Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä Purkki^
#75424
1.7.2015

Kuva
Leinelä

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Aviapolis

Kuva
Kivistö

Hyvää kyytiä oli vaikkakin junien kuulutukset hieman sekoilivat ja aikataulu heitti muutamalla minuutilla. Ensimmäinen päivä niin annetaan anteeksi nuo pienet ongelmat. 120km/h tunnelissa tuntuu mukavan vauhdikkaalta. :) Lentoasema aukeaa parin viikon päästä joten pitää sielläkin käydä sitten. Asema on kuitekin lähes identtinen Aviapoliksen kanssa. Juna ajoi hiljaa aseman ohi ja näytti siltä, että ihan pieniä kosmeettisia asioita on kesken. Asemien omat äänimaailmat on ihan hauska idea joka hieman tuntuu aluksi oudolta.
Avatar
tekijänä RV
#75441
Toivottavasti asemien ympärillä ei vain enää pian enää ole noin tyhjää. Tuskinpa vain on! Lentoasema tuonee liudan matkustajia tuonne kaikesta huolimatta, uskoisin että enemmän kuin luullaankaan, mikä taas antaa sysäystä Pisaralle.
Avatar
tekijänä Klazu
#75470
Hyvät kuvat mutta niistä käy ilmi ettei tätä linjaa rakennettu minkäänlaisen nykyisen tarpeen varaan vaan puhtaasti tulevaisuutta silmälläpitäen (mikä ei ole välttämättä tyhmää). Asemienseuduthan ovat pelkkää metsää!

Harmi että Aviapoliksen asema on niin kaukana Jumbosta.
Avatar
tekijänä grendy
#75471
Klazu kirjoitti:Hyvät kuvat mutta niistä käy ilmi ettei tätä linjaa rakennettu minkäänlaisen nykyisen tarpeen varaan vaan puhtaasti tulevaisuutta silmälläpitäen (mikä ei ole välttämättä tyhmää). Asemienseuduthan ovat pelkkää metsää!

Harmi että Aviapoliksen asema on niin kaukana Jumbosta.
Niin, tässä asiassa on kaksi puolta ja loppujenlopuksi tämä tyhjään tilaan rakentaminen suomalaisittain on hieno parannus entiseen! Ennen rakennettiin (ja vieläkin...) asuinalue johon ei tarjottu joukkoliikennettä, joten kaikki asukkaat olivat autoilijoita. Nyt rakennetaan joukkoliikenne ja sitten asukkaat, jolloin heti alusta lähtien alueella pärjää ilman omaa autoa. Tosin ilman lentokenttäyhteyttä tämä projekti ei varmasti olisi mennyt läpi, mutta ennustan hyvää kaikille Kehäradan varteen tuleville asuinalueille! Varmasti joukkoliikenteen kulkutapaosuus tulee pieksemään mennen tullen muut alueet, joihin kulkee bussi kerran parissa tunnissa ensimmäiset 10v.
Avatar
tekijänä Klazu
#75474
Olet ihan oikeassa, mutta on kumma (tai paremminkin suomalaisen tyypillistä) ettei kaavoitus ole osannut ohjata asuntoja ja työpaikkoja rakentumaan näiden asemien ympärille jo usean vuoden ajan niin että molemmat valmistuisivat sangen yhtä aikaa. Radan tulostahan on ollut varmuus jo pitkään, joten hieman parempaa koordinaatiota olisi voitu helposti harrastaa. Nyt junia joudutaan ajamaan muutaman vuoden ajan tiuhoilla vuoroväleillä melkein tyhjien asemien lävitse, mikä on kallista. Ilman lentokenttäyhteyttä tällaiseen kalliiseen ratkaisuun ei olisi varmaankaan ryhdytty.

Täällä meillä on rakenteilla uusi Evergreen Line, jonka jokaisen tulevan aseman ympärillä nousee paraikaa lukuisia torneja. Heti kun linjan rakentamisen rahoitus varmistui muutama vuosi sitten, alkoivat rakennusliikkeet sekä kaupungit välittömästi kaavoittamaan ja rakentamaan asemien ympärille. Nyt linja tulee ensi vuonna avautuessaan palvelemaan välittömästi suuria määriä ihmisiä ja palveluita. Melko sama tapahtui myös Canada Linen kanssa viisi vuotta sitten, tosin rakentaminen sen ympärillä jatkuu edelleen ja alkaa pian asettamaan jo paineita linjan välityskyvylle.

Kiintoisa nähdä löytyykö kehäradalle kuinka paljon poikittaisliikenteellistä merkitystä vai tuleeko se palvelemaan vain radan varrella sijaitsevia nukkumalähiöitä.
Avatar
tekijänä grendy
#75475
Juu oma asiansa on sitten suomalainen järkyttävän hidas kaavoitus ja järkyttävän hidas rakentaminen. Asuntopulasta jauhetaan jatkuvasti, mutta luulisi sen näkyvän sitten siinä, että pistettäisiin kymmeniä taloja samaan aikaan rakentumaan... Mutta sehän ei taas rakennusyhtiöille passaa ;)
Avatar
tekijänä RV
#75476
M-rata ja Hämeenlinnantie rakennettiin ja sen jälkeen niiden varsi pikarakennettiin. Näin tulisi toimia nytkin.
tekijänä Purkki^
#75478
Klazu kirjoitti:Täällä meillä on rakenteilla uusi Evergreen Line, jonka jokaisen tulevan aseman ympärillä nousee paraikaa lukuisia torneja...
Vantaalla ja Vancouverilla ei ole muuta yhteistä kuin V-alkukirjain. Täysin turhaa verrata näitä kahta keskenään vaikka jotain vastaavia infrahankkeita saattaakin olla. Vantaalla rakennetaan nyt enemmän kuin Espoossa ja Helsingissä mikä johtuu täysin kehäradasta. Rakennuksia on rakenteilla niin paljon kuin markkinat ja rakennusfirmat vetävät. Muistetaan se, että nyt ei yritetä pakottaa pk-seudun väestönkasvua johonkin tiettyyn paikkaan.

Nyt radan myötä voisin aivan hyvin kuviella muuttavani Kivistöön kuin ennen rataa en asiaa olisi edes harkinnut. Kyllähän nyt jokainen tajuaa, että ei ole järkevää ajoittaa valtavaa määrää taloja valmistumaan samaan aikaan kuin rata. Asuntomarkkinat tuossa sekoisivat aivan täysin ja moni asunto olisi pitkään tyhjillään kun ihmiset eivät pääsisi edellisistä asunnoista eroon.

Työmatkaliikenne on ehdottomasti suurin radan käyttäjäryhmä. Poikittainen liikenne ja lentokentän asiakkaat sitten siihen päälle. Kesälomakauden jälkeen nähdään paremmin miten ihmiset löytävät radan käyttäjiksi. Lisää asuntoja ja työpaikkoja valmistuu asemien ympärille monien vuosien ajan. Se, että juna kulkee päivällä 10min välein ei ole mikään mutulla päätetty vuoroväli vaan tietenkin ollaan arvioitu tarkkaan käyttöaste. 80 000 ihmistä käytti rataa ensimmäisenä päivänä joista tietenkin suurinosa oli itseni kaltaisia radasta kiinnostuneita. Mielenkiintoista nähdä kuukausien päästä mikä on keskimääräinen käyttäjien määrä päivää kohden.
tekijänä sekovene
#75481
Klazu kirjoitti:Olet ihan oikeassa, mutta on kumma (tai paremminkin suomalaisen tyypillistä) ettei kaavoitus ole osannut ohjata asuntoja ja työpaikkoja rakentumaan näiden asemien ympärille jo usean vuoden ajan niin että molemmat valmistuisivat sangen yhtä aikaa. Radan tulostahan on ollut varmuus jo pitkään, joten hieman parempaa koordinaatiota olisi voitu helposti harrastaa. Nyt junia joudutaan ajamaan muutaman vuoden ajan tiuhoilla vuoroväleillä melkein tyhjien asemien lävitse, mikä on kallista. Ilman lentokenttäyhteyttä tällaiseen kalliiseen ratkaisuun ei olisi varmaankaan ryhdytty.
Vantaan projektit -ketjussa on kuvia, joista näkee, että Kivistö rakentuu nyt ihan ok tahtia. Uskoakseni Kivistön timeline on ollut aika lähellä optimaalista, kun talot kohoavat nyt aseman avautumisen aikoihin. Jos kiinnostaa, niin Vantaan karttapalvelusta voi seurata rakennusten valmistumista. Esimerkiksi Jaspiskuja 3:ssa sijaitseva kerrostalo näyttäisi valmistuneen 24.6.2015, eli viikkoa ennen Kehäradan avautumista. Not bad.

Toki tuo tyhjän aseman virhe tapahtuu paraikaa esimerkiksi Koivusaaressa ja Keilaniemessä, koska suunnitelmat ovat olleet täysin todellisuudesta vieraantuneita. Kivistössä on onnistuttu pitämään jalat maan pinnalla. Myös Kehäradalla Vehkala on turha asema vielä pitkään.

