Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
tekijänä bitterfly
#25661
Niin no minä pidän piukasta ja tiheästä. Rakastan sitä, että ikkunastani näkyy ikkunoita ja seiniä, ja että kadulla on elämää. Turussa on liian tällaista suuren kaupungin meininkiä, jossa kadut ja tiheys kadottavat tilan tajua sopivasti luodakseen illuusion loputtomasta kaupungista. Turun liian selkeä kaavamaisuus on tylsää ja saa kaupungin tuntumaan tosi pieneltä, varsinkin kun keskusta on jäänyt niin suppeaksi.
tekijänä 123...
#25662
"Maapohjan omistaa Wärtsilä Oyj joka aikanaan kiristi massiivisen rakennusoikeuden fanittamallesi Merimiehenkadun alueelle (sori bitteri) joka on korkeaa rakennusta aika piukassa,"

Omasta mielestäni alue on suht hyvin rakennettu, varsinkin kun ottaa ajankohdan huomioon. Alueena se on hyvällä paikkalla ja sieltä löytyy myös ajallista kerroksellisuutta. Mielestäni siellä on myös yksi Turun hienoimmista kerrostaloista, jossa on loft -asuntoja. Meneppä Kantti joskus ottamaan muutama kuva kyseisestä alueesta. Ainakin kaasukello, kaasukellon työntekijöiden rakennus, sekä valkoinen toimistotalo ja tämä entinen wärtsilän varasto/liikuntakeskus nyk. asuintalo kannattaa kuvata.
Avatar
tekijänä Kantti
#25663
En sano että Merimiehenkadun alue olisi huonosti rakennettu, kyllä se kestää vertailun aikansa muihin rakentamisiin, ja onhan sillä omat puolensa juuri tämän korkeuden vuoksi. Siellä on muutama aivan ylväs näkymä, aluetta kaavoitettaessa kaupunki kuitenkin kaavoitti alueen keveämmin ja tätä Wärtsilä ei hyväksynyt. Siellä on kuitenkin sellaisia paikkoja joista vastapäätä asuva voi nähdä minkämerkkistä näkkäriä pöydässä on..

Kuva
tässä on sanoisin vajaa 10 metriä talojen väliä vasemman talon ikkunasta näkee nauttiiko vastapäätä alapuolella olevalla partsilla naapuri teetä ja sympatiaa vai reilun kaupan kahvia, tai vastaavasti parvekkeelta näkee mitä naapurissa tapahtuu ilman kiikareitakin ellei verhot estä ;)

Kuva
Tässä on vielä vähemmän väliä kuin edellisessä tapauksessa, ja tilanne aivan sama

Kuva
Tässä taitaa olla edellistäkin pienempi väli. Nämä ovat kireän kaavoituksen ongelmakohtia, sen lisäksi että korkea tiukka rakentaminen tuo aina mukanaan syvät pitkälle yltävät varjoalueet.

Kuva
Kuten tässä. Keskellä päivää ja keskikesällä ongelma on pienempi mutta aamu- ja iltapäivisin sekä syksyn koittaessa alkaa olla pimeää ainakin huoneistoissa jotka ovat kovin lähellä naapuritalon seinää.

Kuva
On Merimiehenkadun alueella laajaa rakennuksista vapaatakin aluetta jota kiertää korkea rakennusten kehä, eikä siinä mitään, verraten komea näkymä tässäkin, en pidä tätä lainkaan pahana.

Kuva
Kerroksellisuutta alueella edustaa kaasukellorakennus, jonka sivumennen Wärtsilän piti kunnostaa, mutta onnistui sysääämään sen lopulta kaupungin niskoille. Kaasukello on kuitenkin hienosti entistetty ainakin ulkoapäin, ylhäälle kaavailtiin aikanaan ravintolaa mutta se on kai kuollut sauhuun.

