Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Klazu
#26719
[Toukokuu 2009]

On vihdoinkin aika kertoa Kanadan ja Yhdysvaltojen pienestä puolentoista viikon reissustamme, jolla olimme tuossa toukokuun alussa. Reissua ei oltu suunniteltu mitenkään aktiivisesti, vaan se lähti spontaanisti rakentumaan, kun joulun aikoihin löysin netistä lyömättömän lentotarjouksen. Berliinistä Lontoon kautta Torontoon ja Bostonista myös Lontoon kautta takaisin, kaikki etapit British Airwaysillä: yhteensä vain 340 euroa per henki. Tuota voi jo kutsua Tarjoukseksi isolla T:llä, joten ei ihme ettemme malttaneet sitä sivuuttaa. Kyseessä oli lisäksi mahdollisuus ensimmäiselle matkalle Euroopan ulkopuolelle, joten ilmassa oli senkin johdosta ylimääräistä jännitystä. :)

Matkaan lähdettiin torstaina, 30. huhtikuuta. Lento Berliinistä Lontooseen sujui ripeästi kahdessa tunnissa ja olimme ajallaan Lontoon Heathrown suurkentällä. Heathrowsta pitää kyllä todeta, että kenttä on todella iso! Matkustajamäärissä se on koko Euroopan vilkkain kenttä yli 67 miljoonalla(!!) matkustajallaan vuonna 2008 (Helsinki-Vantaan 13,4 miljoonaa). Tuolla matkustajamäärällä kenttä yltää maailman listallakin kolmanneksi tai neljänneksi. Jos puolestaan huomioon otetaan vain kansainväliset lentomatkat, on Heathrow selkeästi maailman vilkkain kenttä yli 61 miljoonalla vuosittaisella matkustajallaan. Ei tule myöskään unohtaa, että vaikka Heathrow on toki Lontoon selkeä pääkenttä on kaupungissa neljä muutakin kenttää. Näistä esimerkiksi Gatwickin kentältä tehdään yli 30 miljoonaa ulkomaan matkaa sieltäkin. Nämä lukemat mielessä on helppo ymmärtää, millainen lentoliikenteen maailman hubi Lontoon on.

Heathrowlla on tätä nykyä viisi terminaalia, joista uusin terminaali 5 valmistui keväällä 2008. Terminaali on omistettu vain suuryhtiö British Airwaysille, jonka kaikki toiminta kentällä on keskitetty terminaalin kahteen rakennukseen. Terminaalin rakennus oli suurprojekti ja se maksoi noin viisi miljardia euroa. Huippumodernin terminaalin avajaiset olivat kuitenkin katastrofi, sillä avajaisia seuranneina 10 ensimmäisenä päivänä jopa 28 000 matkalaukkua jäi toimittamatta perille ja noin 500 lentoa jouduttiin perumaan ongelmien takia. Tämä kaikki oli jäänyt mieleemme uutisista, joten koneen rullatessa kohti terminaalia, mietimmekin että mitenhän sulava kokemus meillä olisi edessä.

Kaikki meni kuitenkin hyvin ja vaikka terminaalin sisällä saakin siirtyä pitkiä matkoja ja jonottaa kohtuullisen pitkiä aikoja esim. turvatarkastukseen, olimme nopeasti päähallin sisällä jatkolentoa odottamassa. Koska aikaa oli toista tuntia ennen Toronton lennon lähtöä, ruokailimme ja muutenkin tutustuimme tämän valtaisan valoisan sekä aavan, lasia ja metallia yhdistelevän terminaalin palveluihin. Lisäksi ihailimme miten jättiläismäisen lentokentän lähtevien lentojen taulun täyttivät suorat lentoyhteydet mitä eksoottisempiin kaupunkeihin Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Aasiasta ja tietenkin Euroopassakin. Heathrowlta pääsee todellakin minne vain!

Toki hyvillä yhteyksillä on myös haittapuolensa ja juuri noina aikoina sikainfluenssa oli noussut otsikoihin. Ensimmäiset artikkelit taudista ilmestyivät mediaan vain pari viikkoa ennen matkaamme, joten noina epätietoisuuden aikoina mekin toki kovasti mietimme miten reissumme tulisi onnistumaan. Vielä tuolloinhan tautia oli havaittu lähinnä vain Meksikossa ja Yhdysvalloissa ja Kanadassa tapauksia oli vain muutamia. Yllätykseksemme Heathrowlla ei hengityssuojia kuitenkaan näkynyt kuin muutamia yksittäisiä, joten ihmiset ottivat asian selvästi rauhallisesti. Eipä silti, kyllä asia oli mielessä, sillä aina jonkun yskiessä sitä tuli miettineeksi mitähän tuokin tuossa köhii... :)

Koska varautuminen ei ole koskaan tyhmää, olimme etukäteen ostaneet matkaan runsaasti ainetta käsien desinfiointiin sekä muutamat hengityssuojat. Ajatus oli lähinnä, että perillä ne saattaisivat nopeasti loppua kaupoista, jos tilanne pahenisi huomattavasti puolentoista viikon aikana. Näin ei kuitenkaan käynyt, mutta pesimme silti kätemme normaalia useammin matkan aikana.

Lento kohti Torontoa lähti iltapäivällä puoli neljältä ja edessä oli kuusi ja puoli tuntia Boeing 747-400 -jumbojetin kyydissä. Koska kyseessä oli ensimmäinen matkamme Euroopan ulkopuolelle, oli näin suuren koneen kyytiin pääsyssäkin oma jännityksensä. Kone on etupäästä kaksikerroksinen ja yläkerrassa sijaitsee ensimmäinen luokka. Alakerta on jaettu neljään osastoon, joista ensimmäisissä kahdessa on bisnesluokan mukavan näköiset sängyksi taittuvat penkit. On avaraa ja tilavaa, toisin kuin kahden takimmaisen osaston turistiluokassa. No ei sielläkään ihan ylitsepääsemättömän ahdasta ole, mutta riviin on tungettu 3+4+3 istuinta, joten kylki kyljessä siellä kyllä ollaan. Itse olin pitkänä ihmisinä erityisen huolissani jalkatilasta ja niinpä varasinkin etukäteen käytäväpaikan itselleni. Huoleni oli kuitenkin turha, sillä pitkän matkan koneissa on hieman normaaleita Euroopan sisäisiä lentoja enemmän tilaa. Silti käytäväpaikka on ihan hyvä valinta, sillä siinä on aina mahdollisuus laittaa jalat aivan suoraksi käytävän reunaan tai pompata ylös pienelle jaloittelulle.

Matkaan päästiin hyvin ja yllätyksekseni iso kone käyttäytyi hyvin tasaisesti niin lähtökiihdytyksessä kuin nousussakin. Koska mantereiden väliset lentomatkat ovat pitkiä, on koneissa normaalia parempi varustelu. Vessoja on runsaasti ja koneen takaosassa on pienesti tilaa käydä jaloittelulla. British Airwaysillä jokaiselle paikalle on lisäksi jaettu tyyny, viltti ja silmälaput nukkumisen helpottamiseksi. Lisäksi on kuulokkeet viihdejärjestelmästä nauttimista varten ja onpahan pakkauksessa hammasharja ja -tahnaakin, jotta matkustaja voi olla freesi saapuessaan perille. Ihan järkevää.

Pitkän matkan lentokoneista löytyy melkoinen viihdejärjestelmä. Vaikka Boeing 747-400 ei olekkaan ihan viimeisimpiä koneita, on siinäkin jokaisen penkin selkänojassa kosketusnäytöllä varustettu henkilökohtainen viihdekeskus. Näytön kautta voi seurata matkan etenemistä, kuunnella kymmeniä CD:itä, katsella kymmeniä nauhoitettuja tv-sarjoja, valita noin sadasta elokuvasta jne jne. Teknisessä mielessä on huima saavutus, että koneen 416 matkustajaa voivat todellakin kukin katsoa tai kuunnalla mitä vain omaan tahtiin. Aika ei koneessa käy siis ylitsepääsemättömän pitkäksi pitkälläkään matkalla.

Lento Lontoosta Torontoon kulkee reilut neljä ensimmäistä tuntia Atlannin yllä, kunnes saavutaan Kanadan itäosan Newfoundlandin ja Labradorin ylle, josta on vielä kaksi tuntia Torontoon. Torontoon laskeuduimme varttia yli kuusi iltapäivällä keskelle kaatosadetta. Se oli toki masentava alku lomalle, mutta tiesimme että keli paranisi heti seuraavana päivänä. Maahantulo oli helppoa ja sutjakkaa Kanadassa. Suomen kansalainen ei tarvitse alle 3kk:n mittaiselle Kanadan-lomalle mitään viisumeita, vaan ennen laskeutumista koneessa täytettävä simppeli maahantulokaavake riittää. Kaavake sitten annetaan maahantuloviranomaisille ja passia näytetään, jonka lisäksi kysytään matkan tarkoitusta. Siinä se, ja toivotukset "tervetuloa Kanadaan".

Kentällä laukkujen saaminen kesti todella kauan ja jo hetken ehdimme huolestua. Lopulta matkalaukkumme kuitenkin putkahtivat hihnalle ja rahanvaihdon kautta käytyämme (1EUR = 1,6CAD) aloimme etsiä yhteyttä kaupunkiin. Toronton kenttä ei ole paras mahdollinen julkisilta yhteyksiltään, sillä paras vaihtoehto on sangen kallis yhteysbussi keskustaan. Paljon halvempi ratkaisu on ottaa paikallisbussi kohti Toronton metron erästä päätepysäkkiä, josta pääsee kohti keskustaa. Lentokentällä on olemassa jonkinlainen opastus kohti tätä paikallisbussiakin, mutta hetken kyllä jouduimme harhailemaan. Bussin löydettyämme oli seuraava ongelma, että millainen lippu mahdollistaisi vaihtamisen metron kyytiin. Vaikka parhaani mukaan yritin selvittää tätä netissä etukäteen, jäi asia hämäräks. Loppujen lopuksi teimmekin kaikki matkat meille myydyn lipun kanssa, oli se sitten sallittua tai ei.

Vartin bussimatkan ja noin kahdenkymmenen metropysäkin jälkeen olimme Toronton ytimessä sijaitsevan hotellimme luona. Toronton hotellimme oli sangen hyvä löytö, sillä yö huikeassa 51-kerroksisessa neljän tähden liikemieshotellissa maksoi viikonloppua vasten vain noin 80 euroa yöltä - ei paha! Harmillisesti meille esivarattu huone oli vain 11. kerroksessa, mutta pieneen 10 dollarin lisähintaan huoneemme päivittyi hulppeaan 37. kerrokseen! Maisemat yli sadan metrin korkeudesta suurkaupungin öiseen kaatosateeseen olivat aivan mielettömät! Tuona iltana meillä ei kuitenkaan ollut voimia nauttia niistä pitkään, sillä vaikka kello oli Torontossa vasta puoli kymmenen, raksuttivat kellot Saksassa jo puoli neljä aamuyöllä (aikaero Suomeen siis -7 tuntia). Niinpä aikaero sekä 7000 kilometrin matka painoivat niin, että hakeuduimme suoraa päätä pehkuihin. Uni tuli hyvin, mutta yöllä käytiin ikimuistoinen episodi.

Joskus keskellä yötä heräsimme siihen, että joku yritti avata huoneemme ovea avainkortillaan. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska vainoharhaisina aina laitamme huoneen oven takalukkoon sekä ketjun paikalleen. Mielessämme kävi, että joku varmaan vahingossa yritti väärään huoneeseen ja jatkoimme muitta mutkitta uniamme. Hetken päästä huoneen puhelin kuitenkin soi. Hotellin vastaanotosta soittivat ja pahoitellen kyselivät, että olikohan huoneessamme näkynyt meille kuulumattomia tavaroita. Kylpyhuoneesta toki oli löytynyt parranajovälineet, jotka olimme palauttaneetkin ennen nukkumaan menoa respaan, mutta mitä ihmeen muita tavaroita sieltä nyt voisi löytyä? Hetken ympärillemme katsottuamme huomasimme lattialla ison mustan laukun! Huoneeseen saapuessamme olimme olleet niin väsyneitä, ettemme olleet yksinkertaisesti olleet huomanneet selkeästi lattialla ollutta laukkua. Vastaanottovirkailija sanoi tulevansa erään asiakkaan kanssa hetken päästä käymään.

Heitä odotellessamme aloimme katsella ympärillemme ja laukun lisäksi kaapeista löytyi vaatteita. Syy tähän oli, että hotellin respa oli tehnyt melkoiset virheen ja hotellihuonetta päivittäessään antanut meille jo käytössä olevan huoneen! Virhe ei tietenkään ollut meidän, eikä meitä kesken unien häädetty huoneesta, mutta tämä toinen asiakas joutui pakkaamaan tavaransa ja siirtymään toiseen huoneeseen. Voitte arvata, että mies ei ollut kovin tyytyväinen ja palaute oli kitkerää. Monien vastaanottovirkailijan pahotteluiden jälkeen pääsimme takaisin nukkumaan, mutta kyllä tämä episodi ihmetytti. Kaikkein hassuinta oli juuri se, ettemme väsyneitä olleet tajunneet jälkeenpäin päivänselviä toisen ihmisen tavaroita huoneessa. Noh, toinen asiakas todennäköisesti yöpyi tuon visiittinsä ilmaiseksi ja meillekin ilmestyi seuraavan päivän aikana huoneeseemme vadillinen juustoja sekä hedelmiä kirjallisen pahottelun lisäksi. Että näin.

Aamulla herättyämme oli paremmin aikaa tarkastella huoneesta aukeavia maisemia. Hotellimme sijaitsi siis aivan Toronton pilvenpiirtäjäkeskustan ytimessä. Huoneemme oli kuitenkin keskustasta ulospäin ja maiseman täyttivät korkeiden talojen sijaan horisonttiin saakka jatkuva matala asutus, nk. suburbia. Oli se silti melkoinen maisema katsella Auringon nousua. Kävimme aamupalalla lähikahvilassa, jonka jälkeen oli unihiekat viimeistään karistettu silmistä ja aika alkaa ihmetellä Torontoa. Ensimmäinen ihmetyksen aihe olivatkin ympäröivät pilvenpiirtäjät. Virallisesti 2,5 miljoonan asukkaan Toronton alueella asuu kuitenkin yli viisi miljoonaa ihmistä. Kaupunkirakenne on tyypillisen pohjois-amerikkalainen, eli kaupungin keskustassa toimistopilvenpiirtäjät kohoavat korkeuksiin, mutta suurin osa kaupunkialueesta on matalaa omakotitalojen lähiötä.

Jo pelkästään hotellimme on 176 metrin korkeudellaan kaupungin 11. korkein rakennus ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat kaikki kymmenen korkeampaa. Korkein Toronton tämän hetkinen pilvenpiirtäjä on 298 metrinen ja 72-kerroksinen First Canadian Place, joka monien korkeimpien tapaan toimii suurpankin pääkonttorina. Sinällään saman korkuisia rakennuksia löytää Saksan Frankfurtistakin, mutta Torontossa korkeat rakennukset ovat aivan eri tavalla tiheässä. Koko kaupungissa lasketaan olevan yli 90 metrisiä rakennuksia peräti lähemmäs kaksi tuhatta (vertailun vuoksi Suomen korkein rakennus on 86 metriä ja 26 kerrosta), millä Toronto jää toiseksi vain New Yorkille (huimat 5000 yli 90 metristä rakennusta). Eli korkeita rakennuksia kyllä riittää keskustassa ja sen ulkopuolella.

Koska meillä oli aamusta aikaa vain kierrellä keskustassa, kävelimme rauhassa katuja edestakaisin ja vain katselimme perjantaiaamun ihmisvilinää. Vaikka olimme ensi kertaa Pohjois-Amerikassa, oli katunäkymä silti TV:stä hyvin tuttu. Mistäkö, no televisiosta tietenkin! Höyryävät kaivonkannet, keltaiset koulubussit, katukyltit, kaikki oli "tuttua"!. Niin se on vain amerikkalainen televisiotarjonta tehnyt sikäläiset maisemat ihmisille tutuksi. Eipä silti, toki siellä paikalla olemisen fiilis on jotain upeeta, eli ei TV:n kautta kaikkea pysty sentään elämään. ;)

Hotellin lähettyvillä sijaitsee Kanadan kansallisurheilulle jääkiekolle pyhitetty Hockey Hall of Fame -museo, jossa emme kuitenkaan käyneet kuin ulkona. Lähellä on myös Toronton kuuluisa kaupungintalo, jonka edelleen sangen futuristiset kaksi kaarevaa tornia on suunnitellut suomalainen Viljo Revell. Kaupungintalolta ei ole pitkä matka Toronton suurimmalle ostoskeskukselle Eaton Centerille. Yleensä emme kiertele reissuillamme ostoksilla, mutta nyt lampsimme suoraan keskuksessa olevaan Best Buy -elektroniikkaliikkeeseen heti sen avauduttua. Olin meinaan jo etukäteen internetissä tutkinut ja valinnut uuden kameran, jonka haluaisin Kanadasta ostaa ja sieltähän se löytyi hyllystä. Canonin uusi EOS 500D (sikäläisittäin Rebel T1i) digitaalinen järjestelmäkamera irtosi perinteisellä 18-55mm linssillä hintaan 620 euroa, mikä on huomattavasti Euroopan hintoja halvempi. Tuosta hinnasta kun sai vielä osavaltion verot pois lähettämällä kuitit jälkeen päin luottokorttilaskulla varustettuna takaisin Kanadaan.

Ensimmäisen päivän aamu olikin loistava hetki käydä ostamassa kunnon kamera, sillä iltapäivällä suuntasimme kohti Toronton kuuluisinta maamerkkiä, CN Toweria. CN Tower on maailman toiseksi korkein itsekseen seisova rakennus ja maailman korkeimman tittelin se hävisi vain kaksi vuotta sitten (pidettyään titteliä 31 vuoden ajan) Dubaihin valmistuneelle Burj Dubaille. Tämä vuonna 1976 valmistunut torni on peräti 553,33 metriä korkea ja se kuuluu pakollisiin Toronton nähtävyyksiin. Itse tornihan näkyy kaupungissa kaikkialle, mutta vasta vierailu tornin kahdella näköalatasanteella tekee selväksi kuinka korkea torni onkaan.

Torniin noustaan hyvin ripeästi lasiseinäisellä hissillä, joka kiidättää 342 metrin korkeuteen alle minuutissa (samassa ajassa asuntomme hissi tuo meidät 6. kerrokseen :)). Tällä tasolla sijaitsee pääasiallinen näköalatasanne ja kerrosta ylempänä 72 minuutissa ympäri pyörähtävä ravintola. Maisemat ovat jo tältä tasolta huimat, mutta jos maksaa hieman lisää, voi tästä jatkaa vielä toisella hissillä nk. SkyPodiin, joka on peräti 447 metrin (!!) korkeudessa sijaitseva maailman toiseksi korkein näköalatasanne (korkein on vuonna 2008 valmistuneessa Shanghai World Financial Centerissä). Jos hissit eivät toimisi, olisi edessä 1776 porrasta vain alemmalle tasolle päästäkseen ja SkyPodiin peräti 2579! Huimana ennätyksenä torontolainen poliisi on huitassut vuonna 1989 alatasanteelle 7 minuutissa ja 52 sekunnissa. Siinä on tavoiteltavaa jokaisella kuntoilijalla!

Näkymät hieman alta puolen kilometrin korkeudesta ovat aivan mielettömät, sillä CN Tower sijaitsee aivan Toronton pilvenpiirtäjien vieressä. Korkeus on aivan käsittämätön, sillä pilvenpiirtäjätkin jäävät yli 150 metriä tasannetta alemmas. Ja samaan aikaan itse CN Tower jatkuu vielä reilut sata metriä ylöspäin antennin huippuun saakka! Ei ole ollenkaan ihme, että mastoon iskee salama jopa 50 kertaa vuodessa.

Mainitsinko muuten, että tornin alemmalla näköalatasanteella on eräässä kohdin lasilattia? Se on pinta-alaltaan 24 neliömetriä ja se kestää 4100 kilopascalin paineen (se on paljon se!). Lasilattian paksuus on 64 millimetriä, mukaanlukien 25-millimetrin laminoitu lasiruutu, 25-millimetrin paksuinen ilmatila ja 13-millimetrin lasiruutu. Lasi siis todellakin kestää kymmenet ihmiset kerrallaan, joista osa vieläpä hyppii sen päällä. Tunne on silti huima ja omia jalkojaan katsoessa tuntuu seisovan tyhjän päällä!!

Maisemat tornista sisältävät pilvenpiirtäjien lisäksi horisonttiin jatkuvan omakotitalolähiöiden maton, Ontario-järven aivan Toronton kupeessa, Toronton edustalla sijaitsevat pari saarta, sekä pienen lentokentän yhdellä niistä. Lisäksi aivan tornin juurelle on noussut 40-50 kerroksisia asuintorneja hulppeiden maisemien äärelle (tainnut sielläkin olla pientä asuntokuplaa...). Kauniinä päivänä katse yltää 100-120 kilometrin päähän, aina Ontario järven vastarannalle ja sen läheisille Niagaran putouksille saakka. Sanotaan, että putouksista nouseva vesihöyrypilvi näkyisi kauniilla kelillä, mutta meidän silmät eivät sinne saakka kantaneet. Ei käy kieltää, että CN Tower todellakin on käymisen arvoinen maisemiltaan ja ehdottomasti kannattaa maksaa se pieni lisämaksu SkyPodin "147 kerroksen" korkeuteen pääsystä.

Touhukkaan päivämme ilta huipentui pari tuntia tornin jälkeen parin kilometrin päässä sijaitsevassa Medieval Times -showravintolassa. Ravintola on osa yhdeksän ravintolan ketjua ja ainoa Kanadassa sijaitseva (muut ovat USA:ssa). Ravintola sijaitsee sitä varten rakennetussa ihan hienossa linnamaisessa rakennuksessa. Paikalle saavuttaessa vieraat osoitetaan tietyn ritarin seurueeseen, minkä tunnukseksi annetaan kyseisen ritarin värinen pahvinen kruunu. Seuraavaksi siirrytään odottamaan shown alkua linnan "saliin", joka on koristeltu sangen mukavasti keskiaikaisen teeman mukaisesti. Mahdollisuus on tietenkin ostaa kaikkea mahdollista keskiaikaan liittyvää, mutta dollareilla saa myös esimerkiksi aateloinnin. Se suoritetaan näkyvästi "kuninkaan" toimesta hallitsijan korokkeella yleisön hurratessa. Keskiaikaisesta baarista saa juotavaa ja sivummalla voi vaikka tutustua esityksessä käytettäviin haukkoihin sekä hevosiin.

Kun show alkaa, ohjataan vieraat suuren areenan ympärillä oleviin aitioihin. Aitiot on värikoodattu ja meidät ohjattiin tietenkin keltaisen ritarin aitioon. Ihmiset on jaettu tasaisesti eri aitioihin, niin että jokaiselle ritarille on reilusti kannustajia. Kun esitys areenalla alkaa, aletaan pöytään kantamaan valtavia määriä ruokaa, jota sitten syödään käsin (ruokailuvälineitä ei ole) koko kaksi tuntia. Koko ajan areenalla suureellinen show pyörii ja meno on melkoista! Esiintyjiä on valtavasti ja juoni on monimutkainen sekä täynnä käänteitä. Kaikki on tietysti elämää suurempaa ja toimintaan kuuluu muun muassa miekkailua ja ratsastusta. Turnajaisten aikana omaa ritaria kuuluu tietenkin kannustaa täysillä ja muille buuata, mikä hoidettiinkin esimerkillisen hienosti meidän aitiossamme! Loppuhuipentuman peitsi- ja miekkataistelut ovat huikeeta viihdettä ja kipinät vain lentävät miekoista!

Medieval Times oli ainakin meidän mielestämme loistavaa viihdettä ja ruokakin oli oikein hyvää. Paikalla tuntui olevan paljon syntymäpäivää tai polttareita viettäviä ryhmiä, joille se on erinomainen paikka. Ravintola saattaa muuten olla monelle tuttu Jim Carreyn "Cable Guy" -elokuvasta (jossa mennään vain vähän yli todellisuuden ;)). Ehdottomasti kokemisen arvoinen show!

Näin siis alkoi reissumme ja näissä merkeissä kului ensimmäinen vuorokausi Torontossa. Enpä ahda tähän viestiin enempää tarinaa, vaan palaan Niagaran putouksiin ja muihin kohteisiin seuraavassa viestissäni.

Heatrown uusi terminaali 5:
Kuva

Jumbo lähdössä kohti Torontoa:
Kuva

Ensimmäisen päivän aamu hotellihuoneen ikkunasta:
Kuva

Urbaanit näkymät hotellin huipulta:
Kuva

Paparazzi ja uusi kamera:
Kuva

Korkea hotellimme:
Kuva

Toronton kaareva kaupungintalo:
Kuva

CN Towerin juurella:
Kuva

Toronto 447 metristä:
Kuva

Tyhjän päällä:
Kuva

Lapset telmimässä lasilattialla:
Kuva

Uudisasuntoja Ontario-järven rannalla:
Kuva

Medieval Times:
Kuva

Iloinen alamainen:
Kuva

Aatelointi käynnissä:
Kuva

Turnajaisareena:
Kuva

Show käynnissä:
Kuva

Ritareita valmiina turnajaisiin:
Kuva

Peitsitaistelun huipennus:
Kuva
Viimeksi muokannut Klazu, 05.10.12 02:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä Klazu
#26720
Palaanpa tässä tapahtumiin Kanadan reissullamme ja matkan toiseen päivään, eli lauantaihin. Heräsimme tuona aamuna hyvissä ajoin, sillä meillä oli varattuna vuokra-auto jo kello aamu seitsemältä. Varaus oli näin aikaisin siksi, että ehtisimme päivän aikana vierailemaan Torontosta noin 130km päässä sijaitsevilla Niagaran putouksilla. Auton kuittaus sujui helposti ja pääsimme heti aamutuimaan matkaan. Toronton keskustan ohitse kulkee kohotettu 6-kaistainen moottoritie, joten kaupungista ulos pääsy on sangen helppoa. Vaikka kello oli vaille kahdeksan lauantaiaamuna, oli liikenteen määrä koko matkan ajan huomattavaa. Ajaminen suuren liikennemäärän keskellä oli kuitenkin helppoa, koska Dodge Avengerissamme oli automaattivaihteisto, eikä kyseinen auto ole sikäläisillä mitoilla kovinkaan iso.

Parin tunnin jälkeen saavuimme Niagara Fallsin kaksoiskaupunkiin, joka sijaitsee Niagara-joen molemmilla rannoilla niin, että läntinen puoli kuuluu Kanadaan ja itäinen Yhdysvaltoihin. Parhaimmat maisemat sekä suurimmat huvittelupaikat löytyvät Kanadan puolelta. Niinpä Kanadan puolen Niagara Fallsin kaupungista löytyykin majoituskapasiteettia ja varsinkin putousten lähellä on lukuisia monikymmenkerroksisia hotelleja huikeilla maisemilla. Ja kysyntää hotellihuoneille riittänee, sillä putouksilla vierailee vuosittain yli 20 miljoonaa ihmistä. Määrä tekee siitä erään Pohjois-Amerikan suosituimmista matkailukohteista.

