Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#69612
^ Tuo Rastilan radan viereisen kaistaleen rakentaminen on vallan loistavaa tiivistämistä. Siinä alkaa olla teholuvut kohdillaan. Toivottavasti katutasoon tulee liiketilaa. Kadun toisella puolella olemassa olevissa taloissa ei taida olla mitään.
Avatar
tekijänä MindW
#69628
^ Kaavan mukaan on tulossa. Liiketilojen rakentamiseen velvoitetaan tosin määräyksen voi kiertää tekemällä yläkerran asuntoon yhteydessä olevia "työtiloja". Asuntoja tai irtaimistovarastoja yms. ei ensimmäiseen kerrokseen saa tehdä. Näemmä 11-kerroksinen liiketalokin kaavoitettu metroaseman viereen. Toteutuminen tuntuu aika epätodennäköiseltä.
Avatar
tekijänä Krio
#69633
Lontoonpiha/Berliininpiha, eli Arabianrannan minitorni tänään. Pidempään jo kauhistellut, että jääkö torni ns. kaksinaamaksi värityksensä takia :D Onneksi maalaus vaan kesken, toisaalta eipä näy enää nostureita tai telineitä :?

Kuva

Kuva

Kuva

Toistaiseksi ainoa väriläiskä tornissa.

Kuva

Kuva
Viimeksi muokannut Krio, 26.11.14 00:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä Tuokki
#69730
Olisiko joku Lauttasaarelainen kiinnostunut postaamaan muutaman kuvan metrotyömaasta, uudesta ostarista ja Larun Portista? Kiinnostaisi tietää miten homma edistyy, kauppa on ilmeisen hyvin näissä uusissa kohteissa?

Itse olen asunut viimeisen 8 vuotta Leppävaarassa ja jotenkin rakentaminen alkaa mennä liian tiheäksi omaan makuun, väestö kasvaa nopeiten Espoon paikoista ja kanta-leppävaarassa on jo 28 000 asukasta (väestöntiheys oman arvion mukaan 7000/km2). Lauttasaari houkuttelee maltillisella 5000/km2 väestöntiheydellä ja hyvillä yhteyksillä keskustaan ja metrolla jatkossa muualle.
tekijänä cobaink
#69760
Hakaniemensillan alueen ja Merihaan ympäristön täydennysrakentamisen suunnittelu käynnistyy. Luvassa asukastapahtumaa ja paneelikeskustelua. Väliajalla kahvia ja pullaa.?
http://kartta.hel.fi/Applications/hanke ... 28&map=yes
http://www.hel.fi/hel2/ksv/liitteet/oas/1176.pdf
Alueen suunnittelu on tullut ajankohtaiseksi, koska 1960-luvun
alkupuolella rakennettu Hakaniemensilta on elinkaarensa päässä.
Uuden sillan rakentaminen on aloitettava viimeistään 10 vuoden
kuluttua.
Uuden sillan rakentaminen mahdollistaa nykyisten liikennealueiden
pienentämisen ja ranta-alueiden paremman hyödyntämisen.
Ramppialueilta vapautuville alueille tutkitaan täydennysrakentamista.
Tavoitteena on, että alueesta muodostuu osa kantakaupunkia siten,
että Merihaka kytkeytyy sekä Hakaniemen että Kalasataman
kaupunkirakenteeseen.
Suunnittelutyön yhteydessä tutkitaan mahdollisuuksia Sörnäisten
rantatien muuttamisesta kaupunkibulevardiksi. Suvilahden ja
Siltavuorensalmen rannat on tarkoitus saada paremmin
kaupunkilaisten käyttöön. Keskustatunnelille ja raitioliikenteelle jätetään
tarpeelliset tilavaraukset.
Suunnittelualueeseen kuuluvat Hakaniemenranta, Merihaan ympäristö,
Merihaan pysäköintilaitokset sekä Sörnäisten rantatien itäpuoleisia
Avatar
tekijänä MindW
#69761
Hyvät tavoitteet! Ihan kevyesti ei Merihaka integroidu muuhun kaupunkirakenteeseen korkean kansiratkaisunsa takia. Odotan mielenkiinnolla kaavaesitystä.

Yksi vaihtoehtohan olisi muuttaa parkkitilat megaostariksi Kalasataman keskuksen tapaan. Haapaniemenkadusta läpikäveltävä kauppakatu Kalasatamankadun tapaan. Toinen vaihtoehto olisi läjittää täyttömaata Merihaan ympärille, jotta tasonvaihdon tarve eliminoidaan :toothy10:
Avatar
tekijänä Krio
#69764
Eilisen kuvat Arabiankadulta:

Keskuksen viereen rakennettu, kadun kulmassa oleva talo valmistuu ihan hyvää vauhtia:
Kuva

Kuva

Kuva
Rannan puoleinen julkisivu.

Harmaat talot ovat kokonaan valmiita ja/tai viimeistelyä vailla. Parin parvekkeen kohdalla näkyi työmiehiä sisällä, toiset jo sisustettu:
Kuva