Kuva
Vanhoista rakennuksista on jäljelle jäänut ns. valkoisen talon lisäksi tämä viilaverstas jossa yläkerroksissa oli pukuhuoneita ja sen sellaisia. Rakennukseen on tehty loft-asuntoja. Tarkoittanet, 123... Itäisen Rantakadun varrella olevaa entistä Wärtsilän ammattikoulurakennusta kirjoittaessasi varasto/liikuntakeskuksesta? Tähän hätään ei nyt ole heittää kuvaa - saattasi sellainen löytyäkin mutta en jaksa nyt kaivella - rakennuksesta, mutta siihen Itäisen Rantakadun varrella olevaan osaa on myös tehty loft-asuntoja.
tekijänä bitterfly
#25665
Minua ei ainakaan haittaa vaikka nyt tälläkin hetkellä naapuritalosta voisi nähdä mitä kämpässäni tapahtuu ja suht vaivattomasti. Se nyt vain kuuluu asiaan, kun asuu kaupungissa. Kun minä haluan tehdä jotain, mikä ei naapurin silmille sovi, vedän verhot eteen. :D

Sairaita ovat ne, joita toisten asiat niin kovin kiinnostavat, ettei kyttäämättä pysty elämään!

En pysty kuvistasi muuta sanomaan, kuin jo on ihanan tiivis alue kerta kaikkiaan, kyllä tuollaisissa maisemissa passaa asua. ikävää vain, ettei alueella ole katutason liiketiloja, koska ne ovat keskustarakentamisen suola.
tekijänä braide
#25667
bitterfly kirjoitti:Turun liian selkeä kaavamaisuus on tylsää ja saa kaupungin tuntumaan tosi pieneltä, varsinkin kun keskusta on jäänyt niin suppeaksi.
Niin siis kaupunkihan on todella pieni, sillä tää Helsinki on myös todella pieni.
tekijänä Aboa
#25824
No niin, pitkäksi venähtänyt kuvaustauko on ohi ja minulla oli vihdoinkin aikaa käydä taas vähän kuvailemassa kaupunkia. Pistetään ensimmäisenä jakoon pakolliset Tall Ships’ Races-kuvat eli ohessa viimeisen päälle turistikuvia runsaan viikon takaa:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Ylimääräiset kuvat:
Kuva Kuva
Kuva Kuva
tekijänä Aboa
#25825
Seuraavassa kuvasatsissa pääosaa näyttelee kivenheiton päässä Turusta sijaitseva Kuusiston piispanlinna eli ts. Kuusiston linnanrauniot. Alla olevat kuvatekstit on napattu Museoviraston kotisivuilta

Kuva
Ensimmäinen piispa, joka liitetään Kuusiston linnaan on Ruskosta kotoisin ollut Maunu I, joka päiväsi kirjeensä vuonna 1295 Kuusistossa.

Kuva

Kuva
1400-luvulla Maunu II Tavast varusti linnan voimakkaaksi tukikohdaksi sekä kauppaa että puolustusta varten. Maunun seuraaja Olavi Maununpoika oli oppinut eurooppalainen, jolla oli tehtäviä myös Pariisin yliopistossa. Kuusiston linnan viimeinen piispa oli Arvid Kurki, joka pakeni tanskalaisia vuonna 1522 Ruotsiin ja hukkui pakomatkalla.

Kuva

Kuva
Kukoistuksensa päivinä Kuusiston linna oli ainutlaatuinen rakennus Suomessa. Rakennushistorialliset tutkimukset ovat osoittaneet, että linnan rakennusjärjestys on perinteisistä käsityksistä poikkeava. Ensimmäisessä vaiheessa on rakennettu nykyisen länsisiiven kolmihuoneinen yksikerroksinen kivitalo ja kellarityyppinen rakennus koillisosassa.
Ympärysmuuri on rakennettu tämän jälkeen. Perinteisesti vanhimpana rakennuksena pidetty eteläsiipi, josta nykyinen sisäänkäynti kulkee, on rakennettu vasta myöhemmin. Vasta kolmannessa rakennusvaiheessa sisäänkäynti on muutettu meren puolelta nykyiselle paikalleen Kuusiston pääsaarelta.