Suuriin turistivirtoihin on varauduttu sangen hyvin ja auton saaminen parkkiin aivan putousten läheisyyteen ei ollut lauantai aamupäivällä vaikeaa. Autosta noustuamme tunsimme välittömästi ilmassa leijailevan vesisumun ihollamme. Kuten viime viestissäni sanoin, näkyy pääputouksesta nouseva vesihöyry kirkkaana päivänä jopa Toronton CN Toweriin asti (100km linnuntietä). Vesipilven avulla putouksille onkin helppo suunnistaa.

Parkkipaikalta ei tarvitse kävellä kuin parisataa metriä jolloin ollaankin jo Table Rockiksi kutsuttavan kalliokielekkeen reunalla, aivan putousten äärellä. Ensimmäiseksi silmiinpistävää on putouksille saapuvan joen leveys. Kartasta arvioiden joen leveys on noin puoli kilometriä ja aivan putousten äärellä vesi puristuu parin sadan metrin levyiseen uomaan.

Niagaran putoukset eivät ole vain yksi putous, vaan itseasiassa kaksi putousta. Selkeästi tunnetuin on pääuoman Horseshoe Falls (Hevosenkenkäputous), jolle aukeavat parhaat näkymät juuri Kanadan puolelta. Tämän lisäksi joen sivu-uomasta muodostuu noin 300 metriä alajuoksulle toinen, American Fallsiksi (Amerikanputous) kutsuttava vesiputous. Vaikka jokiuoma on vain noin 200 metriä leveä juuri ennen pääputouksen harjanteelle tuloaan, on itse harjanne 671 metriä leveä. Veden syvyys keskellä harjannetta on noin kolme metriä (mikä antaa käsitystä vesimassasta) ja virtausnopeus 32 km/h. Huippukautena putouksista virtaa minuutissa 168,000 kuutiota vettä, josta noin 90% virtaa pääputouksen kautta. Harjanteelta vesi putoaa 53 metriä syvänteeseen, jonka syvyys pinnan alla on 56 metriä, eli enemmän kuin itse pudotus. En tiedä uskoako vai ei, mutta putouksilla kerrotaan eräässä taulussa, että putouksien kautta virtaisi peräti 20% maailman makeasta vedestä, mikä kuulostaa kyllä todella hurjalta.

Niagaralla on täysin ilmaista kävellä jokivarren harjanteelle tehtyä kävelytietä pitkin. Tältä tieltä löytyvät ehkä parhaat valokuvauspaikat kummallekin putoukselle. Harjanteella ilmassa on kuitenkin sen verran putouksista nousevaa kosteutta, että se kastelee herkästi kameran. Tämän vuoksi itse käytinkin uutta kameraani sangen vähän tuona päivänä ja pääasiallisesti kuvat tuli otettua vanhalla pokkarikameralla. Jos putouksista haluaa saada enemmän irti on syytä ostaa esimerkiksi Niagara Adventure Pass -passi, jolla pääsee alueen neljään päänähtävyyteen. Näistä ensimmäinen on Table Rockin vierailukeskuksessa sijaitseva 4D-elokuva, jossa demonstroidaan putousten syntyä voimaa. Neliulotteisessa elokuvateatterissa kuva heijastetaan ympyränmuotoisen teatterin jokaiselle seinälle. Teatterissa ei ole penkkejä vaan siellä seistään ja pidetään kiinni, sillä teatterin lattia liikkuu ja tärisee. Päälle pitää pukea paikan päällä jaettava sadeviitta, sillä elokuvan aikana teatterissa sataa vettä, ukkostaa, tuulee ja jopa sataa lunta. Noin 15 minuutin mittainen kokemus on ihan kelpo viihdettä ja tarjoaa taustatietoa putousten synnystä.

Vierailukeskuksesta pääsee myös hissillä toiseen passin kohteeseen, eli Hevosenkenkäputouksen juurelle ja sen taakse. Täällä sadeviitat ovat tarpeen, sillä varsinkin putouksen juurella vettä lentää poikittain ja kastuminen on varmaa. Silti näkymä 50 metriä putouksen alapuolelta on huima ja veden voima käy hyvin ilmi. Putouksen taakse vievät kallioon louhittu käytävä, jonka kahdesta aukosta näkyy tosin vain katkeamaton vesiseinämä sekä valtaisa pauhu. Käytävän päässä käyminen kannattaa silti, sillä sen seinillä on kiintoisia infotauluja putouksista.

Erityisen mieleenpainuvia ovat tiedot putousten synnystä. Putoukset eivät ole todellakaan aina sijainneet nykyisellä paikallaan, vaan ne ovat aikojen saatossa vetäytyneet peräti 11 kilometrin matkan. Syynä on hiekkakivikallioinen maaperä, jota valtava vesimassa syö armottomasti. Putousten eroosio on nykyisin kontrolloitu yläjuoksun voimaloiden myötä, mutta nykyisinkin pääputous liikkuu kolme senttiä vuodessa. Se on kuitenkin pientä verrattuna aiempaan kolme metriä vuodessa(!). Niinpä vuonna 1678 (vain 300 vuotta sitten) paikalla ei ollutkaan hevosenkengän muotoista putousta, vaan tavallisempi suorahko vesiputous. Veden voima onkin ollut kahlitsemattomana valtava!

Kolmas passin kohde on miniristeily Niagaran kuuluisan Maid of the Mist -veneen kyydissä aivan putousten juurelle. Risteily tapahtuu pienehkön, noin 600 seisovaa ihmistä ottavan veneen kyydissä ja on pituudeltaan noin vartin. Vaikka veneet ovatkin tupaten täynnä turisteja, on niiden kyytiä pakko suositella.

Aluksi veneen kyydissä livutaan hitaasti Amerikanputouksen ohitse nauhalta tulevaa selostusta kuunnellen, jonka jälkeen matka jahtuu kohti pääputousta. Matkalla kohti Hevosenkenkäputouksen juurta tuuli jokiuomassa käy melkoiseksi, sillä valtavat vesimassat työntävät edeltään suuren ilmamassan. Vettä tulee poikittain naamalle ja sadeviitoista on vain vähän apua. Oikeastaan niistä on enemmän haittaa, sillä tuuli paukuttaa muovisia viittoja kehoa vasten tuottaen hirveästi melua. Aivan putouksen juurella vene viipyy noin viisi minuuttia, jonka aikana ehtii hyvin katsoa puolikaaressa ympärillä putoavia vesimassoja. Kalalokkeja on kaikkialla, sillä putouksista tippuu jatkuvasti myös kaloja, joita lokit poimivat vedestä helposti. Hieman yllättäen putousten reunustoilla on myös lunta, jopa vielä näin toukokuussa, mikä johtuu siitä, että talvisaikaan putousten reunat tosiaan jäätyvät ja kasautuvat lumeksi.

Vaikka risteily Maid of the Mistillä onkin niin perusturistia, kuin vain mahdollista, kannattaa se mielestämme. Vain sen kyydissä saa mielestämme oikean kuvan putousten voimasta. Veneet ovatkin kuuluisia ja niiden kyydissä on käynyt monia valtionpäämiehiä ja muita kuuluisuuksia.

