Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
Tekijänä eskimo
#57626
Beijing - 北京 - Gardens
Pääkaupungin ilmasto on mannerilmaston tapaan kesällä kuumaa ja kuivaa ja talvella kylmää ja kuivaa. Puistoja on vähän ja niissä aluskasvillisuutta niukasti.
Itämaiseen tapaan vesiaiheen käyttäminen on kuitenkin monissa kaupunkipuistoissa taidokasta.
Kuva

Kukkivien puiden puisto varhaiskeväällä kivikaupungin keskellä virkistää.
Kuva

Kiinalaiset arvostavat kiveä ja puistoista löytyy monenlaisia kivipuutarhoja.
Kuva
© photos by eskimo april 2013
Avatar
Tekijänä eskimo
#59350
Savusumu - Smog
Huhtikuussa viileinä päivinä hiilipannut vielä lämmittivät asuntoja. Kaupungin yllä lepää vahva kivihiilenhajuinen pilvikerros.
Kuva

Pekingin Cityn uusimman pilvenpiirtäjän rakennustyöt etenevät vielä alaspäin.
Kuva
kuvat eskimo huhtik 2013
Avatar
Tekijänä eskimo
#61849
Tiananmen - 天安门之夜
eli Taivaallisen rauhan aukio Kielletyn Kaupungin sisäänkäynnin edessä on taas poliittisten protestien näyttämönä.
Tianmenin aukiolla kulkua rajoitetaan ja ihmiset ylittävät aukion maan alla. Papereita kysytään kansalaisilta tunnelin molemmissa päissä. Länsimaalaiset pääsevät tarkastuspisteiden ohi pysähtymättä.
Kuva

Vallihaudat kiertävät kaupunginmuurien ulkopuolella.
Kuva

Kielletyn kaupungin porttien sisäpuolella ilmenee, ettei se enää ole nimensä veroinen. Vierailijota sallitaan päivässä 180 000 kpl.
Kuva
kuvat eskimo 2013
Avatar
Tekijänä eskimo
#64051
Luotijuna Pekingistä kohti etelää 2 300 kilometrin päähän Guangzhoun talouskeskukseen kulkee 300 kilometrin keskinopeudella.
Kun junamatka Pekingistä Guangzhouhun kesti aiemmin 22 tuntia, sujuu se nyt kolmasosassa aiemmasta.
Kiinan luotijunaverkon laajentumistahti on ollut rivakka: jo vuonna 2010 nopeiden junien käyttöön kelpaavaa rataa oli yli 8 000 kilometriä, eniten maailmassa.
Verkon laajentaminen jatkuu vauhdilla.
Kuva

Kommunismi kiinassa näkyy vain juhlatilaisuuksissa. Pekingin luotijunan ensimmäinen juna lähti matkaan 26. joulukuuta 2012, koska se on edesmenneen kommunistijohtaja Mao Zedongin syntymäpäivä.
Avatar
Tekijänä eskimo
#69610
Kielletty Kaupunki - Forbidden City - 北京 故宮 南三所

Matkailijalle pakollinen käyntikohde Kielletty Kaupunki on keisaridynastian keskus ja Taivaantemppeli on uskonnon tärkein rakennus.
Kuva

Kuva

Säästän Taloforumia enemmiltä turistikuvilta.
Kuvanveiston harrastajana vilkaisu kiinalaiseen kulttieläimeen, leijonaan. Maassa ei ole leijonia, se näkyy leijonapatsaissa, jotka muistuttavat hyvin vähän aihettaan.

Kuva

Kuva
kuvat eskimo
Avatar
Tekijänä eskimo
#70598
Hiljainen kevyt liikenne

Kiina oli pitkään miljardien polkupyöräilijöiden maa. Elintason noustua vanha kalusto on joutamassa vähitellen reserviin.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Kovaääniset mopedit alkoivat päristä polkupyörien seassa. Kaupunkien meteliä mopoarmeijat lisäsivät kiusallisesti.

Kuva
Kuva

Viime vuonna näytti siltä, että polttomoottoripyörät on kielletty keskustoissa, sillä yhtään savuavaa mopoa en nähnyt. Kevyt liikenne on muuttunut oleellisesti, polkupyöriä on entiseen verrattuna keskustan kaduilla vähän ja mopot ovat hiljaisia sähköpyöriä.
Kaupungin äänimaailma on parantunut oleellisesti.

Kuva
kuvat eskimo 2008 - 2013
Avatar
Tekijänä eskimo
#71613
Arkkitehtuuria lainaamassa

Kiinalaiset sulattavat muualta saamansa vaikutteet omaan kaupunkikuvaan suoraviivaisesti. Siinä auttaa ulkomaisten arkkitehtien runsas käyttö.
Tässä Grand Hyatt hotellin sisäänkäynti, kaksi korttelia Kielletystä kaupungista. Lasiarkkitehtuuri on yleismaailmallista ilman kulttuurirajoja.
Kuva