Kuva

Kuva

Kuva
Kuusiston linna puolustautui kutsumattomia vieraita vastaan sekä maanpäällisillä muureilla, että muurien eteen mereen rakennetuilla vedenalaisilla muureilla. Vuosirengasnäytteiden perusteella Kuusiston paalutus on ajoitettu 1400-luvun alkuun.
Rantakaislikot ja -muta pitivät salaisuutensa aina vuoteen 1992 asti. Tuolloin merivesi oli pitkään poikkeuksellisen matalalla ja kaislikon sisällä kulkeva paalurivistö havaittiin. Linnaa kiertävästä paalurivistöstä on löytynyt kaikkiaan yli 3000 paalua.


Kuva

Kuva

Kuva
Kuusiston linnassa elettiin loistokautta 1400-luvun alussa piispa Maunu Olavinpoika Tavastin aikana. Piispainkronikassa sanotaan hänen rakentaneen suurimman osan linnaa. Vuoden 1485 vaiheilla suuri tulipalo tuhosi linnaa, mutta se korjattiin. Varustamista jatkettiin Maunu Särkilahden aikana (1489-1500).

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Linnan kehittäminen ja voimistaminen päättyi 1500-luvun alkupuolella. Suomen keskiajan viimeinen katolinen piispa Arvid Kurki pakeni 1522 Ruotsiin. Kuusiston linna joutui tanskalaisten käsiin. Kustaa Vaasan joukot valtasivat Kuusiston 1523. Valtiovalta ei tuntenut kiinnostusta linnan kehittämiseen ja Kustaa Vaasa antoi vuonna 1528 Turun linnan päällikölle Maunu Sveninpojalle käskyn tuhota linna, jottei siitä tulisi katolisuuden tukikohtaa Suomessa.

Kuva

Kuva
Museoviraston edeltäjä Muinaistieteellinen toimikunta teki vuosina 1885-1886 senaatille esityksen raunion suojaamisesta. Korjaukset käynnistettiin vuonna 1891.

Kuva
Linnanraunioille johtava sangen fotogeeninen tie.

Ylimääräiset kuvat:
Kuva Kuva
Kuva Kuva
tekijänä Aboa
#25826
Kolmannessa ja viimeisessä kuvasatsissa on sekalaisia ja satunnaisia otoksia Turusta sekalaisin ja satunnaisin kommentein:

Kuva
Wikipedia kirjoitti:Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli sijaitsee Turun Hirvensalossa. Se vihittiin käyttöön helluntaina 15. toukokuuta 2005. Kappelin suunnittelussa tärkeimpänä ajatuksena on ollut toteuttaa taiteen keinoin näky toivosta ja kirkkojen ykseydestä.

Pyhän Henrikin ekumeenisen taidekappelin suunnittelukilpailun voitti tammikuussa 1996 Arkkitehtuuritoimisto Matti Sanaksenahon työ Ikthys, Kala. Sanaksenahoa avustivat arkkitehdit Pirjo Sanaksenaho (Papunen) ja Enrico Garbin. Lasimaalaukset ovat taiteilija Hannu Konolan käsialaa, ja akustiikan on suunnitellut arkkitehti Alpo Halme. Kappelin kannatusyhdistys oli toivonut löytävänsä suunnitelman, jossa taiteen keinoin toteutuu näky toivosta ja kirkkojen ykseydestä. Sanaksenahon Ikhtyksessä se tiesi löytäneensä hakemansa. “Mystinen maisemaveistos, joka hallitsee jo kaukaa ympäristöään”, palkintolautakunta luonnehti voittanutta työtä.