edit: pieni edit
Avatar
tekijänä RV
#75490
Kehäradan asemanseutujen tiheysluokka ei ainakaan kerroslukujen suhteen ole paitsi yhtään hyvää luokkaa mielestäni myöskään ollenkaan niin kunnianhimoista kuin odotin, oikeastaan täysin kunnianhimotonta.
Avatar
tekijänä grendy
#75494
RV kirjoitti:Kehäradan asemanseutujen tiheysluokka ei ainakaan kerroslukujen suhteen ole paitsi yhtään hyvää luokkaa mielestäni myöskään ollenkaan niin kunnianhimoista kuin odotin, oikeastaan täysin kunnianhimotonta.
Tämä on kyllä ihan hyvä pointti kun vertaa Länsimetroon. Olisi kyllä ihan perusteltua että Kehäradankin asemanseudut sisältäisivät torneja, mutta Vantaalla ei sellaiseen ole näemmä kiinnostusta. Tosin se nyt on taas loppupeleissä ihan sama kaupunginosan tiheyden kannalta onko siellä 1-3 maamerkkitornia vai ei. Tiheys tulee Suomessa ihan muista tekijöistä kuitenkin.
Avatar
tekijänä Clepe
#75503
Klazu kirjoitti:Olet ihan oikeassa, mutta on kumma (tai paremminkin suomalaisen tyypillistä) ettei kaavoitus ole osannut ohjata asuntoja ja työpaikkoja rakentumaan näiden asemien ympärille jo usean vuoden ajan niin että molemmat valmistuisivat sangen yhtä aikaa. Radan tulostahan on ollut varmuus jo pitkään, joten hieman parempaa koordinaatiota olisi voitu helposti harrastaa. Nyt junia joudutaan ajamaan muutaman vuoden ajan tiuhoilla vuoroväleillä melkein tyhjien asemien lävitse, mikä on kallista. Ilman lentokenttäyhteyttä tällaiseen kalliiseen ratkaisuun ei olisi varmaankaan ryhdytty.
Kehäradan rakentamispäätös tehtiin ilmeisesti vuonna 2006. Toi 9 vuotta on suomalaisessa kaavoituksessa aika lyhyt aika. Toisaalta nyt ei ole myöskään kyse siitä etteikö tuossa ajassa olisi saatu mitään aikaiseksi, vaan muutaman aseman ympäristössä rakennetaan täyttää häkää.

Mutta onhan tilanne kieltämättä ongelmallinen. Idealitilanteessa radan toteutuksesta ja kaavoituksesta päättäisi sama taho, mutta poliittisista syistä ratojen rahoitus pitää hoitaa valtion kautta. Tämä tietenkin lisää toteutuksen epävarmuutta, eikä kunnan tietenkään kannata varautua epävarmoihin asioihin (vrt. Hista). Sillä jos rata tulee niin se myös jää, riippumatta siitä mitä kunta tekee. Rata on siis se muna josta kana eli kaavat tulee, kunhan sen radan taakse saadan tarpeeksi kannatusta.
RV kirjoitti:M-rata ja Hämeenlinnantie rakennettiin ja sen jälkeen niiden varsi pikarakennettiin. Näin tulisi toimia nytkin.
Toisaalta ne Helsingin puolen asemanympärykset (Lassila, Kannelmäen täydennysrakentaminen, Malminkartano) on toteutettu vasta 80-90-luvuilla. Eli oikeastaan toteutustapa oli silloin sama kuin nyt.
tekijänä Laniitti
#75508
Harvinaisen totta, että on typerää jättää kaavoittamatta ja rakentamatta korkeaa rakennuskantaa ja oikeasti tehokasta maankäyttöä Kehäradan asemien ympäristöihin. Jokaisen Kehäradan aseman ympäristöön (n. 1km säteelle) pitäisi kaavoitta ainakin 10000 asukkaalle asutusta. Kysymyksessä on kuitenkin oikeasti raskas joukkoliikennemuoto, jolla on kykyä välittää suuriakin matkustajamääriä.

Vuonna 2006, kun Kehäradan rakennuspäätös tehtiin, silloin ihan oikeasti kammoksuttiin yli 4-kerrosta korkeaa rakentamista kaavoituksessa. Liekö sitten suuret ikäluokat niistä ajoista jääneet eläkkeelle ja siten asenteet muuttuneet? Mitäs ne Kehäradan asemavaraukset? Onko niiden ympäristöjä vielä kaavoitettu? Kenties niiden ympäristöihin voisi tulevaisuudessa saada sitä korkeampaakin rakennuskantaa?
tekijänä zeizei
#75512
Toisaalta pääkaupunkiseudulla on korkealle rakentamiselle paremminkin soveltuvia alueita kuten metron varsi, Leppävaara, Espoon Keskus sekä Tikkurila ja Myyrmäki.

Eli mieluummin näkisin nämä nykyiset keskukset tiiviimpinä ja uuden radan asemat ns. lintukototyyppisinä. Poislukien Aviapolis ja lentokenttä.
tekijänä hmikko
#75513
Laniitti kirjoitti:Jokaisen Kehäradan aseman ympäristöön (n. 1km säteelle) pitäisi kaavoitta ainakin 10000 asukkaalle asutusta.
Käsittääkseni Petas on lentomelualueella, jonne ei tämän hetken säännösten ja normien mukaan voi rakentaa lisää asuntoja. Asemanseutua oli kai tarkoitus kehittää työpaikka-alueena, mikä ei minusta vaikuta ihan välkyimmältä idealta. Jos työpaikkoja on niin tiheässä, että rautatieasema kannattaa (= toimistokeskittymä), niin kaupunkirakenteen olisi syytä olla sekoittunutta, eli sisältää myös asumista ja palveluita. Jos taas on tarkoitus rakentaa vain tilaa vievää teollisuutta ja varastohalleja, niin työpaikat ovat todnäk sen verran harvassa, että asemalle ei ole paljon käyttäjiä.
  • 1
  • 21
  • 22
  • 23
  • 24
  • 25
  • 26