Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Klazu
#101693
Richmondissa sijaitseva entinen suomalaisyhteisö Finn Slough on menneisyyden haamu.

1890-luvulla rakentunut yhteisö oli aiemmin vilkas suomalainen kalastajakylä.

Kuva

Nykyisin aluetta asuttaa erinäisten taiteilijoiden yhteisö.

Kuva

Entisajan suomalaiselosta on jäljellä vain lahoavat muistot.

Kuva

Loput kuvat löytyvät täältä.
veka, jfo, Kantti ja 2 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Klazu
#101729
Vancouveriin vastikään ehdotetut miljardihankkeet muokkaavat Downtownia.

Intiaaniheimon megaprojekti ei välitä kaavoituksesta ja tunkee pienelle tontilleen huikeat 6000 asuntoa.

Kuva

Runsaasti viherpesua sisältävät pilvenpiirtäjät ovat kaiken kritiikin ulottumattomissa.

Kuva

Naapuritontille ehdotettu kunnianhimoinen Concord Quantum Park tuo singaporelaisia viboja.

Kuva

Kompleksiin tulee liikkeiden lisäksi toimistotilaa sekä 3000 asuntoa.

Kuva

Ydinkeskustaan ehdotettu "horisontaali tornitalo" yllätti kaikki.

Kuva

Projekti sisältää merkittäviä investointeja historiallisiin julkisivuihin ja onkin saanut positiivisen vastaanoton.

Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.
Biosphere, veka, eskimo tykkää tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#101730
Tyylikästä ja rohkeaa rakentamista alimmassa projektissa. Historialliset korttelit pääsevät varmasti aiempaa parempaan käyttöön.

Näen jatkuvasti enemmän suunnitelmia, joissa puita istutetaan satojen metrien korkeuteen. Ihmettelen niiden mahdollisuuksia kestää myrskyjen keskellä. Tietääkö joku onnistuneesta puiden täyttämästä pilvenpiirtäjästä, joka todistaisi epäilykseni vääräksi? (Sivuhuomiona kummastelen myös, miten lupaprosessi on voinut sallia Klazun esittelemät pilvenpiirtäjät kyseiselle sijainnille...)
Avatar
tekijänä Klazu
#101731
Lue koko tarina tuolta blogini puolella siitä miksi noin monta pilvenpiirtäjää saadaan sullottua pienelle tontille ilman mitään vastustusta samaan aikaan, kun naapuritontilla tullaan näkemään taistelu kaavoitusviranomaisten kanssa. Kiintoisa tausta kaikilla kolmella projektilla.

Nuo puut ja kaikenlainen vehreys pilvenpiirtäjien seinillä ja katoilla ovat kyllä suureksi osaksi viherpesua ja lopulliset tuotokset ovat paljon havainnekuvia maltillisempia. Niissä projekteissa missä näitä on toteutettu, on lopputulos on yleensä erittäin kallis taloyhtiöille ylläpitää ja monet viherratkaisut pääsevät helposti nuukahtamaan tai jopa kuolemaan. Myrskyt eivät ole niinkään ongelma ainakaan täällä suunnalla, mutta heikko ylläpito on monen projektin turma.
tekijänä Tipi
#101732
Näen jatkuvasti enemmän suunnitelmia, joissa puita istutetaan satojen metrien korkeuteen. Ihmettelen niiden mahdollisuuksia kestää myrskyjen keskellä. Tietääkö joku onnistuneesta puiden täyttämästä pilvenpiirtäjästä, joka todistaisi epäilykseni vääräksi?
Milanon bosco verticale (joskin vain 111m korkea)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bosco_Verticale
Hämmentävä kokonaisuus jo 6 vuoden takaa. Epäilin että pensasmaiset puut ei menestyisi mutta ilmeisen hyvät istutusaltaat on tehty. Varmaankin jonkunlaisella ”ikkunanpesu korin” kautta ulkopuolelta hoidetaan?
Pyöröovi tykkää tästä
Avatar
tekijänä Klazu
#101746
Pitkään viikonloppuun osunut lumisade toi Vancouveriinkin talven.

Lauantaina kävimme katsomassa talvipäivän menoa New Westminsterin Queen's Parkissa.

Kuva

Kuva

Lapsiperheet olivat valloittaneet puiston kaikki mäet.

Kuva

Sunnuntaina lunta saatiin taivaan täydeltä myös Burnabyssä.

Kuva

Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä Klazu
#101879
Richmondin esikaupungista löytää runsaasti nähtävää kuten Stevestonin kaupunginosa.