Nuoren arkkitehdin kappelisuunnitelma on huomattu maailmalla. Arvostettu japanilainen alan lehti a+u, Architecture and Urbanism esitteli taidekappelin lukuisin värikuvin keväällä 1997 sekä elokuussa 2006.
Kappelisuunnitelma sai jaetun ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä arkkitehtuurikilpailussa Sofiassa 1998 ja oli syksyn aikana esillä Tokiossa ja Moskovassa. Ikthys oli Tokiossa myös elokuussa 2003 edustamassa suomalaista kirkkoarkkitehtuuria Pyhä tila -näyttelyssä. Tammikuussa 2004 nayttely avattiin Rakennustaiteen museossa Helsingissä. Syyskuussa 2004 kappeli esiteltiin Venetsian Biennalissa. Arkkitehti Matti Sanaksenaholle on myönnetty myös kansainvälinen Barbara Cappochin -arkkitehtuuripalkinto syksyllä 2007 Turun Pyhän Henrikin ekumeenisen taidekappelin suunnittelusta.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Valaistuminen

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Veritas Stadionin vastavalmistunut päätykatsomo

Kuva

Kuva
Uusi päätykatsomo ja vanha päätyjuottola

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Valtioneuvoston 200-vuotisjuhlaistunto pidetään Turussa 2.10.2009 ja siihen mennessä tämänkin työmaan pitäisi olla kunnossa

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Apteekkimuseon pihakahvila

Kuva

Kuva

Kuva
1700-luvun miljöötä ja tunnelmaa kiekuvine kukkoineen aivan Turun ydinkeskustassa

Kuva

Loputkin kuvat:
Kuva Kuva
Kuva Kuva
Kuva Kuva
Kuva Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#25831
Hauska todeta, Aboa, että olet kehissä mukana edelleen. Huomasin tuossa muutaman otoksen Fritjoff Strandellin vanhasta kunnon Panternin pihasta, kävin siellä itsekin toukokuussa toteamassa, että rakennus on monista muista poikkeavasti jonkinverran koristeltu myös pihanpuolelta! Yksikään 60, 70, eikä vielä 80 -luvun kerrostaloista ole kadun puoleltakaan yhtä hieno kuin tämä on pihalta. Ei lähelläkään!

Tässä eräs näkökulma paikasta
Kuva
Punaisessa kyltissä lukee televisio - kuten kaikki voivat huomata ;) - ja sen lisäksi "lifestyle store Hämeenkatu 32 sisäpiha" ja puhelinnumero. Tämä "lifestyle store" jättää suuren aukon paikan tarkasta tarkoituksesta - luullakseni jotakin naisille tarkoitettua :roll: Televisio yhdistettynä lifestyleen, tarkoittaako se sohvalla istumista hmm.. On tuossa miestenkin polkupyöriä.
tekijänä Valdéz
#25832
Tuo Televisio on tietääkseni tosiaan elämäntapatavarakauppa. Korujen, laukkujen ja kenkien lisäksi siellä myydään lahjatavaroita, taidetta, designia yms., joten kyllä siellä voi ihan miehiäkin käydä. Ja vieläpä ihan heteromiehiäkin, vaikka barbaari-Suomessa mielellään ihan muuta väitetäänkin. Mutta kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen kauppa ja ihan oikealla paikalla; urbaani liike urbaaneille ihmisille urbaanissa paikassa! Näitä lisää.
Avatar
tekijänä Kantti
#25836
Kiitos tiedosta Valdéz. En uskaltanut mennä sisään koska pelkäsin joutuvani ostamaan jotakin jota en kuitenkaan tarvitse - ostamaan sympatiasta, hyvän asian puolesta, pelkästään empaattisen myötäelämisen vuoksi - olen huono kieltäytymään. ;) Varmasti kiinnostava paikka tämäkin. Näitä putkahtaa välillä esiin odottamattomista paikoista, hienoa vaihtoehtoajattelua ja erilaisuutta! Hyvä hyvä.
Avatar
tekijänä Kantti
#25914
Turku on muutakin kuin pelkkää ruutukaava-aluetta tai lähiöitä. Turku on myös virkistysalueita ja uimarantoja, tässä lyhyt raportti Ruissalon saaressa olevasta Saaronniemestä jossa on - sanoisin Turun hienoin ja paras - uimaranta-alue. Alue oli aikanaan Hans von Rettigin omistuksessa ja alueella on v. 1850 alunperin kauppias C.A.Wendelinille rakennettu Saaron kartano. Rettigiltä kaupunki hankki paikan omistukseensa 1957 ja teki alueesta leirintäalueen - jossa muun muassa alkuperäinen Ruisrock aloitti 30 vuotta sitten. Kartano on toiminut kahvila ja ravintolakäytössä, ja sen lisäksi sieltä on saanut vuokrata huoneita.
Tässä en kuitenkaan esittele aluetta kokonaisuutena, ehkä myöhemmin, laitan vain muutaman kesäisen kuvan käväistessäni eilen uimassa Saaronniemen kallioranta osuudella. On siellä hiekkarantaakin mutta puhtaat kalliot ovat mielestäni omaa luokkaansa, ainakin nyt jolloin monilla on lomat jo takana eikä liika tungos häiritse huoletonta uimaria.