Päivän neljäs kohteemme oli Niagara-joen alajuoksun armottomat kosket. Niitä pääsee ihailemaan aivan viereltä nk. White Water walkilla, joka on 305m pitkä puinen kävelysilta joen penkalla. Kosket ovat tosiaankin armottoman näköiset ja vesi pärskii vaahtopäivä hurjimmissa kohdissa. Koskenlaskussa koskia pisteytetään niiden haastavuuden mukaan asteikolla 0-6 ja Niagaran kosket kuuluvat luokkaan 6, mikä tarkoittaa että niitä ei suositella varauksetta edes ammattimelojille.

Vielä hieman enemmän alajuoksulle sijaitsee viimeinen Nigaran kohteemme, The Great Gorge. Kyseessä on kohta, jossa Niagara-joki tekee 90-asteen käännöksen, minkä vuoksi mutkaan syntyy pyörteitä. Turistien iloksi mutkan yli on rakennettu kaapelivaunu, josta on mahdollista tarkastella aluetta noin 70 metrin korkeudesta. Meidän turistipassimme ei kuitenkaan kattanut kyytiä, joten tyydyimme vain katsomaan pyörteileviä vesimassoja ylhäällä olevalta näköalatasanteelta.

Niagaran putouksilla vierähti meilläkin suunnilleen koko päivä, sillä nähtävää on paljon. Mekin keskistyimme vain itse putouksiin ja turisteille Niagaralla on tarjolla vaikka minkäläistä viihdettä aina tuulitunnelissa leijumisesta alkaen. Sää suosi meitä koko päivän ollen täysin pilvetön, joten saimme kyllä nauttia täysillä maisemista. Vaikka reissusta jäikin kokonaisuudessaan hyvä mieli, olivat itse putoukset ehkä pienen pieni pettymys. Jotenkin ne oli vain kuvitellut niin mahdottoman kokoisiksi ennalta. Vaikka virtaamaltaan ne sitä ovatkin, ei 50m näkyvä pudotus tunnu niin mahdottoman korkealta. Niin tai näin, suosittelemme niitä kyllä päivämatkan kohteeksi.

Torontoon ajellessamme taivas antoi muutaman lyhyen sadekuuron, mikä hidasti vilkasta liikennettä paikoitellen pysähdyksiin. Loppumatkasta se ei kuitenkaan haitannut meitä, sillä maisemat suurelta moottoritieltä kohti pilvenpiirtäjien ja CN Towerin silhuettia olivat upeita katsella hetken pidempäänkin. Tunnin ehdimme levätä hotellilla, ennen kuin suuntasimme illalliselle. Löytämäni ravintola sijaitsi Toronton ydinkeskustasta hieman pohjoiseen huikeissa korkeuksissa - peräti 51. kerroksessa. Ravintolan ruoka ei jäänyt meille mieleen mitenkään erityisenä, mutta maisemat yli yöllisen Toronton kylläkin! Vasta näin pimeellä kävi ilmi, miten suuri ja laajalle levittäytynyt kaupunki Toronto onkaan. Ravintolan jälkeen kävelimme vielä öisen Toronton kaduilla valaistuja pilvenpiirtäjiä ympärillämme ihmetellen. Ihmettelyä aiheutti myös se, miten turvalliselta ja siistiltä öinenkin Toronto tuntui. Ihmisiä oli tietenkin lauantaina normaalia enemmän liikkeellä, mutta meno oli iloista.

Hotellille palattuamme ihailimme vielä viimeistä kertaa rakennuksen alakerran tiloja, jotka on rakennettu 1900-luvun alussa perustetun pankin tiloihin. Aulasta laskeutuvat upeat marmoriportaat alakerran entiseen pankkiholviin, jossa toimii nykyisin ravintola. Alakerrasta on myös käynti Toronton maanalaiseen PATH-kompleksiin. PATH on yli 27 kilometriä tunneleita, jotka kattavat käytännössä koko ydinkeskustan alueen. Tunneleita pitkin ihmiset voivat kurjalla kelillä siirtyä päärautatieasemalta sekä metroasemilta työpaikoilleen ilman, että heidän tarvitsee pistäytyä maanpinnalla. Käytäväverkosto on todella laaja ja me emme päässeet siitä selville kahden Toronton päivämme aikana. Jo nykyisellään Guinnessin ennätystenkirja listaa kompleksin maailman suurimpana maanalaisena ostoskeskuksena ja Torontossa on vieläpä aikomus laajentaa verkostoa peräti 60 kilometrin mittaiseksi!!

Sunnuntaina oli sitten aika jättää Toronto taakse. Pakkasimme heti aamusta tavarat autoon ja lähdimme kohti pohjoista. Kaupungista ulospäin ajaessamme ajoimme valtavia moottoriteitä pitkin. Kaistoja oli monella tiellä 10-12 (eli 5-6 suuntaansa), mutta kaikkein suurin oli pätkä Kanadan halki kulkevaa 401, jolla on hetken aikaa peräti 18 kaistaa! Kyseinen tie onkin yksi maailman leveimpiä teitä ja sen päivittäinen liikennemäärä yltää yli 500 000 autoon, mikä riittää tekemään siitä Pohjois-Amerikan vilkkaimman tien. Kyseessä on melkoinen asvalttimatto, mutta onneksi kaikki yhdeksän yhden suunnan kaistaa eivät ole yhdestä vaan tie koostuu nk. collectorista sekä expressistä. Collector tavallaan rinnakkainen 10-kaistainen paikallismoottoritie, jota pitkin siirrytään lyhyitä matkoja, esimerkiksi vain muutaman liittymän välillä. Sen sisäpuolella kulkee 8-kaistainen express, jota pitkin ajetaan pidempiä matkoja, kuten kokonaan kaupungin ohitse.

Järjestelmä toimii hyvin ja ajaminen näinkään valtavaa tietä ei ole hankalaa. Asiassa auttaa myös se, että Pohjois-Amerikassa korkein sallittu nopeus on vain 100km/h, joten liikenteen rytmi on miellyttävän rauhallinen. Erona eurooppalaisiin sääntöihin, Pohjois-Amerikassa saa ohittaa sekä vasemmalta että oikealta, mikä on tietysti luonnollinen ratkaisu monikaistaisilla jättiteillä. Kaikesta sujuvuudestaan huolimatta, on pakko silti päivitellä sitä autojen määrää, jotka Pohjois-Amerikan kaupungeissa teillä kulkee. Mekin jätimme Toronton sunnuntaiaamuna noin aamuyhdeksän aikaan ja jo tuolloin liikennettä oli valtavasti. Mihin ihmeessä niin moni ihminen voi olla matkalla tuohon aikaan?

Matkamme suuntautui Torontosta 230 kilometriä pohjoiseen pieneen Huntsvillen kylään. Syynä oli halumme nähdä matkallamme myös luontoa, josta Kanada on hyvin tunnettu. Nopeasti se asutus harvenikin heti Toronton jäädessä taakse ja noin 50km jälkeen pellotkin alkoivat jo väistyä metsämaisemien tieltä. Metsää Kanadassa kyllä riittää ja tyypiltään se on hyvin suomalaismaista sekametsää. Tosin kun Suomessa näkee nykyisin paljon huoliteltua ja istutettua kasvatusmetsää, olivat ainakin meidän näkemämme metsät vapaasti kasvanutta erämaata.

