä. Kaupungeissa tottunut siihen että 18mm-> ei riitä mihinkään ja laiskana en tainnut edes paremman valovoiman tarpeessa vaihtaa Tamron 17-50mm f/2.8:a vaikka tosiaan valovoimaa olisi tarvinnu ISO 1600:n sijaan useasti paljon enemmän ;).. Mutta kameran manuaaliasetuksilla saa ihan hyviä kuvia pienen photoshoppauksen jälkeen pimeälläkin käsivaralla näemmä :)

Itse reissu ma-pe airBalticilla Tre-Riika-Pariisi <-> Pariisi-Riika-Tre täällä hotellissa maksoi kahdelta karvan alle 800€, eli ei paha elokuun hinnoilla (taas pakko mainostaa airBalticin halpoja lento+hotelli -tarjouksia) ja reissussa itsessään rahaa meni varmaan about saman verran (en laskenut käteis+visa -laskua yhteen tosin) kun Pariisi on niiiin kallis kaupunki. Aamupalat kahviloissa (croissant+pieni leipä+kahvi+pieni mehu) maksoi keskimäärin 8-12€) ja "normaalit" pääruoat maksoi 15-25€. Kalja oli superkallista (0.5l tuoppi ~8€, tosin häppäreitä oli useassa paikassa ja silloin oli -50% kaikki juomat). Notre Dameen ja Sacre Ceuriin ei maksanut sisään, mutta jokaiseen muuhun paikkaan taisi maksaa se vähintään 8€ per naama eli nähtävyyksiä kiertelemälläkin sais rahaa kuluun reippaasti. Eli kallis paikkahan se oli! Kertalippu metrossa tosin maksoi 1.70€, vähän halvemmalla sai 10x kortin ja sitten oli päiväkohtaisia turistilippuja joita ei ostettu kyllä kun kerran Versaillesiin mentäessä kun ne oli sen verran kalliita kanssa.

Kaupungin ilmapiiri itsessään oli oikein mukava! Kertaakaan missään ei pelottanut edes pimeällä liikkua, päivällä ei näkynyt missään mitään epäilyttävää toimintaa. Melko rauhallista noinkin isoksi maailmankaupungiksi jossa oli jos jonkin näköistä ihmistä. Ihmiset olivat kaikki (yhtä tarjoilijaa lukuunottamatta) tosi ystävällisiä ja englannilla pärjäsi joka paikassa. Jos joku tarjoilija ei puhunut englantia niin se haki kolleegansa joka puhui :).. Vaatekaupoissa ei tarvinnutkaan osata kun Bonjour ja merci niin pärjäsi itsekin ranskalla :D.. Turistejahan tuolla paikassa piisasi aivan hulluna, sen takia jäi Eiffel tornikin väliin. Seuraavalla kerralla ostaa sitten netistä etukäteen lipun niin ei tarvi jonottaa, mutta sitä varten olis tarvinnut tietää tarkka päivä ja kellonaika koska sinne menee.

Ja kiitoksia kuvakehuista :).. Käsivara+ISO 1600 on jättänyt johonkin kuviin tietysti jälkensä mutta mieluummin kohinaa kun tärinää :)
Avatar
Tekijänä 16valve
#39863
Kylläpä oli taas todella kattava ja hieno kuvasarja grendyltä, Kiitos!

Enpä hirveesti tosiaan ihmettele jos kansa on kyllästynyt veromarkkojen tuhlailuun Versaillesin palatsin koristamiseksi. Toisaalta on tuo parempi kohde kuin vaikkapa sodankäynti ;)
Avatar
Tekijänä RV
#39871
Hienoja kuvia! Mutta itsekin paikan päällä käyneenä täytyy mainita, että ihmettelen kuinka yliarvostettu kaupunki Pariisi on. Itselleni ainakin jäi likainen, kaoottinen ja "ruskea" yleiskuva Pariisista.
Tekijänä Valdéz
#39887
Toi Grande Arche on aivan järjettömän kokoinen! Jo valokuvissa se on iso, mutta luonnossa se on kyllä todella kookas.
Tekijänä Luukie
#39888
Hienoja kuvia, kiitos niistä. Piti pari kertaa katsoa kun ei kerralla jaksanut kaikkia kaluta läpi.
Kirkot ja blokit olivat eniten mieleeni. Ja onhan se muutenkin hieno kaupunki, vaikka Ranskalaiset ovat mitä ovat.