Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä finn_lily
#33230
Cambridge on aina ollut yksi kaupungeista, joihin olen halunnut tutustua. Mielikuvani kauniista, vanhasta yliopistokaupungista olen rakentanut täysin TV:n varaan. Yllätys oli melkoinen, kun kaupunki oli vielä kuvittelemaani kauniimpi ja vanhempi. Vietimme koko päivän seikkaillen vanhimmalla alueella, eli kampusalueen sydämessä Cam-joen ympäristössä. Kuvat vuodelta 2008.

Kuva
Ensivaikutelmani kaupungista oli perienglantilainen, tämä kuva on otettu parkkihallin katolta.

Kuva

Kuva
Vanhallakin alueella oli toki paljon uudempia rakennuksia. Ja joessa todella soudettiin perinteisillä punt-veneillä. Olisi ollut mukava kokeilla.

Kuva
Kaupungissa myös pyöräiltiin huomattavan paljon, johtunee opiskelijoiden suuresta määrästä.

Kuva

Parasta antia ehdottomasti oli kuitenkin kaupungin osittain keskiaikaiset, vieläkin alkuperäisessä kytössään olevat kampusrakennukset (joihin olimme jäädä yön tullen lukkojen taakse, onneksi oli mukava vahtimestari...). Tässä siis sitä oleellisinta.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva