Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä henkka
#47517
Ei näyttänyt olevan ketjua Euroopan pääkaupungille, joten:

Käytiin juhannuksena Spinnin kanssa pikaisesti reivaamassa Brysselissä. Ehdittiin kuitenkin kaupunkiakin katsella.

Ensiksi Euroopan Parlamentti, jota ei todellakaan ole rakennettu mitenkään ihmisen mittakaavaa ajatellen. Toisaalta pitäähän vallan päämajojen herättää hiukan pelkoa kansalaisissa mutta tuo nyt oli vain liian iso.

Kuva

Kuva
Kuva

Laajennus keskustan museokompleksissa.

Kuva

Pari kattoa.

Kuva

Financial Tower

Kuva

Hotellin vieressä ollut kirkko.

Kuva

Ja pakollinen Manneken Pis.

Kuva
tekijänä Luukie
#47533
Kauniita kuvia kauniista kaupungista. Näytä vain lisää jos muistikortilla niitä on. Kiitos näistä.
Avatar
tekijänä Kantti
#47535
Luukie palannut kehiin... :) Samaa mieltä myöskin henkan kuvista, kuvat on siistejä ja kaupunki kuvissa näyttää kivalta.
Erityisesti tällainen rehevä monimuotoisuus ja kerroksellisuus viehättää erityisesti, loistavaa elämää nähnyttä rinnakkaiseloa! Tällaiset katunäkymät luovat kaupunkiin elävää ilmapiiriä
http://farm8.staticflickr.com/7131/7434 ... 44e7_b.jpg
Avatar
tekijänä Klazu
#47547
Liekö ollut sateisen kelin vika, mutta itse en pitänyt Brysselistä kovin paljoa siellä vuonna 2006 käydessäni. Kiintoisa kaupunkihan se on monilla nähtävyyksillä, mutta itselleni jäi päällimmäisenä mieleen paikoittainen sotkuisuus sekä autiot EU:n toimistokompleksit. Belgia vaikutti muuteni mukavalta ja esimerkiksi Antwerpen jätti itselleni paljon miellyttävämmän mielikuvan. Viimeinen asia jonka muistan on, että Bryssel tuntui huomattavasti asukaslukuaan suuremmalta kaupungilta sokkeloisen keskustan ja hieman hajallaan olevien nähtävyyksiensä vuoksi.
Avatar
tekijänä Chae-chu
#47557
En ole tainnut koskaan kuulla että joku kehuisi Brysseliä kivaksi kaupungiksi, kaikkien mielestä se on kuolleen ja tylsän oloinen ja sama huomattiin myös meidän reilireissulla. Pohjoisessa tosiaan esim. Brugge oli paljon kiinnostavampi ja eläväisempi. Brysselissä on kyllä sinänsä hienoja rakennuksia ja se vanha keskustori tai mikä onkaan oli todella tyylikäs ja hienosti entisöity mutta muuten kaikki oli vain todella autiota ja kolkkoa...