Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
tekijänä Arska
#39571
Luukie: Alle kilometrin päässä kävelykadulta. Laskisin melkein Lutakon jo osaksi keskustaa.
Avatar
tekijänä Jarza
#39572
Kiitos hienoista kuvista. Jyväskylä näyttää kyllä upealta ja viihtyisältä paikalta. Kaupunkia olen ihaillu tuhannet kerrat auton ikkunasta kun olen läpi ajanu ysi- ja nelostietä pitkin. Joskus pitäisi pysähtyä vähän aikaakin viettämään.
ÄmJii kirjoitti:Jos meillä on tällainen rikkaus, niin miksi sille käännetään selkä?
Varmaan siksi, että nimbyt niin haluavat. Rannat pitäisi aina pyhittää puistoille ja muille virkistysalueille, tai jättää metsäksi. Asuinrakentaminen (ja kaikenlainen muu rakentaminen) täytyy pitää kaukana rantaviivasta, ettei vaan hieno maisema mene pilalle. Ehkä jotain äärimmäisen pienimuotoista, kuten omakotitaloja tai korkeintaan rivitaloja voidaan rakentaa rannan läheisyyteen, jos sille löytyy todella painavat perusteet. Poikkeuksena tietenkin erilaiset jättikokoiset tehtaat, hiilivoimalat ja ydinvoimalat yms. Niissä ei ole mitään vikaa. :)
tekijänä Toni
#39594
Kiitoksia kaikille kommenteista ja erityisesti kiitokset Ollille, joka on ollut mukana lähes kaikilla kuvausreissuilla.

Jyväskylä on ilmeeltään hyvin tyypillinen suomalainen keskisuuri kaupunki niin hyvässä ja pahassa, mutta täällä on kuitenkin tehty melko rohkeita ratkaisuja 1990-luvulta alkaen enemmän kuin monessa muussa paikassa. Erinomainen kävelykatu sekä rantarakentaminen ovat tässä keskeisiä asioita. Kaupunki on vienyt suunnitelmia toteutuasteelle määrätietoisesti, pitäen yllä hyvää laatua ja yksityiskohtia miettien.

Lasken itse Lutakon, keskustan ruutukaava-alueen sekä Puistokatu/Sepänkatu-rajatun alueen osaksi kantakaupunkia. Lutakon elävyyttä katutasolla laskee melkolailla asuintalovaltaisuus; ainoat toimistot ja palvelut sijaitsevat melkolailla Innovan ympärillä.
Avatar
tekijänä RV
#39595
Jyväskylä on ainutlaatuinen näky Suomen kartalla lähestyypä sitä mistä suunnasta hyvänsä! Suuri tornitalorykelmä aivan keskustan vieressä järven rannalla ei jätä kylmäksi :)
Avatar
tekijänä grendy
#39643
Hienoja kuvia pitkästä aikaa Tonilta :).. Noi sun ihmiskuvat on kyllä jotain niin uskomattoman hienoo joka kerta.. muutkin kuvat tietty mutta varsinkin noi!
tekijänä Toni
#41660
Kiitos. Tässä vähän kuvailuja syksyltä ja joitain yksittäisiä vanhempia otoksia.

Lutakkoa rakenteilla. Vasemmalla Keskimaan hotelli, oikealla Innova 2
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Ixonoksen ja muiden ICT-yritysten toimistoja Jyväsjärven rannassa.
Kuva

