Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Klazu
#76894
Vancouverinsaari on Etelä-Suomen läänin kokoinen valtava saari Vancouverin kaupungin edustalla. Tyynenvaltameren rannalla sijaitsevalta saarelta löytyy paitsi ainutlaatuista luontoa, myös kiintoisia kaupunkeja, joista tulevaisuudessa runsaasti kuvia.

Rento pikkukaupunki Tofino on Kanadan surffauspääkaupunki, jonka tiheissä sademetsissä asustaa ikiaikaisia jättiläisiä. :o

Tsawwassenin lauttaterminaalissa.
Kuva

Toteemipaaluja Duncanissa.
Kuva

Alkuperäisiä high-riseja!
Kuva

Kuva

Elämä rannikolla on rentoa.
Kuva

Kuva

Tofinossa sataa vuodessa 3237 millimetriä ja sademetsä on sen mukaista!
Kuva

Yli tuhat vuotta vanhan jättiläisen juurella ihminen tuntee itsensä mitättömäksi.
Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.
Viimeksi muokannut Klazu, 02.04.21 23:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä Klazu
#94359
Tofinon leppoisa meno vetää puoleensa joka vuosi.

Jos kuuden tunnin automatka Vancouverista ei kiinnosta, voi paikalle saapua myös lentäen.

Kuva

Meares Islandin sademetsässä aika menettää merkityksensä.

Kuva

Syksyisin voimakkaiden myrskyjen jäljet näkyvät rantakallioissa.

Kuva

Pitkät ja autiot rannat houkuttelevat paikallisia surffaajia.

Kuva

Upea päivä Long Beachilla.

Kuva

Kuva

Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.
Viimeksi muokannut Klazu, 02.04.21 23:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä Klazu
#101318
Vancouverinsaaren kyljessä sijaitsee Gulf Islandsin saaristo, jonka toiseksi suurin saari on nimeltään Galiano Island.

Saarelle on Tsawwassenista vain 55 minuutin lauttamatka.

Kuva

Kuva

Galiano Islandille liikennöivät uudet autolautat.

Kuva

Elämä harvaanasutulla Galiano Islandilla on boheemia.

Kuva

Luontopoluilla voi bongata monenlaisia eläimiä.

Kuva

Keskeltä metsää löytyy huippuluokan ravintola, jonka keittiömestari on saanut koulutuksensa kuuluisassa Nomassa.

Kuva

Mount Galianon huipulta avautuvat huikeat maisemat yli ympäröivän saariston! Eri saarissa riittääkin tutkittavaa usean matkan verran.

Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.
Biosphere, veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä Klazu
#102054
Marraskuu on Vancouverinsaaren länsirannikolla myrskybongauksen aikaa.

Pysähdys upealla Cathedral Grovella kuuluu jokaiseen matkaan.

Kuva

Tyynenmeren rannalla satoi ja myrskyisä - täydellinen keli siis! :)

Kuva

Kuva

Tofinon läheltä löytyy vaelluspolku, jonka päässä odottaa jotain todella kiehtovaa ja odottamatonta!

Kuva

Kuva

Paikalliset ravintolat tarjoavat herkullisia annoksia myrskyisiin iltoihin.

Kuva

Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.
Biosphere tykkää tästä
Avatar
tekijänä Klazu
#103390
Tämän vuoden kiitospäivä kului läheisellä Salt Spring islandilla.

Gulf Islandin saaristo on kaunis.

Kuva

Kuva

Saaren päätaajama Ganges on monipuolinen palvelukeskittymä.

Kuva

Joka lauantai järjestettävillä markkinoilla myydään pelkästään paikallisia tuotteita.

Kuva

Puumajakahvila on paikallinen nähtävyys, joka tarjoaa hyvää aamupalaa.

Kuva

Hastings Housen idyllistä miljöötä.

Kuva

Koko saari on yksi suuri kommuuni ja luottamukseen perustuvia kojuja löytyy monin paikoin.

Kuva

Kiitospäivän illallinen jaloittelee.

Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä Klazu
#104986
Tämänkin vuoden kiitospäivä kului poissa kotona, tällä kertaa rentouttavassa Uclueletissa.

Tyyni ilta Uclueletin satamassa.

Kuva

Wild Pacific Traililla oli tällä kertaa sumuista.

Kuva

Kuva

Läheisellä kalahautomolla ei ollut vielä lohennousukausi rutikuivasta syksystä johtuen.

Kuva

Kuva

Chesterman Beachilla oli jälleen maaginen tunnelma ja ranta täynnä surffaajia.

Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.
veka, Pyöröovi tykkää tästä
Avatar
tekijänä Klazu
#105775
Cowichan Valley on meille aiemmin tuntematon laakso.

Malahat Skywalk on upouusi nähtävyys Vancouverinsaarella.

Kuva

Kuva

Kuva

Maailman suurin jääkiekkomaila Duncanissa.

Kuva

Chemainuksen keskusta on täynnä hienoja seinämaalauksia.

Kuva

Kinsol Trestle on maailman korkeimpia puusiltoja.

Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä Klazu
#106265
Elämä pienellä Mayne Islandilla on verkkaista ja täynnä rauhaa.

Georgina Pointin majakka on tuttu näky lauttamatkustajille.

Kuva

Päätaajama Miners Bayn liikenne on rauhallista 1200 asukkaan saarella.

Kuva

Bennett Bay suojaisa poukama.

Kuva

Vuorovesi edellyttää pitkiä laitureita.

Kuva

Japanilainen puutarha oli hurmaava, vaikkei vielä kukoistanutkaan.

Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.
Iggy.P, veka tykkää tästä