Yli 70% richmondilaisista on eri kulttuureista tulleita ja kaupungista löytyykin muun muassa suuria temppeleitä.

Kuva

1800-luvun lopun historia havisee Britannia Shipyardsin entiseltä telakalta.

Kuva

Kuva

Gulf of Georgia Cannery oli aikoinaan merkittävä kalanpurkittamo koko brittiläisen imperiumin alueella.

Kuva

Kuva

Stevestonin kalastajakylässä järjestetään joka lauantai suositut kalamarkkinat.

Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.
veka tykkää tästä
tekijänä pahanhajuinenhenki
#102146
Klazu kirjoitti: 15.04.21 07:00 Kevät tuli rytinällä ja tällä viikolla hätyytellään lähes hellelukemia!

Huh lämpöä!
No on, 20 astetta käykin Vancouverissa ihan helteestä

Kannattaa ottaa kaikki irti, seuraavat sateettomat päivät voikin Vancouverissa olla taas kuukausien päässä. Mitäs se olikaan 200 vai 300 sadepäivää vuodessa :smt004
Avatar
tekijänä Klazu
#102156
pahanhajuinenhenki kirjoitti: 16.04.21 14:10No on, 20 astetta käykin Vancouverissa ihan helteestä Kannattaa ottaa kaikki irti, seuraavat sateettomat päivät voikin Vancouverissa olla taas kuukausien päässä. Mitäs se olikaan 200 vai 300 sadepäivää vuodessa :smt004
Olisit nyt tehnyt yksinkertaisen nettihaun säästääksesi itsesi täydelliseltä nolaukselta. En tiedä muista, mutta minusta Vancouverin sää on kyllä huomattavasti Helsinkiä miellyttävämpi jokaisella mittayksiköllä... :roll:

Sadepäivät - Helsinki 205, Vancouver 169
Sademäärä - Helsinki 682mm, Vancouver 1189mm
Aurinkoiset tunnit - Helsinki 1780, Vancouver 1937
Vuoden keskilämpötila - Helsinki +9.1C, Vancouver +13.9C
Korkein lämpötila - Helsinki +33.7C, Vancouver +34.4C
Alhaisin lämpötila - Helsinki -35.9C, Vancouver -17.8C

Lähdenkin tästä kohta piknikille Aldergroveen, jonne on luvattu tänään +25C astetta eli virallisesti hellelukema. Shortsit siis jalkaan!
tekijänä pahanhajuinenhenki
#102159
:lol:

Helsinki sadepäivät 1980-2010: 100kpl vuodessa, Vancouver 200

On sulla hieno elämä jos täytyy yrittää Vancouverin kansainvälisesti surkeaksi tiedetyllä ilmastolla leuhkia. On se varmasti joensuusta askel parempaan? :lol:

Muista sadetakki ja kumisaappat kun lähdet sinne piknikille
Avatar
tekijänä sw
#102160
Vancouverissa käyneenä totean, että paikka on ihan kiva :)

Seuraavassa viestissä on paree olla aiheeseen liittyvää kuvamateriaalia tai se lentää armotta roskiin. :smt024
Avatar
tekijänä Klazu
#102183
Joo, Vancouverin ja Helsingin säätä ei ole mitään mieltä verrata, sillä sen verran yksipuolisesti on vaaka yhteen suuntaan kallellaan. Loistava sää onkin yksi syy miksi Vancouveriin muuttaa vuosittain noin neljä kertaa enemmän ihmisiä kuin Helsinkiin, sillä kukapa sitä Helsingin loskaa tai muun Kanadan pakkasia jaksaisi? :)

Vaikka huvittavat trollit heittelevätkin lukemia stetsonista, niin tosiasia on että torstain sääennuste Helsingille on +5 ja tihkusadetta, samaan aikaan kun täällä vilvoitellaan aurinkoisessa +19 asteen lämpötilassa. Viikonlopun virallisten hellepäivien jälkeen alle kahdenkymmenen asteen lämpötila tuntuukin hitusen viileältä, sillä viikonloppu oli niin perhanan mahtavaa aikaa käydä piknikillä! :P

Aldergrove Regional Park oli meille uusi tuttavuus aivan rajan pinnassa.

Kuva

Kuva

Pieni Como Lake on hieman odottamaton löytö ja loistava piknikpaikka keskellä hiljaista omakotitalolähiötä!

Kuva

Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät jälleen kerran täältä.
  • 1
  • 33
  • 34
  • 35
  • 36
  • 37