Pieni katsaus taas tähän väliin:
YIT on nyt ilmoittanut aloittavansa tänä vuonna rakentamisen näissä parissa kohteessa Aviapolis-alueella (
uutinen aiheesta):
Avia Center:
2 tomistotaloa, yhteensä noin 10 000 m2, ensimmäinen vaihe rakenteille viimeistään alkusyksynä. kuva:
Avia Forum:
Yrityspuisto jonka ensimmäinen vaihe rakennettiin jokunen vuosi sitten. Nyt on loppuvuodesta tarkoitus aloittaa toisen vaiheen rakentaminen. Kompleksiin kuuluu lopulta viisi toimistorakennusta joissa yhteensä 35 000 m2 tilaa, rakentua sen pitäisi nyt vauhdilla rakennus/vuosi. ja lisäksi on mahdollisuus rakentaa samalle alueelle 3 pääkonttoritasoista toimistorakennusta. Kuva:
Tässä kartta jossa ilmenee minne ne sijoittuvat. Tämä on tämä lentoaseman liittymän koillispuoleinen alue. Kuvan alapuolella toisella puolella kehää on Jumbo ja rakenteilla Jumbo Park:
Merkkasin karttaan vähän näitä kohteita ja käynnissä olevia hankkeita. Tänä vuonna rakennettavat Avia Center ja -Forum sijoittuu punaisella pohjalla merkittyihin alueisiin. Lisäks tässä vähän selostusta noista muista joita ei täällä foorumilla pahemmin ole vielä esitelty:
Formica on NCC:n hanke. Ei ole vielä rakennusvaiheeseen päässyt, makkinointiin kylläkin, ykkösvaihe sijoittuisi tohon missä sen nimi on ja sen yläpuolelle on ainakin kaavoitettu 2 samanlaista lisää (sinisellä viivoitettu alue). Kuva:
Aero Business Park on Palmbergin yrityspuiso hanke, 32 000 m2, kaavoitettu ym. muttei vielä ole päässyt rakenteille. Markkinoinnissa sekin.
kuvia:
Lisäksi tohon on merkattu
AFL Center, joka on lyhenne Avia Forum Logistics Centeristä. YITn varasto/terminaali-hanke, jotenkin yhteydessä tohon yrityspuistoon.
Siriuksetkin merkkasin tonne, Sirius I:n alla on ympyröitynä vanha 5-kerroksinen toimistorakennus jonka uusi valaistussuunnitelma oli äskettäin kaupunkikuvaneuvottelukunnan käsittelyssä.
Lisäksi tossa on merkittynä noita jo tunnettuja Plaza ykköstä (valmis) ja kakkosta (toinen vaihe rakenteilla), ja tossa vastakkaisella nurkalla liitymän kulmassa on 4 10-kerroksista toimistoa kaavoitettu, sen kummemin niiden tilanteesta ei ole tietoa.
Tossa Lentoasemantien länsipuolella, Sirus II:sta ylöpäin, näkyy pari varastoa ja paljon metsää, sinne ei mitään erityistä hanketta ole nyt suunnitteilla, mutta uudessa yleiskaavaehdotuksessa alue on varattu palveluille ja annettu seuraava selostus:
Lainaa:
Lentokentän eteläpuolelle on varattu suuri palveluiden alue (P1), johon on mahdollista sijoittaa jokin seudullisesti merkittävä hanke, kuten oppilaitos, messukeskus tai urheilua ja muita tapahtumia palveleva suurhalli.