Päivä oli kaunis ja pienesti iltapäivästä saavuimme Huntsvilleen. Kaupungin asukasluku on noin 18 300, joista suurin osa asuu kaupungin pääkadun varrella tai läheisyydessä. Vaikka kaupungissa ei ole sen suuremmin tekemistä, oli se viehättävä paikka viettää iltapäivä auringonpaisteesta nauttien. Kerrottakoon vielä, että kaupungissa järjestetään ensi vuonna G8-ryhmän huippukokous, joka tuo varmasti pikkukaupunkiin paljon vilinää. Missä kokous siellä järjestetään, jäi meille mysteeriksi

Seuraavana aamuna jatkoimme Huntsvillestä valtatietä numero 60 kohti itää. Kyseinen tie kulkee läpi Algonquinin kansallispuiston, joka on läheisellä sijainnillaan Torontoon ja Ottawaan Kanadan vierailluin kansallispuisto. Puistossa maisemat ovat aivan kuin Suomessa, sillä järviä on yli 2400 ja jokia sekä puroja yli 1200 kilometriä. Kauniina päivänä ajo läpi puiston oli ihana elämys ja ihmisiä näkyi lähinnä pienissä kylissä, joita ohitimme aina silloin tällöin. Tällaisten kylien ainoa keskuspaikka tuntui olevan huoltoasema, joilla tuntui aina riittävän ihmisiä tankkaamassa ja vaihtamassa kuulumisia. Mekin pysähdyimme eräällä ikivanhalla Shellin bensapumpulla tankkaamassa ja samalla jutustelimme huoltoaseman pitäjän kanssa. Tämä oli kovin kiinnostunut kuultuaan meidän olevan Suomesta ja innostui vertaamaan maiden hyttysmääriä. Mainittakoon, että toukokuun alussa Kanadan erämaassa hyttysiä kyllä piisasikin, kuin Lapissa konsanaan.

Päivän aikana ajelimme pieniä erämaamaanteitä noin 350 kilometrin matkan kohti kaakkoa ja iltapäiväksi saavuimme 117 000 asukkaan Kingstonin kaupunkiin aivan Yhdysvaltojen rajan lähellä. Iltapäivä meni vieraillessa kaupungin laidalla sijaitsevassa ostoskeskuksessa, sekä ajellessa keskustan alueella. Kingstonissa ei ole mitään ihmeellistä nähtävää ja se on tunnetuin lähinnä sotilasakatemiastaan sekä alkupisteenä Thousand Islandsin saaristoon tutustuttaessa.

Thousand Islands on kuuluisa 1793 saaren muodostama parinkymmenen kilometrin mittainen saaristo Kanadan ja Yhdysvaltojen rajalla. Alue on erityisen suosittua veneilijöiden keskuudessa, mutta sadoilla saarilla on myös vakituista asutusta. Alue on noin kaksikymmentä kilometriä pitkä osa Lake Ontariosta Atlantiin laskevaa Saint Lawrence -jokea. Kaunis alue on antanut myös nimen samannimiselle salaattikastikkeelle.

Alueeseen tutustuu tietysti parhaiten veneellä, mutta me tyydyimme vain ajamaan jokivartta kulkevaa 1000 Islands Parkwaytä pitkin, joka on tunnelmallinen rantatie hyvillä maisemilla. Maisema muistuttaa todella paljon Turun saaristoa, sillä joki on tältä kohdin hyvin leveä ja pieniä saaria on tosiaan kaikkialla.

Maisematien jälkeen edessä oli vielä yli 100 kilometriä kohti Montrealia. Nälän jo tullessa pysähdyimme kokeilemaan Wendy´s -pikaruokaravintolaa, jossa kokeilimme suurinta saatavilla olevaa ateriaa. Kuuden euron hintaan saikin aterian, johon kuului 1,5 litran kokis, valtava ranskalaisämpäri sekä enteilevällä Baconator -nimellä tunnetun pekonihampurilaisen. Oli siinä kahdestaankin syömistä! Ravintolistauksen mukaan pelkästä hampurilaisesta sai 1000 kilokalorin verran energiaa, mikä on noin puolet normaalista päivätarpeesta. Kyseessä oli siis täysin tyypillinen sikäläinen ateria, joka tuntui tekevän kauppansa. "Halvalla kun saa" tuntui olevan sikäläistenkin ajattelu asian suhteen... :)

Luksushotelleja aivan putouksen äärellä:
Kuva

Hevosenkenkäputous ja vierailukeskus:
Kuva

Hevosenkenkäputous:
Kuva

Hevosenkenkäputouksen harjanteella:
Kuva

Hevosenkenkäputouksen juurella:
Kuva

Niagaran putoukset:
Kuva

Turistien kansoittama Maid of the Mist:
Kuva

Amerikanputoukset:
Kuva

Tuulinen jokiuoma:
Kuva

Niagara-joen vuolaat kosket:
Kuva

Kaapelivaunu the Great Gorgen yllä:
Kuva

Toronton skyline Niagaralta palattaessa:
Kuva

Toronton ydinkeskusta 51. kerroksesta nähtynä:
Kuva

Loputtomiin jatkuva öinen Toronto:
Kuva

Öinen Toronto hotellin edestä kuvattuna:
Kuva

Pankkiholviin tehty ravintola:
Kuva

Moottoritie 401 ja sen 18 kaistaa:
Kuva

Huntsvillen kylanraitti:
Kuva

Kanadan asumatonta erämaata:
Kuva

Suomimaisemaa:
Kuva

100 Island Parkwayn maisemia:
Kuva

Wendy´sin kuuden euron Baconator:
Kuva
Avatar
tekijänä 16valve
#26732
Upea setti. Varsinkin yökuvat skylinestä vetää hiljaiseksi.

Ps. Kuinkahan paksu se pankkiholvin teräsovi oli? On siinä rosvoilla hommaa, jos pitäisi tuollainen räjäyttää kultaharkkojen kiilto silmissä ;)
Avatar
tekijänä Klazu
#26734
Harmi että oli uusi kamera vasta toista päivää tuota ottaessa, tuli meinaan sangen keskinkertaista laatua kuvista taitojen vielä puuttuessa. Lisäksi en omista vielä jalustaa, joten nuo piti ottaa käsivaralta. Vähän ammattimaisemman otoksen uskomattoman upeista maisemista löytää vaikka Panoramiosta: http://static.panoramio.com/photos/orig ... 335355.jpg Kyllä noilla maisemilla kelpaisi asua! Kuten tekstissa taisin mainita, ravintola on tosi halpa ja kaupan päälle saa maisemat kaikkiin suuntiin.