Kuva
katsaus Airiston selälle, melko tyyntä, vain pientä aaltojen liplatusta

Kuva
pelastuslaitoksen vene touhuaa jotakin, taitavat olla ankkurissa, luultavasti sukeltajat treenaavat. Ei mitenkään paha homma tällä kelillä..

Kuva
jonkinverran virkistäytyjiä on elokuun alkupäivinäkin lämmittelemässä auringossa

Kuva
Saaronniemen laiturissa on aina ihmisiä ottamassa aurinkoa, itse teen korkeintaan kierroksen U-muotoisen laiturirakenteen ympäri, minkäänlainen tungos ei kiehdo missään.

Kuva
alueella liikkuu jatkuvasti suurempaa ja pienenpää venettä

Kuva
Stingerin jylinän kuulee jo kaukaa sen lähestyessä, tossa se menee

Kuva
pelastuslaitoksen sukeltaja loikkaa mereen, avustaja pitää köydestä, yhdellä on kuulokkeet päässä. Sukeltajaan pidetään ilmeisesti puheyhteyttä yllä koko ajan

Kuva
sukellus jatkuu, mutta mikäs torpeedovene siellä liukuu taustalla, erikoisen näköinen paatti

Kuva
kappas vain, näyttää Tarja olevan liikkeellä uudella veneellään! Vene liikkuu hitaasti, arviolta 7 solmun kävelyvauhtia. Hienon näköinen vene tosiaan, ei lainkaan suurten huvivenevalmistajien standardien mukaan muotoiltu, voimakkaasti viistottu keula, tai targakaarella varustettu skybridge, vaan keula on suora kuin vanhalla sotalaivalla ja yläkansi on linjakas ja siistin arvokas! Ei kai Tarja vain katsele tuossa kiikareilla mua...

Kuva
ilma on lämmin ja olo kuin samettia, uimaan tekee monen mieli. Itsekin olen tässä vaiheessa jo pari kertaa käynyt uimassa, pinnalla on noin metrin paksuinen vesikerros joka on oikein sopivaa pidempäänkin uimalenkkiin, parin metrin syvyydessä on selvästi viileämpää

Kuva
Ruoppauslautta on jo pitkään ollut tulossa hitaasti lähemmäs, hidasta on lautan meno. Kesähommana tällaisella rantojen ruoppaajalla työskentelykin saattaisi olla oikein mukavaa rakennellessa ja korjatessa laitureita ja ruopatessa mökkirantoja

Kuva
höyrylaiva Ukkopekka on menossa Naantaliin huimaa 6 solmun huippunopeuttaan. Laiva oli aikanaan väylänhoitoaluksena - joksi se on rakennettu - nimenä oli Turku. :) Nykyisin melkoisia muutoksia läpikäyneenä siitä on tullut Ukkopekka, mutta edelleen höyryllä liikkuva, pääpointti aluksessa on juuri höyrykäyttöisyys

Kuva
Tarja on käynyt veneellään jossakin aika lähellä kääntymässä koska on palaamassa takaisin Kultarantaan vajaan kolmenvartin kuluttua, tuolla kävelynopeudella ei ehditä kuin nippa nappa Airiston matkailukeskuksen edustalle

Kuva
Naantalin öljysatama häämöittää kaukana. Ruoppauslautta menee jonnekin, Tarja menee Kultarantaan, mä menen kotiin.