Tyylikäs toimistotalo keskustassa.
Kuva

Latinalaisesta antiikissa kehittynyt arkkitehtuuri on nostanut päätään eri aikoina eri puolilla maailmaa.
Nyt on kiinalaisten vuoro tutustua länsimaiseen antiikkiin. Korinttilaiset pylväänpäät ja Michelangelon veistos uudelleen muotoiltuna ym. julkisivuaiheet arvohotellin julkisivussa. Päälleliimatun näköiset lehvästö -koristeet ovat väsähtäneitä antiikin hiotuun tyyliin istutettuina.
Kuva
Tekijänä jusa-masa
#71615
Kiitos eskimo! Näitä on erittäin mielenkiintoista lukea kun kuvat on avattu juuri sopivalla pituudella tekstiä. Kaverinikin on paljon kiinassa aikaa viettänyt, mutta kuvia en niin paljon ole vielä nähnyt. Pitää käydä joskus mestoilla kun saa paremman puoliskon pään käännettyä siihen. :)
Tekijänä jusa-masa
#71617
eskimo kirjoitti:Luotijuna Pekingistä kohti etelää 2 300 kilometrin päähän Guangzhoun talouskeskukseen kulkee 300 kilometrin keskinopeudella.
Kun junamatka Pekingistä Guangzhouhun kesti aiemmin 22 tuntia, sujuu se nyt kolmasosassa aiemmasta.
Kiinan luotijunaverkon laajentumistahti on ollut rivakka: jo vuonna 2010 nopeiden junien käyttöön kelpaavaa rataa oli yli 8 000 kilometriä, eniten maailmassa.
Verkon laajentaminen jatkuu vauhdilla.
Kuva

Kommunismi kiinassa näkyy vain juhlatilaisuuksissa. Pekingin luotijunan ensimmäinen juna lähti matkaan 26. joulukuuta 2012, koska se on edesmenneen kommunistijohtaja Mao Zedongin syntymäpäivä.
Onko toi kuva sun vai ootko lainannut sitä jostain?
Kysyn sen tämän iltalehden kuvan vuoksi http://static.iltalehti.fi/ulkomaat/etu ... 1MV_ul.jpg
Tekijänä Joggeri
#71618
jusa-masa kirjoitti: Onko toi kuva sun vai ootko lainannut sitä jostain?
Kysyn sen tämän iltalehden kuvan vuoksi http://static.iltalehti.fi/ulkomaat/etu ... 1MV_ul.jpg
Eiköhän tuo ole jostakin riipastu. Googlen kuvahaun mukaan (jos osasin oikein käyttää) ensimmäinen joka kuvan on julkaissut, olisi suomalainen Yle. Ylen juttu aiheesta 26.12.2012 tässä:
http://yle.fi/uutiset/kiinassa_aukesi_m ... ta/6428986
Saattaa olla, että on julkaistu muuallakin aiemmin, muttei paljon, sillä kuvan ottohetkeksi yle kertoo 25.12.2012.
Avatar
Tekijänä eskimo
#73742
Dongli Lake 交通 不大方便

Pekingin satamakaupunki Tianjin kasvaa kohisten. Alueen määritelmästä riippuen kaupungin asukasluku on 6 - 10 milj.
Muutama vuosi sitten olin Shanghaissa ja Tiajin´issa suunnittelemassa n 100 000 asukkaan Dongli Lake kaupunginosaa.
Osallistuin brittiläisen Scott & Wilson toimiston työryhmässä tehtävään, johon oli kutsuttu neljä muuta kansainvälistä suunnittelutoimistoa.
Tässä ydintiimimme, kiinalaisia oli lisäksi apuna. Tuota skiniä en ole nähnyt koskaan takaapäin.
Kuva

Jokainen toimisto teki omat ehdotuksensa samasta kohteesta ja niitä arvioitiin välillä yhteispalavereissa.
Ideat rönsyilivät ja parhaita ajatuksia lainailtiin estoitta toisilta työryhmiltä - kiinalaista kilpailumenettelyä :?
Kuva

Alla yleiskaavamme.
Kuva
Scott Wilson / Arkkitehtistudio EMP

Suunnittelualue oli laaja, eteläosan järvi oli rannalta katsottuna ulappa, jossa taivaanrannan takaa nousi tornitalojen rykelmiä.
Kuva
Avatar
Tekijänä Kantti
#73746
Hieno työkomennus! Miten pärjäsitte?

Siisti skini. :D
Avatar
Tekijänä eskimo
#73777
Tianjin 天津
Kantti kirjoitti:Hieno työkomennus! Miten pärjäsitte?
Siisti skini. :D
Scott&Wilson Tinjin´in toimisto on erikoistunut maisemasuunnitteluun ja he saivat jatkotyötä siltä alalta.
Masterplanin jatkosuunnittelu meni toiselle brittiläiselle toimistolle. Joitakin osia on otettu toteutukseen mukaan S&W:n suunnitelmasta.

Työmatkan hotellilta taitoin taksin takapenkillä. Työtä painoin 12 - 14 tuntia päivässä. Sama taksi odotti taas illalla lopettaessani työn.
Kuva

Näkymä työhuoneen ikkunasta
Kuva

ja toisiin suuntiin
Kuva
Kuva

Kaupunki on arkinen, vaikka yritystä panostaa uuteen arkkitehtuuriin on kovasti.
Kuva
Avatar
Tekijänä eskimo
#73824
Dongli Lake 交通 不大方便

Tehtävänä oli luoda joen suistoalueelle vesistöä hyväksi käyttävä matalan rakentamisen kaupunginosa.
Otteita suunnitelmasta:
Kuva
Kuva

Vähän ideoita Suomestakin
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Scott Wilson Ltd / Arkkitehtistudio EMP Oy