Enpä osaa sanoa oven paksuudesta, mutta onhan tuo melkoinen. Tuo ravintolatila oli tuolloin kiinni, joten piti tyytyä ottamaan kuva kaltereiden takaa. Koko hotelli oli kyllä upea ja 1914 rakennetun pankin aulatilat oli otettu erittäin hienosti käyttöön hotellissa. Senkin taisin mainita, että huone viikonloppuna tuolla sijainnilla ja noilla korkeuksilla maksoi jonkun ~85e, mitä ei voi pitää pahana.
Avatar
tekijänä JR
#26755
Kiitoksia hyvästä Toronton tieto- & kuvapaketista. Pitänee varmaan joskus käydä itsekin tarkastamassa. Jäin vain hieman ihmettelemään antamiasi tilastoja. Luvut kun tuntuvat melko isoilta:
Klazu kirjoitti:Koko kaupungissa lasketaan olevan yli 90 metrisiä rakennuksia peräti lähemmäs kaksi tuhatta (vertailun vuoksi Suomen korkein rakennus on 86 metriä ja 26 kerrosta), millä Toronto jää toiseksi vain New Yorkille (huimat 5000 yli 90 metristä rakennusta).
Mihin jäi Hongkong, jossa on kuitenkin eniten tornitaloja koko maailmassa? Mistähän tuo tilasto on muuten edes peräisin? Emporis antaa ainakin hyvin erilaiset luvut. Vähintään 90-metristen määrä (suluissa tornitalojen kokonaismäärä):

Hongkong: 725 (7653)
New York : 664 (5796)
Toronto : 155 (1766)

Vaikea uskoa, että Emporiksen tietokanta olisi noinkin vajaavainen. Tuohon kahden ensimmäisen jälkeen saattaa vielä tulla muitakin kaupunkeja ennen Torontoa. Pahoittelut, että olen tällainen faktan viilaaja :)
Avatar
tekijänä Klazu
#26757
Joo, näemmä katkennut ajatus kesken tuon lauseen kirjoituksen. Tarkoitin, että Torontossa on Pohjois-Amerikan kaupungeista toiseksi eniten tornitaloja. Ja nuo lukemat ovat Englannin kielisestä Wikipediasta Toronton artikkelista (NYC:n artikkelissa asia muotoiltu hieman toisin). Mietin lukemien toki olevan melko suuria, mutta en lähtenyt tuota kyseenalaistamaan - sen verran paljon torneja kyllä on.

Mitenkään loistavaa Emporista väheksymättä totean, että ainakin Berliinin kohdalla sivustolta puuttuu melkoisesti tavallisia asuitorneja.

Mutta kaikkein mukavinta on nähdä, että joku on jaksanut lukea löpinänikin läpi. ;)
Avatar
tekijänä JR
#26856
Klazu kirjoitti:Joo, näemmä katkennut ajatus kesken tuon lauseen kirjoituksen. Tarkoitin, että Torontossa on Pohjois-Amerikan kaupungeista toiseksi eniten tornitaloja. Ja nuo lukemat ovat Englannin kielisestä Wikipediasta Toronton artikkelista (NYC:n artikkelissa asia muotoiltu hieman toisin). Mietin lukemien toki olevan melko suuria, mutta en lähtenyt tuota kyseenalaistamaan - sen verran paljon torneja kyllä on.
Jos on jälleen Emporikseen uskomista, niin on tosiaan niin, että Torontossa on P-Amerikan toiseksi eniten tornitaloja (yli 12 krs), mutta itse asiassa Chicagossa on noin kaksinkertainen määrä yli 90-metrisiä. Mutta suurtako väliä sillä.. olen ehkä hieman liiankin tilastonikkari.

Klazu kirjoitti:Mitenkään loistavaa Emporista väheksymättä totean, että ainakin Berliinin kohdalla sivustolta puuttuu melkoisesti tavallisia asuitorneja.
Mielenkiintoista. Oletko varma, että ko. tornit ovat tosiaan Berliinin kaupungin alueella?

Klazu kirjoitti:Mutta kaikkein mukavinta on nähdä, että joku on jaksanut lukea löpinänikin läpi. ;)
Joo ja kiitokset vielä siitä. Laadukasta luettavaa.
Avatar
tekijänä Klazu
#49288
Tätä voinee pitää Toronton virallisena ketjuna, vaikka eskimo onkin postaillut aika ajoin materiaalia tuonne "Tornista katsottuna" ketjuun. Harvemmin tulee seurattua muiden Kanadan kaupunkien projekteja, mutta nyt pisti silti silmään tämä Torontossa esitelty Frank Gehryn massiivinen kolmen lähes 90-kerroksisen asuintornin kompleksi:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Tämän projektin vaikutus boomikaupungin skylineen olisi merkittävä ja en nyt tiedä pidänkö tästä. Luonnokset ovat selkeää Gehryä ja varmasti laadukasta tuotantoa. Vancouveriin nämä eivät tietenkään sopisi tällaisenaan, mutta noin 55-kerroksisena voisin ottaa yhden taikka kaksi muutamaan strategiseen paikkaan. Projektin sivut ja video jolta osa kuvista on löytyy täältä.
tekijänä zeizei
#50876
Klazu kirjoitti:Tätä voinee pitää Toronton virallisena ketjuna, vaikka eskimo onkin postaillut aika ajoin materiaalia tuonne "Tornista katsottuna" ketjuun. Harvemmin tulee seurattua muiden Kanadan kaupunkien projekteja, mutta nyt pisti silti silmään tämä Torontossa esitelty Frank Gehryn massiivinen kolmen lähes 90-kerroksisen asuintornin kompleksi:

Kuva

Tämän projektin vaikutus boomikaupungin skylineen olisi merkittävä ja en nyt tiedä pidänkö tästä. Luonnokset ovat selkeää Gehryä ja varmasti laadukasta tuotantoa. Vancouveriin nämä eivät tietenkään sopisi tällaisenaan, mutta noin 55-kerroksisena voisin ottaa yhden taikka kaksi muutamaan strategiseen paikkaan. Projektin sivut ja video jolta osa kuvista on löytyy täältä.
Ei kyllä pysty tykkäämään tästä.. Ehkä jossain Kiinan megakaupungeissa menisi, kun talot kilpailevat muutenkin keskenään muodoillaan. Mutta länsimaisessa kaupungissa, jossa linjakkuus hallitsee skylineä, niin epäsymmetriset talot rikkovat siluetin häiritsevästi.
Avatar
tekijänä Klazu
#51706
Toronton hullusta condo-boomista saa jotain käsitystä näistä kahdesta Elliot nimisen käyttäjän (SSC) skyline renderistä.

Toronto vuonna 2004
Kuva

Toronto vuonna ~2020 (nykyisten hankkeiden ja visioiden pohjalta)
Kuva

Vaikka Vancouveriinkin rakennetaan paljon, on Toronto ihan omassa luokassaan hankkeiden määrässä (toki 2.5x suurempi kaupunkikin). Vaikka on hienoa, että Torontossa projekteja piisaa, on harmi että varsinkin Waterfrontin alueelle on valmistunut viime vuosina tusinoittain bulkkeja lasitorneja. Laadukkaampi ja erikoisempi rakentaminen on Torontossakin harvassa. :?