Ja se 12-kerroksinen on lähtenyt nousemaan heti sporan päättärille:
Kuva
Avatar
tekijänä RV
#69772
cobaink kirjoitti:Hakaniemensillan alueen ja Merihaan ympäristön täydennysrakentamisen suunnittelu käynnistyy. Luvassa asukastapahtumaa ja paneelikeskustelua. Väliajalla kahvia ja pullaa.?
http://kartta.hel.fi/Applications/hanke ... 28&map=yes
http://www.hel.fi/hel2/ksv/liitteet/oas/1176.pdf
Alueen suunnittelu on tullut ajankohtaiseksi, koska 1960-luvun
alkupuolella rakennettu Hakaniemensilta on elinkaarensa päässä.
Uuden sillan rakentaminen on aloitettava viimeistään 10 vuoden
kuluttua.
Uuden sillan rakentaminen mahdollistaa nykyisten liikennealueiden
pienentämisen ja ranta-alueiden paremman hyödyntämisen.
Ramppialueilta vapautuville alueille tutkitaan täydennysrakentamista.
Tavoitteena on, että alueesta muodostuu osa kantakaupunkia siten,
että Merihaka kytkeytyy sekä Hakaniemen että Kalasataman
kaupunkirakenteeseen.
Suunnittelutyön yhteydessä tutkitaan mahdollisuuksia Sörnäisten
rantatien muuttamisesta kaupunkibulevardiksi. Suvilahden ja
Siltavuorensalmen rannat on tarkoitus saada paremmin
kaupunkilaisten käyttöön. Keskustatunnelille ja raitioliikenteelle jätetään
tarpeelliset tilavaraukset.
Suunnittelualueeseen kuuluvat Hakaniemenranta, Merihaan ympäristö,
Merihaan pysäköintilaitokset sekä Sörnäisten rantatien itäpuoleisia
Höh. Taas mahtavan brutaali elementti puretaan. Tilalle kivaa, paljon liikennevaloja ja suojateitä sekä yksikaistaisia liikenneympyröitä. Merihaka näyttäisi ilman siltaa aika munattomalta. Tietenkin olen jälleen ainoa joka jää struktuuria kaipaamaan...
tekijänä Kazaam
#69979
HS.fi 28.9.2014 kirjoitti:
Uudesta matalammasta sillasta voi tulla Sörnäisten rantabulevardin alku
Hakaniemen silta saa purkutuomion

Kuva

Hakaniemen 53 vuotta vanha silta on Helsingin huonokuntoisimpia. Se on tulossa tiensä päähän kymmenen vuoden kuluessa.

Kaupunki aikoo purkaa sillan, kun viereen valmistuu uusi, pari metriä nykyistä matalampi. Sen avulla Merihaka saadaan liitetyksi paremmin Hakaniemen kaupunkiympäristöön ja uuteen Kalasatamaan. Silta ei kuitenkaan aiheuta muutoksia vesiliikenteeseen.

Uuden sillan hinnaksi arvioidaan yli kymmenen miljoonaa euroa.

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto kerää kaupunkilaisten ideoita alueen kohentamiseksi. Lautakunta linjaa suunnittelun periaatteita lokakuun lopussa.

Samalla virasto selvittää mahdollisuuksia muuttaa Sörnäisten rantatie kaupunkibulevardiksi. Myös Suvilahden ja Siltavuorensalmen rannat pyritään saamaan kaupunkilaisten käyttöön.

Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kulkumahdollisuuksia parannetaan uudella sillalla ja sen ympäristössä.

"Kevytliikenne kulkee sillan ali rannassa samaan tapaan kuin Ruoholahdessa Crusellin sillalla", kertoo liikennesuunnittelija Taneli Nissinen.

Koska uusi silta vie vähemmän tilaa, nykyiset ramppialueet vapautuvat. Rampit tunnetaan Miina Äkkijyrkän kahdesta suuresta peltilehmäveistoksesta.

Hakaniemen puolella rantaan jää ehkä mahdollisuuksia rakentaa lisää.

"On tarkoitus selvittää, onko ramppien alueelle mahdollista saada täydennysrakentamista. Kruununhaan puolelle ei ole suunnitteilla lisärakentamista. Sörnäisten rantatien melutason ja päästöjen määrän lisäksi alueen maaperästä voi tulla haaste", sanoo arkkitehti Perttu Pulkka.

Alue on vanhaa täyttömaata, minkä vuoksi maaperän tutkimukset aloitetaan ensi vuonna.

Vanhan sillan kestävyys on koetteilla, koska sen yli kulkee joka päivä 35 000 ajoneuvoa.

Liikennettä lisäävät valtateiden 4 ja 7 viitoitukset, jotka ohjaavat kaukoliikennettä Helsingin keskustaan.

"Siltaan piilotetut anturit takaavat, ettei yllätyksiä tule", kertoo projektijohtaja Ville Alijoki Helsingin rakennusvirastosta.

Monitorit on asennettu Hakaniemen siltaan myös koemielessä, jotta siitä saadaan kokemuksia tulevaisuudenkin siltoja varten.
Ei varsinaisesti mitään uutta mitä oli ketjussa jokunen viesti sitten, mutta uutinen on aina uutinen.
Avatar
tekijänä RV
#70001
Surullista. Ikoninen, "Tukholmamainen" elementti tuhotaan kaupunkikuvasta. Koko alueelle ei edes sopisi tökerö nykytäydennysrakentaminen. No minkäs mahdat, kun kaikki 50 vuotta vanha on tunnetusti saatanasta meidän rakentamiskulttuurissa. Kohta kai halutaan purkaa Merihakakin...

Suuri betonisilta toisella puolella betonitornitalot, välissä näkymä koko keskustaan ja päässä historiallisia rakennuksia, se on mielenkiintoista ja rikasta kaupunkikuvaa.

Pikkusilta ja "bulevardi", toisella puolella Vuosaari-kaakelitaloja, toisella liikennevaloja, on tylsää kaupunkikuvaa.
Avatar
tekijänä Klazu
#70004
cobaink kirjoitti:Jos tilavaraus keskustatunnelille säilytetään, ei siihen juurikaan kaupunkia mahdu.
Kuva
Voisikohan tuosta kuvitteellisen tunnelin suuaukosta saada enää sekavammin järjestettyä? Aika pienesti kolariherkän näköinen sekasotku.
  • 1
  • 90
  • 91
  • 92
  • 93
  • 94
  • 207