Näytti tulevan postauksesta enemmän vene-, kuin uimarantapainotteinen kokonaisuus, joten kestää tämä kai pari kuvaa tältä päivältäkin, kävin tänäänkin Saaronniemessä uimassa :)

Kuva
Norjalainen pikkutankkeri on menossa Nesteen Naantalin jalostamolle. Nimestä päätellen norjalainen, nimessä on norjalainen Ö.

Kuva
ilma ei ole aivan yhtä hehkeä kuin päivää aikaisemmin, mutta lämmin kuitenkin

Kuva
laivan peräaallot ovat aivan kunnioitettavia rannan madaltuessa, aallot jyrkkenevät ja murtuvat voimakkaasti matalien karien ympärillä! On joko syytä mennä vähän kauemmaksi meren suuntaan tai nousta riittävän ajoissa rannalle, aaltojen ollessa tässä vaiheessa voi loukata itsensä pahastikin rantakiviin ja kallioon. Tarkkaavainen katsoja on jo huomannut uimarin kuvassa vasemmalla, aaltojen keskellä. On myös syytä osata uida kunnolla, jostakin syystä merialueilla uimataito on parempi kuin järvialueilla, tätä aina hämmästelen!
tekijänä Aboa
#25965
Kantti kirjoitti:Hauska todeta, Aboa, että olet kehissä mukana edelleen. Huomasin tuossa muutaman otoksen Fritjoff Strandellin vanhasta kunnon Panternin pihasta, kävin siellä itsekin toukokuussa toteamassa, että rakennus on monista muista poikkeavasti jonkinverran koristeltu myös pihanpuolelta! Yksikään 60, 70, eikä vielä 80 -luvun kerrostaloista ole kadun puoleltakaan yhtä hieno kuin tämä on pihalta. Ei lähelläkään!
Kehissä ollaan edelleen vaikka työ ja harrastukset yrittävätkin tätä Taloilua yhteisvoimin estää. :)

Turun vanhojen arvorakennusten sisäpihat ovat kieltämättä aikamoisia kätkettyjä aarteita. Esim.tämä sisäpiha tai mainitsemasi Panternin sisäpiha ovat aivan mielettömiä paikkoja. Joskus on käynyt mielessä, että pitäisiköhän sitä tehdä kuvauskierros joka keskittyisi pelkästään Turun keskustan pihamiljöiden esittelyyn…

Nyt kun on vauhtiin päästy, niin pistetään jakoon uusi kuvasatsi. Eilen Turussa pelattiin kauan odotettu ja hehkutettu derby:

Paikallisottelu TPS- FC Inter 9.8.2009

Yleisöä: 9089

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Giffit:
Kuva Kuva Kuva

Upeita derby-kuvia (näiden katsomo-otosten sijaan) löydät tästä FutisForumin kuvaketjusta.
tekijänä pyry
#25967
Aboa kirjoitti:Yleisöä: 9089
Tästä olen kyllä helsinkiläisenä koko lailla kateellinen, näyttää siltä että Turku on noussut Suomen futispääkaupungiksi. Olin vähän aikaa sitten Kupittaalla katsomassa kun Inter kohtasi Tiraspolin Sheriffin, silloinkin hyvä tunnelma (tuomarin sekoiluista huolimatta) ja yleisöä yli 5000. HJK ei ole yltänyt samaan kertaakaan tällä kaudella.

Tifosta nyt puhumattakaan!
tekijänä braide
#25976
Oli pakko varastaa sieltä futisfoorumilta 1 kuva, että SRY vaan :smt002
Kentän toiseen päähn vielä istumakatsomo niin jepjep. Mutta hienointa kuvassa on tuo väkimäärä, näin sen kuuluukin olla.

Kuva
  • 1
  • 24
  • 25
  • 26
  • 27
  • 28
  • 89