Kuva

"DDR"-lempinimen saanut MNOP-rakennus Kortepohjan ylioppilaskylässä.
Kuva

Kuva

Mäki-Matin rintamamiestaloaluetta keskustan kupeessa.
Kuva

Kuva

Metso Paper, yksi seudun teollisuuden selkärankoja
Kuva

Pari vuotta sitten valmistunut Tawastinkulma.
Kuva

Kuva

HJK-JJK
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Suojeltuja Rautpohjan työläisten asuintaloja 30-luvulta.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuokkalan kirkko.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
tekijänä Janne76
#41662
Mahtavia kuvia 8)
tekijänä Luukie
#44607
Ei juma miks multa jäänyt noi kuvat näkemättä vaikka Jyväskylää seuraan kun hai laivaa. Aivan mahti kaupunki. Jotkut kuvat ihan täyttä rautaa. Ja toi ekan kuvan nainen näyttää ihan lempinäyttelijältäni Carey Mulliganilta. Kiitos näistä.
Avatar
tekijänä wab
#46680
Kuva
Ratapiha
Kuva
Lutakon linna
Kuva
Lutakko
Kuva
Horisontti
Kuva
Keskusta
Kuva
Mattilanniemi
Kuva
Mattilanniemi ja keskussairaalan tornit taustalla
Kuva
Ainola, Kuokkala
Kuva
Viimeksi muokannut wab, 17.05.12 22:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä Kantti
#46692
Hienoja kuvia Tonilta tuossa aikaisemmin! Yllättävän vähän tulleet noteeratuiksi tästä huolimatta?
Kolme kuvista nostan esiin enemmittä kommenteitta, vaikka useammastakin voisi sanoa jotakin.

http://img98.imageshack.us/img98/6240/2 ... 3mekko.jpg

http://img339.imageshack.us/img339/9557/dsc008312.jpg

http://img849.imageshack.us/img849/8379/bussi.jpg

Jos kuvilla hakee tunnelmaa sen löytää helpoimmin auringonlaskun jälkeen!

Kiitti myös wabille! Mikä rakennus tossa kuvassa on?
http://a6.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos- ... 5695_n.jpg
tekijänä Toni
#48510
Kiitos poiminnoista ja kommenteista.

Kiva myös että wab laitoit kuviasi. Ehkä Jyväskylässä vähän vielä riittää uutta nähtävää. :) Varsinkin tuo Schaumanin linna oli jäänyt vähälle huomiolle. Nykyisellään tämä entinen tehdaspampun rakennus on vuokrattu toimistotilaksi - sijainti aivan Lutakon vieressä.

En hirveästi kuvaillut keväällä tai kesällä, tässä muutama otos.

Kärkisten silta Jyväskylän eteläpäässä, Korpilahdella. Pekkarisen lahja Keski-Suomelle.
Kuva

"Kaupunkinäkymää" kaupungin eteläpäässä.
Kuva

Voionmaankadun sivukadut ja Osuuskauppa Mäki-Matista nimensä saanut Mäki-Matin kaupunginosa kuuluvat suosikkeihin. Alue on täynnä 1950- ja 60-lukujen kerrostaloja, jotka sekoittuvat rintamamiestaloihin. Juuri niin kuin lähiöiden tulisi näyttää.

Kuva

Kuva

Nisulan/Taulumäen kaupunginosaa keskustan vieressä. Mukavaa Haagamaista kantakaupungin jatketta, ruutukaava-alueen vieressä.

Kuva

Jyväskylää sataman suunnasta.
Kuva

Kuva

Matkakeskus
Kuva

Seminaarinmäen kampusaluetta, aivan keskustan vieressä.
Kuva


Jyväskylän hyväksi jutuksi on laskettavissa 1800-luvun Seminaarimäen kampusalue, joka sijaitsee aivan keskustassa kiinni - toisin kuin metsiin sijoitetut Lappeerannan ja Oulun yliopistot. Sijainti palvelee opiskelijoita.

Kuva

Kuva

Seuraavat kuvat ovat yläkaupungilta, kantakaupungin lounaispäästä joka päättyy Seminaarinmäen kampukseen.
Kuva

Yläkaupungissa sijaitsee paljon erilaisia rennompia baareja. Siellä myös tapahtuu Yläkaupungin Yö -kaupunkifestivaali, jolloin kaikki paikat ovat täynnä erilaisia esityksiä tai tapahtumia. Kuvat Vakiopaine-nimisestä paikasta keikan ajalta. Paikka on karuudessaan hyvin "eurooppalainen" :)

Kuva

Kuva

Kuva

Yläkaupunki ei juhli arkkitehtuurillaan.

Kuva

Kuva

Kuva
tekijänä Jarski
#49631
Moikka vaan kaikille! Olen muutaman kuukauden ajan vieraillut foorumilla melko tiheään tahtiin ja päätinpä tänään tehdä ihan tunnuksetkin. :) Ja heitetään nyt ensimmäinen kuvakin heti kehiin, tässä on syksyistä näkymää meidän olkkarin ikkunasta:

Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#49637
Aika hieno näkymä! Teidän olkkari on hyvässä paikassa :)
Tervetuloa vain Taloon.

jk. potentiaalinen timelapsepaikka!